Hei ja mahtavaa keskiviikkoa blogimaailmaan! 

Tänään työpäiväni MioSa. designin parissa sisältää varastojen täydentämistä, sillä alan ihan näillä näppäimillä valmistamaan lisää tuotteita tämän illan tapahtumaa varten. Minulta kysyttiin ensimmäistä kertaa osallistumista Kokkolan iltatorille jo kaksi vuotta sitten, mutta nyt vasta päätin lähteä siellä piipahtamaan! Mukaani otan mm. kaulakoruja, äitiyskoruja, nappikorviksia, avaimenperiä, laukkukoruja, magneetteja, pyyhenipsuja ja avainkaulanauhoja. Osa tuotteista on sellaisia, joita ei ole verkkokaupassa (ainakaan vielä toistaiseksi). Niin ja viereisestä pöydästä löytyy niin ikään paikallista yrittäjyyttä Kaverini Designin muodossa!
Olen paikalla klo 15.30 lähtien näillä näkymin klo 19 saakka. Jos torilla tulee oikein kylmä, pakkaan tavarat autooni jo klo 18 :D eli kannattaa tulla hyvissä ajoin paikalle! Tämä Suomen kesä on niin ihanan vaihteleva, että sehän voi vaikka sataakin ja silloin pysyttelen kotona ♥.

Äitiyslomaani olen mietiskellyt paljon viime kuukausina; miten sen järjestän. Kokonaan en voi verkkokauppaa sulkea enkä sitä edes haluaisi, mutta jotain vauva- ja lapsiperhearkea helpottavia ratkaisuja on toki tehtävä. Tähän saakka olen postitellut tuotteita aika ahkeraan, joten siihen taitaa ainakin tulla muutos eli toimitusajat pitenevät hieman (esim. muutamilla päivillä, ei viikoilla sentään!). Tämän kesäkuun teen töitä vielä täydellä teholla (tai toki tässä on tahti jo hieman hidastunut…), joten jos haluat tilata jotain vielä suht nopealla aikataululla, suosittelen tekemään sen vielä tämän kuun puolella. Heinäkuun alussa alkaa äitiysvapaani ihan virallisestikin ja silloin on suunnitelmissa myös lomailla jonkin verran, mikä tietää toimituskatkosta joksikin tietyksi ajaksi. Tästä ilmoittelen tarkemmin vielä myöhemmin, kun ehdin itsekin sumplimaan kaikkia näitä uusia kuvioitani.

“Mul on vuodessa vaan yksi kesäloma…” Äitiyslomia vielä harvemmin! ♥

Toivottavasti nähdään tänään iltatorilla! :)

P.S. Löydät MioSa. designin myös Instagramista ja Facebookista.

Tuo vanhempien välinen parisuhde, jota lasten kodiksikin kutsutaan! Tätä postausta minulta on pyydetty ensimmäisen kerran varmaankin jo kaksi vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Nyt seuraakin hieman erilainen postaus mitä täällä olette tottuneet lukemaan! Lähisukulaiset voivat tässä vaiheessa sulkea silmänsä, jos tuntevat myötähäpeää…

Oli aika, kun mietin parisuhteessamme, että miksi toinen ei tee koskaan sitä ja tätä. Miksei huomioi sellaisessa ja tällaisessa tilanteessa. Miksi minä aina joudun järjestämään viikonloppulomat jne. Kunnes sitten oivalsin niinkin yksinkertaisen asian, että miehet ja naiset ovat erilaisia. Minä ja mieheni olemme monissa asioissa erilaisia. Mutta myös monissa asioissa hyvin samanlaisia. Aloin miettimään ja tarkastelemaan hieman tarkemmin tuota puolisoani ja hänen tekojaan. Pikkuhiljaa huomasin, että kyllä hän huomioi ja näyttääkin sen, mutta hyvin käytännönläheisissä asioissa, jotka saattavat helposti mennä ohi.

