Makuuhuonetta vuosien varrelta

Törmäsin yhtenä päivänä viisi vuotta vanhaan kuvaan olohuoneestamme – ei tullut hämmästyksestä loppua! Olohuoneessa oli tuolloin täysin erilaista kuin tänä päivänä! Vielä jopa vuosina 2011 ja 2012 näytti aika vieraalta ja tyhjältä. Tiedän kyllä heti, mistä se johtuu. Kun muuttaa lähes kolme kertaa pienemmästä asunnosta uuteen kotiin, ei tavaraa/huonekaluja ole niin paljoa. Toinen iso tekijä on se, että kun on rakentanut talon itse nollasta, näyttää jo siinä vaiheessa, kun raksa-aikana vedetään pohjamaalit seiniin, aika valmiilta! :D Tuolloin muuton jälkeen ei todellakaan osaa kaivata tauluja tai muitakaan isompia täytteitä, sitä on jotenkin niin haltioissaan siitä ensimmäisestä omasta, uudesta kodista. Kolmas selittävä tekijä on sisustusmaku ja siinä tapahtuneet muutokset. Maku on muuttunut huomattavasti romanttisemmasta pelkistetympään suuntaan!

Ajattelin, että tästähän voisi tulla vaikka tällainen minipostaussarja; katsastaa, miten mikäkin huone on vuosien varrella muuttunut. Ainakin keittiön, olohuoneen ja makuuhuoneen osalta voisi tuollaisen kurkistuksen tehdä. Aloitetaanpas makuuhuoneella!

Makuuhuoneessa oli alkuun valkoiset seinät ja sänky, ei juuri muuta, heh! Malm-sarjan yöpöydät ostimme Ikeasta ja niissä tykkäsin pitää Pentikin pallolampunjalkoja. Nyt toinen noista valaisimista löytyy pojan huoneesta. Jossain vaiheessa (3-4 vuotta sitten) kyllästyin tuollaiseen symmetriaan, jossa sängyn molemmin puolin on samanlaiset yöpöydät ja valaisimet.

makuuhuone

Jokunen jouluinen kuvakin siellä joukossa näkyy… Eikö olekin ihana tuo valkoinen lumimaisema, joka tuossa yhdessä kuvassa ikkunasta pilkistää! ♥

Symmetriakyllästymiseeni toi helpotusta se, kun keksin vaihtaa makuuhuoneemme paikkaa ja ”ruusuhuone” (nykyinen työhuone) toimikin makuuhuoneenamme reilun vuoden verran. Tämä taisi olla joskus vuoden 2012 paikkeilla. Täällä asettelin sängyn ikkunanurkkaukseen ja yöpöydät sängyn taakse vierekkäin. Tykkäsin tästä järjestyksestä kyllä ihan valtavasti! Ainoa miinuspuoli oli se, että makkarista oli suora näköyhteys aulaan ja keittiöön, joten näkyi heti joka suuntaan, jos sänky oli jäänyt petaamatta… Tuota ruususeinää oli kyllä mukava katsella sängystä käsin!

makuuhuone

Koska tuohon huoneeseen paistoi todella aikaisen aamuauringon säteet turhan häiritsevästi, tuli muutto vanhaan makuuhuoneeseen ajankohtaiseksi. Yöpöydät kävivät siellä vielä kertaalleen pyörähtämässä, mutta sitten luovutin ja etsin niille uuden kodin. Tuolit ajoivat yöpöytien virkaa vallan mainiosti. Samaan aikaan aloin taas suunnittelemaan ja pähkäilemään sängynpäätyä ja sen sitten lopulta puusepällä teetimmekin. Nyt jälkeenpäin kun katson noita sängynpäädyttömiä kuvia, näyttää kyllä tosi alastomalta! Joten oikein hyvä päätös oli hankkia sängylle pääty!

Olen tosin miettinyt nykyisen päädyn kohtaloa, sillä olemme tässä jossain vaiheessa hankkimassa uutta sänkyä emmekä ole vielä päättäneet, valitsemmeko nykyistä leveämmän eli 180-senttisen sängyn. Tällöin päätykin menisi vaihtoon… No, täytyy vielä miettiä! Hämmästelen muuten hotelleissa aina sitä, miten 20 cm lisäleveyttä sängyssä tuntuu kuin sitä olisi ainakin puoli metriä!

Pictures

Heräsin hetki sitten päikkäreiltä, mutta alkoi taas nukuttaa, kun näitä kuvia katseli :D. Ja aloin niin odottamaan joulumakuuhuoneen sisustusta… Onneksi pikkujoulukausi starttaa jo ensi kuussa, täytyy tehdä heti sitten testiversio!

Comments

  1. kirsi
    9.10.2015 / 15:19

    Voin lämpimästi suositella tuota leveämpää sänkyä. Muutimme vuosi sitten uuteen taloomme ja samalla hankimme leveämmän sängyn. Nyt saa itsekin nukuttua vaikka siellä välissä olisi jompikumpi lapsista.

  2. suvi
    9.10.2015 / 16:03

    Meillä oli ennen 160cm leveä sänky, mutta reilu vuosi sitten hankimme 180cm leveän. Jos vaan makkarissa tila riittää, niin suosittelen todellakin! Sänky ei voi olla liian iso, mutta liian pieni kylläkin.. :)

  3. Äippä
    9.10.2015 / 16:13

    Jännä, miten tykkään kuitenkin ensimmäisestä kuvasarjasta. Siitä tulee se aika mieleen, kun löysin blogisi ;) Olen tuijotellut noita varmaan niin paljon, että tuli ihan tunne, että olisin palanut vuosia taaksepäin ja olisi sunnuntaiaamu ;)

  4. Riitta
    9.10.2015 / 22:18

    Vitsit miten ihanasti tuossa yhdessä kuvassa (jossa punainen tyyny keskellä sänkyä) noista yöpöydän valoista heijastuu kuin suojelusenkelit siipineen tuohon seinälle :)

    Jokainen kuva on niin ihana, että tekisi mieli pompata tuonne pehmeään sängyn syleilyyn :)

    Ja kyllä; meilläkin 180cm sänky, enkä enää pienempään vaihtaisi. Suosittelen :)

    • 11.10.2015 / 15:24

      Oi, niinpä onkin! Ihana tulkinta :). Tuo on kyllä totta, että jos tottuu 180-senttiseen sänkyyn niin pienempään ei ole enää paluuta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.