/

Lupasin jonkin aikaa sitten kirjoitella kissojen kuulumisia ja niitä jo kyseltiinkin, joten nytpäs näitä olisi sitten luvassa! Kissaneitimme ovat jo hieman iäkkäitä ♥. Nuorempi täytti toukokuussa 12 (heillä hauskasti esikoisemme kanssa sama syntymäpäivä) ja vanhempi kisunen täytti syyskuussa 17. Nuorempi kissa eli Sissy on aika lailla ennallaan. Ei ole ulkoisestikaan muuttunut juuri lainkaan, en ainakaan itse sitä huomaa. Ei ollut moksiskaan kuopuksemme syntymästä, mutta esikoisen syntymä laittoi hieman pakkaa sekaisin. Hetkeksi vain. Rennosti elelevä matikainen kun on.

On edelleen perusilmeeltään suht jörö, vaikka luonne on hyvin lempeä ja leppoinen. On tottunut lasten rajumpiin otteisiin eikä ole moksiskaan, kuten ärhäkkäämpi kissakamunsa. Tässä hänen viimeisimmät poseerauksensa:

Siinä oli meidän sissukkainen, joka on erityisesti M:lle hyvin rakas. Hänellä onkin aina tapana sanoa, että Sissy on hänen kissansa.

Sitten meidän ikäneitimme, joka on aina ollut se minun sydäntäni lähempänä oleva kissa. Kissa, johon on muodostunut ihan erityinen suhde ja josta tiedän, että sellaista ei ikinä muiden kissojen kanssa tule muodostumaan. Tämä kissa on ottanut miehen lempi-ihmisekseen sen jälkeen, kun minusta tuli äiti ja vauva oli usein sylissäni. Olen onnellinen, kun hän niin onnellisen näköisenä miehen sylissä tai kainalossa iltaisin nukkuu ♥. Tigrun kanssa olimme alunperin kaksin ja nyt meitä on tässä perheessä jo kuusi!

Tigru voi yleisesti ottaen hyvin. Toki nukkuu paljon, mutta sitähän kissat tekevät tyypillisesti aina. Hän on edelleen ketterä, vaikkakaan ei enää niin usein korkealle hyppää. Nivelrikkoa on jo. Ruoka maistuu erinomaisesti. Viimeisen vuoden aikana hän on kuuroutunut lähes täysin. Tyypillinen vanhuuden vaiva, sanoi eläinlääkäri reilu vuosi sitten. Suretti kovasti, koska se oli ensimmäinen vanhuuden oire tuolla niin rakkaalla kisulla ♥. Tavallaan siinä kohtaa joutui myöntämään, että kissani on tosiaan jo aika vanha, vaikka ei siltä näytäkään. Meillä harvemmin käyvät vieraat ovat olleet ihmeissään, kun ovat kuulleet kisun iän! Moni ei meinaa millään sitä uskoa ja siitä olen tosi mielissäni, että hän näyttää niin nuorelta eikä vanhalta tai raihnaiselta. Toivottavasti hän on saanut elää meillä onnellista elämää ja toivotaan, että se jatkuu hyvänä ja onnellisena vielä vuosia!

Aluksi Tigrun kuulo vain huonontui ja piti huutaa tosi lujaa, jotta hän kuuli. Nyt hän ei kuule enää kimeitä vihellysääniä eikä juuri muutakaan. Onneksi kuuloaisti ei ole kissan aisteista se tärkein ja olen ajatellut, että ehkä kisu on vain hyvillään tässä meidän villien poikalasten perheessämme, kun ei kaikkea mekkalaa kuulekaan! Usein pojat leikkivät lattialla ja melutaso on melkoinen; silti Tigru nukkuu metrin päässä eikä tiedä mistään mitään :D.

Onneksi puolitoista vuotta sitten raskaana ollessani näin vaivaa ja kyselin Tigruun liittyen neljän eläinlääkärin mielipiteitä. Hänellä löydettiin silloin nisäkasvain ja kaksi ensimmäistä eläinlääkäriä pyysi minua harkitsemaan, kannattaako 15-vuotiasta kissaa enää leikata. En purematta niellyt noita mielipiteitä ja olin Ouluun asti yhteyksissä erääseen aivan mahtavaan kissatohtoriin, jolla olemme kisun kanssa pariin otteeseen käyneet. Hän oli sitä mieltä, että leikkaukseen ehdottomasti (”Kyllä oot sen velkaa Tigrulle!” kaikuu vieläkin korvissani), muuta ei edes harkita ja niinpä sitten ajelimme tunnin matkan päähän Edsevön eläinlääkärille, joka oli myös täysin leikkauksen kannalla.

