Vuosi 2016 ja sen viimeinen päivä. Muistan vieläkin, kun vuosi 1999 vaihtui vuodeksi 2000 – olipa se jännää! Tuo vuoden vaihtuminen on jäänyt mieleeni hyvin tarkasti; muistan missä olin ja keiden kanssa. Seuraavista vuodenvaihteista en muista asioita läheskään noin tarkasti. Ei millään uskoisi, että tuosta on kohta kaksi vuosikymmentä, ei millään!

Vein juuri vanhemman kisuneidin ruokakupilleen, jonka olin hetkeä aiemmin täyttänyt heidän joululahjaksi saamillaan herkkunapeilla. Tämä kisuneiti on usein aika diiva ja pitää moista kuljetuspalvelua jo itsestäänselvänä! Kissat eivät tiedä, että tässä päivässä on jotain erilaista: normilauantai heidän mielestään, kunnes illalla pauke alkaa. Taidamme jättää taas radion auki siksi aikaa, kun käymme vanhemmillani ja kaupungilla lasten ilotulitusta katsomassa. Palaamme kotiin kuitenkin hyvissä ajoin, sillä poika väsähtää normiaikaan, oli päivä mikä hyvänsä.

En vielä muistele kulunutta vuotta, vaan se kuuluu minulla yleensä vasta uuden vuoden alkuun. Se vaatii sen oman hetkensä, vielä ei tunnu siltä. Kävimme kaupassa ostamassa uuden vuoden herkut ja poika sai yhdestä kaupasta ilmapallon. Se ilme, kun pallo yllättäen karkasi kattoon käteen sitomisesta huolimatta! Onneksi saimme uuden ilmapallon ja päivä oli siltä osin pelastettu.

Koska joululomani venyi niin pitkäksi, en ole ehtinyt jakamaan täällä juuri mitään joulukuviakaan. Tässä kuitenkin pari kuvaa jouluaattoaterialtamme, kun olin juuri saanut pöydän katettua. Tänä jouluna valokuvasin muutenkin aiempia vuosia vähemmän, sillä keskityimme enemmän videokamerapuoleen. Hoksasin tuossa, että lähes kaikissa työpaikoissani olen aina ollut lomalla joulun välipäivineen. En ole koskaan viettänyt joulua töissä. Ehkä siitä tämä joulunajan lomamoodini tänäkin vuonna johtui…

016

Tämän vuoden joulukattauksessa käytin valkoista pellavaliinaa sekä Vanamo Decon vaaleanharmaita Murikka-tekstiilejä*. Lautasliinat kiepsautin tuollaiselle rusetille, vaikka eräs pöytään istahtaneista tokaisikin, olenko tehnyt niistä solmiot :D. Pöydän päissä istuivat tänäkin jouluna perheemme nuorin ja vanhin: poikani ja mummuni.

vuosi2016

Sanoin eilen miehelle, että huomenna sitten valvotaan uutta vuotta! Mies siihen, että kymmeneenkö? Nooh ehkä jos nyt puoli yhteentoista pinnistäisi… Tästä on tullut jo tapa: siitä lähtien, kun meistä on tullut vanhempia, olemme nukahtaneet olohuoneen sohvalle hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista, heh! Tämä viikko on kieltämättä enteillyt samaa, sillä kun mies on kymppiuutisten aikaan tullut autotallista, olen nukkunut onnellisesti sohvalla :D. Ehkä jos löytyisi jokin hyvä ja jännittävä elokuva, niin sen avulla saattaisi pysyä hereilläkin! Minkälaisia vuodenvaihteen suunnitelmia teillä? 

Sohvalta kuului hetki sitten lastenohjelmien lomasta: Se on pelottava, tosi pelottava! – Tuu tänne isin kainaloon. Tuo on sellainen näky, jossa silmäni aina lepäävät ♥. Taidankin nyt liittyä heidän seuraansa ennen seuraavaa ohjelmanumeroamme.

