Huh mikä viikko onkaan loppumaisillaan! Muutenkin viime viikot ovat olleet tässä osoitteessa hyvin paljon normiarjestamme poikkeavia. Mies oli ensin kolme viikkoa isyysvapaalla, jonka jälkeen hän oli viikon työmatkalla Keski-Euroopassa. Kun kuukauden tauon jälkeen koitti ns. normiarkiviikko, alkoikin se jo tiistain kohdalla olla jotain ihan muuta.

Ensin tuli tieto rakkaan tätini menehtymisestä. Suru-uutisen keskellä alkoi 1-vuotiaamme oksentaa (oksensi onneksi vain kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä eli pääsi vähällä!). Loppujen lopuksi tauti kävi läpi myös minut ja 5-vuotiaamme. Me kaksi emme todellakaan päässeet vähällä, mutta eilen oli esikoisellakin jo ensimmäinen kokonainen terve päivä eli tauti on selätetty. Samaan aikaan tautia potiessa stressasin työni näkökulmasta alkavaa Postin lakkoa. Täysin oikeutettu lakko, mutta kova isku pienyrittäjälle!

Eilinen ja tämä päivä on mennyt kotia järjestellessä, sillä paikat menevät uskomattoman nopeasti sikinsokin! Huonovointisena maatessani ajattelin, että aivan sama mikä kaaos, vietämme vaikka joulua näin, kunhan vain saan maata ja nukkua :D. Kun olin selvinnyt oksenteluvaiheesta, kärsin vielä ihmeellisestä tärinästä ja heikotuksesta, kuumekin nousi ja päätä särki kokonaisuudessaan kolme päivää. Yllättävän äkkiä sitä ihminen kuitenkin tokenee ja laittaa paikat ojennukseen! (Vaikka kiitettävästi mies kyllä kodin hoiti, en sillä sano lainkaan!) Pesuaineita tuli lotrattua eilen illalla ihan olan takaa – mikä ihana tunne!

Nyt täällä lapset nukkuvat ja pesukone pyörii, aamulla starttaa uusi viikko. Suru ja menetys ovat läsnä, vaikka muut asiat alkaisivatkin järjestymään. Suru ja menetys ovat kuitenkin asioita, joista emme pääse koskaan eroon. Meidän on vain hyväksyttävä ne osaksi elämäämme ja se vie aina oman aikansa.

Lämpöistä Isänpäivän iltaa ♥.

Perinteisesti lokakuussa alan lisäämään kotiin jotain lähestyvästä joulusta kertovaa. Joskus ajankohta on osunut ihan lokakuun alkuun, joskus puolivälin tienoille ja joskus, kuten tänä vuonna, ihan lokakuun loppuun. Viime viikolla otimme esikoisen kanssa Joy-kynttelikön esille. Meitä hieman jännitti, onko monta lamppua palanut, sillä pari lamppua näytti niin tummilta. M intoili kovasti ja halusi olla se, joka kynttelikön napsauttaa päälle. Kaikki lamput syttyivät!

Kynttelikkö on tainnut olla aina tuossa kohtaa, tuon lipaston päällä. Tykkään siitä siinä, koska se valaisee noin keskeiseltä paikalta iltamyöhällä hyvin ja taas tämä sama näkökulma kuin joulukuusenkin kanssa: tästä näen sen myös keittiöön ja ruokailutilaan! Eräs tuttava sanoi mulle pari päivää sitten, että olen hyvin vahvasti visuaalinen ihminen ja näissäkin jutuissa sen huomaa;  ei ole se ja sama, mihin näitä juttuja kotona sijoittelee :D.

Mietin, että keittiön ikkunallekin olisi kiva saada vaihteeksi jokin kynttelikkö! Siinä on nyt 2010 joulusta lähtien ollut eräs pöytätähti, joten vaihtelu voisi olla ihan kiva juttu. Tosin kynttelikön täytyisi olla hieman korkeampi, jotta se näkyisi ulos ikkunankarmien yli. Mielestäni on aina ihana tulla kotiin, kun keittiön ikkunasta näkyy valoa! Keittiön ikkuna on pääsisäänkäynnille päin ja siinä ovea avatessa tulee kivan kodikas olo, kun viereisestä ikkunasta pilkistää valoa. Jouluisin se on joku jouluvalo ja muulloin viimeviikkoisen postaukseni kuvassa näkyvä ikkunavalaisin. Joskus tuon katosta roikkuvan valaisimen sijaan keittiössä on ollut korkeampi pöytävalaisin. Valaisin kuin valaisin, haluan sen näkyvän ulos! Olisiko teillä vinkata jotain kivaa kynttelikköä?

