Puhua hyvää selän takana

 

Millainen vaikutus onkaan sillä, kun kuulet jonkun puhuneen hyvää selkäsi takana! Ei pahaa, vaan hyvää. Siitä tulee niin hyvä mieli koko päiväksi, oikeastaan paljon pitemmäksikin aikaa. Sellainen fiilis, että haluaa tehdä saman; laittaa hyvän kiertämään.

Mulle kävi sellainen juttu ihan vasta täällä blogimaailmassa ja se on tuonut paljon iloa ja hyvää mieltä! Törmäsin nimittäin sattumalta lisbet e. -blogin mielenkiintoisen postauksen kommenttiboxiin ja bongasin sieltä tämän:

Itse olen bloggailut jo yli kolme vuotta ja aina olen pyrkinyt vastaamaan kaikkiin viesteihin joita on jätetty. Minusta se on kohteliasta lukijoita kohtaan ja itse pidän myös siitä, että kommentteihin, joita olen jättänyt muiden blogeihin, vastataan. Minulle välittyy väkisinkin aina vähän välinpitämätön kuva, jos jättämääni kommenttiin ei vastata. 

Jokainen tietysti toimii tyylillään ja esimerkiksi All you need is white – blogin Satu on mielestäni mieletön esimerkki siitä, miten lukijoiden kanssa voi olla vuorovaikutuksessa ja lukija tuntee aina tulleensa kuulluksi. 

Siis ihan mieletön palaute, kiitos Omppunen! <3 Tuntuu aivan hurjan upealta, että on ainakin yksi ihminen, joka kokee asian tuolla tavalla. Voihan liikutuksen kyynel!

052

Tuo tuli melkoisen ajankohtaiseen saumaan, sillä olen viime aikoina miettinytkin tuota bloggaamisen kommentointipuolta. Kommentteja, kommentoimista ylipäätään sekä kommentteihin vastaamista. Olen aina pyrkinyt vastaamaan saamiini kommentteihin; voi olla, että joihinkin on jäänyt vastaamatta, mutta se on tapahtunut täysin epähuomiossa. Joskus nimittäin kommentteja tulee sen verran paljon ja eri postauksiin, että jokin saattaa vastaamishetkellä mennä ohi. Pidän tuota vastaamista kuitenkin tärkeänä ja sellaisena, jota itsekin blogien lukijana arvostan suuresti. Kasvotustenkin käydyissä keskusteluissa omille sanomisilleen odotetaan jonkinlaista reaktiota (edes nyökkäystä tai jonkinmoista äännähdystä); jos sellaista ei tule, tuntuu se hieman töykeältä ja se voidaan tulkita siten, ettei toista vain kiinnosta.
Pyrin myöskin siihen, ettei vastaamisaika venyisi mahdottoman pitkäksi (useiksi päiviksi), en tiedä miten olen tässä onnistunut… Vauvan syntymä on vastausaikoja kyllä pitkittänyt, mutta ehkä vielä ollaan ihan kohtuullisissa vastausajoissa..?

Olisikin todella mielenkiintoista lukea teidän mielipiteitä asiasta! Esim. onko teille väliä, vastaako bloggaaja jättämäänne kommenttiin vai ei? Palaatteko katsomaan, onko kommenttiinne vastattu? Tosin omassa blogissani on käytössä kommentin sähköpostiseurantamahdollisuus. Tarkoittaa siis sitä, että kun jätät kommentin ja sähköpostiosoitteen sille varattuun kenttään (näkyy tuolloin vain minulle), saat vastauksen kommenttiisi myös sähköpostiisi. Omasta mielestäni tuo on kovin kätevä ominaisuus! Entäpäs, jos ette itse tapaa kommentoida, niin luetteko kuitenkin kommenttiboxia?