Teille sanon lämpimät kiitokset seurastanne ja toivotan ihania vuoden viimeisiä hetkiä sekä mitä onnellisinta uutta vuotta! ♥

*Saatu osana blogiyhteistyötä.

 

Tänään huvittaa kirjoittaa tällaisia sekalaisia äidin ajatuksia; mitä milloinkin on tässä kuluneen viikon aikana mieleeni tullut. Yhden päivän aikana ehtii tapahtumaan niin paljon mahtavia juttuja, että kunpa ne muistaisi vielä muutaman vuoden päästäkin! Senkin vuoksi on mukava joskus pysähtyä kirjoittamaan näitä tänne ylös, ennen kuin ne unohtuvat, sillä täällä ne on meidänkin luettavissamme.

En voi kyllä kylliksi korostaa sitä, miten mainiota aikaa pojan kanssa nyt eletään. Onhan tätä kestänyt jo siitä asti, kun hänen puheensa kehittyi pitemmiksi lauseiksi, mutta ei tähän totu ollenkaan! Niin hauskoja juttuja päivästä toiseen ja tänään ruokapöydässä huomasin, että nauramme jo yhdessä samoille asioille! Enää en niinkään naura pojalle (toki sitäkin), vaan enemmänkin hänen kanssaan.

Hauskinta ja aika jännittävääkin on se, kun ei yhtään tiedä, mitä sieltä suusta seuraavaksi pääsee. Suodattimia kun ei ole. Ei myöskään mitään äänenvaimentimia. Joskus julkisilla paikoilla yritän vaivihkaa viestittää, että hiljempaakin voisi puhua. Laitan etusormen suun eteen ja sanon shhh. Poika alkoikin yllättäen toistamaan tuota: laittaa sormen nenän eteen ja sanoo Äiti, ei sanota shhh. Ilman äänenvaimentimia, jotta varmasti useampikin korvapari kuulee! :D

Välillä on päiviä, kun haluaisin vain pitää poikaa sylissäni ja silitellä, mutta nuo ajat tuntuvat olevan aika lailla mennyttä. En muista milloin tähän muutokseen tultiin, kun hän ei enää juurikaan sylissä viihdy. Mutta onneksi joskus kuitenkin on niitäkin hetkiä ja niistä nautin niiiin paljon ja koko sydämestäni. Ne on valtavan arvokkaita ja jos poika haluaa syliini, jätän kaikki muut puuhastelut kesken. Hoen hänelle päivittäin, kuinka paljon häntä rakastan ja samalla mietin vähän huolissani, että tietääköhän ja tunteekohan hän sen. Noin pieni ei varmaan täysin ymmärrä, mitä nuo sanat tarkoittavat, mutta tällä viikolla koettiin jo ensimmäistä kertaa se, kun hän hieman kiukkuisena tokaisi takaisin Minä en lakasta äitiä. Vastasin, että älä nyt noin sano äitille ja hän huusi heti päälle lakastan, lakastan! :D

006

Joskus haluaa vain pusuttaa toisen puhki ja siitä saattaa kulua tunti, kun tuntuu, että haluan mennä ulos ja antaa lumipesut. Itselleni. Työntää pääni lumihankeen. Jäädä sinne seisomaan päälläni. Pitkäksi aikaa. Ja kohta ollaan taas siinä toisessa ääripäässä. Kun on noita lumipesupäiviä, on hyvin tärkeää, että elämässä on joku (puoliso ja ystäviä), jolle puhua niistä tunteistaan. Joku, joka ymmärtää eikä tuomitse eikä missään nimessä vähättele. Ei auta lohduttaa, että vuoden päästä on jo helpompaa, sillä vuosi on hyvin pitkä aika. Nyt eletään tätä hetkeä ja näitä vaiheita. Mielestäni on myös äärimmäisen tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, että kenestäkään ei tee huonoa äitiä se, jos joskus sanoo, että EN JAKSA! Se on vain inhimillistä eikä mitään superäitiä tarvitse todellakaan leikkiä. Sillä sellaisia ei ole. Jokainen on täydellinen omalle lapselleen juuri sellaisena ”normaalin tavallisena” äitinä.