Tunnin operaatio, noin vuorokauden toipuminen ja kissa oli oma itsensä eikä sen jälkeen ole ollut merkkiäkään kasvaimista! Surettaa ajatella niitä tapauksia, jotka vievät kissan tuollaisissa tilanteissa piikille, jos joku eläinlääkäri sitä suosittelee. Toki kaikkia täytyy harkita tapauskohtaisesti ja kissan yleiskunto vaikuttaa valtavasti, mutta meidän pikkutiikeri on niin hyväkuntoinen, että yksi leikkaus ei tuntunut missään! Enemmänkin minä olin puhkipoikki siinä raskauden puolivälissä, kun nukuin kissan kanssa sohvalla neljä yötä :D. Oli pakko, sillä hän ei mitään kauluria kaulassaan suostunut pitämään, joten tein hänelle vanhasta tuubihuivistani pöksyt haavan suojaksi ja jouduin sitten vahtimaan, ettei hän nuole haavaansa öisin. Siitäkin selvisimme! ♥

Täällä on talo hiljentynyt ja minäkin jatkan nyt keskiviikkoillan viettoani!
P.S. Täällä on tänään leikitty talven ensimmäiset lumi- ja mäenlaskuleikit!

/

Näistä kuvista ja fiiliksestä tuli ensimmäisenä mieleeni sana hämäränhyssy, joten se päätyi myös otsikoksi. Sanana on niin hupaisa, että täytyi oikein tutkia, mitä sillä virallisesti tarkoitetaan! Päädyin lukemaan viiden vuoden takaisen mielenkiintoisen artikkelin Kotiliedestä. Siinä lukijat olivat saaneet kertoa, miten heidän lapsuudessaan tunnelmoitiin tänä vuodenaikana. Oliko pihalla lyhtyjä ja tunnelmoitiinko sisällä kynttilänvalossa?

”Lapin perukoilla ei 1950-luvulla todellakaan poltettu kynttilöitä tai pantu lyhtyjä pihalle. Siinä oli tunnelmaa tarpeeksi, kun pimeässä menit ulkohuussiin taskulampun kanssa!”

Vastauksia oli monenlaisia ja niitä lukiessa saa kyllä nopeasti oivalluksen siitä, mitkä asiat ovat tänä päivänä paremmin! Eräs vastaus oli mielestäni jotenkin ihanan liikuttava ja tämän vastauksen kaltaista soisi tänäkin päivänä vielä enemmän olevan:

”Maalaistalossa 1950-60-luvuilla oli ”hämäränhyssy” aika, joka jäi päivänvalon ja pimeyden väliin. Silloin istuskeltiin, juteltiin ja isovanhemmat ehkä kertoivat tarinoita. Voitiin juoda kahvit tai mummo keitti kupillisen teetä (mieluiten vadelma- tai merimarjateetä kesällä poimituista marjoista).”

Tuosta viimeisestä vastauksesta jotenkin heijastuu sellainen elämän mutkattomuus ja yksinkertaisuus, hetkestä nauttiminen, kiireettömyys ja yhteisöllisyys; useamman sukupolven yhteiselo. Koko artikkelin pääset lukemaan täältä. Hämäränhyssy taitaa siis olla aika, joka jää päivänvalon ja pimeyden väliin. Juuri kuten näissä eilen ottamissani kuvissa.

Vietimme eilen kotipäivää ja päivä tuntui aivan lauantailta, vaikka olikin perjantai. Mies on ollut isyysvapaalla, joten hänkin oli eilen koko päivän kotona. Tein aamupäivän töitä samalla kun siivooja siivosi kotonamme ja sen jälkeen hääräilimme keittiössä koko perheen voimin. Teimme nakkikeittoa ja leivoimme kolme pellillistä sämpylöitä. Vanhempani piipahtivat ohikulkiessaan kahville ja mutustelimme kaikki yhdessä lämpimiä sämpylöitä. Kun vanhempani jatkoivat matkaansa, innostuimme leipomaan sämpylöitä vielä kolme pellillistä lisää! Näin saimme kaapissa vallinnutta jauhokaaosta hieman taltutettua; siellä kun oli avattuna kolmen viljan sämpyläjauhojen lisäksi grahamjauhoja, ruisjauhoja ja pari pussillista vehnäjauhoja. Kaikkia tuli tehokkaasti käytettyä ja osa sämpylöistä päätyi pakastimeen odottelemaan tulevia aamiaishetkiä. Oli jotenkin niin harmaa päivä eilen, että kynttilät saivat palaa aamusta iltaan!

Nyt lähdemme tästä pikkuhiljaa veljeni osoitteeseen kyläilemään, joten ei muuta kuin seuraavaan kertaan! Tyypillisesti nyt, kun meillä on jotain menoa, pikkumies nukkuu ulkona rattaissa hyvin pitkään. Juuri tuli kaksi tuntia täyteen ja täytyi käydä jo tarkistamassa, hengittääkö hän. Tää on niin tätä! Mukavaa viikonloppua! :)

/

Minä ajattelin, että odotetaan nyt edes 24.10. saakka tämän postauksen kanssa, voi sitten julkaista sillä verukkeella, että jouluaattoon on tasan kaksi kuukautta, joten täältä pesee! Tämän postauksen verran vielä joulufiilistelyä, seuraavaksi sitten muita aiheita! Lupaan! :D

Onkohan jo jossain päin Suomea satanut pysyvä lumi? Toki Lapissa varmasti, mutta onko muualla? Ei ole tullut seurattua, niin en yhtään tiedä. Minä niin haaveilen siitä aamusta, kun saa herätä valkoiseen lumimaisemaan ♥. Ja että se lumi olisi pysyvä! Valkoinen maa, upean valkoisina hohtavat puut ja se taianomainen valkoinen maisema ylipäätään voittaa aina tämän pimeyden ja synkkyyden!