059

Jos et ole koskaan aiemmin kommentoinut, niin nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus tehdä se ja kertoa oma mielipiteesi! :)

 

Comments

  1. 4.8.2014 / 12:18

    Yhdyn kyllä täysin tuohon Omppusen kommenttiin, mielestäni sulla on niin kaunis ja lämmin tyyli vastata jokaiseen kommenttiin! <3 Ja kyllä, sillä on merkitystä että kommenteihin vastataan! Ihan niin kuin bloggaajasta tuntuu hyvältä saada kommentteja, niin lukijana on kiva saada kommenttiinsa vastaus! :)

    Ihanaa helleviikkoa! <3

    • 4.8.2014 / 23:23

      Oi että, olipa ihana kuulla tuo Jenni! Bloggaajana kyllä ilahdun aivan valtavasti, kun jaksatte/ehditte jättää viestejä mun ilokseni. Kiitokset <3.

  2. Nimetön
    4.8.2014 / 12:33

    Mun mielestä on loukkaavaa jos bloggaaja ei vastaa kommenttiin! Mielestäni kommentteihin kuuluu vastata, ymmärrän kyllä jos siinä kestää kun tulee niin paljon kommentteja, mut kokonaan vastaamatta jättäminen on loukkaavaa :/ :)

    • 4.8.2014 / 23:25

      Ymmärrän pointtisi. Poikkeuksena ehkä kuitenkin blogit, joihin tulee satoja kommentteja päivässä. Mutta jos kasvotustenkin saa jonkin kehun, niin kyllähän siitä kiittää. Tuntuisi tylyltä olla vain hiljaa :D, joten kyllä sitä tulee täälläkin kiitettyä, vaikka ei sitten muuta vastausta siihen tulisikaan.

  3. moonangel
    4.8.2014 / 12:38

    Itsestäni on ainakin mukava, että bloggaaja vastaa jotain kommenttiin. Ymmärrän kyllä, että jos on joku pieni kommentti eikä kysymystä niin siihen ei välttämättä tule aina vastausta ja se on ihan ok :) Kysymyksiin toivon että vastattaisiin. Ymmärrän että bloggaajilla on oma elämänsä kuten meillä kaikilla ;) ja aina ei ehdi vastaamaan kysymyksiin heti ja saattaa kulua muutamakin päivä joka on ymmärrettävää.
    Itse ainakin luen kommentteja postauksista ja palaan katsomaan onko jotain vastattu kommenttiini.
    Sinulta olen aina saanut vastauksen/kommentin joka on ollut mukavaa :) Kaikkiin postauksiin ei tule aina laitettua kommenttia, mutta pyrin kommentoimaan aina välillä blogeihin, joihinkin enemmän ja joihinkin vähemmän.
    Lisäksi mielestäni on ollut todella kätevää, että kun olet vastannut kommenttiini niin vastaus tulee sähköpostiin, helpottaa kummasti kun ei tarvitse kytätä että onko vastattu kommenttiin vai ei.

    Ihanaa päivän jatkoa sinulle! :)

    • 4.8.2014 / 23:28

      Mielenkiintoista luettavaa tämä! Itse en osaa ”hoitaa kommenttiboxia” siten, että vastaisin vain osaan kommenteista. Tulisi jotenkin huono omatunto, jos en vastaisi kaikille, vaan vain osalle :D.
      Iso kiitos sinulle, että jaksat aina silloin tällöin kommentoida. Te lukijat kommentteinenne ainakin mua kovasti motivoitte tähän puuhaan :).
      Kivaa viikkoa sinne!

  4. 4.8.2014 / 12:50

    Ihana, hyvän mielen postaus! Itse myös pyrin vastaamaan aivan kaikkiin kommentteihin, joita saan (ja toki olen erittäin iloinen, jos saan vastauksen omiin kommentteihini muiden blogeissa):)

    Mielestäni bloggaamisessa vuorovaikutuksella on tärkeä rooli ja sitä ei hyvin synny, jos kommentteja ei koskaan tule tai jos niihin jätetään vastaamatta.

    Iloista viikkoa♥

    • 4.8.2014 / 23:29

      Vuorovaikutus on kyllä todella ratkaisevassa roolissa tässä bloggaamisessa. En tiedä kuinka lyhyt omakin blogitaipaleeni ilman sitä olisi ollut.
      Kiitos Viivi! :)

  5. emiliamaria
    4.8.2014 / 12:54

    Yhdyn täysin Omppusen kommenttiin!
    Tuo sähköpostiseuranta on omasta mielestäni kätevä, ei tarvitse kahlata välttämättä kommenttipoksia läpi. Yleensä luen kyllä myös juttujen kommentoinnit, ne on mun mielestä blogauksen suola!

