Äitienpäivälahjaksi MioSa. designilta

Äitienpäivä häämöttää edessäpäin – eipä siihen ole enää kuin kolme viikkoa! Niinpä ajattelin esitellä tänään tuotteitani, jotka olen kehitellyt tätä ihanaa juhlapäivää silmällä pitäen: mitä äitienpäivälahjaksi MioSa. designilta?

Osa tuotteista on vanhoja tuttuja viime vuodelta (poimin mukaan niitä suosituimpia), mutta osa on uusia! Ajattelen, että pienet & kauniit käyttöesineet ovat varmasti useammankin lahjansaajan mieleen ja ne myös sopivat lähestulkoon kenelle vain, joten siltä pohjalta lähdin tuotteita tähän valikoimaan.

Löytyy avaimenperää, muutamaakin erilaista, pyyhenipsuja, kirjanmerkkiä ja ihana pannunalunen, jonka voi käyttökertojen välillä ripustaa kauniisti keittiöön esille. Avaimenperän saa omavalintaisella sanalla, samoin pannunalusen:

Pannunalunen omavalintasanalla kustantaa 16,90 €. Sen halkaisija on noin 15 cm ja se pysyy tukevasti esim. teepannun alla. Painettava teksti on sävyltään musta ja kirjaimet pieniä. Teksti on vedenkestävää, mutta se saattaa kastuessaan suttaantua. Sama avaimenperän kohdalla.

Avaimenperistä löytyy muutamaa erilaista vaihtoehtoa, jotka suunnittelin nimenomaan äitienpäivää silmällä pitäen, mutta toki perusavaimenperätkin käyvät ja ovat tilattavissa! Ensimmäinen vaihtoehto on puuhelmiavaimenperä omavalintasanalla, tässä esimerkkinä mummo, mutta sana voi olla mikä vain esim. mamma tai äiti (äiti-sanan kanssa viidenteen helmeen voi painaa mustan sydämen). Puuhelmet ovat käsittelemättömiä ja nauhana tässä on konjakin sävyinen mokkanauha. Myös musta mokkanauha on mahdollinen; muistathan ilmoittaa tämän tilausvaiheessa! Tämän avaimenperän hinta on 7,90 €.

Äiti-avaimenperästä löytyy vielä ihan oma vaihtoehtonsakin: tekstinä äiti kera valkoisen puuhelmen ja ruusukultaisen metallihelmen. Tätä mallia on tilattavissa ainoastaan sanalla äiti ja näitä on myynnissä rajallinen määrä. Tämän avaimenperän hinta on 8,50 €.

Kolmas äitienpäiväavaimenperä syntyi ajatuksesta kultainen sydän. Mustassa mokkanauhassa maalaamaton puuhelmi sydänkuviolla sekä kullan sävyinen metallihelmi. Kultainen sydän -avaimenperällä on hintaa 7,90 €.

Yksi uutuustuotekin on tässä tohinassa ehtinyt syntymään ja ainakin yhdeltä jälleenmyyjältäkin näitä löytyy. Kyseessä on mm. äitienpäivälahjaksi sopiva kirjanmerkki! Lukemisesta pitävälle äidille, mummolle ja sopiipa tämä ihan vain vaikka kalenterinkin väliin!

Kirjanmerkistä on saatavilla neljää eri sävyvaihtoehtoa (nutria, uturoosa, minttu ja mustavalkopuu) ja sen pituus solmukohtaan asti on noin 36 cm. Kirjanmerkkiä voi myös itse halutessaan lyhentää. Nauhana tässä kaunis mokkanahkanauha. Kirjanmerkin hinta on 8,90 €.

Viimeisenä tässä postauksessa pyyhenipsut (hinta 5 €/kpl), joita löytyy useita eri sävyjä: vaaleanpunaista, minttua, keltaista, valkoista, mustaa ja vaaleanharmaata. Nämä siten, että isompi helmi on värillinen ja pienempi puun sävyinen. Mustan sävyisessä nauha on musta, muissa valkoinen. Näiden sävyjen lisäksi löytyy kaksi muutakin kaunista sävyvaihtoehtoa, jotka ovat nutria ja kanerva:

Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveroa 24 %. Hintojen päälle lisätään pakkaus- ja postikulut painon mukaan, alkaen kaksi euroa. Huomioithan, että tuotteet ovat käsintehtyjä, joten pieniä eroja tuotekuviin nähden saattaa esiintyä!

Ehkä jostain tai joistain näistä olisi äitienpäivälahjaksi sinun läheisillesi? Tuotteita voi tilata joko MioSa. designin Facebook-sivun viestilaatikon tai sähköpostin allyouneediswhite@hotmail.com kautta. Maksutapana on tilisiirto, kuitti tulee tuotteiden mukana.

Otan äitienpäivätilauksia vastaan kahden viikon ajan aina 7.5.2017 saakka. En voi kuitenkaan luvata, että kaikkia tuotteita riittää sinne asti, joten kannattaa tilata hyvissä ajoin. Tuohon kyseiseen päivään mennessä tilatut tuotteet toimitan perille äitienpäiväksi.

Ihanan aurinkoista sunnuntaita! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.