Neljävuotiaan herkulliset synttärit

Meidän härdellintäyteinen toukokuumme lähestyy loppuaan, mutta palataanpas vielä muutaman kuvan verran alkukuuhun, jolloin juhlimme rakkaan esikoisemme neljävuotissynttäreitä! Juhlavieraita oli lähes 20 ja tältä näytti synttäriherkkupöytä, jossa tukeuduimme jälleen Leivontapalvelu HyväKakun* apuun – jo kolmatta vuotta peräkkäin! Se on vähän niin, että kun löytää sen just eikä melkein täydellisen, ei sitä halua enää helposti toiseen vaihtaa!

Nyt oli ensimmäiset synttärit, joiden suunnitteluun itse syntymäpäiväsankari osallistui. Hän sai päättää kakun! Aiemmin hän on kertonut toiveita kakun maun/sisällön suhteen, mutta tällä kertaa hän sai päättää myös sen, miltä kakku näyttää. Täällä on vahva Muumi-vaihe meneillään ja se valikoitui myös kakun teemaksi. Näytin hänelle kuvia erilaisista täytekakuista ja Haisuli-kakun näkeminen sinetöi päätöksen; sen jälkeen ei auttanut enää näyttää kuvia mistään Ryhmä Hau -jutuista tai Oktonauttien hahmoista – Haisuli sen olla pitää!

Hän halusi siis Haisulin kuvan kakun päälle ja loput kakusta suunnittelin minä. Ajattelin, että joku suklaavaluma värikkäine karkkeineen voisi olla juuri passeli pienelle herkkusuullemme ja kyllä hän olikin kakkuun tyytyväinen – kuten myös me muut kakulla herkutelleet! Kakun sisältä löytyi mansikka- ja kinuskimousset tuoreilla mansikanpaloilla höystettynä – nam!

Täytekakun vieressä oli vielä pienempi kakku: vadelma-valkosuklaajuustokakku browniespohjalla. Itse olen täysin koukuttunut appelsiinikakkutaikinasta tehtyihin maitosuklaakuorrutteisiin cake popseihin, joten niitä nähtiin synttäripöydässämme tänäkin vuonna!

Lisäksi äitini tarjoutui leipomaan juhliin suussasulavaa suklaapiirakkaa sekä taivaallisen herkullisen voileipäkakun, joka niin ikään kerää kehuja vuodesta toiseen! Juhlapäivän aamuna tekaisin pöytään vielä pientä suolaista cocktailtikkujen sekä kaupan lihapasteijoiden myötä.

Ihanat synttärit saimme viettää tänäkin vuonna! M sai lahjaksi meiltä vanhemmiltaan Puky-potkupyörän, jolla mennään jo melkoisen hurjaa vauhtia. Hän on potkupyöräillyt nyt kaksi vuotta ja taitaakin seuraava pyörä olla sitten jo polkupyörä (ilman apurattaita). Muiden lahjojen joukosta löytyi mm. useita monsteriautoja ja kaivureita (äiti ei ole näistä poikien härveleistä ikinä oikein perillä :D), saippuakuplia, pallo, Adidaksen verkkapuku, sähkökitara, vesipyssy ja rahaa. Mahtavia lahjoja; sekä hyödyllisiä että hauskoja! Osa lahjarahoista on laitettu säästöön ja osalla poika on saanut ja saa itse valita kaupasta jotain mieluisaa. Mm. poliisien parkkitalo ja muutama auto siihen on jo tullut hankittua.

Tänään haen pojan päiväkodista hieman aiemmin ja aloitamme vapaiden vieton! Olen ihan innoissani illalla FB-kirpparilta tekemääni löytöön: läjä juuri oikean kokoisia ja ihanan sävyisiä vaatteita kympillä! Useita T-paitoja, housuja, neule, huppari ja shortsit. Osa vaatteista Benettonin ja KappAhlin eli testatusti laatuvaatetta. Tällaisista löydöistä tulee aina niin hyvä mieli!

Mukavaa viikkoa teille!

*Osa leipomuksista saatu.

Comments

  1. Katja
    2.6.2018 / 14:21

    Näyttää ja kuulostaa tosiaan herkulliselta nuo teidän synttäritarjoomukset! Ja kauniita katsella <3 Hetken olen ollut lukematta mitään blogeja ja ylipäänsä ulkona somesta, tekipä hyvää! Mutta silti mielessä on ollut mm. sinä ja raskautesi, samoin M ja muitakin "tuttuja" eri blogeista ja "oikeasta elämästä", joita ei ole tavannut. Jännästi erityisesti nämä blogien kautta tutuksi tulleet ovat mielessä samalla viivalla kuin he, joiden kanssa on jutellut ääneenkin :) tärkeä oman ajan juttu minulle lukea blogeja. Kivaa ja sopivan aurinkoista kesäkuuta teille kaikille!

    • 4.6.2018 / 10:03

      Kiitos Katja! :)
      Hauska kuulla mietteitäsi. Sometauko tekee kyllä aina välillä hyvää! Kiitos, että jätit kommenttia ja aurinkoisia kesäpäiviä sinullekin! :)

  2. Inkeri
    13.6.2018 / 11:45

    Onnea 4-vuotiaalle reippaalle pojalle! Hienon näköisen kakun osasi valita! Aurinkoista kesää teille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.