>Uudet lempparit

>

Aurinkoista huomenta blogikansa!
Näin taas alkoi uusi viikko, ihanasti tällä kertaa, sillä aurinko luo kauniita säteitään takapihan puihin. Näkyä on kiva ihailla näin sohvalta käsinkin :)


Oon täällä joskus kertonutkin kuinka pidän TIGIn tuotteista. Viime viikolla tein tilauksen Sokoksen verkkokauppaan ja klikkailin ostoskoriin mm. nämä TIGIn tuotteet:

Shampoo ja hoitoaine. Shampoohan tulee valita hiuspohjan mukaan, joten pakkasten aiheuttamasta kuivuudesta kärsivälle oiva valinta on kosteuttava shampoo. 

Hoitoainetta puolestaan kuvataan verkkokaupassa näin:

Lisäenergiaa hiuksiin. Lämpösuojan antava tehohoito, joka tähtää erityisesti niihin kohtiin hiuksissa, jotka tarvitsevat eniten korjausta. Nostaa hiusten kosteustasoa 25% ja tekee ne välittömästi vahvoiksi ja selvitetyiksi. Micro-shield -suoja vahvistaa hiusta sekä sisältä että ulkoa ja suojaa niitä lämpökäsittelyn haitoilta, äärimmäisiltä olosuhteilta sekä värin haalistumiselta. Huumaavalta papaijalta tuoksuva ultrakorjaava hoito jättää hiukset paikatuiksi, meheviksi ja kauniiksi.



Hoitoaineessa pidän pitkähiuksisena tärkeimpänä ominaisuutena sitä, miten helposti kammattaviksi se hiukset tekee. Asian onkin ajanu loistavasti Schwarzkopfin tuotteet, joita olen jo vuosia käyttänyt. Nyt löysin nämä tuotteet ja näitä tulee kyllä löytymään multa jatkossakin! Aivan huipputuotteita eikä vähiten aivan ihanan tuoksunsa ansiosta ja tuoksu nimenomaan tuo näihin sen luksus-fiiliksen. Todellista luksusta arkeen ainakin minulle :))
Shampoo on myös ihanan vaahtoava, oikein tuntee miten hiukset puhdistuu muotoilutuotteista, heh!
Vaikka näillä hieman hintaa onkin, vaikuttaa putilot erittäin riittoisilta! Ja voihan näiden rinnalla käyttää aina silloin tällöin niitä edullisempia Schwarzkopfin tuotteita.

Löytyykö teiltä TIGIn tuotteita? Mitkä niistä ovat suosikkinne? Jos saisin jotain uusia suosituksia :P

Comments

  1. Nina
    20.2.2012 / 11:06

    >Tigit on täälläkin lemppareita! Viimeisin mahtilöytö on ollut Tigi Catwalk Your Highness-sarjan tuuheuttava shampoo ja hoitoaine. Voin suositella :)

  2. Johanna - Taloja ja Toiveita
    20.2.2012 / 11:10

    >Tyven kohotukseen Tigin "YOUR HIGHNESS ROOT BOOST" on top! Toistaiseksi en ole vielä löytänyt parempaa tuotetta kyseiseen tarkoitukseen.

  3. Jansku1985
    20.2.2012 / 11:23

    >Tuo Tigin shampoo on ollut mun suosikki siitä lähtien, kun tuli tuo uusi sarja. Tekee hiuksista ihanan ilmavat ja kosteuttaa hyvin ja ei lätistä tukkaa :)Tigiltä muita suosikkeja on catwalk heavenly hydrating shampoo, jota ei mielestäni saa enää suomesta, koska on vanhempaa tuotantoa. Nettikaupoista oon sitä sitten tilaillut jenkeistä.

  4. Rags
    20.2.2012 / 11:45

    >Loytyy!! Olen kayttanyt extra body-shampoota, silla todellakin saa tuuheutta ja kuohkeutta hiuksiin. Se vaan haalistaa varin aika nopeasti, joten nyt kaytossa Tigin kaksi erilaista varishampoota. Yksi suosikki shampoo on Oatmeal & Honey, aivan superihana tuoksu!! Sitten tietysti kauhea arsenaali muotoilutuotteita myos loytyy. :-)

  5. Rags
    20.2.2012 / 11:47

    >Mina tilaan shampooni naista paikoista;lookfantastic.com ja feelunique. Toimittavat myos Suomeen, todella nopeasti ja usein on ilmainen toimitus myos.

  6. S
    20.2.2012 / 11:48

    >joo tuo sivusto on mullekin tuttu! nyt tosin tilasin Sokokselta, koska oli hyvä aleprossa ;). jatkossa ajattelin kyllä hyödyntää Strawberrynetin hintoja :)

  7. S
    20.2.2012 / 11:53

    >kiitos vinkistä Nina! täytyy tutustua tuohon :))

  8. S
    20.2.2012 / 11:54

    >kiitos paljon Johanna! täytyy laittaa korvan taa, nyt mulla on joku toinen tyvipuuteri käytössä, Tigin tosin sekin.