  6. Hanna
    4.8.2014 / 13:00

    Täytyy sanoa, että on erittäin mukavaa ja sydäntä lämmittävää, että kommentteihin vastataan. Tulee tosiaan hyvä mieli ku tietää bloggaajan lukevan ne kommentit. Minä laitan aina sähköpostiosoitteen, aina ei muista mihin on itse kommentoinut ja sitten sitä omaa kommenttia ja vastausta joutuu etsiä kymmenien kommenttien joukosta. On kuitenkin kiva tietää miten omaan kommenttiisi on vastattu, vaikka kysymystä ei olisikaan laittanut?

    Iso kiitos ihanasta blogista ja siitä, että jaksat meidän lukijoiden kommentteihin vastata :)

    Aivan ihana päivä taas, tekis niin mieli lähteä uimaan jonnekin :)

    • 4.8.2014 / 23:32

      Totta! Tuo sähköpostiseuranta on kyllä tosi kätevä, puolin ja toisin. Esim. jos joskus unohdan vastata johonkin kommenttiin (vastaan esim. viikon viiveellä), niin on mukava huomata, jos lukija on jättänyt sähköpostiosoitteen. Silloin tiedän, että hän saa vastauksen, vaikka ei blogistani sitä enää tulisikaan etsimään.
      Voi mä niin haluisin uimaan, mutta vielä en ole imetyksen vuoksi uskaltautunut. Kumiveneilemässä tänään kuitenkin oltiin, heh :).

  7. 4.8.2014 / 14:16

    Hyvä aihe ja ihana postaus!

    Mua kun itseäni ahdistaa ihan suunnattomasti, että kiireessä ja kesän keskellä kommentteihin vastaamiset laahaavat (siis omassa blogissani). Mä olen sitä mieltä, että jos joku ihana lukija näkee sen vaivan, että jättää kommentin niin totta kai mä siihen vastaan. Joten pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin. Aina joskus joku vanhoihin postauksiin tullut kommentti kuitenkin menee harmillisesti ohi ja huomaan sen vasta aikojen päästä.

    Tykkään myös itse saada vastauksen kommentteihini blogeissa ja palaankin usein katsomaan, onko vastattu :)

    Vuorovaikutus, se on tämän bloggaamisen suola <3

    Ihania kesäpäiviä teille sinne <3

    • 5.8.2014 / 22:42

      Kiva kuulla, että tykkäsit Maria! :)
      Olen hyvin samaa mieltä tuosta kommentteihin vastaamisesta kuin sinäkin.
      Kiitos ja samoin sinne!
      P.S. Onpa mukava saada sut ns. saman katon alle :).

  8. 4.8.2014 / 14:38

    Sulla onkin kyllä aina ollut kiva ja herttainen tyyli vastata kommentteihin, jatka samaa rataa! :)

    Itse jätän kommenttia semi ahkerasti ja palaan myös aina katsomaan, onko kommenttiini vastattu. Luen myös muiden jättämät kommentit ja niihin kirjoitetut vastaukset. Itse vastaan jokaiseen kommenttiin, sillä se ei ole pelkästään kohteliasta, vaan ehdottomasti bloggaamisen parhaimpia asioita – vuorovaikutus lukijoiden kanssa ja joskus syntyy ihan keskusteluakin! :)

  9. Kaisa
    4.8.2014 / 14:41

    Kyllä, on kiva että bloggaaja vastaa kommentteihin, vaikkakin ymmärrän hyvin, jos ei aina ehdi. Sullekin varmasti kommentteja satelee useinkin paljon, mutta silti aina jaksat ja muistat vastata meidän lukijoiden kommentteihin :) Se on tosi mukavaa! Mulla on myös sähköpostiseuranta, joka ilmoittaa vastauksesta. Ja vaikka sulla on siellä varmasti kädet täynnä töitä vauvan ja pienten karvavauvojen kanssa niin vastausajat ei oo venyneet. Kiitos ihanasta blogista :)

    • 5.8.2014 / 22:45

      Voi, olipa niin ihanasti sanottu! Isot kiitokset vain itsellesi Kaisa, niin mukavaa että olet seuraillut blogiani jo pitkään :).

