Raskaus etenee ja vauva kasvaa – yhdeksäs raskauskuukausi häämöttää jo nurkan takana! Kaiken kaikkiaan olen voinut tässä raskaudessa suht hyvin. Etenkin kun seurailen monia muita odottajia, ovat vaivani olleet melko pieniä ja monet 10 vuotta nuoremmat kärsivät huomattavasti rankemmasta odotusajasta. Nyt kahdeksannen raskauskuukauden aikana olen kuitenkin saanut vaivoikseni erilaisia kipuja ja särkyjä, etenkin alaselän alueelle, mutta jotenkin suhtaudun niihin siten, että raskaus hyvin harvoin on täysin kivutonta aikaa. Eikä tätä loputtomiin kestä! Ja onhan tässä toki ollut närästystä alusta lähtien (onneksi on tehokkaat lääkkeet!), rannekanavan oireyhtymää, ajoittaista valtavana tuntuvaa väsymystä, sormien öistä puutumista, ähinää ja puhinaa ja huohotusta liikkuessa jne., mutta nuohan kuuluvat asiaan, niin tarvitseeko niitä edes mainita :D.
Turvotuksesta en ole vielä kärsinyt lainkaan ja jalat menevät edelleen helposti mihin tahansa kenkiin. Turvotusta hieman odottelin saapuvaksi, sillä nämä vaikeimmat viikot osuvat kuitenkin kesäkuukausiin ja nyt on ollut lämmin! Toki sitä ehtii vielä tulla… :P
Vauvalla on hyvin samanlainen kasvukäyrä kuin isoveljellään neljä vuotta sitten. Esikoisemmehan syntyi lopulta suunnitellulla sektiolla rv 41+5 painaen 4100 g ja ollen 53,5 cm pitkä. Painoarvion mukaan tämä poitsu kasvaa hieman pienempänä, mutta toki arviot ovat vain arvioita. Poikkitilan poitsu näyttää tämäkin olevan; viikollakin neuvolassa onnellisena poikittain mahassa hikkaili, mikä kyllä lisää omaan olooni hieman tuskaisuutta… Juuri kun vauva alkoi viihtymään poikkitilassa, alkoi toispuoleinen alaselkäsärkyni eli ihan mukavaa olisi, jos vauva asettuisi ns. normiasentoon, jolloin hänen painonsakin jakautuisi hieman tasaisemmin!
Olen kovin ihastunut kaikenlaisiin pandajuttuihin ja olikin pakko teettää tälle pienemmälle pojalleni parit pandapöksyt! Vaatteita en ole hirmuisesti muuten ostellut, sillä meillä on tallessa kaikki esikoisen vaatteet. Joitain kivoja vaatteita olen käytettynä ihan vaihtelun vuoksi ostellut, mutta on tuntunut turhalta laittaa mitään isoja summia rahaa vaatteisiin, sillä niitä löytyy jo ennestäänkin. Jotain syysvaatetta ostan sitten alkusyksystä, sillä toukokuisen isoveljen aikaiset ovat liian isoja heinä-elokuiselle.
Äitiyspakkauksenkin jätimme tällä kertaa välistä ja otimme sen 170 euroa rahana. Yhden äitiyspakkauksen vaatteet kun ovat vielä säilössä, niin tuntui turhalta haalia niitä tuplina. Ostamme rahalla sitten vauvalle jotain muuta tarpeellista.
Tämäkin poitsu tuntuu mahassa hyvin tomeralta tapaukselta ja rytmikin on lähes samanlainen kuin isoveljellään! Uuteen päivään heräillään vasta klo 11 maissa ja erittäin aktiivista potkimisaikaa on iltaisin klo 21-23. Yhtenä yönä heräsin siihen, kun nukuin kyljelläni ja vauva potki voimakkaasti patjaa vatsanahan läpi :D. Muuten olen kyllä saanut öisin tosi hyvin nukuttua ja tästä olen oikein hyvilläni! Välillä on toki niitä luonnon järjestämiä aamuöisiä heräilykausia, joista en ole päässyt perille, mikä järki niissä tänä raskausaikana on… Mikään ei voi etukäteen valmistaa meitä äitejä siihen öiseen heräilyrumbaan – omasta kokemuksestani totean, että vasta imetyshormoneista on siihen jonkinmoista apua!
Saapa nähdä miten vauvan rytmille käy, kun hän syntyy. Muistan, että esikoisella oli pitkään rytminä klo 10-23 ja sitten iltayhdeltätoista käytiin yö-/tissuttelu-unille. Nyt taitaa käydä niin, että tämä vauveli joutuu ikään kuin sopeutumaan meidän valmiiksi muodostamiimme rytmeihin, kun perheessä on jo yksi lapsi ennestään… Ei voi herätä uuteen päivään vasta klo 11, sillä siinä on pitänyt hoitaa jo aamutouhut ja viedä esikoinen päiväkotiin jne. :D
Tuleva isoveli odottaa vauvaa niin kovasti ♥. On ollut jo pitkään ihan päivittäin hänen puheissaan. Pussailee mahaa milloin missäkin, usein kaupan kassajonossakin. Toivottelee pikkuveljelle hyvää yötä iltaisin ja on jo tehnyt jakoa, mitä leluja vauva häneltä saa :D. Vanha pyörä ja potta taidettiin jakaa ensimmäisinä pois… Kun valittelen selkäsärkyä, tulee tuo neljävuotias hieromaan selkääni kysyen Auttaako tämä, äiti? On erittäin huomaavainen persoona ja päihittää huomaavaisuudessaan hyvin monet aikuiset miehet! On myös huumorintajua vaikka muille jakaa! Viime viikolla rannalla ähisin, kun en meinannut jalat puuduksissa päästä hiekalta ylös ja huusin, että odota, mä en pääse tämän pallon kans niin nopeasti ylös! M tuumasi No mää meen jo ennen ku on yö! Siellä minä sitten nauraa hekotin hiekalla edelleen, kun toinen odotteli jo autolla :D.
Synnyttämisessä eniten jännittääkin erossa oleminen tuosta esikoisestani! Olen neljän vuoden aikana ollut hänestä erossa neljä yötä ja niistä jokainen on ollut itselleni hieman rankka ja olen aina ikävöinyt lastani suunnattomasti. Tiedän, että tämä saattaa jonkun mielestä kuulostaa hullulta, mutta näin minä tämän asian koen. Ne illat ja nukkumaan käymiset näkemättä niitä kauniita nukkuvia kasvoja, oi voi ♥. Synnärillä oleminen ilman esikoistani – jo pelkästä ajatuksesta nousee pala kurkkuun! Onneksi hän saa vierailla siellä päivittäin.
Kokkolassa vietetään tänä viikonloppuna Mustakari in Memories -festaritapahtumaa ja sinne ajattelin sekä tänä että huomisiltana tämän pallomahani kanssa mennä! Tänään on pakko nähdä Lauri Tähkä (esiintyy vasta puolenyön jälkeen, auts) ja huomenna Kaija Koo. Huomenna päivällä menemme sinne sitten koko perheenä, sillä siellä esiintyvät tuolloin Hevisaurus ja Mimi & Kuku. Meillähän asustaa täällä melkoinen Hevisaurus-fani, joten riemu on rajaton!