Vuoden aloitukseen kuuluu pohtia monenlaisia asioita uudelta kantilta ja tehdä ehkä muutoksia entistä parempaan suuntaan. Yksi pohdintaa aiheuttava asia on mahdollisesti oman kodin sisustus, näin ainakin omalla kohdallani. Tulee mietittyä ja sitten muutettua/vaihdettua niitä pieniä asioita, joita muut eivät välttämättä meillä käydessään edes huomaa. Asetelmat muuttuvat ja tekstiilit vaihtuvat; ne jouluisemmat pääsevät kaappiin odottamaan seuraavaa joulunaikaa.

SFD4D239B641AD74565B621719A39FFCC0D_1024x

Loppuvuodesta huomasin, että yhä useammin kaikki pehmeät sävyt miellyttivät. Haaveilin pellavatyynykokoelmasta olohuoneen sohvalle, mutta en vielä tehnyt asialle mitään. Olisipa ihana sellainen sekalainen seurakunta pellavaisia tyynynpäällisiä: erikokoisia ja erisävyisiä! Kevättä kohden joukkoon voisi ujuttaa jonkin haalean roosan sävyisen, ehkä vaaleansinisen ja mintunkin sävyä. Syksyllä siellä voisi olla valkoisen lisäksi eri harmaan ja beigen sävyjä. Ensimmäistä kertaa ikinä tuntuu, että mustavalkoharmaan tyynykokoelman joukkoon kaipaa jotain pehmeyttä! Murrettuja sävyjä eikä mitään graafista ja kovaa.

SFDECB94E731C964185B8EEA04E5765823E

SFD4F15772E546942A7A41EB250EFF8E141

SFD36D53DC8F0D947A19E24CCBE69644DED

Toisaalta, tuo mustavalkoinen värimaailma on kuitenkin niin aikaa kestävä ja siihen on aina hyvä palata, kun kyllästyminen johonkin muuhun vaihtoehtoon iskee. Kuulostaako tutulta?

SFD5A22E2F9F4474CAE9A2B0B9E6E50201E

SFD9B1466233AFF48E2B59B8146B5992A56

SFD9E3134915A5345589F047A952C0033A4

Niin upea kuin tuo yllä näkyvä makuuhuone sävyineen onkin, niin niin on kyllä tämäkin:

SFDC7AC36A8A7FB4055A8053CCA5FBB3C93

SFD22CEBCD0C6174F0FB8FD2F55A2FAA5D4

Aivan ihanat sävyt petauksessa, herkut suorastaan! Näissä alemmissakin petauksissa kauniita sävyjä, luonnonläheisiä:

SFD0E57EAD0897D4E8CBBA827B8CC2B849F

SFD30F5E142608845FD81A1F443475B751D

On niin mukavaa tällainen suunnittelu! Vaikka joskus (usein) haluaisin valmista heti, niin vuosien myötä olen oppinut, että kannattaa pohtia ja pähkäillä. Sillä tavoin ne hutiostokset minimoidaan tehokkaasti ja sisustamisen yksi mielekäs puoli on juurikin tämä suunnittelu. Aina ei tarvitse välttämättä päästä edes toteutuksen asteelle kaikessa, joskus haaveilukin riittää! Viimeisen kuukauden aikana olemme miehenkin kanssa löytäneet yhteisen suunnitteluharrastuksen: olemme suunnitelleet, pohtineet ja haaveilleet mahdollisesta seuraavasta talosta. Pohjaratkaisusta emme ole vielä selvillä, mutta suurimmat pintamateriaalit on kutakuinkin päätetty. Seuraavaksi voisikin alkaa ideoimaan ja piirtelemään pohjaa! Niin mukavia ja innostavia rentoutustuokioita :).

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.) 

 

 

Joulua edeltävänä viikonloppuna veimme vauvan ensimmäistä kertaa pulkkailemaan. Oli vihdoin lunta sen verran, ettei tarvinut jään päällä matkustaa. Otin sisältä lämpimän lampaantaljan pulkan pohjalle ja laitoin vauvan pulkkaan – ilmeet olivat näkemisen arvoisia! Pitääkö mun tässä istua… Hieman erosi rattaissa matkustamisesta! Koko ensimmäinen pulkkaretki sujui hiljaisuuden vallitessa, hieman hämmentyneitä katseita ympärille jaellen. Toisella kertaa pulkka oli jo tuttu juttu ja siinä istuttiin ja hihkuttiin käsiä heilutellen! Edelleen hän käyttäytyy pulkassa tuolla tavoin, paitsi silloin kun hieman väsyttää. Silloin hän mieluiten nojailee taaksepäin ja katselee taivaalle. Tai vierellä kulkevaa kissaa.

