Perjantai-illan huumaa

Perjantai-illoissa on ihan oma taikansa vai mitä mieltä olette? Sellaista tietynlaista huumaa, kun viikonloppu on vasta alkamaisillaan :D. Onkohan tämä jopa viikon paras ilta, en tiedä. Lauantai- ja sunnuntai-illatkin kun ovat kuitenkin tosi kivoja… Näinkin elämää suurempia asioita pyörittelin tässä mielessäni, kun hetki sitten purin viikonloput ruokaostokset kaappeihin ja sytyttelin kotiin hämärtyvän illan valaistusta. Täällä näyttää aika lailla tältä kuin näissä viikolla (kännykällä) ottamissani kuvissa:

huumaa

Poika on isänsä kanssa päivän viimeisillä happihyppelyillä ja minä nautin sisällä kissojen kanssa. M on nyt tosissaan innostunut potkupyöräilystä. Kesällä kolmipyöräiset veivät vielä voiton, mutta nyt syksyn korvilla tilanne muuttui. Tässä se yksi ainoa hyvä puoli, kun lunta tulee nykyään niin myöhään: poika ehtii hyvin potkutella fillarillaan asfaltilla. Eilen innostus kasvoi vielä uusiin sfääreihin, sillä ostimme pyörään kivan (jalkapalloaiheisen, of course) soittokellon. Nyt ei enää tarvitse käydä kilistelemässä naapurin pojan kilikelloa :D. Mutta aah, kun se kypärä! Pienet itkuraivarit kuultiin taas hetki sitten, kun se kypärä laitettiin päähän… 

Mutta nyt taidan vetäistä villasukat jalkaan ja sytytellä vielä parit kynttilät perjantai-iltaa kruunaamaan. Sen jälkeen iltapalaa valmistamaan! Mielestäni koko perheen yhteiset ateriahetket ovat niin parasta. Ruokapöytään eivät mielestäni kuulu puhelimet, tabletit eivätkä edes sanomalehdet, mutta hyvin usein aamiaisella tuota jälkimmäistä kuitenkin miehen paikalta tavataan :P. Mielestäni lehti vie huomiota pois kanssaihmisiltä samalla tapaa kuin vaikka kännykän räplääminen, joten… Jos piilottaisi lehdet huomisaamuksi? :D

Aamiainen (jota arkisin emme voi miehen työaikojen vuoksi koko perheen kesken syödä) etenkin viikonloppusin starttaa kivasti päivän ja iltapalalle on myöskin mukava kokoontua koko perheen kera. Iltapalahetket onneksi onnistuvat myös arki-iltaisin! Nämä tällaiset pienet, mutta suuret arkiset hetket muistan lämpiminä omasta lapsuudestani; meillä syötiin esim. päivällinen aina yhdessä koko perheenä, sama oliko perheessä alakoulu- vai lukioikäisiä ja se on sellainen perinne, josta mielelläni pidän kiinni. Toivon siis voivani tarjota samanmoisia muisteltavia arkihetkiä pojallenikin ♥.

Odotan jo niin innolla myös sitä illan hetkeä, kun poika on käynyt nukkumaan. Ihana ottaa sohvalta oikein mukava asento, kääriytyä torkkupeittoon ja nojata tyynykasaan. Ehkä viereen tilkkanen valkoviiniä, katsella jotain hyvää sarjaa joko tabletilta tai yhdessä miehen kanssa telkkarista. Todennäköisesti katselen tabletilta ja mies telkkarista omia nauhoituksiaan. Erikseen siis, mutta kuitenkin yhdessä! Sitten kymmenen maissa (jep, jo silloin :D) ottaa pienet sohvatirsat miehen katsellessa uutisia. En tiedä mistä se johtuu (hyvin todennäköisesti itse uutisista), mutta kyllä tulee makiat unet tuohon aikaan! Sanoin kerran tuollaisessa tilanteessa miehelle, että jos nukahdan, älä herätä. Heräsin sitten sohvalta joskus kahden maissa yöllä, pimeästä talosta, yksin! Se oli jotenkin niin koomista, että kikatellen siirryin siitä sitten sänkyyn unia jatkamaan. Tuo mun lausahdushan tarkoitti tietenkin, että jos nukahdan niin älä heti herätä, vaan vasta sitten, kun lähdet itse nukkumaan! Ei sitä aina muista, että miehille pitää kertoa kaikki niin sanatarkasti… No mutta; hyvää viikonloppua teillekin ja (sohva)torkkumisiin! :)

Comments

  1. Eppu
    10.9.2016 / 16:11

    Sulla on tosi kiva blogi ja ihania kuvia. Mua vaan häiritsee ihan kauheesti kun vierekkäisten kuvien välissä ei ole ”rakoa”. Välillä ei heti hahmota mitä kuvissa on kun kuvittelee että että kuvat ovat yhtä ja samaa. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, enkä tiedä onko ongelma vain mun päässä, vai häiritseekö muitakin? Kivaa viikonloppua!

    • 11.9.2016 / 11:11

      Heippa Eppu!
      Kiitos kehuistasi ja palautteestasi. Ymmärsin kyllä mitä tarkoitat. Yritän aina valita kuvat vierekkäin siten päin, että olisivat mahdollisimman selkeät, mutta ilmeisesti en ole ihan täysin tässä onnistunut. Omaa visuaalista silmääni ”särkee” rako kuvien välissä, mutta voisin yrittää joskus muistaa lisätä sen. Uusimmassa postauksessani on nyt käytetty tuollaista rakoa, auttaako asiaa yhtään? :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.