Nyt kun hoidan poikaa kolmatta vuotta kotona, huomaan, että olipas vauva-aika kuitenkin helppoa! Vauvathan vain nukkuvat, ovat tissillä ja taas torkkuvat :D. Nyt poika kaipaa aivan valtavasti virikkeitä ja tuntuu kaipaavan ikäistään leikkiseuraakin useammin kuin aiemmin. Olen myös miettinyt sitä, että jos olisin ollut kotona poikaa hoitaen vain vuoden, en olisi saanut kunnollista käsitystä kotiäitiydestä, sillä kolme vuotta lapsen kotihoitoa on niin täysin eri juttu. Kahdessakaan vuodessa ei koe kaikkia samoja vaiheita kuin kolmessa eikä kaksi vuotta kotiäitinä ollut voi täysin ymmärtää, millaista on olla kotiäitinä kolme vuotta.

En voi sanoa, että tämä ei olisi raskasta. Erityisesti tämä viikko on ollut itselläni hyvin raskas. Aamuisin on väsyttänyt valtavasti, vaikka nukahdan iltaisin puoli kymmeneltä. On ollut suuria käynnistymisvaikeuksia enkä ole meinannut keksiä päiviimme ohjelmaa. Samalla tämä on kuitenkin niin ihanaa aikaa ja toivon, että osaisin nauttia ihan joka päivästä, sillä jo tämä vajaa kolme vuotta on opettanut, että aika kiitää. Hirmuista vauhtia.

Postauksen kuvissa on menossa paini yhdistettynä erilaisiin temppuihin. Makuuhuoneemme on näyttänyt tuolta about vuoden, joten siinä syy, miksi sieltä ei ole kuvia näkynyt :D. On täysin turhaa aamuisin edes pedata sänkyä, sillä päivän ensimmäiset painit saavat päiväpeiton lentämään. Huomaan pojasta, että hän tykkää huomattavasti enemmän painia isänsä kanssa. (Huomaa kuvista, että isin käsittelyssä on unikamu kädessä turvaa tuomassa, hahah!) Minulla varmastikin jokin luontainen äidinvaisto estää rajuimmat otteet enkä uskalla käsitellä poikaa niin ronskisti kuin mies. Pelkään koko ajan, että hän loukkaa, vaikka tähän asti aina minä olen loukannut… Pojalla on voimaa vaikka ja kuinka ja jään jo selvästi toiseksi! Tänäänkin poskipäähän mätkähti jalka niin ikävästi, että oli pakko vähän valittaa. Lohdutti kyllä, kun poika tokaisi siihen Älä itke, kultaseni! :D ♥

mvhyppy

Eilen vähän kauhistelin, kuinka isoksi vauvani onkaan kasvanut. 98-senttinen talvihaalari oli pituutensa puolesta just sopiva, joten jouduimme ostamaan 104-senttisen! Olipa muuten kätevää päivittää ulkovaatteet näin alennusmyyntien aikaan; onneksi en ehtinyt ennen joulua ostoksille. Ostin nyt ensimmäistä kertaa Polarn O. Pyretin talvihaalarin – toivottavasti se osoittautuu hyväksi ja kaiken ylistyksen arvoiseksi!

