Pari kirppislöytöä pojalle

Alkukesästä täällä Kokkolassa oli kiva kirppisralli, johon osallistui kymmeniä taloja. Vaikka sää oli tuona sunnuntaina ihan karmaisevan kylmä ja sateinen, lähdimme kuitenkin kiertelemään kirppispihoja (tai sillä säällä lähinnä kirppisautotalleja). Jännästi sitä nykyään tekee kirppislöytöjä lähes yksinomaan pojalle; niin myös tällä kerralla. Ja koska kirppissaalis tämänikäiselle vaatepuolella ei enää yleensä ole kummoinen, niin olin näistä kahdesta vaatekappaleesta erityisen innoissani. Löysin hänelle aivan ihanan mustan (kevyt)toppatakin irrotettavalla hupulla:

Takin vetoketju kulkee kivasti tuossa sivussa. Takki on KappAhlin ja aivan kuin uusi, ei oikeastaan mitään käytön jälkiä. Ainoastaan kauluksessa pientä merkkiä nyplääntymisestä, jos oikein tarkkaan ja läheltä katsoo. Hieman epäröin kokolapun kohdalla: 68 cm. On silti juuri sopiva, ei yhtään liian pieni, vaikka poika onkin 80-senttinen. Halusin niin kovasti tuon takin, vaikka mietinkin, tuleeko sille näin kesällä käyttöä. Toivottavasti tuo ei ollut näiden kesäkelien tilaus, sillä tänä kesänä takille on todellakin tullut käyttöä harva se päivä. Neljän euron hankinta on käyttökertoina maksanut itsensä jo moninkertaisesti takaisin.

Toinen aivan ihana löytö oli tämä neulepusakka, hintaa muistaakseni 2,50 €. Reilun kokoinen, mutta olemme käyttäneet sitä jo nyt viileämpinä päivinä automatkoilla. Ihanaa, että menee vielä syksyllä ja talvellakin. Tykkään hirmuisesti paidan väreistä sekä kaula-aukosta nappeineen!

paita

Meillä tämän päivän ohjelmassa mm. fysioterapiaa; minulle, poika vierailee sen ajan mummolassa. Muistattekin ehkä pohjeluun murtumani toissasyksyiseltä Mallorcan lomaltamme? Murtumahan parani ihan hyvin ja luu luutui, mutta viime talvena saman jalan nilkka kipeytyi tosi kurjasti. Kipua tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan ja meninkin sitten lopulta jalan kanssa Terveystaloon tutkimuksiin. Jalka röntgenkuvattiin ja sen jälkeen vielä magneettikuvattiin reilu kuukausi sitten eikä mitään leikattavaa onneksi löytynyt. Selvä venähdys nilkassa kuitenkin näkyy, joten ei muuta kuin fysioterapiaan. Toivon kovasti, että saan jalasta fysioterapeutin ohjeilla täysin uudenveroisen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.