Kun parisuhteen osapuolista tulee vanhempia, parisuhde muuttuu. Se muuttuu väkisinkin ja hyvä niin. Joskus se saattaa muuttua huonompaan, mutta varmaankin useimmiten, ainakin toivon niin, parempaan suuntaan. Parisuhteen osapuolet eivät enää ole vain mies ja nainen, vaan he ovat myös isä ja äiti. Oman puolisonsa näkee myös toisenlaisin silmin ja riippuu paljon itsestä, mihin suuntaan se näkemys lähtee menemään. Alkaako huomaamaan parisuhteen ja puolisonsa huonot puolet vai onnistuuko keskittymään kaiken härdellin keskellä niihin hyviin puoliin ja uudenlaisen parisuhteen tuomiin mahdollisuuksiin. Meilläkään ei isäksi ja äidiksi kasvaminen neljä vuotta sitten tapahtunut ilman kasvukipuja ja se vaati hieman totuttautumista asiaan. Ja aivan valtavan paljon keskustelua!

Olettaisin, että naisen on helpompi kasvaa äidiksi, koska kasvu alkaa tapahtumaan jo raskausaikana. Miehellä rooli voi olla haastavampi, sillä hänessä ei välttämättä raskausaikana tapahdu mitään ns. hormonaalisia muutoksia, vaan asia iskee tajuntaan vasta, kun vauva lykätään syliin! :D Niinpä miehillä saattaa vaatia hieman kauemmin aikaa totuttautua ajatukseen isänä olemisesta ja se tapahtuu varmaan usein vasta vauvan/esikoisen syntymän jälkeen, pikkuhiljaa. Enää ei voi tuijottaa omanapaisesti asioita, enää ei voi mennä ja tulla kuten itseä sattuu huvittamaan, vaan kaikista asioista täytyy sopia ja täytyy hyväksyä, että menot eivät entiseen malliin ehkä enää ole mahdollisia. Tilanteet vaativat usein kompromisseja ja erilaiset elämäntilanteet vaativat erilaisia “uhrauksia”.

Itse ehkä vuosia sitten ajattelin, että kukkien tuominen on rakkaudenosoitus, mutta nyt ajattelen eri tavalla. Kuka tahansa voi uhrata muutaman euron ja ostaa kukkapuskan, mutta tekevätkö kaikki niitä käytännön ja arjen rakkaudentekoja? Niitä, joilla on oikeasti tässä elämässä merkitystä ja jotka oikeasti ja sanattomasti osoittavat toiselle, että sinä olet tärkeä minulle? Kun esikoisen vauvavuosi oli rankka ja hän nukkui ainoastaan tissi suussa, ei se häirinnyt miehen yöunia. Hän sai nukkua. Hän nukkui muutaman kuukauden sohvalla, sillä ajattelin sen olevan parasta: näin ikään kuin säästin miehen voimia, jos niitä satuttaisiin tarvitsemaan sitten, kun omat voimani olisivat loppumaisillaan. Viikonloppuaamuisin oli sitten toisin: mies otti (onnekkaasti aamu-unisen :D) pojan hoitoonsa hänen herättyä uuteen päivään ja antoi minun jäädä nukkumaan. Tuota elettä ei kukilla korvattaisi.

Olen oppinut vuosien mittaan sellaisenkin seikan, että mieheni jostain syystä luulee minun odottavan jotain suuria tekoja, vaikka itku meinaa tulla jo siitä, kun näen hänen talviaamuna laittaneen autoni lämmitykseen pyytämättä! ♥ Olenkin välillä ottanut asiakseni kertoa juuri noista pienistä seikoista, jotka tekevät minut hyvin onnelliseksi. Minun sydäntäni lämmittää sekin, kun astelen lauantaiaamuna keittiöön ja näen mieheni nostaneen esille aamiaisastiat myös minulle. Tai kun hän on heti valmis nikkaroimaan työtäni/yritystäni varten erilaisia tuotteiden esittelytelineitä. Vaihtaa autooni kesä-/talvirenkaat tuosta noin vain, kiinnittää tömähdyksessä irronneen auton puskurin moittimatta minua sanallakaan :D, vaihtaa katkenneen narun jättiaurinkovarjoomme, korvaa tarvitsemani kattovalaisimen kattorasiapistokkeen pistorasiapäällä (mikä oikea termi onkaan…) jne.

