/

 

Mietin, miten aika on voinut mennä näin äkkiä? Poikamme on jo kymmenen kuukauden ikäinen ja yksivuotissynttärit lähestyvät huimaa vauhtia! Ei se tämän kymmenen kuukauden aikana ole aina siltä tuntunut, että aika rientää, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna se on ollut yksi hujaus!

Mietin, miten hyvä huumorintaju tuolla pienellä on. Tosin silloin, jos oikein yrittää olla hauska, ei ilmoille raikaakaan ne makeimmat naurut – ne syntyvät vahinkotilanteista niin, että itsekin yllättyy sitä ihanaa kikatusta.

Mietin, olikohan hänellä vauvarokko 2-3 viikkoa sitten. Mitään muita oireita hänellä ei ollut kuin kolmen päivän suht korkea kuume. Yleensä vauvarokossa kuumeen laskettua ilmaantuvat näppylät; pojalle ei niitä tullut, mutta kuulemma kaikki eivät reagoikaan siihen mitenkään voimakkain iho-oirein. On nuo pienet kyllä niin reippaita, vaikka kuumetta oli yli 39 astetta eikä olo sen vuoksi varmastikaan kaksinen. Kuume ei juurikaan tahtia hidastanut! ♥ Onko teidän pienet sairastaneet vauvarokon? Millaisia oireet olivat?

017

Mietin myöskin vesirokkoa, joka tuli mieleeni tuosta vauvarokosta. Siihen liittyvä keskustelu tuntuu nyt taas olevan pinnalla; ottaako rokote sitä vastaan vai ei? Näin äkkiseltään ajateltuna en kyllä varta vasten lähtisi sitä tuttavaperheen luota pojalleni ainakaan metsästämään… Luin tämän artikkelin Ylen sivuilta ja jäin miettimään tuota asiaa. Se alkaa olla meilläkin kohta ajankohtainen pohdinta-aihe, sillä ensimmäinen rokoteannos vesirokkoa vastaan annetaan vuoden iässä (toinen kuuden vuoden). Oletteko te pohtineet asiaa; aiotteko ottaa vesirokkorokotteen?

Mietin, missä iässä lapset keskimäärin alkavat nukkumaan vain yksiä päiväunia… Täällä on päiväohjelmassa kahdet päiväunet ja tällä hetkellä tuntuvat sopivan pojalle vallan hyvin.

Mietin, miten tyytyväinen olen Stokken Steps-syöttötuoliimme (saatu aikoinaan blogiyhteistyöstä). Kerrassaan aivan ihana ja niin pitkäikäinen! Tuoli on myös helppo pitää puhtaana, kun taas vastaavaa en ole kuullut puisista syöttötuoleista.

053

Mietin, kuinka nopeasti hän oppiikaan uusia asioita ja temppuja. Käsipäivää oppi pari kuukautta sitten tuosta noin vain papan pari kertaa näyttäessä mallia ja high fivekin on hujautettu ilmoille jo kuukauden verran. Kova halu on puhua ja tapaileekin tavuja ja sanoja tämän tästä. On kova halimaan, pussaamaan ja aijailemaan. Otteet eivät ole mitenkään äärimmäisen helliä, mutta poikamaisia, tiedättehän :). Hänestä tuntuu kuoriutuvan vähän väliä uusia puolia eikä uskoisi, että tuo pieni on se sama, joka synnärillä tuhisi pienessä sängyssään. Hän ei edes näytä enää samalta! Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen ulkonäkö muuttui huomattavasti.

