Otsikkoon tuli sana arki, koska se tuntui vaativan jonkin sanan lounaan eteen :D, mutta meillä näitä on syöty hyvin myös viikonloppulounaiksi! Vaikka joskus haluammekin tehdä viikonloppuisin jotain parempaa ruokaa, on lounas oltava perheessämme suht helppo ja nopea. Etenkin nopeus on valttia, sillä lauantai- ja sunnuntaiaamupäivät ovat aina touhua täynnä ja touhut on suht aikataulutettuja, jotta ehdin tehdä myös yritykseni työt alta pois ennen seuraavaa viikkoa.

Joulun aikaan perheessämme maistui riisipuuro! Esikoinenkin tykästyi nyt ensimmäistä kertaa tähän puuroon; sitkeä ”maista, aina on pakko ainakin maistaa” alkoi vihdoin tuottaa hedelmää! Samalla hänelle alkoivat maistumaan muutkin puurot kuten kaurapuuro ja mannapuuro. Puuroja tuleekin tehtyä aina silloin tällöin lauantai- tai sunnuntailounaiksi! Mutta ei joka, eikä joka toinenkaan viikonloppu, muuten tulee puurot korvista ulos… Pakkasesta löytyy vielä muutama rasia viime kesän mansikoita ja puuro onkin parasta marjoilla! Tai jonkin sopan kera. Joulun jälkeen olemme tehneet pari kertaa riisipuuroa (viimeksi toissapäivänä päivälliseksi) ja nauttineet sen mansikoilla. NAM!

Toinen lounasruoka, jota tykkään välillä tehdä, on napostelulautanen! Tätä syötiin pari viikkoa sitten: kokosin lautaselle kurkku- ja porkkanatikkuja, paprikaa, kukkakaalta, pähkinöitä, hamppunäkkäriä ja ne meidän viisivuotiaallemme vastahakoisimmin alas menevät: kirsikkatomaatti ja avokadon palanen. Näin tulee hyvin kuin huomaamatta siinä sivussa maisteltua uusia makuja. Maistelukertoja tarvitaan useita ennen kuin osaa sanoa, tykkääkö jostain! Tällaiset lautaselliset maistuivat hyvin lounaaksi meille aikuisillekin! Näiden naposteltavien kylkeen vielä siivu tai pari lämmintä patonkia:

Yksi suosikki ja koko perheelle maistuva ruoka on kasvissosekeitto. Useimmiten teen sen sekoittamalla perunaa, porkkanaa, kukkakaalta ja sipulia. Myös bataatti sopii hyvin joukkoon. Loppuvaiheessa lisään keittoon vielä koskenlaskijajuustoa lisämakua tuomaan. Oletteko muuten ikinä tehneet kasvissosekeittoa pakastejuureksista? Luin jostain vinkin, että niiden joukkoon kun lisää perunaa ja sipulia, pitäisi tästä helpostakin versiosta tulla ihan herkullinen keitto. Meillä tuo versio on vielä testaamatta; olen aina tähän mennessä käyttänyt tähän tuoreita aineksia. Raejuuston kera maistuu myös molemmille pojille! Millä reseptillä teidän kasvissosekeittonne valmistuu?

Maanantaina vietin vapaapäivää lasten kanssa ja silloin tein lounaaksi kanaa ja makaronia. Tuli jokunen kuukausi takaperin täyskyllästyminen riisiin (kaikkiin riisiversioihin), joten siitä asti meillä on korvattu riisi täysjyvä- tai vähintään tummalla makaronilla. Perunakin sopii kanan kanssa ja silläkin lisukkeella saa kanaruokiin kivaa vaihtelua. Pilkoin kanan rintafileet paloiksi, maustoin ne suolalla, pippurilla, paprikamausteella ja currylla. Sen jälkeen laitoin ne ruokakerman ja kanafondin kanssa uuniin. Tämä on ihan hyvä kanaversio, mutta enemmän meillä tykätään hunajamarinoidusta kanasta. Miten teillä maustetaan kanaruuat?

