Niin suurisydämistä kansaa täällä blogini äärellä, suorastaan mykistävää. Senpä vuoksi halusinkin heti tilaisuuden tullen tulla kertomaan teille pienistä, varovaisista edistysaskeleista. Eilen saimme vauvalta pois monitoriseurannan ja tänään olemme kokeilleet olla ilman tippaa (eli pelkällä rintamaidolla) ja seurailemme, miten aktiivisesti vauva jaksaa syödä. Kanyyli on kädessä edelleen, sillä kipulääkettä ja antibiootteja tarvitaan vielä.
Illalla pieni sai toiseenkin käteensä kanyylin, sillä verinäytteet kantapäistä eivät meinaa enää onnistua. Huh huh, verinäytteiden ottaminen onkin meille vanhemmille tässä kaikkein raskainta (toki sen lisäksi, että vauva ylipäätään on sairas). Tuntuu, että hajoan aina miljooniin palasiin, kun kuulen lapseni itkevän niin hysteerisesti. Tekee mieli kaapata hänet syliin ja juosta karkuun eikä antaa kenenkään enää ikinä koskea häneen. Aivan järkyttävän sydäntäraastavaa eikä huoneesta poistuminenkaan auta asiaa ollenkaan. Mutta ei auta, vauva on saatava terveeksi ja tutkimukset kuuluvat asiaan.

Tulehdusarvot olivat keskiviikkona hoitoon tullessamme 72, eilen 40 ja tänään enää 16 (alle 8 on normaali)! Yllättävänkin pian ovat lähteneet laskuun, sanoi lääkäri, joten lääkitys tehoaa. Olemme täällä kyllä niin hyvässä hoidossa. Onnekkaasti saamme olla vauvan luona molemmat; sekä minä että mieheni ja ympäri vuorokauden. Ihan ei niin luxusta ole kuin pari kerrosta ylempänä synnytysosastolla (sähkösänkyjen tilalla nyt melkoisen matalat retkisängyt :D); taisimme siellä tottua liian hyvään… Toiset isovanhemmat hoitavat meidän vanhempien sairaalamuonitusta (kaikkia aterioita ei saa ostettua sairaalasta) ja toiset isovanhemmat pitävät huolen kissoistamme ja oli siellä kotona kuulemma jo siivottu ja nurtsikin ajettu! Voimme siis keskittyä täysillä vauvaan. Ajattelinkin, että nyt näiden pienten edistysaskelien kunniaksi on syytä kohottaa malja, joten heti kun vauva herää, niin ei muuta kuin maitobaaria availemaan ja maiskuttelemaan!

cats

Nyt kun vauva ei ole piuhoissa, on sylittäminen ja kaikenlainen arkipuuhastelu helpompaa. Ja sylitelty ollaan toki piuhojenkin kanssa, sillä ajattelen senkin edistävän pienen toipumista. Päikkäritkin nukumme kainalokkain, samoin yöunet aina yön ensimmäisestä syötöstä aamuun. Ihania hellittelyhetkiä <3. Ja sanotaanhan siinä laulussakin, että uni paras lääke on, joten ehkä uni äitin kainalossa on vähän kuin tuplalääkitystä? Tässä tämä kaunis ja liikuttava lastenlaulu, tätä on kyllä täällä viime päivinä toteutettu.

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme. 
Lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme. 
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi. 
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi. 

Patjaksensa parahin matto levitellään, 
Peitteheksi toinenkin kääritähän hellään. 
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä, 
Itse käymme uinumaan hänen vierellensä. 

Vahtikoira vartio uskollisna meitä, 
Kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä. 
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme. 
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme. 

(Tekstilainaus R. R. Ryynänen – Karhunpoika sairastaa)

 

 

Tänään oma kullannuppumme täyttää jo kolme viikkoa. Ei oltaisi kyllä etukäteen osattu arvata, missä näitä kolmen viikon synttäreitä vietämme… Niin onnellisissa ja hyvissä merkeissä alkanut vauvaperhe-elämämme alkoi toissapäivänä saamaan erilaisia käänteitä ja eilen tilanne paheni. Rakas pieni poikamme on sairas ja tilanne on se, että olemme vauvan kanssa lastenosastolla. Aivan mahtavan lastenlääkärin sanoin tilanne on vakava, mutta ei hengenvaarallinen, koska toimme vauvan hoitoon ajoissa. Varmasti siellä mietitte, mistä on kyse, mutta vielä en osaa varmoja vastauksia antaa. Odottelemme parhaillaan tämänaamuisten verikokeiden valmistumista, jotta näemme, mihin suuntaan tilanne on yön aikana kehittynyt. Ne kertovat, hoidammeko oikeaa asiaa ja oikeilla lääkkeillä. Vauva on ollut tipassa eilisestä alkuillasta lähtien, voi tuota pientä kanyylikättä, jota äiti ei voi sydän vihlomatta katsoa <3. Monenlaista piuhaa menee siellä täällä, mutta onneksi olemme täällä hyvässä hoidossa.