223

Nyt on pulkkakelit hetkeksi ohi, tiet aivan jääratoina ja nyt iltaa kohti loskassa. On satanut vettä ja nyt iltaa kohti räntää. Eilen pelotti kävellä jopa muutaman metrin matka varastoon! Kun on kerran jalka murtunut (vaikka liukkaat kelit eivät siihen liittyneetkään), niin sen muistaa elämänsä loppuun saakka. Etenkin, jos on samaan aikaan ollut raskaana eikä uskaltanut sen vuoksi syödä kuin erittäin mietoja särkylääkkeitä, muistaa sen kivun melkoisen tarkkaan…

Erehdyin :) kirjoittamaan unikoulustamme tänne viime viikolla. Kuten lähes kaikissa tapauksissa, myös meillä sen hoiti mies. Siihen asti, kunnes minä sössin koko koulun. Tuskin pääsimme edes alkuun… Aloitimme unikoulun tapaninpäivänä päiväunista, hieman tuli itkua, mutta todella nopeasti vauva kuitenkin nukahti molemmille päiväunille. Yöunille meno sujui siten, että kun vauva laskettiin omaan sänkyynsä, hän jutusteli ja leikki siellä ensimmäiset 40 minuuttia. Sen jälkeen alkoi tuskastunut kitinä, jota seurasi itku. Itku ei ollut erityisen voimakasta missään vaiheessa ja sitä kesti alle viisi minuuttia, kuuntelin sitä olohuoneesta käsin. Tuon alle viiden minuutin aikana mies teki syliinnostoja kolme. Kun hän viimeisen kerran laittoi vauvan sänkyynsä, vauva ei aloittanut enää itkua, vaan kääntyi kyljelleen, jolloin mies aloitti tassuttelun eli selän silityksen. Siihen vauva nukahti 2-3 minuutissa ilman itkua.

230

Itse nukuin olohuoneen sohvalla korvatulppien kera. Heräsin kuitenkin yhdeltä yöllä vauvan itkuun, hän herätti tuolloin ensimmäisen kerran nukuttuaan kolme tuntia. Tein sen klassisen virheen, minkä vuoksi äidit olisi hyvä passittaa pois kotoa ensimmäisiksi unikouluöiksi… Tästä lääkärikin sanoi unikoulusta puhuessamme, sanoi myöskin, että äideillä on sen verran univelkaa, että jo se väsymys saa toimimaan itkun lopettamiseksi.

Tuolloin yöllä herätessään vauva ei lopettanut itkua, kuten oli päivällä tehnyt. Otin hänet miehen sylistä omaan syliini, jolloin itku lakkasi, mutta maitohan siinä tuoksui… Koska vauva hamuili kovasti rintaa, palasimme vanhaan. Mulla ei ollut yöllä väsyneenä sydäntä kuunnella sitä itkua, ei yhtään. Vaikka tiedostin, ettei vauva siitä vahingoittuisi millään tavalla. En vain kuitenkaan loppujen lopuksi tainnut olla valmis. Kun otin hänet rinnalle, itkin. Itkin sen vuoksi, koska vauva näytti siinä niin valtavan onnelliselta. Tuo näky mielessäni jaksan nyt vielä toistaiseksi näitä öitä. Asiaa on auttanut myöskin miehen joululomailu, jolloin olen saanut aamuisin nukkua tunnin pidempään ja pääkivutkin ovat pysyneet poissa. Lisäksi tuon epäonnistuneen unikoulun jälkeen ei ole ollut kuin yksi maratonherätysyö, muina öinä vauva on herättänyt 3-5 kertaa.