Sissyn lempipaikka olohuoneessa on sohva ja sieltä nimenomaan tuo täältäpäin katsottuna toinen sohvatyyny. Ei ensimmäinen eikä missään nimessä viimeinen eikä todellakaan edes puhuta divaaniosasta! Tämä kohta sen on oltava:

N kävi unille puoli kahdentoista maissa. Minä otin kameran käteeni, näpsin muutaman kuvan, tekaisin cappuccinon ja istahdin musiikkia kuunnellen hetkeksi koneelle tätä kirjoittamaan. Iltapäivällä taidamme pyörähtää kaupungilla hieman vaateostoksilla! Esikoinen tarvitsee vähän sitä sun tätä. Hän kasvaa pituutta ihan valtavaa vauhtia koko ajan ilman taukoja…

Jokos te olette laittaneet jotain jouluista kotiinne? :)

*Kaupallinen yhteistyö MioSa. design*

Tämän pidempään en malttanut olla postailematta jouluaiheisia juttuja! Marraskuukin jo ja kaikkea! Ja olihan tässä jo reilu viikko väliä ja muita aiheita! Pääsin tänään niin kivasti kasvattamaan joulufiilistä, kun kuvailin aamupäivällä jouluaiheisia juttuja. Ajattelin nimittäin esitellä teille yritykseni MioSa. designin joulukorttimallit. Postikortteja innostuin tekemään ja painattamaan ensimmäistä kertaa viime keväänä ja koska niiden vastaanotto oli niin hyvä, ajattelin jatkaa aihetta myös näin joulun kynnyksellä! Tokikaan päätuotteeni postikortit eivät ole, mutta sopivat kivasti tilauksen kylkeen tai jotain lahjaa täydentämään. Keväällä hyvin suosittuja settejä olivat jokin avaimenperä tai avainkaulakoru yhdistettynä Kiitos tai Sinä olet kultaa -korttiin. Niitä sitten annettiin lahjoiksi sekä kouluihin, päiväkoteihin että lasten harrastuksiin.

Joulukortteja syntyi viisi ja tein niistä hieman eri tyylisiä keskenään; osa modernimpaa joulua ja osa perinteisempää joulua edustavia. Sellaisia, joista itsekin tykkäisin. Aloitetaan näistä modernimmista malleista:

Modernista joulusta kertoo mielestäni fontin lisäksi simppeli tekstikortti pastellisävyineen; kortin pohjana on hempeä vaaleanpunainen ja teksti on lämpimän beige. Kultaista joulua -kortin toisesta yläkulmasta löytyy pienesti tähtien tuiketta. Kaikkien korttien taustalle mahtuu osoitetietojen lisäksi oma joulutervehdys.

Mietin monesti, tykkäänkö pastellinsävyisestä joulusta kotonani, mutta vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan! Sen sijaan ostin käytettynä ison mustan, samettisen joulutähden. Se on jo jotain erilaista aiempiin jouluihimme verrattuna! Tähden mukana ei tullut lamppua ja mietin, tarviiko se edes lamppua sisäänsä, sillä on näyttävä ihan yksistäänkin. Se päätyi nyt alkuun aulaamme Muuton Dots-ripustimeen.

Joukossa täytyy tietenkin olla yksi joulukortti, josta löytyy hieman pilkettä silmäkulmasta! Tämä Merry kissmas -kortti oli hirmuisen vaikea kuvattava, koska kamera ei saanut tarkennettua vaaleaan korttiin ja näin ollen teksti jäi näkymään huonosti. Teksti näkyy paljon selvemmin luonnossa, kuten myös verkkokaupan kuvassa!

