Hei pitkästä aikaa! Täällä on pariviikkoinen mennyt ohi niin vauhdilla, että aika on riittänyt vain pakollisten arkitouhujen parissa hääräilemiseen. Miehellä oli useamman päivän työmatka ja se viikko meni kyllä täysin pikakelauksella ohi – omat kädet olivat niin täynnä töitä! Uuteen työtilaani tilaamani kalusteet ovat saapuneet ja pääsivät tänään paikoilleen. Vielä yksi iso kaappi puuttuu ja pöytätaso, sitten vähän valaistushommaa ja sen jälkeen saan alkaa täyttelemään kaappeja eli työhuoneen muutto lähestyy viikko viikolta! Tahti on ollut hyvin verkkainen alusta saakka ja ihan suunnitellusti. Kun työtilani on valmis, tulevat kotimme kolme makuuhuonetta kokemaan muutoksia myös, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Tänään ajattelin kertoilla vanhemman kisuneitimme kuulumisia. Hän tosiaan sairasteli tuossa parisen kuukautta sitten (postaus Vanhemman kisuneidin terveydestä) ja leikkauspöydälle tiemme lopulta johti. Olin tuolloin yhteyksissä neljään eri eläinlääkäriin, joista kolmen luona kävimme. Näistä yksi eläinlääkäri oli sitä mieltä, että leikkaus saattaisi olla turha, koska kyseessä on vanha kissa ja leikkaus on rankka. Toiset kolme eläinlääkäriä olivat ehdottomasti leikkauksen kannalla, koska 15-vuotias kissa on iästään huolimatta erittäin hyvässä ja pirteässä kunnossa. Lempieläinlääkärini Oulusta sanoi puhelimessa: Ehdottomasti leikkaukseen, kyllä Tigru sen ansaitsee! ja nämä olivat ne taikasanat.

Kokkolan eläinlääkäreissä on valitettavasti huomattavia eroja, mitä tulee kissatietämykseen enkä ole kyllä näiden vuosien aikana onnistunut täältä vielä tarpeeksi kissoista tietävää eläinlääkäriä löytämään. Perusasiat, kuten sterilisaatio ja korvapunkit, hoituvat, mutta siihenpä se tuntuu sitten jäävän. Myös hinnoissa on valtava ero! Yksi eläinlääkäri arvioi Tigrun leikkauksen hinnaksi 300-400 euroa, kun taas toinen 160 euroa. Niinpä veimme kisun kissoista hyvin paljon tietävän eläinlääkärin luokse Edsevöön (kiitos Suvi vinkistä!). Hän laskutti patin leikkaamisesta ja hammaskiven poistosta 160 euroa ja kissa oli jo seuraavana päivänä täysin ennallaan.

Onneksi kävimme leikkauksessa! Se oli ainoa mahdollisuus antaa kissalle lisäelinvuosia, kuten eläinlääkärikin ennen leikkausta sanoi. Tietenkään kukaan ei voi luvata kissan elävän vielä ainakin viisi vuotta, mutta emmepä tiedä sitä tällä pallolla kenenkään ihmisenkään kohdalla. Olimme miehen kanssa myös hyvin tyytyväisiä siihen, että kyselin mielipiteitä useilta eläinlääkäreiltä ennen kuin leikkaukseen päädyimme. Mies oli tosin alusta asti leikkauksen kannalla, kun itse jouduin miettimään hieman pidempään (pelkäsin leikkauksen olevan kissalle liian raskas). Oulun eläinlääkäri tietää kissoista aivan kaiken ja hän sanoi, että kissa sairastaa leikkauksen jälkeen vuorokauden ja on sitten ennallaan. Tämä ihan siitä syystä, että kissat eivät halua sairastaa pidempään. Jälleen kerran tuo kyseinen eläinlääkäri oli oikeassa.

