Viikon kukkaihastus: sinisarja

Kävin eilen pitkästä aikaa (taisi olla ensimmäinen kerta sitten kevään!) kukkakaupassa. Olin ostamassa äidilleni syntymäpäiväkukkia ja siinä kukkia valikoidessani silmäni osuivat erääseen tosi kauniiseen, sinisävyiseen kukkaan. Tämä kyseinen kukkanen on nimeltään sinisarja ja sen nähtyäni valinta oli helppo! Myyjä kysyi, laitetaanko joukkoon jotain vihreää, mutta mielestäni kimppu oli kauniimpi ihan vain yksinkertaisena ilman mitään ylimääräisiä rehuja. Kassalla myyjän paketoidessa kukkia palasin hakemaan yhden tällaisen vielä omaakin kotia kaunistamaan. Yhden kukan hinta oli 2,50 € eli ei lainkaan paha, kun ottaa huomioon, kuinka kauniilta jo yksi tällainen maljakossa näyttääkään:  

sinisarja

sinisarja

Suurin osa kukista on vielä nupullaan, mutta se näyttää aivan ihanalta jo nyt! Tätä onkin tullut ihasteltua pitkin päivää aina ohi kulkiessaan. Viikon kukkaihastukseksi pääsi siis sinisarja!

Aamupäivä meillä vierähti sänkyjä ja olohuoneen tulevaa lipastoa etsiskellen. Molempien hankinta olisi ajankohtaista nyt tässä syksyn paikkeilla. Erityisen kiire on olohuoneen lipastolla, sillä nyt suuri osa olohuoneen tavaroista majailee lattioilla muovilaatikoissa, koska nappasin sieltä ne pari lipastoa tänne työhuoneeseeni. Tuo lipastohankinta on kyllä todella hankala! Tiedän vain, että se tulee olemaan simppeli, mattavalkoinen, alaosassa vetolaatikot ja yläosassa kirkkaat lasiovet. Yksi vaihtoehto, jonka tänään löysimme, on tämä kotimainen Anton-vitriini (tosin meidän versiomme olisi kokonaan valkoinen, ilman saarniosia). Se on leveydeltään metrin (voisi olla hieman enemmänkin) ja korkeudeltaan 185 cm, mikä olisi ihan sopiva. Laatikoiden osuus voisi tosin olla hieman korkeampi tuossa… Myöskin lasihyllyt huvittaisi korvata valkoisella kalustelevyllä. Äh, en tiedä! Ihan täysin tuo ei kyllä kolahda; tuntuu, että se on jotenkin liian tavanomainen tai tylsä.

Ylipäätään on tosi vaikea kuvitella, miltä tuonkokoinen huonekalu olohuoneessamme näyttäisi! Pohdimme, jäisikö tuo liian kapoisaksi… Hyllyn takana oleva seinä on yli neljä metriä korkea, mutta ei tuota hyllyä nyt mahdottoman korkeanakaan ole käytännön syistä järkeä hankkia. On kyllä vaikea pähkinä purtavana! Löytyisikö teiltä hyllyideoita olohuoneeseemme?

Comments

  1. Eriika
    11.8.2016 / 18:17

    Nätti kukka! Kummasti piristää päivää kukkaset!

    Lipastosta tuli mieleen ikean bestå sarja josta saa koottua mieleiset :) näytti olevan lasiovillakin kaappeja. Ehkä hiukan tylsä tuo anton vitriini?

    • 11.8.2016 / 19:09

      Olen tullut samaan tulokseen, että tuo on liian tylsä. Kyllä siinä pitää olla sitä jotain, että siihen haluaa rahojaan laittaa! Bestå on meillä myös yhtenä vaihtoehtona. Sarjasta löytyy juuri sellainen, jossa alaosassa laatikot ja yläosa lasiovilla ja -hyllyillä. Eräs tyyriimpikin versio mulla on mielessäni, mutta sekin on vain metrin leveä, joten en tiedä olisiko se sen vuoksi sopiva meille…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.