Lämpöisiä jouluhetkiä -kortin toivotus pitää sisällään kaiken olennaisen ja sen voi jokainen tulkita omalla, tärkeäksi ja hyväksi havaitsemallaan tavalla! Lämpimät jouluhetket syntyvät tässä osoitteessa läheisistä ihmisistä ympärillä, kynttilöiden loisteesta, tähtien tuikkeesta, joulumusiikista, herkutteluhetkistä, valkoisesta maisemasta ja lumen narskumisesta kengän alla sekä joulun mauista ja tuoksuista ♥.

Otin näitä kuvia joulumusiikin soidessa taustalla ja kyllä tuli niin jouluinen fiilis että! Meinasin jo, että lämmitän glögit, mutta valokuvaaminen vei mennessään ja glögi unohtui. Ehkä illemmalla! Näitä kuvia ottaessani tuli mieleen, kuinka paljon tykkäänkään valokuvaamisesta – etenkin tällaisen jouluaiheisen, mutta kyllä muutenkin se kamera vain tuntuu hyvältä kädessä. Sitä uppoutuu sellaiseen omaan kuplaansa puuhastelemaan ja jotenkin sulkee kaiken muun ulkopuolelleen. Ihanan rentouttavaa ja innostavaa!

Nämä verkkokauppani kortit on painettu Suomessa, Pohjanmaalla. Korttien kappalehinta on 1,90 €, mutta niitä voi ostaa myös joko 10 tai 20 kappaleen settihintaan täältä.
Eräs asiakas mainitsi, että tuntuu hassulta, kun kortti maksaa vähemmän kuin toimituskulut 3,90 €. Asia on tosiaan näin, mutta yleisesti ottaen toimituskulut ovat kaupassamme suht edulliset, alkaen 3,90 €. Posti nostaa useita kertoja vuodessa hintojaan, joten verkkokauppojen on tultava perässä (tai sitten toimituskulut sisältyvät tuotteiden hintaan ja ne puolestaan nousevat). Miksi toimituskulut sitten maksavat enemmän kuin yksi postikortti? Toimituskulut ovat meille yrittäjille muutakin kuin itse postitus. Toimituskulut ovat meille tuloa eli tilitämme myös niistä valtiolle 24 % arvonlisäveroa. Tämän jälkeen maksamme toimituskuluista, kuten muistakin tuloistamme, tuloveroa. Jäljelläolevan summan tulisi kattaa tuotteen pakkaus- ja lähetysmateriaali, kuljetus postiin sekä itse postitusmaksu. Nämä kustannukset ovat meille aina samat, tilasipa asiakas sitten yhden tai 100 tuotetta/postikorttia. Toivottavasti tämä hieman avasi asiaa!

Oli mukava hipsiä kotona joulumusiikin tahdissa kuvausrekvisiittaa esiin kaivellen. Kaikkiin näihin kuvissa käyttämiini esineisiin liittyy muuten sellainen kiva yksityiskohta, että olen ostanut nämä kaikki aikanaan (JUL-kynttilää ja eukalyptuksen oksaa lukuunottamatta) käytettyinä eli ovat kirppislöytöjä!

Yksi joulukorteista on valkopohjainen. Joulu – ihmisen parasta aikaa sai sävyikseen valkoista, mustaa ja punaista. Elämä on ihmisen parasta aikaa -lausahduksesta tunnetun muistolle! ♥

Joulun taika -joulukorttiin raapustin pari lausetta, jotka on hyvä jouluna pitää mielessä! Miehenikin osallistui ja keksi erään tosi kivan ja konstailemattoman runon, mutta sitä ei enää tälle joululle ehditty painattaa – jospas sitten ensi vuoden jouluksi painetaan korttiin tämä insinöörin jouluruno! Ette varmasti malta odottaa! :D

Istun tässä ruokapöydän ääressä koneella ja näpyttelen tätä postaustani. Kuopus on ulkona päikkäreillä, mies on oikaissut sohvalle ja esikoinen selailee joulua varten postilaatikkoon tupsahtaneita lelukirjojaan ja -lehtisiään. Hän käveli hetki sitten ohitseni ja huikkasi: ”Äiti, sää oot yhtä ihana ku joulu!” Minun ihana pieni jouluintoilijani ♥. Ja eiköhän me pikkuveljestä samanlainen saada! ;)