Hei te blogimaailman lämpöisimmät, hyväsydämisimmät ja empaattisimmat lukijat! Olette kullanarvoisia, tiesittehän?

001

Otin muutaman valokuvan, kisu istui Soihdun juurella. Tallusteli siitä sitten yhteen vakiopaikkaansa (tähän nyt sellainen äänekäs väärän vastauksen summeriääni): lieden päälle makoilemaan :/. Yritti varmaan huikata, että hei tulisitkos nyt laittaan jotain tänne porisemaan, en mä vaativa ole, mutta vaikka sitä seitiä? Oi mitä nenun liikettä ja vaativaa naukumista kattilassa poriseva seiti saakaan aikaan!
Olen hemmotellut näitä murmeleitani erilaisilla herkuilla, kohta ei varmaan enää normiruoka kelpaakaan… Tiedätte varmaan kissat; osaavat kyllä hyödyntää tällaiset tilaisuudet :).

016

Olen koko tämän alkuvuoden asunut nettimaailmassa ja etsinyt tietoa, mikä kisua voisi mahdollisesti vaivata. Kaikki oireet on googlattu sataan kertaan ja muistan jo ulkoa, mitä hakutuloksia tulee, kun syöttää hakusanoiksi vaikkapas kissan tiheä hengitys ja läähätys tai kissan ilmavaivat ja mahan kurina… Tuo googlettelu on tuntunut välttämättömältä, koska eläinlääkärit eivät ole keksineet oikein mitään ratkaisua asiaan – niinpä olen joutunut itse tutkimaan asioita, mikä on lisännyt huoltani entisestään.

Kun eilen puhuin oululaisen eläinlääkärin kanssa, tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että puhuin ihmisen kanssa, joka tiesi asiasta minua enemmän ja kyseli asioita, joita en ollut vielä tullut ajatelleeksikaan. Vaikutti pätevältä, ammattitaitoiselta ja kissoista hyvin tietävältä. Ymmärsi myös erittäin hyvin, mikä stressi kissan viemisestä eläinlääkäriin seuraa sekä omistajalle että kissalle itselleen ja että sen vuoksi kissa täytyy tutkia kerralla perusteellisesti. Puhuimme puoli tuntia ja muodostin mielipiteeni: tämän ihmisen käsiin uskallan kisuni tutkittavaksi antaa.

Faktahan on, että jokainen eläinlääkäri tekee virheitä joskus. Se on inhimillistä. Varmasti jokaisesta eläinlääkäristä ja eläinlääkäriasemasta löytyy sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Pyrin kuitenkin itse muodostamaan mielipiteeni omien kokemusteni pohjalta, oli asia sitten mikä hyvänsä. Kuulopuheet on aina kuulopuheita, mutta olen todella iloisin mielin lukenut teidän omakohtaisia kokemuksianne kyseisestä eläinlääkäriasemasta ja eläinlääkäristä. Odotan toiveikkain mielin ensi viikkoa ja lopetan kissan oireiden googlettamisen siihen asti :).

005

Aion viettää mahdollisimman rennon viikonlopun, siitä on kaikille eniten hyötyä: sekä kissalle, minulle että vauvalle. Haluan, että kissa voi viettää oikein rennon ja huolettoman viikonlopun ennen alkuviikon stressaavaa eläinlääkärireissua. Ja kuten moni on täälläkin muistuttanut, niin yritän pitää huolta myös itsestäni ja sitä kautta vauvasta. Uskon hänen olevan hyvässä turvassa tuolla yksiössään, kovasti ainakin päivittäin potkii ja sehän on hyvä merkki. Totuus on kuitenkin se, että vain kissan kuntoon saaminen on meille kaikille parhaaksi.

Istun tässä sohvalla läppäri sylissäni, nuorempi kisu oikealla ja vanhempi kisu vasemmalla puolellani, sohvan käsinojalla. Hän ojenteli varovasti tassuaan rintakehääni kohti, että pääsisikö tuohon kerälle vaikka nyt heti… Hetken kirjoittelin kissa sylissäni, sitten kisu palasi takaisin käsinojalle. Huomasi siinä, että kameran piuha menee mielenkiintoisesti sohvatyynyn väliin ja möyri perään. Tulvahti niin lämmin onnen tunne noista pienistäkin hyvän voinnin merkeistä, tunne on tuttu mm. niistä hetkistä, kun kissa astelee syliin :).

