Minun tehotorstaini

Heipparallaa! Vein pojan aamulla vanhemmilleni, sillä olimme päättäneet, että tänä torstaina pidän oikein tehopäivän siten, että ehkä tänään ei tarvitsisi puolilleöin asti tuotteita väsäillä. Täällä on siis melkoinen päivä meneillään MioSa. designin parissa! Käyn tilauksia läpi, teen puuttuvia tuotteita, pakkailen ja kohta pikalounaan jälkeen toimitan pari kassillista tuotteita postiin. Tällä viikolla on lähtenyt jo kolme erää tuotteita (pääasiassa äitienpäivälahjatilauksia) matkaan ja tänään lähtee neljäs. Hyvin olemme aikataulussa!

Olen tässä viime viikkoina huomannut sen, että itse tuotteiden suunnitteleminen ja valmistaminen ei olekaan se suurin työnosuus, vaan tilausten vastaanottaminen, maksuliikenne, tilausten pakkaaminen ja postiin kuskaaminen – se vie aikaa!

026

Tässä samalla olen valmistanut ison erän tuotteita jälleenmyyntiin erääseen keskisuomalaiseen liikkeeseen. Nämä tuotteet pakkasin sellofaanipusseihin, joihin pakkaan/tulen pakkaamaan myös valmistamani korut. Mielestäni kauniita tuotteita ei todellakaan tarvitse peitellä, joten läpinäkyvyys toimii paremmin kuin hyvin!

016

Blogipostausaiheitakin olisi mielessä vaikka ja kuinka, mutta nyt on sellainen hetki, että täytyy hieman priorisoida ja hoitaa kiireellisimmät asiat ensin. Pojan synttäreitäkin mietin tämän tästä; hän täyttää kaksi vuotta äitienpäivänä, juhlat meillä on sitä edellisenä päivänä. Tarjoiluista vasta osa on lyöty lukkoon, täytyy päättää loput viikonlopun aikana. Voitteko kuvitella, että mieheni tokaisi voihan ne tehdä itse! Joo morjens… Ne tunnit, jolloin minulla olisi aikaa leipoa, ajoittuvat klo 00-06 välille ja tuolloin haluan jatkossakin nukkua. Viime päivien tohinat nähtyään mieskin on tullut täysin toisiin ajatuksiin, joten pitopalvelu it is! :D Ehdottakaapas muuten jotain herkkuja, jos lisäisin niitä vielä tarjoilulistaan! 

Touhukasta torstaita teillekin!

Comments

  1. 28.4.2016 / 15:41

    Jätski baari hyvä idea, jokainen saa tehä oman jätskiannoksen. Käy aikuisille ja lapsille :). Monesti sitä stressaa tarjoilulla ja jää monesti aivan liikaa kaikkea. Nykyään pakasteesta saa kivoja suolaisia ja edullisesti.

    • 29.4.2016 / 14:50

      Hei tosi hyvä idea, taidanpas toteuttaa! :)
      Ja ihan totta; aina tulee laitettua liikaa herkkuja esille, nyt yritän pitää mopon käsissä… Tosin siinähän on seuraavana päivänä äitienpäiväkin että… :P

  2. Jaana
    28.4.2016 / 22:54

    Mikähän tuo keskisuomalainen firma on, johon kivat juttusi tulevat myyntiin? Blogisi on aivan paras ❤

    • 29.4.2016 / 14:53

      Ihan vielä en sitä täällä kerro ;).
      Ja kiitos valtavasti ihanasta palautteestasi ♥. Nykypäivänä, kun blogeja on kymmeniä tuhansia, tuo on todella arvostettavaa kuultavaa! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.