Niin suurisydämistä kansaa täällä blogini äärellä, suorastaan mykistävää. Senpä vuoksi halusinkin heti tilaisuuden tullen tulla kertomaan teille pienistä, varovaisista edistysaskeleista. Eilen saimme vauvalta pois monitoriseurannan ja tänään olemme kokeilleet olla ilman tippaa (eli pelkällä rintamaidolla) ja seurailemme, miten aktiivisesti vauva jaksaa syödä. Kanyyli on kädessä edelleen, sillä kipulääkettä ja antibiootteja tarvitaan vielä.
Illalla pieni sai toiseenkin käteensä kanyylin, sillä verinäytteet kantapäistä eivät meinaa enää onnistua. Huh huh, verinäytteiden ottaminen onkin meille vanhemmille tässä kaikkein raskainta (toki sen lisäksi, että vauva ylipäätään on sairas). Tuntuu, että hajoan aina miljooniin palasiin, kun kuulen lapseni itkevän niin hysteerisesti. Tekee mieli kaapata hänet syliin ja juosta karkuun eikä antaa kenenkään enää ikinä koskea häneen. Aivan järkyttävän sydäntäraastavaa eikä huoneesta poistuminenkaan auta asiaa ollenkaan. Mutta ei auta, vauva on saatava terveeksi ja tutkimukset kuuluvat asiaan.
Tulehdusarvot olivat keskiviikkona hoitoon tullessamme 72, eilen 40 ja tänään enää 16 (alle 8 on normaali)! Yllättävänkin pian ovat lähteneet laskuun, sanoi lääkäri, joten lääkitys tehoaa. Olemme täällä kyllä niin hyvässä hoidossa. Onnekkaasti saamme olla vauvan luona molemmat; sekä minä että mieheni ja ympäri vuorokauden. Ihan ei niin luxusta ole kuin pari kerrosta ylempänä synnytysosastolla (sähkösänkyjen tilalla nyt melkoisen matalat retkisängyt :D); taisimme siellä tottua liian hyvään… Toiset isovanhemmat hoitavat meidän vanhempien sairaalamuonitusta (kaikkia aterioita ei saa ostettua sairaalasta) ja toiset isovanhemmat pitävät huolen kissoistamme ja oli siellä kotona kuulemma jo siivottu ja nurtsikin ajettu! Voimme siis keskittyä täysillä vauvaan. Ajattelinkin, että nyt näiden pienten edistysaskelien kunniaksi on syytä kohottaa malja, joten heti kun vauva herää, niin ei muuta kuin maitobaaria availemaan ja maiskuttelemaan!
Nyt kun vauva ei ole piuhoissa, on sylittäminen ja kaikenlainen arkipuuhastelu helpompaa. Ja sylitelty ollaan toki piuhojenkin kanssa, sillä ajattelen senkin edistävän pienen toipumista. Päikkäritkin nukumme kainalokkain, samoin yöunet aina yön ensimmäisestä syötöstä aamuun. Ihania hellittelyhetkiä <3. Ja sanotaanhan siinä laulussakin, että uni paras lääke on, joten ehkä uni äitin kainalossa on vähän kuin tuplalääkitystä? Tässä tämä kaunis ja liikuttava lastenlaulu, tätä on kyllä täällä viime päivinä toteutettu.
Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme.
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi.
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi.
Patjaksensa parahin matto levitellään,
Peitteheksi toinenkin kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä,
Itse käymme uinumaan hänen vierellensä.
Vahtikoira vartio uskollisna meitä,
Kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme.
(Tekstilainaus R. R. Ryynänen – Karhunpoika sairastaa)