  10. Niina ja 4kisua
    4.8.2014 / 15:32

    Aivan super ihanaa ja Sydämmellistä kun vastaat viesteihin ♥♥♥

  11. Äippä
    4.8.2014 / 16:14

    Moi, olen ajatellut ihan samaa, että kuinka mukavaa on, kun vastaat jokaiseen kommenttiin. Itselläni on sähköpostijutska, niin odotan aina, että milloin se kilahtaa, ja menen saman tien lukemaan vastauksesi kännykästäni :) Luen myös jokaisen postauksen jokaisen kommentin :) Että sellainen fani täällä on – ne teidän poitsun kuvat ovat niiiin ihania, toivottavasti saamme nauttia niistä vielä pitkään :)

    • 5.8.2014 / 22:48

      Tosi mielenkiintoisia nämä teidän vastauksenne! Mukava kuulla sitä lukijankin puolta asiaan. Ehkä jopa yllättävääkin, miten seurattuja myös kommenttiboxit ovat. Mahtava juttu! :)
      Kohta sun meili taas kilahtaa…
      Ja ihanasti sanottu pojan kuvista, hän on kyllä sellainen herkkupala että! :D <3
      Kivaa helleviikkoa sinulle!

  12. 4.8.2014 / 16:51

    Kyllä Satu, minäkin yhdyn tuohon kommenttiin, sinä vastailet aina kivasti kun sinulle kommentoi!

    Itse haluan myös aina vastata jokaiseen blogiini tulleeseen kommenttiin. Joskus vastaus voi kestää muutaman päivän tai voin vahingossa missata jonkin kommentin, mutta tarkoitus on vastata kaikille. Minusta se on itsestää selvää, jos joku vaivautuu minulle kommentoimaan.

    Tuo sähköpostijuttu on mahtis, harmi kun bloggerissa ei ole sellaiseen mahdollisuutta.

  13. Elika
    4.8.2014 / 17:39

    Mielestäni on mukavaa, että bloggaaja vastaa kommentteihin. Se antaa vaikutelman, että häntä todella kiinnostaa saamansa kommentit. Olen itse lueskellut pitkään eri blogeja, mutta rohkaistunut kommentoimaan vasta tänä kesänä, en tiedä miksi. :) On tuntunut todella kivalta, kun vastaat saamiisi kommentteihin. :) Sähköposti-ilmoitus vastauksesta on myös erittäin kätevä. Ymmärrän, että aina bloggaaja ei ehdi vastata kaikkeen ja varsinkin sieltä vauva-arjen keskeltä on suoranainen ihme, että vastailet noin ahkerasti. :) Usein minulla on tapana lueskella muiden kommentteja, vaikka en itse kommentoisikaan.

    Lämmintä viikon jatkoa!

    • 5.8.2014 / 22:52

      Ihan totta, tuollainen vaikutelma siitä juurikin syntyy! Tosi mukavaa, että olet alkanut kommentoimaan. Meilläkin sun kanssa niin samanikäiset vauvelit :).
      Voi olla, että vastausajat hieman pitenevät kun mies palaa lomilta töihin, heh!
      Kivaa viikkoa sinnekin! Täällä jo odotellaan, että helteet loppuisivat… Haluaisin jo palella :D.

      • Elika
        6.8.2014 / 08:44

        Kiitos! Vähän sais kyllä jo viiletä. Olis mukavampi nukkua öisin ja olla kotona päivisin. Ollaan näillä keleillä yritetty hakeutua päivisin neidin kanssa viileämpiin mestoihin. :) Vähän viileämmällä kelillä vois myös paremmin sylitellä pikkuista ilman, että molemmat on ihan hiestä märkänä. Ollaan oltu nyt runsaat pari viikkoa päivät kaksistaan, kun mies on ollut töissä ja kyllä sitä on silloin aika lailla kiinni vauvassa. Onneks ens viikosta mies on vielä pari viikkoa kesälomalla.

