Huomenta! Täällä on lyhyet yöunet takana, kivan turvonneet silmät, mutta jollain tapaa kovin huojentunut mieli. Törmäsin myöhään eilen illalla pariin blogiin, joita lukiessani taisin vuodattaa ehkä kaksi ämpärillistä kyyneleitä. Tosi huono idea lukea jotain niin surullista ennen nukkumaanmenoa; pyörimiseksihän se yö taas meni… Noita blogeja yhdisti se, että niissä molemmissa nuoret naiset (20-25-vuotiaat) taistelivat syöpää vastaan. Toinen oli oman taistelunsa jo hävinnyt, toinen vielä urheasti kamppailee.
Blogeja lukiessani vähän jopa häpesin omia ongelmiani, jotka tuntuivat naurettavan pieniltä noiden asioiden rinnalla. Tuli tunne, että ei mulla ole oikeutta valittaa, olen kuitenkin terve. Noilla kahdella nuorella naisella, pienten lasten äideillä, on oikeus valittaa, valittaa mm. elämän epäoikeudenmukaisuudesta. Silti heidän asenteensa oli/on upea ja opettavainen. Ei sitä syyttä kuule usein sanottavan sanoja asenne ratkaisee…

Mutta sellaisiahan me ihmiset olemme. Olemme syvällä oman elämämme koukeroissa ja elämme niitä, sekä hyvinä että huonoina hetkinä. Omat ongelmat, oli ne vakavasti sairaan ihmisen silmin kuinka pieniä tahansa, tuntuvat itsestä juuri sillä hetkellä suurilta. Sen vuoksi onkin hyvä säännöllisesti avata silmiä muidenkin suuntaan ja saada hiukan uutta perspektiiviä. Laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja tehdä niitä tarvittavia/vaadittavia päätöksiä, sillä jos ei tee mitään, ei mikään myöskään muutu.

Uskon, että kaikella tässä elämässä on tarkoituksensa. Vaikka usein onkin tilanteita, joiden tarkoitus ei aukene ollenkaan… Silti uskon vahvasti tuohon ja nyt mietinkin, että mun oli tarkoitus törmätä noiden rohkeiden naisten elämäntarinoihin juuri eilen. Sain paljon mietittävää ja tehtyä sen oman päätökseni.
Koen, että meidän, jotka saamme täällä pallolla vielä terveinä tallustaa, tulee nauttia tästä elämästä kaikin mahdollisin tavoin. Ei pelkästään itsemme, vaan myös heidän vuoksi, joilta tuo oikeus liian aikaisin evätään. He olisivat varmasti halunneet vielä jatkaa elämää, nauttia siitä, arvostaa jokaista päivää ja hetkeä eikä valittaa turhasta. Joten jo kunnioituksesta heitä kohtaan on meidänkin pyrittävä siihen. Elämä on lahja.

Enkä nyt sano, että tämä oman stressini aiheuttaja olisi mikään hirmuisen pieni asia – ihan pienestä en tässä elämässä pitkäaikaisesti tai ylipäätään stressaannu enkä yöuniani menetä. Uskon myöskin niin, että jos elää jatkuvan stressin alla, se heikentää vastustuskykyä – koskaan ei siis tiedä, milloin se oma terveys on menetetty. Meillä on vain yksi terveys ja sen tulee aina olla etusijalla. Sitä ei myöskään missään nimessä voi pitää itsestäänselvyytenä, sillä hetkenä minä hyvänsä asiat voivat muuttua lopullisesti.

Tänään aion nauttia kauniista, aurinkoisesta kesäpäivästä! Aion hemmotella itseäni rentouttavalla kaunistautumishetkellä ja taidanpas noiden viikonlopun kuvien innostamana käydä ostamassa tuoreita mansikoitakin. Ja jos siltä tuntuu, laitan elämän oikein risaiseksi ja valmistan suklaadipin :D. Ehkä myöskin päikkärit terassisohvalla kahden kehräävän kissan kera tulevat tarpeeseen (neljän tunnin pyörivät yöunet ei ihan riitä…).

Loppuun haluan vielä kiittää teitä lukijoita ihanista viesteistänne mm. edelliseen postaukseen. Kiitos! On mukava huomata, ettei tullut tyrmäystä, vaikka kevyiden sisustusjuttujen sijaan tulikin vähän jotain muuta. Suoraan sanottuna tuntuisi aivan teidän huijaamiselta postailla niitä näitä, jossa sydän ei ole mukana, kun mielen on vallannut muut asiat.

Mutta, tästä on suunta vain ylöspäin ja sen kipuamisen voisi aloittaa vaikka jo tänään! Älä jätä huomiseen sitä, minkä voit tehdä jo tänään… Hymyjä ja auringonsäteitä päiviinne!