Olen aina ollut sitä mieltä, että teot puhuvat vahvempaa ja vakuuttavampaa kieltä kuin sanat. Tekoja on paljon helpompi uskoa. Suomalaiset miehet ovat hyvin käytännönläheisiä eivätkä he juurikaan siirappisia lepertele enkä sellaisia lepertelyjä edes kaipaa. En ole itsekään mikään lirkuttelijatyyppi, joten en osaisi sellaiseen suhtautua miehenkään suunnalta, heh! Ehkä siksikin ne nimipäivänä ja ystävänpäivänä saadut kivasanaiset viestit lämmittävät sydäntä edelleenkin niin kovasti ♥. Jos ne olisivat jokapäiväisiä, en osaisi niitä samalla tavalla arvostaa eivätkä ne jäisi yhtä vahvasti mieleen.

Usein törmää siihen, miten miehet ajattelevat naisten olevan niin monimutkaisia ja vaativan kuuta taivaalta eivätkä ehkä sen vuoksi vaivaudu mitään yrittämäänkään, vaikka oikeasti olemme hyvin pienestä ikionnellisia! Toki voi olla poikkeuksiakin, en voi yleistää, mutta tällaisen käsityksen olen tässä elämän varrella saanut.

Neuvolassa ja joka paikassa muistutetaan, että parisuhteesta pitää pitää huolta erityisesti siinä pikkulapsiajan tiimellyksessä! Jos uppoutuu siihen hektiseen elämänvaiheeseen, miettii vain sitä kuuluisaa “omaa aikaansa”, unohtuu toinen nopeasti ja vuosikymmenen päästä huomataan, että enää ei ole meitä; on vain minä ja sinä ja tiet ajautuvat lopullisesti erilleen. Viimeisen vuoden aikana olen todistanut useamman ystäväpariskunnan eroa ja ne ovat saaneet miettimään omaakin parisuhdetta monelta eri kantilta. Olen enemmän kuin koskaan sitä mieltä, että parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä. Säännöllisesti! Mikään suhde, ei varsinkaan parisuhde, pysy hengissä ja hyvinvoivana, jos siihen ei millään tavoin panosteta! Olen myös oivaltanut, että yksi tärkeimmistä piirteistä on säilyttää puolisoonsa hyvä keskusteluyhteys.

Tietenkään koskaan tulevasta ei voi tietää eikä sitä voi kenenkään kohdalla ennustaa, omaan luonteeseeni ei ainakaan kuulu näissä asioissa mikään vaaleanpunaisten lasien läpi romanttisena tuijottelu; täytyy vain elää hetkessä ja tehdä tällä hetkellä mahdollisimman hyviä päätöksiä myös parisuhteen kannalta. Olen tämän reilun 12 vuoden ajan pitänyt kiinni siitä, että käymme säännöllisesti kaksin syömässä, elokuvissa, keilaamassa, prätkäajeluilla tms. Myös kotona on mukava järjestää leffa- tai paljuiltoja lapsen (kohta lasten) käytyä nukkumaan – ei aina tarvitse lähteä kotoa poiskaan! Samalla arvostan sitä, että mieheni ei ole koskaan vaatinut lapsen yökylään viemistä, jotta voisimme lähteä esim. hotellilomalle, sillä hän tietää, että en sitä mielelläni tee. Niinpä olemme hotellilomailleet koko perheen voimin, sillä vielä tulee se aika (aivan liian pian!), kun lapset eivät enää lähde mukaan, joten nyt haluamme nauttia tästä elämänvaiheesta.

Lapsen synnyttyä kahdenkeskisen ajan ja menojen järjestely on toki tuonut omat haasteensa, mutta noista asioista en ole ollut valmis luopumaan. Tässä kohtaa olen yrittänyt vihjailla miehelleni, että hänkin voisi ottaa näitä asioita hoitaakseen, sillä se tuntuisi kivalta, jos näitä pieniä erityisiä hetkiä tapahtuisi joskus sen toisenkin osapuolen aloitteesta. Tässä on siis vielä hieman työnsarkaa jäljellä…

Sen voin kuitenkin helposti myöntää, että lapsemme myötä elämämme ja parisuhteemme on muuttunut monin verroin rikkaammaksi ja antoisammaksi kuin mitä se oli ennen lasta! Jotenkin näen asian sillä tavalla, että lapsen myötä suhteeseen on tullut lisää ja erilaista rakkautta: aiemmin toista rakasti vain puolisona, nyt häntä rakastaa myös lapsensa isänä.

