Tänä aamuna se tapahtui! Saimme herätessämme nähdä kauniin valkoisen maan ja vielä nytkin lumihiutaleita sataa hiljalleen maahan… Montaa senttiä lunta ei ole, mutta sen verran kuitenkin, että maa ja puut ovat valkoisia. Niin kaunista! Kyllä me täällä Pohjolassa olemme onnekkaita; Suomen talvi on kaikista kaunein. Näihin toissatalvisiin kuviin on silti vielä hieman matkaa:
Puhumattakaan matkasta talvikiloihin…
Söin äsken aamiaissämpylääni ja hörpin maitoani hiljaisuuden vallitessa, olohuoneen sohvapöydän ääressä. (Muuten: aivan valtava rasvaton maito -himo jo ties monettako päivää! Mies kantaa maitopurkkeja kotiin selkä vääränä; iso lasillinen hujahtaa hetkessä…). Ihastelin samalla näkymää olohuoneen ikkunoista ja bongasin pienen oravan männyn oksilta. Hänellä oli jo harmaantuneet talvivaatteet päällään; iloisista askelista päättelin hänenkin nauttivan alkavasta talvesta. Hyppelehti puusta toiseen aivan kuin tietäen, että häntä seurataan. Ihana Kurre!
Kyllä se taitaa niin olla, että syyskuun ajan (ja vielä lokakuun alkupuolenkin) nautin syksystä: ruskasta, vesisateista ja kotiin käpertymisen tunnelmasta, mutta näihin aikoihin kaipaan jo valkoista ja valoisampaa maisemaa!
Arvatkaas mitä tein äsken? Napsautin Michael Bublén joululevyn soimaan! No myönnän, tuli se kerran kuunneltua läpi syyskuussakin, mutta nyt tunnelma on lumen ansiosta aivan erilainen! Kyllä nyt kelpaa sohvalla makoilla ja jalkaa parannella. Kohta voisi juoda kupposen teetä… Nyt todellakin alkaa pikkuhiljaa näyttää joululta! <3