        • 6.8.2014 / 11:58

          Olen niin samaa mieltä! Meillä on sisällä +29, HUH. Makuuhuoneessa onneksi viileämpää, joten yöt saamme hyvin nukuttua, mutta päivät… Ei huvita kotona olla! Meidänkin poitsu on aika sylissä viihtyvää sorttia, joten hikeä pukkaa!
          Meillä alkaa taas ensi viikolla kuukauden tauon jälkeen uudenlainen elämä: arki, kun mies palaa töihin. Täytyy sitten alkaa treffailemaan muita äippä+vauva -yhdistelmiä :).

  14. 4.8.2014 / 20:18

    Enpä ole koskaan blogiisi kommentoinut,mutta tätä kommentointipostausta en voi nyt ohittaa! :) Tykkään, että kommentteihin vastataan ja itsekin pyrin aina vastaamaan kaikkiin kommentteihin, joita minulle tulee. Jos olen kommentoinut oikeasti jotakin järkevää tai kysynyt jotain, palaan yleensä katsomaan, onko minulle vastattu.Jos ei, olen kyllä vähän pettynyt :)

    • 5.8.2014 / 22:53

      Olipa mukavaa, että sain tällä sut kommentoimaan :).
      Ihan luonnollista, että omaan kommenttiinsa odottaa jonkinmoista vastausta, niin odotan itsekin.

  15. Jonsku
    4.8.2014 / 21:31

    Harvoin kommentoin mihinkään blogiin (voisikin ottaa tavaksi kommentoida enemmän), mutta tänne onkin ihan eri jättää kommentti kun tietää bloggaajan lukevan niitä ja jopa vastaavan. :) Kuten joku tuolla jo mainitsikin, myös minusta on loukkaavaa jos kommentteihin ei vastata. Jokaiseen kommenttiin ei välttämättä tarvitse vastata erikseen, mutta onhan se ihan lukijoitakin kunnioittavaa jos jättää jonkun merkin siitä että on kommentit lukenut.

    Aurinkoisia päiviä teidän arkeenne!

    • 5.8.2014 / 22:55

      Täällä toinen laiska kommentoija :P.
      Teidän kommentit ilostuttaa kyllä mun arkea ihan suunnattoman paljon!
      Kiitos Jonsku, ihania loppukesän päiviä sinullekin!

  16. Liinu
    4.8.2014 / 21:44

    Hei, täällä yksi erittäin laiska kommentoija haluaa myös kertoa oman mielipiteensä kommentoinnista. :) Itse luen myös kommentit ja kun on pitkään lukenut tiettyä blogia niin muistaa jo bloggarin tavan vastata kommentteihin. Onhan se hienoa jos bloggaaja vastaa kaikkiin kommentteihin, mutta en kuitenkaan pahastu sellaisesta jos tiedän, että bloggaajalla on tapana vastata vain kysymyksiin tai jos kommentti herättää enemmän ajatusta. Esimerkiksi asupostauksiin voi tulla useita samanlaisia kehukommentteja, niin mielestäni jokaiseen ei tarvitsisi erikseen kiittää vaan esimerkiksi yleinen kiitos olisi ihan riittävä. Sama juttu koskee esimerkisi vauvan syntymää/häitä/synttäreitä koskevia postauksia, joihin tulee paljon onnitteluita. Eli kysymyksiin tulisi mielestäni aina vastata sekä jos blogin linjana on vastata kaikkiin kommentteihin niin sitten myös vastataan (tätä tosin näkee harvemmin, toisin kuin edellistä)

    • 5.8.2014 / 22:58

      Kiva juttu, että otit osaa keskusteluun Liinu! Mielenkiintoisia pointteja toit esiin, olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Tuollaisiin onnittelujuttuihin itsekin yleensä vastaan yhteisesti, mutta muuten aika lailla kaikille erikseen. Jotenkin mun luonteelle ei sovi, että vastailen vain kysymyksiin ja jätän muut huomiotta. En osaa vastata vain osalle, tasapuolisuuden nimissä mun on vastattava kaikille ja viehän se huomattavasti enemmän aikaa, mutta minkäs teet :D.

