/

Nyt on aika katkaista tämä blogihiljaisuus! Kauan tätä mietinkin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi… Nyt kuitenkin täällä toivottamassa teille ihanaa, onnellista ja tervettä vuotta 2018 ♥ ♥ ♥

Joulu tuli, oli ja meni. Joulu tulee aina, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Jouluaatto oli ihana kuten aina ennenkin, vaikka toki fiilis oli hieman erilainen. Jouluruoka maistui kuitenkin niiiin herkulliselta ja koko jouluaaton kohokohta oli tietysti joulupukin vierailu ja poikamme riemu sen äärellä! Nauroimme poskemme ja mahamme kipeiksi, niin mahtavia reaktioita ja lausahduksia saimme taas kuulla. Onneksi on videokamera; sen tallenteet ovat kultaakin kalliimpia ♥.

Nyt kun on oma lapsi, sen vasta kunnolla ymmärtää: lapset tekevät joulun ja joulu on lasten juhla. Ja voi sitä lahjamäärää! Ostimme miehen kanssa pojalle vain yhden joululahjan, sillä aavistimme, että paketteja tulee muiltakin… Yksi paketti oli valtavan suuri ja poika hihkui innoissaan, että se on varmasti mulle ja niinhän se oli. Yhdestä paketista paljastui mandariini ja voi miten meitä aikuisia nauratti! Nauratti niin, että nauru muuttui melkein itkuksi! :D Poika hihkui innoissaan mandariinillekin, hahah! Kertoili sitten, että yksi ystävänsä sai varmasti omenan ja eräs toinen ystävä päärynän!

Meillä on käynyt joulusta 2014 asti sama ihanan lempeä joulupukki. Tätä pukkia ei ole vain veljeni päässyt vielä kertaakaan tapaamaan… ;) Pukki tuli jo iltapäivällä, jotta koko aattoilta oli aikaa leikkiä uusilla leluilla! Kaikki lelut olivatkin pitkin olohuonettamme aina vuodenvaihteeseen saakka… Mutta sitten vuosi vaihtui ja koitti pikkuhiljaa aika palata arkeen. Hieman takkuillen, mutta kuitenkin… Vielä kerran: hyvää uutta vuotta! ♥

/

Satavuotias kotimaamme Suomi ♥

Eilinen itsenäisyyspäivä sujui mukavissa merkeissä. Aamulla kävimme todistamassa kunniavartiota sankarihaudoilla. Vaikka kolmevuotias poikamme ei asiasta vielä juurikaan ymmärrä, pidämme tärkeänä ottaa häntä mukaan näiden asioiden äärelle pienestä pitäen. ”Kato äiti, kato isi, tuolla sotilaalla on iso pyssy!” taisi olla pienen tärkein huomio tapahtumasta. Itse todistin erästä liikuttavaa tapahtumaa, jota en voinut kuivin silmin katsoa ja se jäi minulle päällimmäiseksi mieleen tuosta käynnistämme. Kuinka eräs iäkäs naisihminen laski kynttilän eräälle sankarihaudalle ja kuinka siinä kohdalla seisova henkilö otti hanskan pois kädestä ja kätteli naista. Koskettava ventovieraiden kohtaaminen ja niin täynnä tunteita.

Sankarihaudoilta huristelimme mummuni luo. Kävimme hänelle kaupassa, joimme yhdessä joulutorttukahvit ja katselimme sivusilmällä tv:tä. Sytytimme ulkotulen portaille palamaan. Mummulta suunnistimme vielä vanhempieni luo ja iltapäivällä pikkuhiljaa kotiin ruokaa laittamaan. Katoin pöydän juhlavammin kuin arkena ja sanoin pojallekin etukäteen, että nyt pöytään ei tuoda leluja, kirjoja eikä tabletteja. Nyt on juhlapäivä ja syömme kaikessa rauhassa. Kun hän oli melkein syönyt, täytyi alkaa tuolia korjaamaan. Hänen juniortuolistaan puuttui kuulemma tulppa tai parikin. Välillä otti lautaseltaan lusikallisen ja katosi jälleen tuolinsa alle selälleen niin, että hänestä näkyi vain jalat. Pöydässä hoilotteli tuolinkorjauksen väliajoilla ”Olen vanha nainen… Olen vanha nainen…” todennäköisesti radiosta kuulemaansa Eriniä mukaillen. Voiko tuossa muuta kuin nauraa! :D Tällaisia ovat juhlapäivämme ruokailuineen nykyään. Mutta vielä tulee aika, jolloin pöydän ympärillä on aivan liian hiljaista ja liian vähän touhotusta ja tohinaa. Mm. tämän vuoksi rakastan näitä nykyhetkiä ja -ruokailuja kaikesta sydämestäni ♥.

Ruuan jälkeen pieni lekottelutuokio sohvalla, kunnes sain ikkunasta ulos katsottuani idean, että käydäänpäs vielä ennen saunaa pienellä happihyppelyllä! Niin kivasti näkyi naapureiden ulkotulet ikkunoista, että halusin lähteä niitä enemmänkin katselemaan. Niinpä puimme itsemme lämpimiksi ja lähdimme kiertelemään ja katselemaan korttelimme muita taloja. Hyvin monessa pihassa oli meidän pihamme tapaan ulkotulia tätä suurta päivää juhlistamassa. Loppuilta sujuikin sitten saunoen ja Linnan juhlia katsoen.

Mukavaa loppuviikkoa! 

/

Haluan lähettää teille vielä tätäkin kautta isot ja lämpimät kiitokset kaikista viesteistänne ♥ ♥ ♥ 

Ihan hiljaisena en halua blogia pitää, sillä nyt on hyvä olla monenlaista tekemistä ja välillä haluan piipahdella täälläkin. En myöskään halua, että tänne tullessani näen aina ensimmäisenä edellisen postaukseni… Joten kirjoittelen aina kun siltä tuntuu!

Tänään olen tehnyt puolikkaan työpäivän pojan viettäessä aikaa vanhempieni luona. Kohta suuntaan sinne itsekin, mieskin tulee sinne suoraan töistä. Saman katon alle kokoontuu myös veljeni avovaimonsa kera. Nimittäin tänä vuonna meillä tehdään hieman toisin ja nautimme jouluaterian jo tänään! On joulukinkkua ja laatikoita ja mitä nyt asiaan kuuluukaan! Ehkä tästä voisi ottaa uuden jouluperinteen muiden joukkoon? Toki syömme jouluaterian jouluaattonakin, mutta nyt myös näin joulukuun alkajaisiksi. Olkoon tämä vaikka pikkujoulumme!

Ja totta puhuen tuntuu jo hyvin jouluiselta… Mietin eilen, että mistä se joulu syntyykään? Ei se synny siitä, mitä päivää kalenteri näyttää, vaan se on sellainen eräänlainen tunnetila. Kun on ne läheiset ympärillä, jouluista musiikkia ja jouluinen tunnelma ruokineen ja kynttilöineen kaikkineen, se synnyttää sen joulun tunteen. Lahjojakaan ei tarvita, mutta toki niitä sitten aattona lapsemme vuoksi jaellaan.

Näistä mietteistä: ihanaa alkanutta joulukuuta teille jokaiselle!