Aamulla ei oikeen irronnu juttua, olin niin kohmeessa! Mutta siis piti sanomani, et täällä on kaikki muuttunu! Ennen täällä oli vain yks pomo: minä. Nyt tuntuu et mä häärään ja joku muu määrää. Ja se pahinkin on tapahtunu: sehän alkoi käymään samalla ruokakupilla! Tosin onneks se loppu lyhyeen ja oon jo antanu anteeks. Se korvas sen hienosti tarjoilemalla meille omatoimisesti ruokaa. Ennen ruokaa tuli noin kolme kertaa päivässä, nykyään joskus jopa kuus! Kato vaikka miten hyvässä talvikunnossa mä oon:
Vain tuon kamuni ansiosta! Se on niin antelias eikä yhtään niuho! Ja on sillä huono musti! Ei se muista, että vasta anto ruokaa ja minähän en kyllä muistuttele! Se ei muista myöskään miten käy, kun ei anna hännän olla rauhassa – joka kerta sama näpäytys. Sit mami aina sanoo ei saa koskea kissan häntään ja taas kaikki alkaa alusta.
Oikeestaan kun tarkemmin ajattelee ni se taisin olla minä, joka alunperin tuolle pikkutyypille opetin, missä meidän murkinat sijaitsee… Että kaikkihan on sittenkin mun ansiota. Joo, niin on.
Hei, ruokakuppi kilahti – ja väsyttääkin vähän. Syömään ja unille – moi!