Tässä yksi aivan huikean mahtava joululahjani, jolle ajattelin hankkia vielä jonkin herkullisen suojakotelon, ehkä konjakinruskeana? – meet my iPad mini:

009

Sitä aion käyttää ahkerasti viikonloppuna! Mukava surffailla netissä, lukea blogeja yms. Yksi aivot narikkaan -mielipuuhani on myöskin lukea Emmerdalen juonipaljastuksia! Olen tehnyt sitä jo vuosia; on mukava tietää jo ennakkoon, mitä tuleman pitää ja hauska sitten seurata, miten asiat laitetaan kehittymään mihinkin suuntaan… Vielä pari vuotta sitten seurasin juonipaljastuksia joltain brittisivustolta, mutta en ole enää löytänyt sitä. Wikipedia (englanninkielinen versio) on kuitenkin tarjonnut mielenkiintoista luettavaa pitkäksi aikaa! Nyt oli ihan pakko käydä kurkistamassa, osuiko arvaukseni Cainin hyökkääjästä oikeaan – osuihan se!

017

Keittiö on siivottu, pesukone ja kuivausrumpu pyörivät, cappuccino-kuppi on tyhjä… Seuraavaksi vessat hohtamaan ja sitten voikin viikonloppu alkaa. Mahdollisimman rentoa viikonloppua teillekin!

018

 

 

Viime viikolla kirjoittelin Umpinainen TV-taso -postauksessani siitä, miten kaukosäätää elektroniikkaa umpiovien läpi ja tänään olisi vuorossa toinen pieni vinkki! Nyt kun syksyn tullen illat ovat jo kovin pimeitä, tulee taas käytettyä kodin eri valaisimia ja etenkin pöytävalaisimet ovat meillä ahkerassa käytössä niiden luoman tunnelman vuoksi. Viime syksynä hankkimallemme kätevälle vempaimelle on taas tullut käyttöä:

014

Kyseessä on Nexa-kaukokytkinsarja, johon kuuluu kaukosäätimen lisäksi kolme vastaanotinta. Vastaanottimet kiinnitetään pistorasiaan ja pöytävalaisimen pistoke vastaanottimeen; sen jälkeen valaisimen voi sytyttää ja sammuttaa kaukosäätimen avulla. Kätevä etenkin paikoissa, joihin on hankala kurkotella esim. jonkin edessä olevan huonekalun vuoksi. Tämän ansiosta myös valaisinten oman katkaisimen voi suosiolla jättää piiloon esim. lipaston taakse. Kaukosäädin toimii myös toisiin huoneisiin asti eli itse säädettävän valaisimen/pistorasian ei tarvitse olla näkyvissä.

Ostimme omamme vuosi sitten Clas Ohlsonilta, sillä olin pitkään ihastellut vastaavan toimivuutta vanhempieni luona. Näitä on liikkeessä myynnissä edelleen, myöskin verkkokaupassa 22,95 euron hintaan.

015

Tämä kyseinen sarja on tarkoitettu sisäkäyttöön; ulkokäyttöön on oma tuotteensa. Varmasti kätevä sisältä käsin kaukosäätimen avulla sammutella pihan eri tunnelmavaloja (miehet: lahjavinkki!)! Tuo ulkokäyttöön tarkoitettu sarja maksaa tällä hetkellä 29,95 € eli muutaman euron enemmän kuin tuo meidän sisäversiomme.

Nämä postauksen kuvat on muuten otettu viime lokakuussa – oli tarkoitus postailla aiheesta jo silloin, mutta jostain syystä se jäi. Eli ihan vielä Joy-kynttelikköni ei ole esille päässyt, mutta kohta, kohta ;).

050

 

 

Ajattelin tehdä tästä aiheesta ihan oman postauksensa, koska saan siihen liittyen säännöllisen epäsäännöllisesti kysymyksiä. Ehkä tämä on hyödyksi jollekin, joka siellä samaa asiaa parhaillaan pähkäilee!
Eli miten umpinainen TV-taso toimii, miten laitteita voi umpiovien läpi käyttää? Ratkaisu on yksinkertainen: kaukosäätimen käyttöalueen laajennin eli laite, jolla saa kaukosäädettyä suljettujen ovien takana olevat laitteet. Sen ansiosta elektroniikan saa piiloon ovien taa eikä tasolle jää näkyviin kuin tuollainen tietokoneen hiiren näköinen pieni vempain. Laajentimeen saa kytkettyä kerralla kolme eri laitetta.

005

Itse tilasin tämän aikoinaan Valopisteen verkkokaupasta, mutta siellä sitä ei enää näyttänyt olevan. Googlettamalla löytyy kuitenkin muita myyntipisteitä; hintaa laitteelle tulee noin 30 euroa.
Meillä tämä on on ollut käytössä kohta kolme vuotta enkä keksi kyllä yhtäkään moitteen sanaa. Ihan loistavasti toimii!

003

Mukavaa syksyistä viikonloppua!