Kuvissa näkyvät myöskin arkiruokalautasemme, joita tuli ennen hankintaa mietittyä tovi jos toinenkin! Kriteereinä olivat valkoinen väri (kyllästyn värillisiin), kiva ja käytännöllinen muoto, ei liian iso koko, monikäyttöisyys ja helppo aseteltavuus tiskialtaan yläpuolella olevaan kaappiin. (Meillä nimittäin tuo kaappi on ja pysyy, niin käytännöllinen ja tarpeellinen se on!) Nämä kriteerit täyttyivät sitten Arabian KoKo-lautasissa ja lähes parin vuoden käytön jälkeen olen kyllä todella tyytyväinen!

Tällaiset torstaiterkut tällä kertaa! Saa jakaa omia hyviä ja helppoja ruokareseptejä :)

Tänään meidän pieni N täytti 1,5 vuotta! Toisaalta tuntuu, että tämä aika on ollut pari silmänräpäystä, mutta toisaalta tämä aika tuntuu ainakin viideltä vuodelta. Ne ensimmäiset viikot, kun hän oli syntynyt, tuntuvat järkyttävän kaukaisilta!

N lähti kävelemään vuoden ja kolmen kuukauden iässä – kuukautta aiemmin kuin isoveljensä. Sen jälkeen ei ole juuri paikoillaan pysynyt. Kuvaa on hankala saada, kun kaveri on niin liikkuvainen… (Postauksen ensimmäinen kuva on otettu joulukuun lopussa ja silloinkin oli vauhti päällä.)
Puhumaan hän alkoi hieman myöhemmin kuin esikoisemme. Sitten kun puhetta alkoi tulla, tuli uusia sanoja kuin sieniä sateella ja nyt hänen sanavarastossaan on jo 30-40 sanaa. Lauseista on kuultu ensimmäisinä: ”Hyi, kakka!” Heti perään tuli kolme muutakin lausetta: Ei oo täällä. Ei mennä. Ja kissoille sanoo usein Pois täältä. Jälkimmäisin tainnut tarttua tilanteista, kun olemme hätistelleet kissoja pois keittiön tasoilta…

Ensimmäinen sanansa taisi olla isoveljen nimi, joka liikuttaa mua kovasti ♥. Se kertoo siitä, kuinka valtavan tärkeä M hänelle on! Ovat niin läheiset ja myöskin taistelevat sen mukaisesti useita kertoja päivässä… Ajattelin, että näinkin iso ikäero (neljä vuotta) ehkäisisi riitoja, mutta e-hei! Kaksi melko temperamenttista kaveria vastakkain, niin lopputuloksen voi arvata… Eikä meidän pikkuveli ole mitenkään periksiantavaa sorttia – kuka mulle sanoikaan, että kuopukset antaa helposti periksi?! Ei tämä kuopus ainakaan :D. Sanoinkin eräänä päivänä yhdelle ystävälleni, että osaapahan ainakin pitää puolensa päiväkodissa ja lisäsin, että ehkä huolettaa ne muut lapset, että miten he siellä pärjäävät, heheh!

Vierailimme tänään poikien kanssa mummuni luona ja siellä sanoin mummulle, että tämä nätti naama on vain hämäystä: pinnan alla kuohuu, sillä siellä on kunnon tulisielu! Mummu tuumasi siihen N:lle: Ookko sää tullu äitiin? Toki mummu sanoo näin, sillä hän ei tunne miestäni yhtä hyvin kuin tuntee minut… Että kyllä on ainakin osa tulisielusta tullut isänkin puolelta! ;)

Tämän kuvan otin tänään aamupäivällä, kun ulkoilimme ennen lounasta. Yllättävän kylmältä tuntui -10 asteen pakkanen näin yllättäen ja tämän omituisen lämpimän talven keskellä!