  9. S
    20.2.2012 / 11:55

    >joo ja se tuoksu on niiiiin huumaava <3

  10. S
    20.2.2012 / 11:56

    >oatmeal & honey kuulostaa sellaiselta mistä tykkäisin ihan varmasti :P

  11. Inanaa
    20.2.2012 / 12:19

    >Mulla on pieni tippa vielä tuota kyseistä hoitoainetta ja jumaleissön, miten mielettömän ihanan tuoksuinen se on! <3 :)

  12. Anonymous
    20.2.2012 / 13:37

    >Täytyypä kokeilla näitäkin… Pitkähiuksisena kaipaan kunnollista kosteutusta hiuksiini.Jännä muuten tämä vaahtoavuus shampoossa. Näin aikoinaan sellaisen sarjan kuin Wen mainoksen tv:ssä ja jäin miettimään mainoksen perusteella onko juuri se vaahtoavuus huonoksi kaikesta huolimatta. Wen mainostaa puhdistavia shampoita ilman hiuksille vahingollista vaahtoavuutta – mikä siis kai avaa hiussuomun ja poistaa samalla myös kosteutta hiuksista eli ei hyvä. Vaahtoavuus tulee tuotteisiin kun käytetään natrium sulfaatteja ja muita haitallisia puhdistusaineita kuten tavallisissa shampoissa käytetään. En vaan ole saanut aikaiseksi kokeilla tuota Wen-sarjaa, kokeilun jälkeen olisin viisaampi. Itse olen tähän asti halunnut shampoon vaahtoutuvan, mutta se ei kai siis oikeasti olekaan hiuksille hyvä asia… Tässä shampooviidakossa kun ei tiedä mihin uskoo.-Leena-

  13. mapela
    20.2.2012 / 13:41

    >Mun suosikki on hiuksiin jätettävä Ego Booster -hoitoaine! =)http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/tigi-bed-head-ego-boosthiuksiin-jatettava-hoitoaine/590547/43441///9 Näin talvella ehkäisee kivasti hiusten sähköisyyttä…

  14. Viivi
    20.2.2012 / 14:40

    >Olis kiva nähdä sinusta edes tukka, please:-)

  15. S
    20.2.2012 / 15:07

    >kiitos hyvistä vinkeistä! tuosta ekasta en ollut kuullutkaan :)

  16. S
    20.2.2012 / 15:08

    >no älä! se aiheuttaa omien hiusten haistelemista :DD

  17. Anonymous
    20.2.2012 / 15:33

    >Etkö käy töissä kun olet kokoajan kotona o.O^

  18. Anonymous
    20.2.2012 / 16:26

    >Tigin tuotteita käytän (vain) ROCKAHOLIC hiuslakkaa. Pysyy kuin tauti ;) mut ei tee hiuksia tahmaisiksi (mulla lyhyet hiukset tällä hetkellä) Tosi usein löytänyt 2 pullon paketin tarjoushintaan :)T: Niina ja 4kisua

  19. S
    20.2.2012 / 16:45

    >voe hyvääänen aika :Dmistä tiedät missä mä olen esim. nyt? voinhan näppäillä sulle nytkin tätä viestiä vaikka liikennevaloissa kännykällä ;)useimmiten kun postaus tulee julki, olen ihan jossain muualla kuin koneen/kännykän äärellä. tänään tosin julkaisin postauksen kotoa käsin, koska mulla on tänään vapaapäivä. eli vastauksena kysymykseesi, käyn töissä. teen jopa kahta työtä ja tod.näk. puolen vuoden sisällä aloitan kolmannen! toivoisin kyllä, että voisin olla aina kotona, mutta pitemmän päälle se voisi olla melko yksitoikkoista. joten summa summarum, olen kiitollinen että mulla on mahdollisuus käydä töissä, jolloin osaan arvostaa kotonaoloakin entistä enemmän.entäs, käytkö sä töissä vai onko sulla sun mielestä liikaa aikaa? ^

  20. S
    20.2.2012 / 18:01

    >mullakin on käytössä jo monetta vuotta Tigin hiuslakka: Masterpiece, huippu! ja niitäkin myydään silloin tällöin kaks yhden hinnalla :))

  21. S
    20.2.2012 / 18:02

    >ahaa, hyvä vinkki, kiitti! ja tosi kiva uusi profiilikuva sulla :))

  22. S
    20.2.2012 / 18:05

    >niin, vaikea tosiaan tietää mikä on totta ja mikä ei :). ja tuntuu ettei hiukset kunnolla puhdistu jos shampoo ei vaahtoa :D. vaahtoava shampoo tuntuu nimittäin levittyvän tosi hyvin kauttaaltaan. kannattaa varmaan ihan katsoa oman hiuksen kuntoa ja kysäisenpä tästä seuraavalla kampaajakäynnilläni! mun hiuksille pieni kuivuus ja karheus ei kyllä ois edes pahasta ;)

  23. jaana
    20.2.2012 / 23:22

    >Tällä hetkellä yritän jopa vähän irrottautua tigimaniasta :)