Nukuin Tigrun kanssa sohvalla leikkauksen jälkeiset neljä yötä, sillä halusin vahtia, ettei kissa päässyt nuolemaan leikkaushaavaansa. Nuoleminen olisi aiheuttanut tulehduksen ja edessä olisi ollut uusi leikkaus. Niinpä keskitin energiani kissan hoitamiseen ja se kannatti! Haava parani täydellisesti eikä sitä enää edes huomaa. Eläinlääkäri laittoi kisulle kaulurin suojaksi ja kauhistelin sitä heti. Kissan luonteen tuntien tiesin, että kaulurin kanssa emme voisi elää… Nuoremmalla kisulla oli sterilisaationsa jälkeen kauluri kaulassa eikä hän ollut siitä juuri moksiskaan, mutta Tigru on eri maata. Niin pippurinen katti, että hän meni täällä lääketokkurassa pitkin seiniä kauluri milloin mihinkin törmäillen. Niinpä se oli otettava pois, vaikka tiesinkin, että se tietää sitten minulle 24/7 vahtimista… Värkkäsin kisulle pöksyt vanhasta tuubimainoshuivista; päiviä, joita emme kumpikaan muistele erityisen innokkaasti! Housuilla porskutettiin viisi päivää, kunnes uskalsin ottaa ne pois. Toki ne tippuivat jalasta useita kertoja päivässä ja joskus yölläkin, mutta äkkiä opin pukemaan ne tuolle pippuriselle kissalle ihan yksinänikin :D. Kermavaahtonokare pöydälle, kissa viereen herkuttelemaan ja sillä välin pöksyt jalkaan, hahah! Hieman saattoi kiloja tuolloin kertyä, mutta väliäkös tuolla!

Nyt Tigru on aivan kuten aiempinakin keväinä. Kevättä on rinnassa vaikka muille jakaa ja ulkona pieni nenä haistelee taukoamatta kevään tuoksuja! Vihdoinkin pakkaset hellittävät ja kissat pääsevät nauttimaan. Lasiterassilla on niin ihana makoilla iltapäivän auringossa, turkki on siellä suorastaan tulikuuma! Nyt onkin parhaat kissojen terassikelit, sillä keskikesän auringossa sinne paahtuu.

Nyt lähdemmekin ulkoilemaan ja pihaa siivoamaan koko perheen voimin. Yritän palailla tänne lähipäivinä, jotta ei menisi taas ihan sitä kahta viikkoa… ;) Ihanaa sunnuntaipäivää!

Katson usein lastani ja hänestä otettuja kuvia ja mietin, että tuo pieni poika on kauneinta minun maailmassani.
Samalla toivon, että jokainen lapsi saisi olla ainakin omille vanhemmilleen se ihanin, kaunein ja ihmeellisin asia maan päällä. Jokainen lapsi ansaitsee sen.

Ilman kuvia unohtaisi monet asiat. Surettaa ihan ajatellakin! Unohtaisi, miten yli-ihana hän oli vauvana, miten supersöpö yksivuotiaana. Miten hänen hiuksensa kihartuivat tuolloin, kunnes alle kaksivuotiaana istahdimme ensimmäistä kertaa parturin tuoliin. Nyt hän käy siellä jo kuin vanha tekijä parturille kuulumisiaan rupatellen. Miten ihanat pulloposket hänellä oli ja on edelleen. Miten usein olenkaan kuullut “Ihan isänsä näköinen, ei voi erehtyä! Mutta äitin nenä. Ja posket!” Kyllä kyllä ja näistä poskistamme olemme suunnattoman ylpeitä :D ♥.

Unohtaisin sen, miten hänellä oli yksivuotiaana hassu vaihe pitää jalkaa syöttötuolin tarjottimella, myös syödessä. Ja kun menit korjaamaan asentoa yrittäen piilottaa jalkaa… Mikä temperamentti sieltä kuohahtikaan! :D

Nyt tästä rakkaasta esikoisestani on tulossa isoveli. Onnekas on pieni vauvamme, kun saa kasvaa tämä ihana hassutteleva satusetä isoveljenään. Järjestin teille arvonnan vauvamme sukupuoleen liittyen; saitte veikata, kumpi meille syntyy. Huomattavasti suurin osa teistä veikkasi tyttöä. Minulla itselläni ei ole mitään ns. äidinvaistoa omaan odotusaikaiseen sukupuolen veikkaukseen; olen ollut molemmilla kerroilla ihan pihalla kumpi vauva mahassa majailee :D. Tällä kertaa sain kuitenkin ihmeellisen varman tunteen, kun olin astumassa ovesta ulos ja lähdössä miehen kanssa rakenneultraan. Se tunne oli hyvin rauhallinen ja varma. Laitoin eräälle ystävälleni viestinkin tuolloin ja kirjoitin, että nyt tuli erittäin vahva tunne siitä, että vauva on poika ja niinhän se on ♥.