Menemme nyt päivän kerrallaan eteenpäin omaa oloani ja jaksamistani seuraten. Seuraava suunnitelma on jo olemassa, mutta ei siitä sen enempää. En missään nimessä vastusta unikouluja, uni on niin valtavan tärkeää ihmiselle. Sen merkityksen ymmärtää täysin vain ihminen, joka huonoista unista kärsii. Toki jokainen kokee univelat eri tavalla: yhdelle kahden viikon unettomuus on liikaa, toinen jaksaa sitä kuukausia. Tämän vuoksi kukaan toinen ei oikein voi toisen univelkoja ja siihen liittyviä toimia arvostella.
Täytyy näin yleisesti ottaen muistaa, että vaikka perheessä on vauva, ei se tarkoita sitä, että äiti valvoisi ensimmäisen vuoden. Tuo ei todellakaan ole mikään automaatio eikä sitä tarvitse purematta niellä, jos ei halua. Apua on saatavilla, täytyy vain rohkeasti olla esim. neuvolaan yhteyksissä. He ovat siellä mm. meitä äitejä varten, muistakaamme se. Meidän terveydenhoitaja on aivan ihana ja hänellä on aina neuvoja tarjolla. Joskus pelkkä puhelinkeskustelu saattaa auttaa antamaan uusia näkökulmia asioihin.

225

Mutta nyt takaisin noiden hassujen miesteni pariin! Olohuoneen matolla on menossa tuollainen möyrimis-/treenituokio, jossa vauva on jaloillaan sätkivä puntti. Näyttää nauttivan! :D

 

 

199

On aika hyvästellä vanha vuosi ja toivottaa tervetulleeksi uusi, vuosi 2015! Tuntuu hurjalta, että tätä vuosituhatta ollaan eletty jo 14 vuotta, aivan älytöntä suorastaan! Muistan kuin eilisen päivän milleniumin vaihdoksen; missä olin, kenen seurassa olin… Oli se niin erilaista elämää, hymyilyttää :).

Vuoden 2014 hyvästeleminen on haikeaa. Ensimmäistä kertaa ikinä vuoden hyvästeleminen on haikeaa. Tuosta vuodesta tuli niin erityislaatuinen; vuosi, joka muutti elämämme lopullisesti. Ja tuon kaiken sai aikaan eräs elämääkin tärkeämpi pieni poika. Äitin ikioma söpöliini, joka hetki sitten jäi päiväunille unilelu niin hassusti posken alla. Jos joskus vuosia myöhemmin joku mainitsee vuoden 2014, muistan sen meidän vauvavuotenamme. Vuotena, jona minusta tuli äiti. Muistan vuodesta heti sen tärkeän toukokuisen päivämäärän. Vaikka mieli tuntuu haikealta, kun tuo ikimuistoinen vuosi päättyi, niin samalla odotan innolla tulevaa! Mitä kaikkea vuosi 2015 tuokaan tullessaan! Saamme seurata vauvan kehitystä ja uusien asioiden oppimista; kehitys on näinä kuukausina hurjaa. Saamme viettää hänen ensimmäistä syntymäpäiväänsä, voi että ♥. Toivottavasti päivänsankarin äiti tekee siellä sitten muutakin kuin itkee! Haluan kemuista aivan ihanat ja ikimuistoiset. Hempeitä vaaleansinisen sävyjä luvassa ainakin. Noita juhliahan voi alkaakin pian jo suunnittelemaan (?) :D.

214

Vietimme eilisen alkuillan ystäväpariskunnan luona. Heillä on kaksi kissaa, joista nuorempi vasta vajaa puolivuotias. Kissa jaksoi leikkiä taukoamatta miehen häntä leikittäessä ja vauva istua katsomassa hekottaen. Puoli kahdeksalta saavuimme kotiin omien kissojemme seuraksi. Heitä jännitti taas niin valtavasti ilotulitteiden räiske. Vauvakin halusi valvoa uutta vuotta; nukahti vasta vähän ennen yhtätoista (!) sängyllä kierimiseensä. Nauratti tuolloin, olimme koko perhe pienessä makuuhuoneessa: yksi kissa sängyn alla, yksi sängyn jalkopäässä, lisäksi kolme ihmistä sängyllä sikinsokin, yksi kierien… Katselimme Cheekin Olympiastadionin konserttia, heh. Miehen kanssa meillä oli hyvä aikomus valvoa vuodenvaihteen yli, mutta kun vuosi vaihtui, nukuimme sohvalla :D. En ihan heti muista samanmoista vuodenvaihdetta, mutta kyllä tulivat uniminuutit tarpeeseen!