  24. S
    20.2.2012 / 23:35

    >mutta miks ihmeessä?? ;D

  25. Inanaa
    21.2.2012 / 01:48

    >Tänään oli ihan pakko laittaa hoitoaineeksi tuota Tigin re-energizeria ja arvaa vaan oonko nuuhkutellut hiuksiani sen jälkeen?!! :D

  26. Satu
    21.2.2012 / 14:15

    >Kyllähän noita Tigejä kotoa löytyy, sama shampoo löytyy minultakin, tykkään kyllä. Joulun hankin tarjouksesta Colour Combat Colour Goddess -setin, jossa shampoo, hoitoaine ja jätettävä hoitosuihke. Tuoksuu ihan toffeelta, nam! Ja onhan noita Tigin muotoilutuotteitakin usemapaa tullut jo kokeiltua.Ulkomailta tilailen minäkin halvemman hinnan vuoksi; Beautybay, Lookfantastic ja Feelunique on tullut testattua :)

  27. Anonymous
    21.2.2012 / 15:32

    >Itse käytin joskus aiemmin paljonkin kallista kosmetiikkaa ja hiustuotteita. Mm. Tigin tuotteita. Sitten kun tuli tiukempi rahallinen kausi niin pudotin tuon kuluerän pois ja palasin markettikaman käyttöön. No joo, toki se ensin tuntui vähän ankealta, mutta arvatkaapas mitä, käytän edelleen ns. halppistuotteita vaikka rahatilanne varmasi sallisi kalliimpienkin käytön nykyään. Koen tuon hintaluokan tuotteiden käytön vähän samantyyppiseksi toiminnaksi kuin lapioida rahaa roskikseen. Mielestäni paras ripsiväri on Rimmelin kaikkein halvin perusripsari. Elvitalin ja XZ:n sampoot ovat mielestäni ihan yhtä hyviä kuin kalliimmat kampaamotuotteet. Jne. Mutta tässähän onkin kysymys siitä että millä elämänalueella haluaa itselleen sitä luksusta ostaa, luksushan on fiilis ei niinkään todellinen tilanne.

  28. S
    21.2.2012 / 17:07

    >:Dhuomasin muuten nyt ku oon muutaman kerran sitä käyttäny, ettei se mun hiuksille niin hyvä olekaan… tuoksu on taivaallinen toki edelleen, mut mun hiukset on muutenkin sellaset liukkaat ja erittäin sileät ni tuo hoitoaine vaan lisää tuota piirrettä :/

  29. S
    21.2.2012 / 17:08

    >toffeelta, oi nam! :P

  30. S
    21.2.2012 / 17:13

    >eihän kukaan oo väittänytkään et halvemmat on huonoja… kyllä mä käytän säännöllisesti Schwarzkopfin (mm. marketeissa myytäviä) tuotteita, maksaa nelisen euroa kipale ja oon niihin tosi tyytyväinen. fakta vaan on et muut tuotteet ei tuoksu noin hyvälle ku Tigit ja silloin tällöin oon valmis maksaan mm. siitä tuoksusta, kyllä! mä nautin siitä että voin halutessani näin pienillä erilaisilla asioilla saada itelleni luksus-fiiliksen, se mulle suotakoon :). jokainen on onneksi vapaa päättämään, maksaako jostain 4 euroa vai 40 euroa. yhtä hyväksyttäviä molemmat.

  31. Aikku
    21.2.2012 / 19:30

    >Onpas tänne tullut paljon juttuja viikon tauon jälkeen luettavaksi:) Eli terveiset Puerto Ricosta! Oli muuten ihana matka<3Mutta aiheesta: mun täytyy tunnustaa, etten oo yhtää Tigiä koskaan kokeillu, mut nyt mielenkiinto heräs, tuoksuhullu ku olen…Avonin konsulttina tietysti käytän niitä ihanan tuoksuisia juttuja sieltä, mutta täytynee testata tuota Tigiäkin, ku täältä näin hyviä vinkkejä sai…

  32. S
    21.2.2012 / 20:08

    >heippa ja kiva et oot takas! ja kiitti terkuista, oli varmasti mahtava reissu! :))joo kokeileppas Tigiä, tuoksut on kyllä ihania ja ite nautin niistä suuresti :)

  33. Inanaa
    21.2.2012 / 22:15

    >No voi kääk! Mä sain kaverilta sen loput, joten en paljon ole tuota käyttänyt. Mulla on maailman ohuimmat hiukset (kukaan ei koskaan usko ellei kokeile mun hiuksia) ja tooooosi liukkaat ja litteät, joten jos tuo vain korostaa sitä, niin en mäkään voi sitä sitten käyttää. :/

  34. S
    21.2.2012 / 22:57

    >:D mut kokeile kuitenkin! ois kiva tietää, käykö sulle samoin. vaatii kuitenkin muutaman pesukerran ennen ku mitään vaikutusta. enkä edes tiiä johtuuko se varmasti näistä tuotteista, mut luulen niin. täytyy koittaa vaihtaa taas vanhaan tuttuun ja turvalliseen hetkeksi ni nään, tapahtuuko mitään paluuta entiseen ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.