Tämä blogi on minulle hieman kuin päiväkirja. Ei tokikaan yhtä avoin ja ”salainen” kuin oikea päiväkirja olisi, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Tigrun kuolemasta lähtien tunsin vahvasti, että haluan kertoa ja kirjoittaa asiasta täällä, mutta yli viikkoon en voinut edes kurkistaa blogiin. Eilen kun sain postauksen valmiiksi ja julkaistua, helpotti se oloa huomattavasti ja tänne on taas helpompi tulla.
Tänään on ollut oikein mukava päivä. Täynnä töitä enkä ehtinyt juuri muuta edes miettimään. Esikoinen oli esikoulussa, kuopus päiväkodissa ja mies työssään. Minä Sissyn kanssa kotitoimistolla. Iltapäivällä haimme yhtä koko perheen herkkumurkinaa: aasialaista noutoruokaa, söimme yhdessä ja lähdimme lähikauppaan karkkipäivän ostoksille. Sieltä mukaani tarttui viikkojen tauon jälkeen kukkakimppu, jossa on harsokukkaa, eukalyptuksen oksa ja viisi kauniin hempeän sävyistä ruusua.
Katkoin ruusuista lähes kaikki vihreät lehdet pois, jotta hempeämmät sävyt pääsivät paremmin esiin. Kokeilin kimppua myös eukalyptuksen oksan kanssa, mutta ei se sopinut siihen, joten oksa pääsi omaan pikkumaljakkoonsa keittiön ikkunanurkkaukseen.
Olen nyt loppukesästä (meinasi lipsahtaa alkusyksystä :D) tykästynyt pieniin, erivärisiin lasisiin tuikkukippoihin. Myös värilliset lasimaljakot näyttävät nyt erityisen kauniilta. Etenkin kauniisti läpikuultava ruskea lasi ja savunharmaa lasi miellyttävät silmää!
Tämä kuvassa näkyvä tuikkukippo on sävyltään harmaan vihertävä (yllättävä sävy kotonani!). Postauksen ensimmäisessä kuvassa taitaa sävy olla kaikkein lähimpänä todellista. Sen kaverina on usein vaaleanpunertava ja harmaa lasituikkukippo. Kaikki erilaisia, mutta samaa kokoluokkaa. Kaikki käytettynä eri kaupungeista ostettuja.
Onko ihme, että meinasi se alkusyksy tuolla lauseessa lipsahtaa… Niin hämäriä alkavat nämä elokuun illat jo olla. Siitä olenkin oivaltanut, miten paljon rakastankaan syksyä(kin)! Tykkään yli kaiken viettää pimeitä syysiltoja kotona oman perheen kanssa tunnelmoiden. Ehkä juuri niitä sellaisia hetkiä elämässä, jolloin olen onnellisimmillani. Ilman mitään sen kummempaa. Mutta kuitenkin siinä on se ihan kaikki, mitä tarvitaan. Rakastettavan ja ehkä vähän tylsänkin tavallista. Parasta.