Turvaistuin – mihin päädyimme?

Lupasin jossain vaiheessa kertoa, mihin turvaistuimeen lopulta päädyimme. Ajattelin, että kerron asiasta sitten, kun käyttökokemustakin on ehtinyt kertymään. Turvakaukalomme Maxi-Cosin Pebble FamilyFix-telakalla on matkannut uuteen kotiin ja poika on ehtinyt taittaa jo monen monta automatkaa uudessa istuimessaan:

turvaistuin

Kävimme paikallisessa lastentarvikeliikkeessä testailemassa paria turvaistuinmallia, mutta ne eivät istuneet autooni sitten millään! Auto on hieman haastava vinon takaoven vuoksi eikä takapenkkikään kovin tilava ole, joten se toi asiaan omat haasteensa. Uusi auto minun käyttööni on koko ajan etsinnän alla, mutta koska sopivaa ei ole vielä vastaan tullut, täytyi istuin valita nykyisen autoni mukaan. Käyttöä ja jokapäiväistä arkea helpottamaan valitsin lopulta Cybexin Sirona-turvaistuimen. Ostimme istuimen eräällä Oulun matkallamme, sävyksi valitsimme Black Beautyn. Istuin toimii kuin unelma! Tärkeimmät valintakriteerit turvallisuuden lisäksi olivat helppokäyttöisyys sekä istumamukavuus. Ne kaikki toteutuvat tässä kyllä ihan kympin arvoisesti.

Turvaistuimessa on 360° kääntömekanismi eli lapsen voi nostaa istuimeen siten, että istuin on kääntyneenä sivuttain; aukinaisen oven puoleen. Niin kätevä! Vöitä voi sitten helposti kiristellä ja asetella eikä tarvitse olla mitenkään selkä vinossa tuota tehdessä. Kun lapsi on istuimessa ja vyöt kiinni, ei muuta kuin istuin napista painamalla oikeaan asentoon ja matkaan!

sirona-turvaistuin

Istuinta voi käyttää pitkäänkin näin selkä menosuuntaan, mutta toimii toki myös kasvot menosuuntaan -asennossa. Istuimen mukana tuli oma jalusta ja se on kiinni autossani Isofix-kiinnityksellä. Miehen autoon ostimme naapureiltamme Brion turvaistuimen, joka on turvavyökiinnitteinen. Tuota käytämme vain satunnaisesti, mutta se on oikein kätevä kakkosistuin ja sitä on helppo käyttää myös isovanhempien autoissa tarvittaessa.

Poika on todella tyytyväinen automatkustaja ja jaksaa istua paikoillaan pitempiäkin matkoja. Ei näytä kyllästyvän edes tuohon selkä menosuuntaan -asentoon. Jalat tosin joutuvat olemaan jo aavistuksen verran koukussa (tai sitten selkänojaa vasten nostettuina ;)), mutta se ei vaikuta turvallisuuteen millään tavalla.

Eikä tässä vielä kaikki! Turvaistuimessa on oikein kiva portaikko, jolla matkustusmukavuutta voi entisestään lisätä. Sitä voi pitää kolmessa eri asennossa: pystyasennossa (vasemmanpuolimmainen kuva) tai sitten kahden portaikon makuuasennossa (oikeanpuolimmainen kuva perimmäisessä makuuasennossa). Aina kun tiedän, että nyt tällä matkalla poika tulee torkahtamaan, käännän istuimen jo valmiiksi tuohon makuuasentoon. Tosin viimeksi eilen kävi tuollainen onnellinen yllätystorkahtaminen, jolloin jouduin ajamaan auton tiensivuun ja muuttamaan istuimen asentoa, sillä istuimen pystyasennossa pää retkotti ikävästi.

cybex sirona

Täällä pesukone hurisee, poika ja kissat nukkuvat, mies katselee telkkaria ja minä ajattelin sytytellä muutaman kynttilän ja alkaa kokkailemaan Chili con carnea. Poika oppi muuten eilen uuden sanan: yhtäkkiä erästä kirjaa lukiessamme osoitti kokkia ja tokaisi selevällä suomen kielellä kokki! Olipa hauska! Hokee sitä nyt ihan intona ja naureskelee. Voi mun rakkain söpöliiniaarre kullanmuru mussukka ♥

Comments

  1. Riitta
    5.9.2015 / 15:45

    Meillä myös samainen Sirona. Ihan huippuistuin käytössä! Ainut miinus, että pyörivän alaosan väliin menee aika paljon isomman lapsen kanssa hiekkaa ja kaikenmaailman muruja. Oon yrittänyt purkaa puhdistusta varten alaosaa, mutta se ei ilmeisesti onnistu.

  2. EmiliaMaria
    5.9.2015 / 19:54

    Meilä myös tuo sirona. Muuten antaisin täyden kympin, mutta nyt kun on siirrytty kasvot menosuuntaan matkustukseen, niin tuota istuinta ei saa kuin yhteen asentoon. Olin todella pettynyt tuohon, kun selkä menosuuntaan asennossa tuota tosiaan pystyi tuota asentoa säätämään…

    • Nimetön
      5.9.2015 / 21:24

      Kyllä meidän sironassa kallistusasennot toimii myös kasvot menosuuntaan-asennossa.

      • EmiliaMaria
        6.9.2015 / 02:25

        Hitsi vieköön, mulla on viime vuonna ostettu, 2014 platinium malli, ja kirosen ja ihmettelin tuota että miksi ihmeessä sitä ei saa sen etupalkin kanssa sitten taitettua enää muihin asentoihin. Onko siinä joku kikkakolmonen että miten sen saa toimimaan? Selkä menosuuntaan matkustuksessahan se ihan vaan siitä napista painamalla ja kääntämllä sai säädettyä.

        • Riitta
          6.9.2015 / 21:12

          Ihan samalla lailla mä oon ainakin kallistanut sitä kuin selkä menosuuntaankin päin. Meillä vielä vanhempi joten en uskoisi että olisivat ottaneet tuota ominaisuutta poiskaan.
          Onhan siinä tilaa kallistaa sitä ettei ota etupenkkiin kiinni?

  3. Mari
    5.9.2015 / 22:12

    Laitoin myös sironan tilaukseen Saksasta, en malta odottaa että saadaan se :) Hirvitti nuo Suomen hinnat, mutta nyt saatii istuin ihan ok hintaan BikeBoxista.

    • 6.9.2015 / 20:38

      Uskon, että tykkäät! Paljonko tuohon tuli toimituskuluja? Tämän ovh on tosiaan Suomessa 599 €, mutta saatiin muutama kymppi alennusta (oli tinkijä matkassa ;D), joten ei enää suurta eroa Saksan hintoihin. Lisäksi meille oli tärkeää saada sovittaa sitä autoon, joten hoitui kätevästi näin ja saatiin kaupat heti tehtyä ilman tilaus- ja mahdollinen palautus -rumbaa :).

      • Mari
        6.9.2015 / 20:57

        Hinnaksi jäi 440e postikulujen kanssa. Käytiin sovittaa paikallisessa liikkeessä, mut jäi vielä sen verran kalliiksi että päätin tilata muuta kautta.

  4. Sara
    6.9.2015 / 13:44

    Meillä on pojalla (06/14) käytössä sama istuin ja ollaan myös tosi tyytyväisiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.