021

Mietin, millainen projekti mulla vielä tämän jalan kanssa edessä onkaan… Pohjeluun murtumasta on jo 1,5 vuotta, mutta pari viikkoa sitten nilkka alkoi kipuilla ja vihloa vimmatusti. Varasin heti ajan erikoislääkärille, jonka vastaanotolla kävin eilen. Röntgenkuvat eivät paljastaneet mitään ongelmakohtaa, mutta käteen nilkka tuntuu erilaiselta kuin terve nilkka; on selvästi löysempi. Seuraavaksi jalasta otetaan magneettikuva, joskos se paljastaisi, mistä kipu johtuu. Jos sieltä jotain löytyy, on edessä todennäköisesti tähystysleikkaus. Jännitän magneettitutkimusta jo nyt ja mietin, joudunko sinne putkiloon päätäni myöten… Ahtaanpaikankammoisen hir-vi-tys! Osassa pohjeluun murtumatapauksia voi tosiaan kuulemma käydä näin, että ajan myötä nilkkaan tulee vaurioita – riippuu täysin murtumakohdasta.

Mietin, minkähänlainen lasten neuvolajärjestelmä ulkomailla on. Tämä meidän on aivan loistava! Kävimme pojan kanssa viime viikolla kymmenkuukautisneuvolassa. Tuoreet mitat olivat 9570 g ja 75,5 cm. Millaisia mittoja teillä? :)

030

Mietin, että tuleva kesä on varmasti aivan ihana, kun poika on jo pieni taapero. Niin erilaista viime vuoden kesään verrattuna; toki sekin oli ihanaa aikaa, mutta kuitenkin niin erilaista ihan pienen vauvan kanssa. Odotan innolla yhteisiä pyörälenkkejä, istuimen ja kypärän voisi oikeastaan ostaa jo.

Mietin, että tänään meillä taitaa olla saunailta ja nyt taidan käydä haukkaamassa jotain välipalaa. Tuumailevaa tiistaita teillekin!

 

/

 

Tämä huone on tainnut kaikista kotimme huoneista kokea eniten muutoksia näiden reilun neljän vuoden aikana. Aluksi muutettuamme tämä toimi lähinnä varastotilana, sillä kaikkea ei saatu todellakaan heti paikoilleen… Joten ovi pysytteli ensimmäiset kuukaudet kiinni. Sen jälkeen tästä tuli oleskeluhuone, sitten meidän makuuhuoneemme, sitten taas oleskeluhuone ja samalla mietimme, tulisiko tästä vai viereisestä makuuhuoneesta vauvan valtakunta. Kun selvisi, että saisimme pojan, helpottui päätös. Viereinen huone mustavalkoraitaseinänsä kera oli kuin tehty pojalle! Niinpä tästä muodostui sitten työhuone. Ja se onkin sitten teettänyt ajatustyötä… Miten mahduttaa tänne sekä miehen että minun läppärinurkkaus. Näiden lisäksi toki sisustuspuolikin on mietityttänyt. Mitä seinille, millaisia säilytysmahdollisuuksia sekä huonekalujen että pientavaroiden muodossa jne. Tiedän jo nyt, että tästä projektista tulee hieman pitkäkestoisempi ja se varmasti itseni tuntien laajenee. Mutta ei puhuta siitä vielä kovin kovaan ääneen…

077

Kuten aiemmin Pöytäihanuus mielen päällä -postauksessani mainitsin, olemme miettineet pöytäasioita. Aluksi mietimme sitä, täytyykö meidän hankkia toinenkin työpöytä, sillä tämä nykyiseni tuntuu turhan lyhyeltä kahdelle läppärille. Eikä kukaan jaksa sellaista päivittäistä rumbaa, jossa aina toisen kone täytyy siirtää pois edestä. YÖKS jo pelkästä ajatuksestakin! Toinen vaihtoehto olisi se aiemmin mainitsemani: tämän nykyisen pöydän korvaaminen pitemmällä eli pukkijalat ja se koivuvanerista teetetty pöytätaso. Meillä nimittäin molemmat tarvitsevat pöydän koneelleen; pelkkä sohvalla surffailu ei onnistu. En vaan millään haluaisi luopua tästä nykyisestä, Iskusta muutama vuosi sitten ostamastani pöydästä, tämä on niin mieluisa. Ja varastotilaa tarvitaan muuhun… Tässä nykyisessäkin pöydän lasikansi on irrotettava, mutta täytyy vielä miettiä, ovatko pöydän jalat liian lähellä toisiaan (niitä kun ei saa muutettua). Olen nyt kuitenkin alkanut pohtimaan, jos teettäisimmekin sen vaneritason tähän runkoon, kun on niin kiva ja jämäkkä. Kun pöydällä olisi vain kaksi läppäriä ilman muita härpäkkeitä, niin ehkä tila riittäisikin. Harvemmin kuitenkaan yhtä aikaa koneella olemme, joten ei varmaankaan tarvitsisi istua pöydänjalka omien jalkojen välissä.

