Sain tässä yhtenä päivänä kivan yhteydenoton Kokkola-lehden toimittajalta. Hän kysyi, suostuisinko sisustusaiheiseen haastatteluun heidän Kotona-juttusarjaansa. Toki suostuin, tästä jää ihana muisto meille kaikille – lapsista puhumattakaan! Edellisen kerran kotimme on ollut esillä samaisessa lehdessä vuonna 2013 esikoista odottaessani ♥.

Haastattelu ilmestyy huomisessa Kokkola-lehdessä, mutta haastattelun nettiversio on jo luettavissa täällä. Näin korona-aikana haastattelu toteutettiin puhelimitse eikä kuvaajakaan vieraillut kotonamme, vaan jutussa käytettiin minun ottamiani kuvia. Niitä on haastattelussa enemmänkin kuin tässä postauksessani.

Onpa mukavaa tämä nykyaika tässäkin suhteessa: myös kaukana asuvat ystäväni ja tuttavani pääsevät lukemaan jutun, koska se on vain yhden klikkauksen päässä!

Heippa pitkästä aikaa! Onpa ollut ikävä tänne! Ehti muodostua jo pieni kynnyskin tähän hommaan tässä reilun kuukauden aikana. Tämä blogitaukoni tuli ihan suunnittelematta ja pienen pakon sanelemana.
Arki meni meidän perheessämme kertaheitolla maaliskuun 13. päivä uusiksi; tuolloin lapset jäivät kotihoitoon. Aina kun olisi ollut aikaa blogille, ei ole ollut energiaa. Kun taas olisi ollut energiaa, ei ole ollut aikaa. Näin ollen blogia ei ole tullut päivitettyä ja se on harmittanut minua todella paljon, sillä olin jo puolen vuoden ajan onnistunut saamaan blogin ujutettua arkeeni!

Mies käy edelleen normaalisti töissä, mutta minun roolini on muuttunut huomattavasti. Nyt päiväni muodostuvat kotiäitiyden ja yrittäjyyden sekamelskasta. Yritän olla läsnä lapsille niin paljon kuin mahdollista, mutta välillä minun on tehtävä myös töitä, sillä päiväuniaika ei ole riittävästi. Loput työt teen sitten iltaisin, kun mies on kotona, mutta suurin panostus ja paino on viikonlopuilla, jolloin mies on vapaalla. Hän saa silloin ottaa päävastuun kodista ja lapsista, jotta minä voin keskittyä työhöni ja tehdä kaikki kyseisen viikon rästityöt alta pois.

Alkuun yritin ihan liikaa hoitaa asioita päivisin lastenhoidon lomassa. Silmäni avautuivat viime viikolla. Mies lähti yhtenä iltana harrastamaan, minä laitoin lapset nukkumaan kahdeksalta ja jatkoin töitä vielä tunnin iltayhdeksään saakka. Heräsin sohvalta hieman kymmenen jälkeen; olin nukahtanut istuma-asennossa ja se on minulle jotain aivan superharvinaista! Olo oli niin väsynyt, kun siitä nousin, etten muista vastaavaa edes vauvavuosien aikana kokeneeni. Kuin ylitseni olisi vyörynyt jokin maantiejyrän kaltainen.
Tuo päivä oli ikään kuin sellainen herätyspiste; loputtomiin en jaksaisi 15-tuntisia päiviä tämän kaiken pyörittämistä ilman sen kummempia taukoja tai vapaapäiviä. Joten nyt välttelen tuollaisia hulluja päiviä ja yritän pyhittää ainakin illat klo 20 lähtien ihan vain rentoutumiseen. Se on niin tärkeää ja oikeastaan päivän ainoa ”nollaushetki”.
Olemme myöskin saaneet järjestettyä niin, että mies tekee nelipäiväistä työviikkoa ja käyttää kertyneitä, palkallisia vapaapäiviään tällä tavoin pois. Näihin viikkoihin on mahtunut onnekkaasti myös arkipyhiä (kuten pääsiäisen aikaan), jolloin jotkin viikot ovat olleet niiden ansiosta 4-päiväisiä. Melkoista sumplimista tämä kyllä on ja varmasti ihan joka perheessä!

Mutta katsokaahan miten upea pionikimppu:

Se oli ostaessani oikein tumman pinkki kuten tästä Instagram-kuvastani näkee, mutta muuttaa muotoaan ja sävyään joka päivä! Nämä kuvat otin päiväuniaikaan ja nyt iltaan mennessä kimppu on taas hieman erisävyinen. Nyt se on ihanan haalean persikkainen! Ehkä pakko käydä hakemassa ylihuomenna uusi, jos niitä sattuisi vielä olemaan… Enkä kyllä kerro missä näitä myydään, että ette ehdi ennen minua :D

Nyt hipsin tästä tuon kimpun viereen sohvalle rentoutumaan! Jotain ihanaa aivot narikkaan -hömppää iltapalan kera, niin eiköhän sitä ole sitten taas valmis yhteen uuteen hässäkkäpäivään. Miten teillä tämä uudenlainen arki sujuu vai onko arkesi ylipäätään muuttunut? ♥