cats

Harmittelin eilen useaan otteeseen itsekseni, kun en ehtinyt toivottelemaan teille hyvää vuodenvaihdetta. Sitten ajattelin, että ehkä tässä on nyt uusi ajatusmalli. Nimittäin harmittavan monesta blogista on viime kuukausina saanut lukea, miten blogi uuvuttaa kaiken muun elämän keskellä. Miten siitä tulee liian raskas velvoite, joka lopulta ottaa enemmän kuin antaa. Tunnolliselle luonteelle tuo on hyvin mahdollista ja ymmärrän nuo ajatukset vallan mainiosti. En kuitenkaan halua, että tämä blogitaipaleeni päättyisi tuolla tavoin. Ehkä voisin höllätä tahtia ennen kuin blogista tulee liian suuri taakka? Ei mun tarvitse pyrkiä siihen yksi postaus päivässä -tahtiin, jota täällä joskus on ollut, vaan postailla harvemmin, jos siltä tuntuu. Ennen kaikkea kuulostella omia ajatuksiani, vointiani ja ajankäyttöäni. Nämä aion pitää mielessäni. Ihanasti olen parilta lukijalta saanutkin viime päivinä vaivihkaisia viestejä, että voin pitää joskus välipäiviäkin blogista :).

Mutta kyllähän tämä touhu imaisee mukaansa! Eikä tätä tekisi, jos ei tästä niin valtavasti nauttisi. Koko sydämelläni tätä blogia kirjoittelen. Mietiskelin tuossa äsken sitäkin, että miten mahtavalta onkaan tuntunut, kun olen voinut jakaa kanssanne näitä äitiyden herättämiä ajatuksia ja tunteita. Sen ansiosta nuo tunteet ovat vain korostuneet ja moninkertaistuneet. Koen, että blogissani on vallalla ihanan rohkaiseva, tukeva ja auttavainen ilmapiiri ja sen vuoksi olen teistä todella ylpeä.
Bloggaamiseen koukuttaa monikin asia, mutta ennen kaikkea vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa. Haluankin kiittää teitä seurastanne; teitä, jotka olette kulkeneet matkassani jo vuosikausia ja teitä, jotka olette tänne vasta vähän aikaa sitten löytäneet. Teitä, jotka seurailette taustalla ja teitä, jotka jaksatte jättää viestejäkin ilokseni. Ette varmasti usko, miten suuresti ne mua päivittäin ilahduttavat! Kiitokset myöskin teille, joilla on omakin blogi: jaksatte niin usein jättää kommentteja, vaikka itse en ole juurikaan muiden blogeja viimeisen vuoden aikana kommentoinut (saati, että olisin kovinkaan paljoa ehtinyt niitä lukemaan…). Jostain on valitettavasti karsittava, mutta aikansa kutakin eikö totta.

Päättyneenä vuonna pääsin tekemään monia kivoja ja mielenkiintoisia blogiyhteistöitä, kiitokseni myös yhteistyökumppaneille! Tuo on yksi asia, joka tähän bloggaamiseen inspiroi: on hurjan mielenkiintoista seurata alaa myös tuosta perspektiivistä. Joskus yhteistöiden kanssa meinaa innostua liikaa, mutta yritän aina pitää mielessäni lukijaystävällisyyden. Jos blogi on pelkkää mainostykitystä ja muut jutut jäävät niiden vuoksi vähemmälle, on sanomattakin selvää, että lukukokemus kärsii. Haluan kiittää myöskin Indiedaysin poppoota kuluneesta vuodesta ja mukavan mutkattomasti sujuneesta yhteistyöstä!

192

Voi, mulla riittäisi juttua vieläkin, mutta ehkä jatkamme seuraavassa numerossa ja päätän tämän ”kiitospuheeni” nyt tähän :).

Kiitos vielä teille kaikille kuluneesta vuodesta! En lupaile mitään blogiini liittyen tai kerro tulevista mullistavista uudistuksista – menen vain päivän kerrallaan suunnittelematta eteenpäin siten, miten parhaimmalta tuntuu. Ennen kaikkea keskityn blogissani niihin aiheisiin, jotka minulle eniten iloa tuottavat. Lisäksi samalla toivon kovasti, että voin tarjota teille tänä vuonna mukavia lukuhetkiä. Mitä onnellisinta uutta vuotta 2015!