083

Välillä näiden huonekalupohdintojen välissä on mukava tehdä rennompaa ajatustyötä ja inspiroitua! Selailin vanhoja lehtiäni; osa jäi itselle, osa lähti kiertoon ja osasta tuli repäistyä muutama inspiraatiokuva seinälle asti. Eräs kiva mood boardkin on hyvää vauhtia siirtymässä suunnitteluasteelta toteutusasteelle.

Kunnes pöytäasia ratkeaa, käytän tätä ROOM21:lta blogin kautta saamaani Normann Copenhagenin Block-pöytää täällä tällaisena sivu-/apupöytänä. Täytyy sanoa, että olen niin tykästynyt tällaiseen pyörillä liikkuvaan pikkupöytään (tai tarjoiluvaunuun :)), että mietin jo toisen hankkimista! Kesällä terassilla olisi varmasti oikein omiaan. Mielen päällä pyörii Ikean Vindalsö-tarjoiluvaunu. Tuo kyseinen tuote pyörii mielessäni ainoastaan Suvin upean tuunauksen ansiosta! On tainnut joku muukin ottaa vinkistä vaarin, ainakin mitä Instagramin kuvavirrasta voi päätellä :).

cats

Näissä kuvissa näkyykin hyvin tuo työpöydän lasitaso. Olen kääntänyt sen väärinpäin valkoinen puoli ylöspäin, sillä tuo ns. oikea puoli vihertää makuuni liikaa.

cats

Kokonaiskuvia ei nyt vielä hetkeen ole luvassa, sillä huone on selkäni takaa täydessä kaaoksessa, heh! Täällä on kehyksiä ja julisteita, jotain varastoon ja ehkä myyntiinkin menevää suloisessa sekamelskassa. Mulla on aina niin monta projektia kesken, että näky on sitten tämä. Onneksi olen kuitenkin onnistunut rajaamaan nämä sotkuni tähän yhteen huoneeseen… Ja onneksi mieheni antaa mun rauhassa puuhastella eikä huomauttele kaaoksista! Niin ja toki sitten se tärkein ja arvokkain projekti, joka on nyt päiväunilla, rajoittaa ja hidastaa puuhasteluitani hieman, mutta niin pitääkin. Haaveilin muuten tuossa hetki sitten tulevista kesäaamuista; niistä alkukesän, jolloin edessä oleva kesä tuntuu taas pitkästä aikaa niiiiiiin ihanalta. Miten aamupuuron jälkeen tepastelemme poitsun kanssa terassille linnunlaulua kuuntelemaan. Siirretään lelut terassille ja leikitään siellä aurinkovarjon suojassa kisut seuranamme. Siinä voi riippukeinussa ottaa vaikka pienet torkutkin. Ollaan vain eikä ole mihinkään kiire! Voi kuulkaas, ei taida olla kuin pari kuukautta noihin hetkiin! ♥

 

/

 