Olen hirmuisen ylpeä lapsestani ja ikionnellinen siitä, että olen saanut juuri hänet. Hän on niin ihana ja kohtelias, että joka päivä tuntuu, että pakko kertoa näistä jutuista jollekin ja pian! Usein tulee laitettua miehelle töihin viestiä tai soitettua äidilleni tai mummulleni. Poika on jo pitkään osannut sanoa kiitos eri tilanteissa, joskus toki vasta Miten sanotaan? -kysymyksen jälkeen. Nyt viimeisin opittu kohteliaisuussana on anteeksi. Sitä onkin ahkerasti hoettu viimeisten parin kuukauden aikana. Tänään Touhutalossakin, kun hänet tönäistiin kumoon, hän tokaisi Oi, anteeksi! :D

M on luonteeltaan hyvin kiltti eikä yleensä koskaan kohtele toisia lapsia rumasti. On hyvin herkkä lapsi ja harmittelee kaikenlaista vääryyttä. Esim. jos joku vie lelun toisen kädestä, puuttuu asiaan heti ja sanoo, että ei saa ottaa toisen kädestä. Tykkää leikkiä itseään vanhempien lasten kanssa. Jos on valittavana, leikkiikö omanikäisensä tai pari-kolme vuotta vanhemman kanssa, valitsee vanhemman. Leikki sujuu kivasti myös noin 10-vuotiaiden kanssa, kuten tänään Touhutalossa. On saanut harjoitusta tästä 11-vuotiaiden serkkupoikiensa kanssa leikkiessään.

Millaisia äidin ajatuksia siellä suunnalla? Nytpäs alan laatimaan kauppalistaa, jonka jälkeen suunnistamme kauppareissulle. Jospas siellä ei tänään leikittäisi piilosta ja haukattaisi omenasta… Ihania vuoden viimeisiä hetkiä teille! :)

 

Otsikko on hyvin kuvaava; haahuilua tämä olotila nimenomaan on! Ei oikein tiedä, mitä aikaa nyt elellään; toinen jalka on ehkä aavistuksen vielä joulun jälkimainingeissa ja toinen jalka hapuilee uutta vuotta. En tiennytkään, kuinka paljon kaipasin lomaa, joten lomani hieman venyi ja venyi… Olen myöskin nukkunut aika ruhtinaallisia tuntimääriä – kiireinen syksy taisi vaatia veronsa.

Eilen palasin työpöytäni ääreen hetkeksi ja tein töitä tunnin. Tänään palasin hetkeksi blogin pariin, sillä tuntuu hassulta pitää tätä hiljaisena näin pitkään. Mutta voitteko kuvitella: kuuden ja puolen vuoden aikana tämä viisi päivää on ollut pisin blogilomani! Uskon, että tulen jatkossa viettämään tällaisia lomia säännöllisesti, sillä tämä tekee hyvää. Koin toissapäivänä jotain valtavaa blogikyllästymistä: tuntui, että blogit vain toistavat itseään (omanikin). Mietin, että onko tämä osaltani jo täysin nähty juttu eikä muidenkaan blogeja kiinnostanut seurata. Iski sellainen fiilis, että tämä on tätä samaa: vuodesta ja vuodenajasta toiseen, juhlasta toiseen, koko ajan kierretään samaa kehää. Odotetaan joulua, laitetaan joulua, toivotetaan hyvät joulut, jäädään blogilomalle, palataan uuden vuoden tienoilla, toivotetaan hyvää uutta vuotta, mietitään tulevan vuoden sisustusjuttuja ja tehdään kooste aiemmasta vuodesta. BLÄÄH :D.

Katselen ja kuulostelen, mihin suuntaan tämä fiilis kehittyy, eipä tässä mikään kiire ole. Täytyy nyt vain rauhassa tuumailla, onko se vain tätä haahuilua, mikä tämän olotilan synnyttää ja palaako into blogimaailmaa kohtaan uuden, raikkaan vuoden alkaessa. Tunnistaako kukaan näitä fiiliksiä? Täällä on muutenkin arkikuviot mietinnän alla ja muutoksia on luvassa, joten katsotaan, mihin blogi näissä uusissa kuvioissa asettuu! Tänään olen tehnyt varovaista blogikierrosta ja aloitin sen ystäväni Soilen blogista. Soilen blogi on muuten ensimmäinen blogi, johon vuonna 2009 törmäsin. Rakensimme tuolloin ja etsin erilaisia ideoita netin syövereistä. Tuntuupa hassulta ajatella, että vielä kymmenen vuotta sitten en tiennyt blogeista mitään ja nyt niitä tupsahtelee esiin kuin sieniä sateella!