Tämä äiti saa toisen tuollaisen poikamaisen sydänkäpysen ja isi saa toisen pikkukaverin ♥.

En voi sanoa, etteikö vaatekaupoilla kirpaise, kun en saa tälläkään kertaa ostella niitä kauniita tyttöjen vaatteita. Eri värejä kuin esikoiselle, sillä emme kuulu niihin, jotka haluavat pukea poikavauvansa vaaleanpunaiseen. Sitten taas samaan aikaan olen niin ikionnellinen siitä, että saan toisen tuollaisen mussukan pojanviikarin, jota pusutella mennen, tullen ja palatessa. Suunnattoman kiitollinen siitä, että saamme toisen lapsen, joka tuo perheeseemme sisarusrakkauden. Onnellinen siitä, että esikoisemme saa pikkuveljen ♥.

Poikammehan arvasi alusta asti, että vauva on poika. Kun näytin hänelle ensimmäisen ultrakuvan kysyen mikä tässä on, hän vastasi kana :D. Pian sen jälkeen hän alkoi kuitenkin veikkaamaan, että vauva on poika enkä voi sanoin kuvailla sitä riemua auton takapenkillä, kun hän kuuli, että vauva tosiaan on poika! Hänellä on ollut jo viikkokausia vauvalle nimikin: Veikko, heh! Erikoisinta tässä on se, että emme tunne ketään Veikkoa, mutta edesmennyt pappani oli Veikko (M ei häntä koskaan ehtinyt tapaamaan). Veikko-pappa oli syntynyt 8.5.1914 eli päivälleen sata vuotta aiemmin kuin M. Emme ole kuitenkaan puhuneet papasta Veikkona, vaan Halkokarin pappana. Aika jännä yksityiskohta vai mitä! Sen kuitenkin tiedän jo tässä vaiheessa, että Veikkoa vauvasta ei tule – se olkoon nyt tämä odotusajan nimi ;).

Suoritin arvonnan poikaa veikanneiden kesken ja arpaonni osui nimimerkkiin Aikku! Olen lähettänyt sinulle sähköpostia.

Ihanaa torstai-iltaa! :)

Ihana huhtikuu on täällä! Huhtikuu on jo niin kevätkuukausi, vaikka tällä kertaa lumimäärät ja pakkasmittari puhuvatkin ihan omaa kieltään. Mutta sieltä se kevät tulee, enemmin tai myöhemmin, joten sitä odotellessa! Jokos teitä on joku tänään aprillipilalla jekuttanut?

Olemme tänäkin vuonna viettäneet hyvin perhekeskeistä pääsiäistä. Eilen kävimme pikkutrullimme kanssa virpomassa isovanhemmilla, kummeilla ja parilla muulla tutulla ja saalis oli melkoinen! Sanoimmekin tänään M:lle, että näitä suklaamunia ei tarvitse syödä tämän pääsiäisen aikana, vaan tämän päivän jälkeen ne säästetään sitten tuleville karkkipäiville :D. Mutta kyllä oli ihana seurata pienen riemua eilen ja eilen hän sai saaliilla herkutella aina ruuan päätteeksi ja vähän muulloinkin :P. Todella reippaasti hän virpoi jokaisen oven takana ja pitkän rämpsyn luetteli ulkomuistista tuosta noin vain! Päivän vietimme vanhempieni luona ja illaksi suuntasimme perinteisesti pääsiäiskokolle. Tänään vuorossa on vierailua miehen vanhempien luona ja huomenna pojan serkkupoikien luona. Nyt on pidetty lomaa myöskin kodinmuutosprojektista, mutta tänään iltasella se saa taas hieman jatkoa.

Kun M tuli torstaina päiväkodista kotiin, hän hihkaisi heti ovelta: “Heippa äiti! Mää ostan sulle tänään pääsiäiskukkia!” Ja niin sain sitten kauppareissulta noita ihania helmililjoja. Pieni poikani on aina niin huomaavainen kaikkia, etenkin äitiä, kohtaan ♥.

Arvonta vauvamme sukupuoleen liittyen päättyikin viikolla ja palaan siihen heti lähipäivinä! ;)

Mukavia pääsiäispyhiä!