Kesäolohuonemietteitä

 

Fiilis! <3
Kiitos tuon koko päivän paistaneen auringon sekä linnunlaulun! Niin voimakasta sirkutusta, että muuta musiikkia ei kyllä tarvitsekaan. Tällainen upea kevätpäivä sai ajatukset oitis siirtymään terassin puoleen ja haaveilin jo hieman kesäkaudesta, jolloin tuo kesäolohuoneemme pääsee kunnolla käyttöön. Tai oikeastaan kaksi kesäolohuonetta, kun on saunaterassikin.

84d0062436de6bc6def501a8246d3c0b

Se ensimmäinen aamu, kun mieluiten nauttii aamiaisen ulkona aamuauringossa eikä sisällä keittiönpöydän ääressä… Ja se, mikä viime kesänä jäi tekemättä: pulahtaminen paljuun aamiaisen päätteeksi (vesi kun on yleensä aamuisin edellisillan jäljiltä vielä kovin lämmintä). Siellä sitä kelpaisi rentoutua aamupäivän auringossa ja miettiä tulevan päivän ohjelmaa!

35350b075a1b0f86d8caad649a75737c

SFD22E8C00FA72A45668736BC4527694C3A

Havahduin tänään myöskin siihen, että pian on pääsiäinen ja aivan pian sen jälkeen vappu! Vapuksi olemme yleensä pesseet terassit ja ottaneet kesäkalusteet esiin. Ehkä sen voisi tänä vuonna tehdäkin viimeistään pääsiäiseksi, jos näin hyvät ilmat jatkuvat. Joko teillä on terassikalusteet kaivettu talviteloiltaan?

SFDAAF021897367497D8D5DADD87E3AC041

217592_alfhemsg_6_low_0001

Meillä on onneksi iso valkoinen aurinkovarjo, joka jättää terassille hyvin varjopaikkoja; näin vauvakin voi pötkötellä terassisohvalla meidän muiden seurana. Riippukeinukin varastosta löytyy (haaveissa tosin siintää Fatboyn Headdemock -upeus!), siinä voi olla mukava köllötellä vauva masun ja kisut jalkojen päällä.

SFDA512D27FDB4142E68693A60ACD46E504

189867_ovrehusarg_21a_low_0001

Toinenkin haaveeni liittyy terassikalusteisiin, tästä olen kyllä aiemminkin täällä kirjoitellut. Mutta näin tämä samainen haave vain joka kevät nostaa päätään: nimittäin Driaden Toy-tuolit terassiruokapöydän tuoleiksi. Vielä viime keväänä en niitä raaskinut hankkia, mutta täytyy miettiä, olisiko tänä vuonna niiden aika… Ajattelin, että niitä voisi riittää neljä kappaletta kuuden sijaan, terassilla kun on muitakin istumapaikkoja. Ai että miten herkuilta ne kivipöytämme ympärillä näyttäisivätkään!

SFD2BB64407976E4D0F84685C0AF1538144

1b11c20b90f21ca474ced1ab3741d948

Innostuin nyt näistä terassijutuista sen verran paljon, että joutuukohan sitä lähteä penkomaan pihalehtiä pahimpaan inspiraation nälkään! Jos tänä vuonna koittaa toukokuussa samanlaiset helteet kuin viime vuonna, niin ei aikaakaan kun voi jo istuskella kesävaatteissa terassisohvalla linnunlaulua kuunnellen, tuulen tuivertaessa hiuksia voi vain olla möllöttää ja mansikoita mussuttaa! 

Harrikkakin on pari kertaa tänä keväänä jo tallissa käyntiin pärähtänyt (sori naapurit…). Vielä muutama lämpöaste lisää, niin päästään miehen kanssa ehkä vielä yhteisajelulle ennen vauvan syntymää! Olettaen tietenkin, että mahdun tämän rantapalloni kanssa kyytiin… Ai ai, kyllä tuollainen prätkä vain kuuluu kesään! 8)

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)

 

Comments

  1. 8.4.2014 / 19:16

    Hei :). Kauniita kuvia! Meilläkin kevättää, lasiporstuan kalusteet paikoillaan, moottoripyöräni vielä tallissa :)

    • 9.4.2014 / 17:16

      Kevättää kyllä todellakin, vaikka lämpöasteita ei hirmuisesti vielä olekaan. Pääasia että aurinko paistaa! :)

  2. 8.4.2014 / 20:20

    Hyvin samantyylisiä kuvia löytyy omastakin Pinterestistä! :) Nämä kuvat sai kyllä kaipaamaan kovasti kesäparveketta. Muutettiin nykyiseen asuntoon syksyllä, joten parveke on ollut koko ajan vain hyvin karussa talvikunnossa. Nythän taitaisi siis olla jo aika alkaa sisustamaan sitä! :)

  3. -päivi-
    9.4.2014 / 11:21

    Terassi jo laitettu kevät/kesä kuntoon , kukkia ja joitain tekstiilejä vielä uupuu.
    Eilen siellä istuskelin ja nautin kahvia sekä luin kirjaa, niin ihanaa aikaa!

    • 9.4.2014 / 17:17

      Voi sinähän olet ehtinyt! Mut jotenkin yllätti tämä kevät, ajattelin koko ajan, että varmasti vieläkin sataa lisää lunta, mutta ehkä ei enää :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.