  17. Ellu
    4.8.2014 / 22:56

    Juuuuh, kiva kun vastaat! Joskus olen johonkin blogiin ikivanhoihin postauksiin kommentoinut ja ompa hyvä että niihinkin vastataan! Vuorovaikutus tekee bloggaajasta ”elävän”, siellä on ihan oikeasti joku

    • 5.8.2014 / 23:00

      :) Näinpä, vuorovaikutus myös erottaa blogit lehdistä. Toki blogista riippuen muutkin seikat, mutta tuo varsinkin :).

  18. Elma
    4.8.2014 / 22:56

    Enpä ole varma, olenko aiemmin kommentoinut. No ainakin olen useasti lueskellut tekstejäsi ja täällä ruudun takana nyökytellyt ja joskus jopa kyyneleitä pyyhiskellyt. Varsinkin viimeaikaiset tekstisi pientä poikaasi koskien ovat olleet erittäin koskettavia. Palautat niin mieleeni omat tuntemukseni, joita joskus historiassa koin oman esikoiseni kanssa.

    Mutta KYLLÄ on erittäin ihanaa, että bloggaaja vastailee kommentteihin. Edes lyhyesti ilmaisee, että on luettu ja ymmärretty. Juuri vuorovaikutus tekee tästä blogien lukemisesta sen the Jutun.

    Ja tuo otsikko! Osui ja upposi. Varmaan sen takia lähdin kommentoimaankin. Tänään nimittäin päätettiin kollegan kanssa, että otetaan tämän työvuoden kantavaksi teemaksi se, että ei mennä mukaan turhanpäiväiseen motkottamiseen ja pomon tai muiden työkavereiden takanapäin haukkumiseen. Vaan aletaan puhua hyvää. Tarkoitus olisi kyllä puhua sitä hyvää myös päin naamaa, mutta mahdollisimman paljon myös selän takana. Sitä kannattaa tehdä kyllä kaikkialla, niin töissä kuin blogimaailmassa.

    Ihanaa kesän jatkoa sinulle & perheellesi!

    – Elma –

    • 5.8.2014 / 23:05

      Voi miten ihanan viestin jätit, kiitos Elma! Oli niin ilahduttavaa kuulla, mitä postaukseni saavat siellä ruudun toisella puolella aikaan.
      Erittäin hyvä ja viisas teema teillä, toivottavasti siitä ottavat muutkin mallia! Aivan liikaa energiaa menee negatiivisiin juttuihin; kuten sinäkin sanoit: kaikkialla. Positiivisuus kunniaan!
      Aurinkoista loppukesää sinullekin!

  19. ellu
    4.8.2014 / 22:58

    ^perkkana, kirjotin pitkät rimpsut ja ne ei näy Tossa kommentissa. Mikä kumma tässä kännykällä kommentoinnissa kättä! Argh. No, mutta olennaisimmat tuli. Terkkuja poikaselle

    • 5.8.2014 / 23:01

      Voi blaah, taas! En ymmärrä mikä on, täällä on monia muitakin kännyllä jätettyjä kommentteja ja ovat tulleet kyllä kokonaisina. Voikohan johtua luurista..? Jos se jotenkin poistaa osan tekstistä lähetysvaiheessa, mustaamalla tekstin tai jotain…

  20. ^
    4.8.2014 / 23:00

    Mättää!!! Kato nyt kaveri mitä julkaset… Saat taiteilijan vapaat kädet mun sanasekoilujen editoimiseen!!!

  21. 5.8.2014 / 03:01

    Itselleni tulee kyllä myös hieman välinpitämätön kuva, jos bloggaaja ei vastaa. Varsinkin jos kommentoija kysyy kysymyksen ja siihen ei koskaan tule vastausta. Tottakai ymmärrän, että kommentteja saattaa tulla ihan valtava määrä ja vastaamiseen menee enemmän aikaa kuin jonkun postauksen kirjoittamiseen, mutta silti. Ehkä itse en vastaa sellaisiin kovin lyhyisiin kommentteihin, jossa yhdellä sanalla kerrotaan olevansa samaa mieltä jonkin asian kanssa tai vastataan johonkin kysymykseen, mitä kysyn lukijoilta.