Moi! Onko täällä ketään? Kaikki taitavat olla ulkona upeassa auringossa ja niin pitääkin! Sinne mekin suuntaamme heti, kun vauveli herää ensimmäisiltä päiväuniltaan ja on syönyt lounaansa. Lähdemme puistoilemaan, hän on kiikuista ja keinumisesta nyt niin innoissaan. Huomasin tuossa äsken, että kohta täytyy vaihtaa tuo poitsuun liittyvä tunniste; se kun on vielä vauva. Mutta ei hän kohta enää vauva ole, vaikka osittain minulle aina sellainen onkin :). Eilen halailutuokiossa sanoinkin hänelle, että äitille sinä tulet aina olemaan ihan pieni poika. Miehelle sanoin tippa silmäkulmassa, että miten voimme päästää hänet joskus muuttamaan pois kotoa. Mies järkevänä tuumasi, että ehkä se mieli vielä muuttuu…
Tiesittekö muuten, että ihmisiä ohjaa joku näistä kolmesta: järki, tunteet tai toiminta. Nuo on jokaisella, mutta eri järjestyksessä. Minulla ensimmäisenä on tunteet, sitten vasta järki ja toiminta. Tosin kahden viimeisen järjestystä en ole saanut pääteltyä… Miehellä ensimmäisenä on järki, ihan selvästi. Tunneihmisen puolisona se on hyvä asia, sillä kaksi tunneihmistä yhdessä on aika kaaosta. Varmaan aika yleistä, että miehillä järki on ensimmäisenä ja naisilla taas tunteet. En tunne montaakaan naista, jolla järki tulee ensimmäisenä. Jokusen tiedän ja jotenkin heistä tulee hieman kylmä vaikutelma, kun taas vastaavista miehistä ei. Hassua. Mikä tuo järjestys sinulla on?

koll

Viime päivien Instagram-otoksia. Kuvat syntyivät ensin, sitten tämä teksti tänne väleihin eikä tämä liitykään kuviin juuri mitenkään :D. Tunneihmisen piirre tuokin?

da

Olimme eilen niillä syntymäpäivillä, oli niin mukavaa nähdä tuon puolen sukulaisia pitkästä aikaa! Meidän M jaksoi istua kolme tuntia niin kiltisti, että äitiä vähän itkettää. Ei yhtäkään itkua eikä kitinää, vaikka ei juuri leluja tai aktiviteetteja tarjolla ollut. Katseli ihmisiä, kuunteli ihanaa laulua ja säestystä, hymyili, kikatteli ja nosteli kättä salin perälle mukavalle tätille. Terkkuja vaan! Sitten lähtiessämme aulassa yhteiskuvien oton jälkeen energia purkautui valtavana hihkumisena ja kiljumisena :D. Autoon sammahti lähes samantien.

Tämä kevät on kyllä niin ihanaa aikaa että! Päivät on niin aurinkoisia ja valoisia, illallakin riittää vielä päivänvaloa, mutta myöhempään voi kuitenkin vielä tunnelmoida. Meillä palaa iltaisin vielä kynttilät ja eilen nautiskelimme takkatulestakin pienen tauon jälkeen.

kol

Vielä loppuun näitä sydänkäpysiäni. Vanhempi kisu kiertää poitsun ja ennakoi tilanteita; vanhuus on tuonut mukanaan viisautta. Tämä nuorempi rämäpääkatti sen sijaan käy useita kertoja päivässä ”silitettävänä”. Tietää kyllä selvästi, että otteet on välillä aika kovia, mutta menee silti hellyyttä jakamaan ja saamaan. Usein nuolaisee pojan poskea, kaulaa tai niskaa; näkisittepä pojan nautinnollisen ilmeen tuolloin! Ihan rauhassa paikoillaan ja lähes jähmettyy karheaakin karheamman kielen voimasta.

koo

Vasemmalla alhaalla ihana arjen hetki. Vauva oli rinnalla, kun kisu hiipi viereen kehräten. Puski poskeaan vauvan takaraivoa vasten, joka havahtui ja ojensi kätensä kissaa kohti. Onneksi oli puhelin vieressä, jotta sain tuon hetken ikuistettua. Itseäni tuo kuva liikuttaa kovasti; kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sissy-kisu on M:lle niin ihana ystävä ♥. Olen niin onnellinen ja kiitollinen siitä, miten kissat ovat poikaan suhtautuneet. Ei mitään protestointia eikä mitään. Ovat kuin M olisi aina ollut meillä, mikä huojentaa oloani valtavasti. Näillä fiiliksillä sunnuntain viettoon ja sitten pikkuhiljaa aloittamaan uutta viikkoa, joka varmasti tuo mukanaan yhtä ihania arjen hetkiä ♥.