Mietin monta päivää, mitä tänne kirjoittaisin. En missään nimessä halua sivuuttaa korona-aihetta, vaikka sitä onkin jo uutiset ja some-kanavat täynnä. Senkin seikan huomioon ottaen on erikoista, että kaikki eivät ymmärrä, mitä hallituksen linjaamat toimenpiteet käytännössä tarkoittavat. Vielä tänäkin aamuna ihmiset jakautuvat eri ns. leireihin mielipiteidensä ja käytäntöjensä kanssa. Onneksi se toinen ryhmä on kuitenkin vähemmistöä.
Silti, niin kauan kuin heitä on, on ulkonaliikkumiskielto päivä päivältä lähempänä meitä kaikkia. Nyt sentään saamme ulkoilla oman perheen kesken ja osa voi vielä käydä töissä. En missään nimessä haluaisi, että menetämme nämä viimeisetkin vapauden rippeet. Nimittäin, jos joillain ei pää kestä tätä nykyistä linjaa, miten se tulee kestämään ulkonaliikkumiskiellon astuttua voimaan?

Voivatko lapset leikkiä ulkona kavereidensa kanssa? Eivät.
Voiko bänditreenit kuitenkin pitää alle 10 hengen porukalla? Ei.
Voiko kokoontua pikkuporukalla yhdessä harrastamaan? Ei.
Voiko miesten autotalliporukka kokoontua harrasteautoa ruuvailemaan? Ei.
Lainaus täältä:
Marin: ”Nyt on tärkeää pidättäytyä muiden ihmisten tapaamisesta.”

Mielestäni pääministerin toteamus on helppo ymmärtää.
Tähän ei vaikuta asuinpaikkakunta. Tähän ei vaikuta, asuuko isossa kaupungissa vai pienessä kylässä tai missäpäin Suomea asuu. Jos asuu Suomen rajojen sisäpuolella, hallituksen linjaus koskee kaikkia, myös noita edellämainittuja ”pikkuporukoita”.

Ei ole missään sanottu, että korona ei voisi tarttua ulkona. Se voi tarttua missä vain. Ja missäpäin Suomea tahansa. Tutulta ja tuntemattomalta, sillä sekään ei vaikuta, onko tartuttaja tuttavaperheesi jäsen, serkkusi tai täysin tuntematon. Hänellä voi olla oireeton koronavirustartunta sukulaisuussuhteista huolimatta. Vastikään ulkomailla oleilleet eivät ole ainoita mahdollisia tartuttajia, sillä Suomessa tartunnan voi saada jo mistä ja keneltä tahansa. Tauti voi olla oireeton, mutta tutkimustulokset osoittavat, että oireetonkin tartuttaa virusta.

Kuten Ylen sivuilla uutisoidaan: Presidentti Niinistö vaatii koronarajoituksia uhmaavia ottamaan järjen käteen: ”Tällainen urheus päättyy viimeistään sairausvuoteella”.

Useasta paikasta saa lukea rohkaisevaa ”Kyllä tästä selvitään.” -lausahdusta, mutta fakta on se, että tästä ei selvitä ilman jokaisen panostusta. Jokaisen. Ei auta, jos perheessä kolme noudattaa ohjeita ja yksi ei. Nyt on kaikkien aika puhaltaa yhteen hiileen! Se on ainoa keino selvitä tästä mahdollisimman pienin vahingoin.

Meillä tilanne on se, että mies käy normaalisti töissä ja minä olen kotona lasten, kissojen ja yritykseni kanssa. Esikoinen oli viime viikon torstaina toistaiseksi viimeisen päivän päiväkodissa. Samalla päättyivät isovanhempien hoitovuorot kuopuksen osalta.
Viikkoon emme ole käyneet missään muualla kuin ruokakaupassa ja postissa (molemmissa minä yksin) emmekä ole vierailleet kenenkään luona. Esikoinen ei leiki ulkona naapuruston lasten kanssa, vaan leikimme ja ulkoilemme oman perheen kesken kaksi kertaa päivässä. Lapset kyllä sopeutuvat nopeasti ja he seuraavat hienosti aikuisten esimerkkiä!

Katselimme ja kuuntelimme maanantaina hallituksen tiedotustilaisuutta sohvalta käsin. Täytyy myöntää, että itku siinä pääsi, kun pääministeri luki tomeralla äänellä kohdan toisensa perään. Itku helpotuksesta, että vihdoin tilanteelle tehdään jotain isompia toimenpiteitä. Itku siitä, missä tilanteessa ylipäätään olemme. Itku kaikista mahdollisista seurauksista, joista vasta osan voi ehkä aavistaa.

Otan asian vakavasti, sillä olen seurannut tiiviisti uutisia maailmalta; erityisesti Aasiasta ja Euroopasta. Suomi ei ryhdy tällaisiin toimenpiteisiin kevyistä syistä, se on selvä. Mielestäni tämä lakkaa myöskin olemasta mielipideasia siinä vaiheessa, kun hallitus sanelee ohjeet koskien koko Suomen kansaa.

Joten tehdäänhän oma osuutemme ja huolehditaan siitä, että myös läheisemme tekevät! Näin pelaamme aikaa: hidastamme viruksen leviämistä ja kevennämme terveydenhuollon kuormitusta. Meillä ei ole varaa siihen, että kaikki sairastuvat samanaikaisesti! Tähän voimme kaikki vielä vaikuttaa! ♥