    • 5.8.2014 / 23:09

      Kieltämättä vastaamattomuudesta voi tuollaisen kuvan saada.
      Joihinkin kommentteihin vastaamiseen menee huomattavasti pitempi aika kuin toisiin: joskus joutuu hakea mittanauhaa ja mittailla kotona sitä sun tätä tai etsiä käsiinsä vaikka mitä, jotta saa lukijalle vastauksen annettua :D. Kaikkea ei ihan ulkomuistista kaiveta, joten ison osan bloggaamisesta muodostavat ne kysymyksetkin, olivat ne sitten kommenttina tai sähköpostina. Mukavaa puuhaa kyllä!

  22. hara
    5.8.2014 / 06:14

    Mun mielestä pitäisi ottaa ihan iisisti tämän asian kanssa eli esim kun mä joku kommentti kirjoitan niin mä teen sitä siksi että mä haluan kirjoittaa enkä koskaan luule kenenkään bloggajan sitoutuvan mulle vastaamiseen vaikka edes tavallisesta kohteliaisuudesta. Kyllähän ottaisin mielelläni vastaan joku vastaus kommenttiini mutta jos sitä ei tulisi, niin mitäs siitä? Saahan bloggaja olla vastaamatta kun hän ei halua vastata, vaikka kuinka syy siihen hänellä olisi! Eipa se tarkoita mitään pahaa ainakin mun mielestä. Vastata tai ei, sehän on bloggajalle ihan yksityisasia, samalla niin kuin kommentoida tai ei lukijalle.

    • 5.8.2014 / 23:11

      Ihan totta tuokin. Halusin kuitenkin ihan mielenkiinnosta kysyä teidän mielipiteitä tähän, mukava kuulla sitä lukijankin näkökantaa asiaan! Mielipiteitä tuntuukin löytyvän laidasta laitaan :).

  23. Lilla
    5.8.2014 / 08:49

    En yleensä kommentoi mihinkään mutta luen kommenttiboxeja yleensä aiheesta riippuen, se tuo eri näkökulmia. Onhan se ihan mukavaa että kommentteihin vastataan mutta mielestäni sekään ei saa olla mikään velvoite. Tarkotan sitä että molemmin puolin se olis luontevaa eikä pakonomaista. Täytyy kyllä sanoa että välillä ihan harmittaa kun jossakin blogeissa on tyyliin kaks kommenttia per postaus ja niihin kommentteihin ei vastata. Siis niissä on vielä monesti ollut kysymys jostain asiasta bloggaajalla. Aika pitkä stoori…mutta ihana blogi sulla!

    • Lilla
      5.8.2014 / 08:51

      Siis kysymys lukijalta bloggaajalle!

    • 5.8.2014 / 23:13

      Aika pian kyllä tosiaan huomaa, jos asiasta tulee pakkopullaa. Silloin onkin ehkä parempi, ettei niihin lukijoiden kommentteihin vastata sitten ollenkaan.
      Kiitos Lilla, kiva kuulla että tykkäät! :)

  24. Anne / Villa Riva
    5.8.2014 / 09:51

    Taidan ensimmäistä kertaa kommentoida täällä, vaikka olen lukenut blogiasi jo pitempään :) Minun mielestä on todella mukava saada vastaus kommenttiin ja luen kyllä melkein aina muidenkin kommentit. Se on sitä vuorovaikutusta, mitä mielestäni blogimaailmaan kuuluu. Blogin ajatushan on (minun mielestä) se, että tuodaan arkisia itselleen tärkeitä asioita muiden luettavaksi. Jotkut ”paljastaa” vähemmän itseään ja jotkut hyvinkin paljon ja syvällisesti. Päästetään tuntemattomat(kin) lukijat seuraamaan henkilökohtaista elämää. Mielestäni se on Realityä parhaimmillaan ;) Kiitos Sinulle ihanasta blogista!

    • 5.8.2014 / 23:16

      Hyvin kuvailtu Anne! Ja tosi kiva, että jätit nyt kommentin :).
      Kiitokset vain itsellesi, että pidät blogiani lukemisen arvoisena!

  25. Pilvi
    5.8.2014 / 11:31

    Toisista hyvän puhuminen tuo kyllä hyvän mielen itselle! Olen pyrkinyt noudattamaan periaatetta: en puhu kenestäkään sellaista, mitä en voisi sanoa kasvotusten… Vielä olisi parannettavaa ;).
    Luen nykyisin paljon blogeja kännykällä, sen takia kommentointi on jäänyt vähemmälle kun se on vaivalloisempaa… Tyylisi vastata aina on todella ystävällistä :).
    Hyvää kesänjatkoa koko perheelle!