Mitä te olette tästä mieltä? Miten teillä huomioidaan parisuhde ja se toinen puoliso arjen keskellä?

Meidän härdellintäyteinen toukokuumme lähestyy loppuaan, mutta palataanpas vielä muutaman kuvan verran alkukuuhun, jolloin juhlimme rakkaan esikoisemme neljävuotissynttäreitä! Juhlavieraita oli lähes 20 ja tältä näytti synttäriherkkupöytä, jossa tukeuduimme jälleen Leivontapalvelu HyväKakun* apuun – jo kolmatta vuotta peräkkäin! Se on vähän niin, että kun löytää sen just eikä melkein täydellisen, ei sitä halua enää helposti toiseen vaihtaa!

Nyt oli ensimmäiset synttärit, joiden suunnitteluun itse syntymäpäiväsankari osallistui. Hän sai päättää kakun! Aiemmin hän on kertonut toiveita kakun maun/sisällön suhteen, mutta tällä kertaa hän sai päättää myös sen, miltä kakku näyttää. Täällä on vahva Muumi-vaihe meneillään ja se valikoitui myös kakun teemaksi. Näytin hänelle kuvia erilaisista täytekakuista ja Haisuli-kakun näkeminen sinetöi päätöksen; sen jälkeen ei auttanut enää näyttää kuvia mistään Ryhmä Hau -jutuista tai Oktonauttien hahmoista – Haisuli sen olla pitää!

Hän halusi siis Haisulin kuvan kakun päälle ja loput kakusta suunnittelin minä. Ajattelin, että joku suklaavaluma värikkäine karkkeineen voisi olla juuri passeli pienelle herkkusuullemme ja kyllä hän olikin kakkuun tyytyväinen – kuten myös me muut kakulla herkutelleet! Kakun sisältä löytyi mansikka- ja kinuskimousset tuoreilla mansikanpaloilla höystettynä – nam!

Täytekakun vieressä oli vielä pienempi kakku: vadelma-valkosuklaajuustokakku browniespohjalla. Itse olen täysin koukuttunut appelsiinikakkutaikinasta tehtyihin maitosuklaakuorrutteisiin cake popseihin, joten niitä nähtiin synttäripöydässämme tänäkin vuonna!

Lisäksi äitini tarjoutui leipomaan juhliin suussasulavaa suklaapiirakkaa sekä taivaallisen herkullisen voileipäkakun, joka niin ikään kerää kehuja vuodesta toiseen! Juhlapäivän aamuna tekaisin pöytään vielä pientä suolaista cocktailtikkujen sekä kaupan lihapasteijoiden myötä.

Ihanat synttärit saimme viettää tänäkin vuonna! M sai lahjaksi meiltä vanhemmiltaan Puky-potkupyörän, jolla mennään jo melkoisen hurjaa vauhtia. Hän on potkupyöräillyt nyt kaksi vuotta ja taitaakin seuraava pyörä olla sitten jo polkupyörä (ilman apurattaita). Muiden lahjojen joukosta löytyi mm. useita monsteriautoja ja kaivureita (äiti ei ole näistä poikien härveleistä ikinä oikein perillä :D), saippuakuplia, pallo, Adidaksen verkkapuku, sähkökitara, vesipyssy ja rahaa. Mahtavia lahjoja; sekä hyödyllisiä että hauskoja! Osa lahjarahoista on laitettu säästöön ja osalla poika on saanut ja saa itse valita kaupasta jotain mieluisaa. Mm. poliisien parkkitalo ja muutama auto siihen on jo tullut hankittua.

Tänään haen pojan päiväkodista hieman aiemmin ja aloitamme vapaiden vieton! Olen ihan innoissani illalla FB-kirpparilta tekemääni löytöön: läjä juuri oikean kokoisia ja ihanan sävyisiä vaatteita kympillä! Useita T-paitoja, housuja, neule, huppari ja shortsit. Osa vaatteista Benettonin ja KappAhlin eli testatusti laatuvaatetta. Tällaisista löydöistä tulee aina niin hyvä mieli!

Mukavaa viikkoa teille!

*Osa leipomuksista saatu.