Vaivat alkoivat masuväänteillä muuttuen eilen ripuliksi ja toissayön aikana nousi myös kuume. Lastenlääkärin mukaan todennäköistä on, että vauvan verenkierrossa jyllää jokin bakteeri, joka on mahdollisesti peruja syntymähetkiltä. Jos tuo bakteeri verenkierrossa on sairauden aiheuttaja, alkuperää tuskin koskaan saamme selville. Se on voinut päätyä vauvan verenkiertoon limakalvojen kautta mistä vain ja keneltä vain, hengittämämme ilmakin on täynnä bakteereja. Tuo alkuperä ei mielestäni olekaan olennaista; tärkeintä on löytää oireiden aiheuttaja ja hoitaa lapsi sitä kautta terveeksi.

152

Ylläoleva kuva on otettu synnytysosastolta, mutta sama pupunen vahtii pienen unta täällä lastenosastonkin sängyssä <3. Eilen tuo pieni rakas vain nukkui, oli niin sairas :'(. Aamuyöllä alkoi kuitenkin olla jo parantumisen merkkejä havaittavissa (kiitos suonensisäisen lääkehoidon): alkoi itkeä nälkäänsä ja jaksoi olla rinnallakin nukahtamatta huomattavasti pidempään kuin eilen. Vauva on tänä aamuna jaksanut valvoakin jo eri tavalla ja suloisia hymyjäkin on nähty entiseen tapaan. Ja voi miten onnelliseksi tekikään äitinsä pienillä rintaraivareilla <3. En olisi muutama päivä sitten uskonut, että tulen vielä joskus kaipaamaan sitä armotonta häsväystä: tuhinaa, röhkinää, pään heiluttelua, nyrkittämistä, potkimista, rinnan venytystä, maiskutusta ja nenän nyrpistelyä. Puhumattakaan komeasta itkuäänestä, joka pääsee irti jos nuo edelliset toimenpiteet eivät tehoa :).

En olisi kyllä uskonut, että joudun jo näin pian olla sydän aivan sykkyrällä tuon pieneni vuoksi. Ja miten eilen kaipasinkaan raskausaikaa, jolloin vauva oli turvassa sisälläni, sydämeni alla <3. Mutta kyllä täällä on taas saanut kokea sen, miten suuri ja lohdullinen vaikutus äidin sylillä on. Voi valtavuus sitä katsetta, jonka osakseni saan, kun nostan hänet syliini kamalien verikokeidenottojen jälkeen. Se katse porautuu niin syvälle eikä sitä unohda koskaan <3. Onnekkaasti meillä äideillä on myöskin nuo maagiset maitomaatit, jotka auttavat kaikkeen, ihan kaikkeen.

 

 

Kuvissa yksi kesän ehdottomia parhaita puolia: tuoreet mansikat! Voi että mä teen tänä kesänä taas uuden syömisennätyksen ja ostan niitä vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu! Samoin vadelmia ja kirsikoita ja herneitä ja vaikka mitä! Mutta mansikat on kuitenkin ykkösiä, siitä ei pääse mihinkään. Ne oikein isot mansikat on todella herkullisen näköisiä, mutta nämä pikkumansikat vie voiton maussa: niin maukkaita ja mehukkaita.

009

Tuoreiden mansikoiden kylkiäisenä maistuu suklaa, erityisesti Fazerin Sininen, oi pojat tuo yhdistelmä vie kielen mennessään! Noiden kaveriksi vielä kylmää, makeaa valkoviiniä, slurps! Mutta valkkarin aika tulee joskus myöhemmin. Nyt kuitenkin ajattelin, että tänään tällainen pieni mansikat & suklaa -hemmottelu voisi olla paikallaan :).