  26. AnnaH
    5.8.2014 / 13:57

    Täällä myös harvakseltaan kommentoija, mutta ahkera seuraaja. Komppaan aiempia, on kaunis tuo tapasi vastata kaikkiin viesteihin. Et myöskään yleensä provosoidu kommenteista, mitä myös arvostan. Itse pidän kommentoijalle vähän ikävänä, jos blaggaaja vastaa kommentteihin valikoiden. Varsinkin, jos kommentteja on muutenkin vain pari. Itse (silloin harvoin kun saan aikaiseksi) olen vastaillut bloggarin ”apua kaivataan” kyselyihin, ja on tuntunut ikävältä, kun bloggari ei vaivaudu vastaamaan mitään, kun on itse yrittänyt olla hyödyksi ja tosiaan miettinyt esim. jonkin tuotteen toimivuutta.

    • 5.8.2014 / 23:20

      Voi kiitos AnnaH!
      Itse olen todella huono tuossa valikoiden vastaamisessa, niinpä en harrasta sitä lainkaan – kaikille tai ei ollenkaan :D. Tuollaisissa kuvailemissasi tilanteissa tuntuisi kyllä tosi kurjalta, jos bloggaaja ei mitenkään noteeraisi vastauksia…

  27. -tintti
    5.8.2014 / 14:35

    Moikka!
    Mun mielestä vastaaminen on kohteliasta ja osoittaa bloggaajan tajuavan vuorovaikutuksen merkityksen. Yleensä kuitenkin blogien on tarkoitus olla jollain tasolla sosiaalisia :) Ehkä ihan jokaiseen ”voi kun teidän kissat on ihania” -kommenttiin en kaipaa vastausta, vaikka ei siitäkään päivä huonommaksi käänny! Blogien kommenttiosioissa on kuitenkin usein hyvää keskustelua, johon mielestäni bloggaajalla on pieni velvollisuuskin osallistua, itse aiheesta aloitettuaan. Asiattomat kommentit ovat tietty oma lukunsa, mutta ei edes puhuta niistä! Tää sun sähköpostivastaus on mielestäni aivan mainio, kun ei tosiaan tarvitse ”vahtia” , joko vastaus on tullut! Leppoisaa kesänjatkoa koko teidän poppoolle!

    • 5.8.2014 / 23:22

      Heh, en osaisi olla vastaamatta tuollaisiinkaan :D. Vaikkakin vastaus olisi vain kiitoksen luokkaa, valitsen mieluummin sen kuin hiljaisuuden :).
      Kiitokset, samaa teidänkin perheellenne!

  28. Nippe
    5.8.2014 / 20:00

    Tulen aina lukemaan mitä olet vastannut kun jätän kommenttia. Se on yksi syy että ylipäätään jätän kommenttia. :)
    On kiva että bloggaajat vastaavat kaikkiin kommentteihin mutta mielestäni on epäkohteliasta olla vastaamatta varsinkin kun lukija kysyy jotain.
    Yhdessä suositussa blogissa olen tämän laittanut merkille että on vähän tylyä vastata vain silloin tällöin eikä vastaa ikinä kysymyksiin.

    • 5.8.2014 / 23:23

      Kiva kuulla! Nyt nämä omat kommenttivastaukset tuntuvat entistä tärkeämmiltä, kun niitä seurataan lukijankin puolelta :).

  29. SatuKoo
    5.8.2014 / 21:57

    Hyvän puhuminen tuo todellakin hyvän mielen :)
    Olen tykännyt tosi paljon sinun tavastasi vastata kommentteihin.
    Vuorovaikutus taitaa olla bloggaamisen suola (ja sokeri) niin kirjoittajan kuin lukijankin näkökulmasta.

  30. tia
    9.8.2014 / 23:43

    Olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa, mutta aivan ihana blogi! Kyllä jäi heti koukkuun;) sinulla on ihana tapa kirjoittaa ja vastata meille lukijoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.