Viime jouluna olohuoneemme ikkunatähdet olivat ensimmäistä kertaa eri tavalla: ne olivat vierekkäin oikean puoleisella seinällä (näkyvät toisessa kuvassa) ja huone näytti näin kivasti leveämmältä. Taidan silti tykätä enemmän tästä perinteestä, jossa tähdet ovat eri seinustoilla:

Se on jännä juttu, miten joskus jouluna tulee testattua jotain uutta ja sitten se joulu ei tunnukaan samalta! Se ei tunnu niin joululta kuin aikaisempina jouluina. Sitten joulun loputtua sitä miettii, että seuraavana jouluna teen sitten eri tavalla. Toki joulun tekevät oma perhe ja ne lähimmät ihmiset siinä ympärillä, mutta kyllä vain tällaisillakin asioilla on oma roolinsa! Näin ainakin tällaisen tunneihmisen kohdalla – tunnistatteko samaa itsessänne? Esimerkkinä juuri nuo ikkunatähdet; viime joulu tuntui erilaiselta, kun tähdet eivät olleet kuten ennen :D. Sama joulukuusen sijoittelun kanssa; sille on se yksi ainoa oikea paikka ja se on tässä olohuoneen ja ruokailutilan taitekohdassa:

Jouluna 2015 joulukuusi oli ikkunanurkkauksessa ja joulu ei vain tuntunut samalta! Kivalta se näytti sielläkin, mutta se joku fiilis jäi puuttumaan. Jotkut asiat vain ovat perinteitä eikä niitä kannata mennä sörkkimään! Tässä tuota kyseistä joulua:

Opin tuosta joulusta sen, kuinka tärkeää on, että joulukuusi näkyy ruokapöytään ja sitä voi ihastella sieltäkin käsin. Sillä joulunahan vietetään aikaa ruokapöydän ääressä tämän tästä, joten kyllä se kuusikin sinne kuuluu:

Toinen tärkeä seikka itselleni tässä asiassa on se aatonaaton ilta, kun kaikki on valmista ja lapset ovat käyneet yöunille. Istahdan olohuoneen sohvanurkkaukseen kaikkien joulutyynyjen kera ja fiilistelen jouluvalojen loisteessa. Vain joulumusiikkia taustaäänenä. Mitään muita valonlähteitä ei ole kuin ikkunatähdet, joulukuusen valot ja ehkä joku muu valosarja (mihin se tänä vuonna päätyykään) sekä Joy-kynttelikköni. Siemailen siinä kupposen lämmintä glögiä ja nautin hetkestä täydestä sydämestäni! Vuodessa ei ole toista iltaa, jossa olisi tuo sama fiilis ♥. Jouluaattoillassakin on oma fiiliksenä enkä ole vielä osannut päättää, kumman illan fiilis on ihanampi, ovat niin erilaisia keskenään! Aatonaattoon kuuluu se ihana kutkuttava tunne, joka syntyy siitä, kun aatto on vielä edessäpäin, kun taas jouluaattoillassa on ehkä se pienenpieni haikeus, että nyt se aatto on vietetty. Mikä ilta on teidän mielestänne joulussa paras?

Joulukukista suosikkini on vuodesta toiseen valkoinen amaryllis ja niitä ostelen perinteisesti ensimmäisen kerran jo marraskuussa. Niihin ei kyllästy ikinä, ovat niin upeita! Viime jouluna tein niistä kimpun eukalyptuksen oksien kera ja sen voisinkin tänä jouluna toistaa, tykkäsin kovasti! Nuo eukalyptuksen oksat ovat ruokailutilassamme edelleen. Säilyvät kivasti kuivakukkinakin!

Tällaisesta maisemasta haaveilen ja vaikka tämä kuva onkin useamman vuoden takaa, muistan, että viime jouluksikin saimme vastaavan!

Se näkyykin tässä kuvassa, jonka otin viime jouluaattona, kun tuolloin neljän kuukauden ikäinen vauvamme nukkui päiväuniaan ihanien kuurankukkien ympäröimänä:

Erään joulun sininen hetki:

Tämän kuvan otin viime jouluaattona. Kello oli varmaan jotain aamuyhdeksän paikkeilla ja olimme juuri perinteisesti käyneet aattoaamun saunassa. Sekin yksi jouluperinne, josta en luovu! Meillä käydään aattona aamusaunassa ja toki myös iltasaunassa, jos joku niin haluaa :).

Nyt ei muuta kuin tätä seuraavaa, ihanaa joulua odottelemaan ja tästä odotuksen tunnelmasta nauttimaan! ♥