N puhuu jo hyvin useita sanoja ja ilmaisee tosi hyvin tahtoaan. Vettä halutessaan kuuluu pettä. Vettä on niin mukava hörppiä oikeasta lasista! Maito-sanan oppi sanomaan tänään hyvin selvästi. Mammaa on osannut pyytää jo kuukausia… Se kuuluu kyllä useimmiten dramaattisesti venyttäen näin: ma-ha-ha-mmmaaammaammmaaaah. Miehen mielestä siksi, koska se on niin tunnepitoinen asia :D.

Syliin tahtoessaan hokee kädet ojossa liii, liii. Ruokaa pyytäessään sanoo namnam, namnam. Myöskin sanat täällä, pallo, pöllö, kuu, mummu, pappa, paita, hei, peitto, kukka, kirja kuullaan päivittäin. Juuri ennen iltapesuja halusi kirja kädessä isänsä syliin sanoen: Kiija, liii, kala. Halusi siis lukea kirjaa sylissä ja kyseisestä kirjasta haluaa aina ensimmäisenä etsiä kalan!

Viimeisen kuukauden aikana sanavarastoon on tullut hauska ”Niin!” Kun joku sanoo, että lähdetäänkö ulos, tuumaa hän Niin! ja on jo menossa. Tai jos joku kehuu ruokaa, komppailee hän heti Niin! Se on monikäyttöinen sana ja sopii lähes minkä tahansa lauseen perään! :D Tässä kuulkaas huomaa hyvin, mitä itsellä tulee usein hoettua, kun ne kuulee tuon taaperon suusta…

Yksi hänen uusimmista sanoistaan on äitiä tarkoittava täiti ♥.
Syvälle sydämeen talletan tuon sanan muiston.
Ihan kuten esikoisenkin ensimmäisen äiti-version: äääwihh.

Viikot ne vain huristavat ohi hirmuista vauhtia! Jos elellään vaikka sunnuntai-iltaa, huomaa vain yhtäkkiä, että ohhoh, seuraavana päivänä on perjantai! Olen jo ajat sitten hyväksynyt sen faktan, että yhdessä päivässä ei ehdi juuri mitään. Eikä ole maailman loppu, jos hommat jäävät kesken. Aina tulee seuraava päivä, jolloin voi taas jatkaa siitä mihin edellisenä päivänä jäi! Ja että pienikin edistys jossain projektissa on kuitenkin edistystä!

Normaali arkipäivämme menee siten, että minä jään lasten kanssa kotiin, kun mies lähtee kuuden jälkeen töihin. Meillä ollaan siis todellakin hereillä aamukuudelta, kiitos yksivuotiaamme. Esikoinen nukkuisi helposti seitsemään ja joskus nukkuukin, riippuu millaista meteliä olohuoneesta on kuulunut… Katselemme lastenohjelmia, jonka jälkeen käymme aamiaiselle. Yleensä seitsemän jälkeen, lähempänä puoli kahdeksaa. Esikoinen on kolme päivää viikosta päiväkodissa ja päiväkotiaamuina vien hänet yhdeksäksi päiväkotiin. Kuopus mukana takapenkillä tottakai.

Lounaan jälkeen olemme yleensä suunnitelleet jotain ohjelmaa kullekin päivälle. Joko meille tulee ystäviä käymään tai vierailemme ystävillä tai sukulaisilla. Joskus vierailun sijaan hoidamme asioita kaupungilla, teemme kauppareissun tai kiertelemme vaikka parilla kirppiksellä. Välipala-ajaksi pyrimme kotiin tai sitten välipala on mukana ja nautimme sen siellä, missä milloinkin olemme. Koen kuitenkin tärkeäksi, että suunnittelen viikon ohjelmaa eteenpäin hyvissä ajoin etukäteen, sillä en jostain syystä nauti päivistä, jolloin meillä ei ole mitään ohjelmaa. Jotain täytyy olla, jos olen kuopuksen kanssa kaksin. Jos taas molemmat lapset ovat kotona, vietämme usein kotipäiviä kolmisin. Tai usein ja usein; tuollaisia päiviä mahtuu viikkoon yleensä vain yksi.

