Näkymää etupihalta

kissa

Kävimme eilen pojan kanssa pienellä puutarhakierroksella enkä malttanut olla ostamatta erään puutarhaliikkeen viimeistä valkoista pallohortensiaa, vaikka en keksinytkään sille heti sijoituspaikkaa… Päätin laittaa sen odotteluajaksi ruukkuun ja etupihaa ihastuttamaan. Kuten puutarhurikin sanoi, sen voi ikään kuin valeistuttaa ensimmäiseksi talveksi, jos piha on kesken eikä sopivaa paikkaa heti tunnu löytyvän.

pallohortensia

Tosi kauniit ja isot kukat! Etupihalle en sitä kuitenkaan ajatellut istuttaa, sillä etupihalla kasvaa jo lumipalloheisi, mutta katsotaan… Toisesta puutarhaliikkeestä ostin tuon kauan mielessäni pyörineen pyöreän, valkoisen ruukun. Niin ihana ja tuota voi hyvin käyttää sisälläkin isomman viherkasvin kera.

Tosin näen jo mielessäni ensi kesän ja takapihamme valmiin istutusalueen. Siellä tuo ruukku olisi yhdellä askelpolkulaatalla, sisällään villinä kasvava viiruhelpi valkoisten koristekivien kera, jotka toimitettiinkin pihallemme tänään! En tokikaan yhtä ruukkuistutusta varten niitä tilannut ;).

pyöreä ruukku

Näistä kuvista näkyy hyvin tuo inhottava valkoinen aine (härme nimeltään), jota muurikivistämme puskee läpi. Todella harmillista, ettei sitä saa millään pois. Kuulemma vain aika auttaa, mutta kuinkahan pitkä aika..? Ovat olleet paikoillaan jo nelisen vuotta ja tuntuu, että ilmiö vain lisääntyy… Näyttää silmiini epäsiistiltä, mutta ei se auta kuin tottua. Onpa tuolla pihalla muutakin hommaa, rikkaruohojen nyppimistä riittäisi vaikka joka päivälle.

etupiha

Etupihan istutusalue on valmis, heinät istutan vielä tänään iltasella, koska eilen siihen ei jäänyt aikaa. Laitoimme pallotuijan molemmin puolin yhdet aurinkokennovalaisimet, jotka näyttävät kivoilta iltaisin. Alueen aurinkoisimpaan kohtaan voisi ehkä istuttaa muutamia valkoisia krookuksia, joskus tässä syksyn mittaan… Syksy saapui jotenkin yllättäen; viime viikonloppuna oli vielä niin lämmin ja nyt on niin vilpoisaa että!
Pallotuijan ja kartiovalkokuuset olemme istuttaneet kolme vuotta sitten syksyllä (samoin kuin aiemmissa kuvissa näkyvät timanttituijat). Ovat selvinneet talvista oikein mallikkaasti, olemme kyllä huputtaneetkin ne joka kevät helmi-maaliskuusta lähtien aina toukokuulle saakka.

istutusalue

Nyt taidan nautiskella vielä kupposen teetä parin suklaapalan kera – kiitokset eilen saapuneesta yllärisuklaasta sinä yksi ihana siellä! :)

Comments

  1. Maja
    5.9.2015 / 17:33

    Mites ne Tikkurilan pihakivimaalit…? Peittyisköhän niillä tuo härme vai tulisko läpi?

    • 6.9.2015 / 14:00

      Tuo ei tullut itselläni edes mieleen, hmm… Uskon kyllä, että tulisi ajan myötä läpi maalistakin. Ja olen ehkä vähän skeptinen, miltä maali noissa näyttäisi ja miten se pysyisi. Ehkä parasta valita tämä nykyinen vaihtoehto ja toivoa, että siistiytyisivät pian itsestään :).

  2. Nina
    7.9.2015 / 10:54

    Tuo härme (tai härmä meilläpäin) on ihan kosteudesta johtuvaa. Voithan sä harjata niitä pois, jos häiritsee.

  3. 10.9.2015 / 17:16

    Tuo kalkkihärmä on ihan normaali reaktio. Kosteus siis puskee ulospäin ja sitä ei voi kokonaan poistaa. Tätähän ilmenee esim. tiiliseinissäkin varsinkin rakentamisen jälkeen kun rakenteet kuivuu. Laastissahan on vettä ja tiilissä kosteutta… Joku laimea suolahappo/rikkihappo tai muurahaishappo kuulemma auttaa putsaamaan nuo, mutta jos nuokin kivet on maahan kosketuksissa nii ainahan sieltä kosteutta tulee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.