Toinen seikka, josta olen kokenut hieman ahdistuksentapaista on se, miten niin moni tuntuu hankkiutuvan kaikesta joulusta muistuttavasta eroon jo Tapaninpäivänä ja alkaa odottamaan kesää. Siis täh! Se, että innostuu joulunodotuksesta jo syys-lokakuussa, ei ole läheskään yhtä paha kuin puhua tulevasta kesästä joulukuussa :D. Meillä näkyy joulu kyllä vielä uuden vuoden ylikin, ehkä tontut lähtevät kaappeihin jo ennen viikonloppua, mutta muut saavat vielä odottaa. ”Ennen vanhaan” oli hyvin yleistä pitää joulua esillä ainakin loppiaiseen, usein jopa Nuutinpäivään asti ja sehän on vasta 13.1. Miten nykyään on niin kamala kiire, tässäkin asiassa vouhotetaan ja hyvä ettei joulukuusta nakata pihalle jo aattoiltana?

jouluaatto2016

Tässä muutama jouluaaton ja joulupäivän räpsy. Vietimme jouluaattoa kotonamme ja joulupukki vieraili – kyllä poika oli innoissaan! Hihkui ja intoili ja äänensä muuttui heti alkusekunneilla jännittyneen innostuneeksi. Sanoi pukille käsipäivää, lauloi reippaasti Joulupukkia ja istui sylissä. Perään huuteli vielä Kiitos joulupukki! Selvästi jouluaaton kohokohta, meille vanhemmillekin; oli sitä oman lapsen jännitystä niin mukava seurata.

Lahjoja tuli taas melkoinen kasa… Puolet niistä on edelleen levitettynä olohuoneen lattialle. On ihana antaa pojan nauttia tuolla tavoin joululomailusta ja kerätä ne hänen huoneeseensa vasta viikonlopuksi. Uusi vuosi ajoittuukin viikonloppuun eikä näin ollen tarjoa perheellemme ylimääräisiä yhteisiä vapaapäiviä. Silti on mukavaa, kun tiedossa on parikin lomamatkaa seuraavien kahden kuukauden aikana.

Niin joo pitikin kertoa teille eräässä aiemmassa postauksessani kirjoittamastani äänestyksestä! Sain ennen joulua haasteen osallistua Original Sokos Hotel Kaarlen hyväntekeväisyyskampanjaan ja koristelemani joulukuusi voitti äänestyksen. Näin ollen sain lahjoituspotin omalle hyväntekeväisyyskohteelleni, joka oli Sylva Ry:n Kultanauha. Lämmin kiitos teille, jotka osallistuitte äänestykseen! ♥

Tänään pyörähdin pikaisesti kaupassa ja näin siellä sellaisia hennon vaaleanpunaisia/valkoisia tulppaanikimppuja. Täytyy sanoa, että se kyllä piristi mieltä! Yhtenä jouluna olen ostanut kotiimme punaisia tulppaaneja, mutta se oli erehdys, jota en ole toistanut. Tulppaanit eivät kuulu mielestäni jouluun millään tapaa, vaan jätän ne suosiolla tammikuulle ostettaviksi. Tulppaanit ovat kevättalven kukkasia ja se ensimmäinen kimppu on niin mukava hankkia; se on niin raikas ja kaunis! Sen myötä on kiva startata uusi vuosi. Se myös aikaansaa sellaisen tuulahduksen, että eletään talvea, mutta kevättalvi on jo nurkan takana. Tammikuusta alkaa ihana pulkkamäkisesonki ja muistan edelleen sen viime talven pulkkamäkipäivän; aurinkoisen pakkaspäivän, nuotion ja lämpiminä höyryävät kaakaomukit. Ei muuta kuin niitä hetkiä kohti, heti vuodenvaihteen jälkeen! :)