Iltapäivällä noin neljän maissa kotiutuu mies, joka on hakenut samalla esikoisen päiväkodista. Minä alan ruuanlaittoon ja pojat usein leikkivät isänsä kanssa ruokaa odotellessaan. Syömme yleensä viideltä ja sen jälkeen meillä vanhemmilla olisi toiveissa, että lapset katsoisivat Pikku Kakkosta (jotta saisimme edes hetken hengähtää), mutta pienempi ei ole vielä juurikaan telkkarista kiinnostunut. Kaikki aikanaan… (Eikä esikoinenkaan enää hirmuisesti Pikku Kakkosesta välitä, täytyisi olla vähän isompien poikien ohjelmia!) Meidän lapset kun eivät ole mitään rauhallisia leikkejä leikkiviä, vaan täällä riittää ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin kauan, kunnes Nukkumatti iltaisin kutsuu. Pojat on poikia.

Iltapalalle käymme seitsemän maissa, ehkä vähän jälkeen seitsemän nykyään. Iltapalan jälkeen on iltapesuja ja -satuja, jonka jälkeen minä vien kuopuksen ja mies esikoisen omiin sänkyihinsä. Esikoista ei toki viedä tarvitse, hän kävelee itse :D, mutta kuopuksen kannan unipussissa sänkyynsä unilaulun ja pusujen saattelemana. Joskus käyn sen jälkeen vielä toisen kerran toivottamassa esikoiselle hyvät yöt. Sängyissään lapset ovat lähes joka ilta klo 20 mennessä ja tuosta pidämme tiukasti kiinni paristakin syystä. Lasten on saatava riittävän pitkät yöunet, sillä aamumme alkavat suht aikaisin. Lisäksi meille vanhemmille on tärkeää saada iltoihin pari-kolme rauhallista tuntia ja sitä kuuluisaa omaa aikaa. Aikaa, kun ei tarvitse palvella ketään eikä kukaan keskeytä jokaista lausetta. Voi tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä!

Mutta nuo alussa mainitsemani keskeneräiset projektit: tuo Alkuvuoden raikkautta kotiin -postauksestani tuttu kimppu tosiaan kesti pari viikkoa! Ja pari päivää se nuokkui maljakossa noutajaansa odottaen :D. Samoin on ollut aikomuksena laittaa tuo huopaliina kaappiin odottelemaan loppuvuotta ja kaivaa jotain kevyempää esille. Ei keväistä, sillä nyt on talvi, oli sää millainen hyvänsä. Jotain kevyttä ja raikasta kuitenkin kaipaan! Näiden pikkuhommien listaan täytyy lisätä vielä verhojen silitys (tilasin makkariin uudet pellavaverhot). Mutta sainpas tänään sentään kuopuksen huoneen kalusteet miellyttävämpään järjestykseen! Sohva ja lipasto siirtyivät eri seinustoille ja toivat siten huoneeseen hieman enemmän leikkitilaa. Uuden järjestyksen myötä sielläkin täytyisi silittää yksi pimentävä sivuverho, roikkuu nyt ruttuisena ikkunassa, mutta ehkä taaperoa ei haittaa…

Mietin joskus, että miten jonkin viiden minuutin pikkuhomman tekemiseen käyttääkin etukäteen ainakin tunnin aikaa miettien ”tuo pitäis tehdä”. Jospas tarttuisin noihin pikkuhommiin tästä lähtien hieman ripeämmin – voisin ainakin yrittää! Toisaalta kannattaako: nimittäin sitten niiden tekemisestä ei ehkä saa sitä hyvää jes, sainpas tehtyä -fiilistä…

Mukavaa keskiviikkoiltaa!