Ennen vauvan syntymää mietiskelin, että emme liiku kotoa juuri mihinkään ennen ristiäisiä. Hieman on ajatukset tässä matkan varrella muuttuneet ja olemme jo jonkin verran liikkuneet. Ei näin kesällä malta olla neljän seinän sisällä kovin montaa päivää putkella, tuntuu että pakko päästä ulos ja normiaskareisiin kuten edes sinne ruokakauppaan. Ja mikäs siinä, jos vauva voi hyvin! Hänen ehdoillaan tässä kuitenkin eletään jatkuvasti. Totta puhuen hän tuntuu noina päivinä, joina liikumme kotoa johonkin, nukkuvan päivällä oikein sikeät 2-3 tunnin unet. Kotipäivät on nimittäin sellaisia, että minä istun aika tehokkaasti klo 12-22 sohvalla imettäen. Vauva kun mielellään pitäisi rinnan suussa 24/7 välillä syöden, mutta erittäin usein siinä myös torkkuen… Kotipäivien päiväunet kestävät maksimissaan puolisen tuntia ja siitähän ei sitten seuraa muuta kuin yliväsymystä ja siitä seuraa taas se, että uni ei lopulta tule muualla kuin äidin rinnalla. Että melkoisen sitovia päiviä tuollaiset kotipäivät, hyvä kun itse ehdin jossain välissä syödä :). Tänään terveydenhoitaja antoi kotikäynnillä hyviä vinkkejä, joita alamme nyt testailla. Katsotaan, joskos niiden avulla saisimme jonkinmoista säännöllisyyttä näihin päiväruokailuihin ja -uniin.

cats

Yöuniin on tullut hieman muutoksia. Ensimmäiset kaksi viikkoa vauva nukkui 6-7 tuntia putkella heräten vasta sen jälkeen ensimmäisen kerran syömään. Nyt hän on neljän yön ajan herännyt ensimmäisen kerran syömään neljältä eli noin viiden tunnin unien jälkeen. Siitä seuraava tankkaus on seitsemältä ja sitten taas kymmeneltä. Uuteen päivään heräillään siinä kymmenen-kahdentoista välillä :). Yösyömiset hoidetaan aika tehokkaasti eikä turhia valvota: maksimissaan puolen tunnin ruokahetki ja uni tulee heti sen jälkeen. Yöllä ei myöskään turhia puhella eikä valoja sytytellä, vähän vain hiuksia ja otsaa silitellään ja poskia pusutellaan <3.

006

Tänään käytiin kaupungilla asioilla, ostin aivan loistavat Ruskovillan rinnanlämmittimet (rintatulehduksen välttämiseksi teen kaikkeni!). Lämmittimet on toiselta puolelta silkkiä ja toiselta villaa, ihanan miellyttävän tuntoiset ja kuulemma oikein pidetyt. Varsinkin näin kesäaikaan hyvät, kun ei välttämättä huvita kovin paksuja vaatekerroksia pukea… Tai no mistä näistä Suomen suven keleistä ikinä tietää :).

Kävimme samalla erään kaupan yhteydessä sijaitsevassa kahvilassa lounaalla. Vauva nukkui tyytyväisenä koko reissun ajan. Mies kyllä tuumasi lounaalle mennessämme, että jos vauva herää (pumpattua maitoa ei ollut mukana ja nälkäitku on tullut tutuksi…), niin joudumme lähtemään melkoisella vauhdilla ja kassojen läpikin vain maksamatta :D. Ai elämä kun olen nauranut tuota! Mikä paniikki siitä syntyykään, jos oma vauveli availee keuhkojaan jossain kaupassa… Myönnän, että olen aina silloin tällöin ärsyyntynyt muiden muksujen itkuista, joten ehkä sitä sen vuoksi yrittää pitää sen omansa suhteellisen hiljaisena. Ettei ärsyttäisi/häiritsisi niitä muita asiakkaita, niin tyhmältä kuin se saattaakin kuulostaa… Kerran vauva avasikin ääntään aika mukavasti tuolla reissullamme, näki pahaa unta ja itki punaisena kuin rapu, raasu <3. Saimme heti niiden muutaman sekunnin aikana osaksemme pari tuimaa katsetta… (Miksi ne on muuten aina naisilta, miehet vain naureskelee..?) Tästä oppineena lupaan löysätä omaa pipoani sekä oman että muiden muksujen ääntelyn suhteen, sillä kuten ihana edesmennyt mummuni aina sanoi: kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu!