Meillä elellään täällä tällaista ihan tavallista lapsiperheen arkea. Tavallista perusarkea, juuri sitä parasta, josta elämä suurimmaksi osaksi koostuu. Kun siitä yrittää tehdä mahdollisimman mukavan ja mutkattoman, ei pitäisi olla suuremmin mitään valittamista. Ehkä jos joskus tuntuukin tylsältä, tarkoittaa se samalla myös sitä, että kaikki on kuitenkin hyvin ♥.

Lapset kasvavat vauhdilla! Ainahan sitä kuulee näin sanottavan, mutta jotenkin omien lasten kohdalla siihen havahtuu astetta herkemmin ja ehkä epäuskoisemmin! Vaikka omien lasten kasvua ja kehitystä tulee seurattua päivittäin, koittaa välillä sellaisia kausia (muutaman kuukauden välein), kun jotenkin äimistelee asiaa itsekseen tai läheisten kanssa: siis miten tuo mun ensimmäinen vauva on jo kohta mun pituinen, kuka tämä on??! :D

Esikoinen M aloitti viime kuussa jo toisen luokan. Edelleen niin tuoreessa muistissa vuoden takaiset tunnelmat, kun oli eka luokka käsillä ja äitillä pala kurkussa. Ensimmäisenä päivänä koulun pihalla sain pinnistettyä, mutta kotona yksin pääsi pieni liikutusitku. Siitä se pitkä koulutaival alkoi ja napanuoraa täytyi venyttää entisestään. Täytyi taas luottaa uudella tavalla – luottaa oman lapsen lisäksi myös ikään kuin vieraisiin ihmisiin ja antaa lapsen kulkea liikenteessä heidän joukossaan. Sääntöjä ja ohjeita tankattu pienen koululaisen pää täyteen. Mutta kun se lapsen mieli on niin erilainen kuin meidän aikuisten. Siksi meidän täytyy kantaa se vastuu liikenteessä ja huolehtia myös niistä pienistä siellä, vaikka ne eivät omia olisikaan. Ne on kuitenkin aina jonkun omia ja aina jollekin niitä maailmaakin tärkeämpiä ♥. Ja muistaa nämä asiat vuoden ympäri, ei vain kouluvuoden startattua.

Vuosi sitten teimme alkuun niin, että minä vein autolla esikoisen kouluun samalla, kun kuopuksen päiväkotiin. Alkuun myös hain hänet koulusta autolla, kunnes aloimme tekemään niin, että hän käveli koulusta kotiin. Siitä sitten pikkuhiljaa käveli kouluun ja lopulta sai kulkea matkat pyörällä. Oli oppinut tässä naapurustossakin kulkemaan omatoimisesti jo parin vuoden ajan, joten ihan ensikertalaisena ei yksin tien päällä ollut. Näin se maailma opettaa ja koulii ja totuttaa meitä vanhempiakin uuteen; aina pieni askel kerrallaan.

Mieleen on jäänyt eräs kerta, kun olin lähdössä asioille ja ajattelin, että otan esikoisen kotimatkansa varrelta kyytiin. Jonkin matkaa edelläni ajoi auto, joka pysähtyi risteykseen ja päästi lapseni suojatien yli. Liikutuin siitä ihan valtavasti, kun näin sen tilanteeen, sillä aivan liian moni auto ajaa suojatien yli pysähtymättä, vaikka jalankulkija seisoisi suojatien alussa/tien reunassa. Pahalta tuo tuntuu erityisesti lasten kohdalla. Tuo auto kuitenkin pysähtyi ja jotenkin se näky liikutti kovasti ja on jäänyt mieleeni näin pitkäksi aikaa ♥.

Välillä tosiaan tuntuu uskomattomalta, että M on jo kahdeksanvuotias ja niin pitkä, että päänsä huitelee tuossa mun olkapään yläpuolella :D (missä välissä tuo pääsi tapahtumaan?). On luonteeltaan aika tyypillinen esikoinen (allekirjoittanut toisena esikoisena tunnistaa piirteet…): huolehtiva, vastuuntuntoinen, kuuliainen ja aivan ihana isoveli meidän kuopuksellemme.

Kuopus N täytti heinäkuussa neljä vuotta ja aloitti innokkaana jo kolmannen päiväkotivuotensa. Hän meni siis päiväkotiin, kun oli täyttänyt kaksi (Tigrun kuolinpäivänä, never forget). Hän viihtyy päiväkodissa todella hyvin (tästä isoin kiitos mukavalle henkilökunnalle) ja nauttii, kun on ikäistään leikkiseuraa – naapurustosta kun ei täysin samanikäisiä löydy. N on tosi puhelias, toimelias, sosiaalinen, rempseä, huumorintajuinen ja tarkka poika. Hyvin päättäväinen ja tietää mitä tahtoo. Kova kiire joka paikkaan ja uskon, että se juontaa juurensa siitä, kun on aina pitänyt kiirehtiä isoveljen perään! Hyvä pitämään puoliaan ja pitämään huolta siitä, että ei ikinä saa vähemmän tai mitään huonompaa kuin isoveljensä. Jos näin pääsee käymään, se kyllä näkyy ja kuuluu :D ♥.

Ei ole niin herkkä kuin isoveljensä, mutta sitten kun ne silmät ovat kyynelissä, niin niin ovat kyllä äitilläkin! Ne isot silmät punareunaisina kyyneleitä täynnä ja väpättävä leuka on vaan näky, joka viiltää sydämeeni aina ja hyvin syvältä. Ihailen kuopukseni kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä, jotka on varmasti perinyt isältään. Minulle (eikä valitettavasti kovin suurta annosta myöskään esikoiselle) niitä ei ole juurikaan suotu, mutta aika hyvin tässä on kyllä näinkin neljä vuosikymmentä porskutettu, heh!

Tämä onkin todella mukavaa seurattavaa: tutkia ja tutustua poikien persooniin koko ajan enemmän ja löytää niistä tuttuja, mutta myös niitä vähemmän tuttuja piirteitä ja ominaisuuksia. Ovat keskenään hyvin erilaisia luonteiltaan (välillä mietin, miten voi olla mahdollistakaan) eikä ulkonäöissäkään ole muuta yhteistä kuin identtiset nenät :D. On ulkonäköpiirteitä ja luonteenpiirteitä sekä isältä että äidiltä ja niistä on muodostunut juuri heille sopiva kokonaisuus tehden heistä juuri sen, joita he ovat. Ihania ja ainutlaatuisia ♥.

Ihanan aurinkoinen sunnuntai ollut tänään ja vieläpä aika lämminkin! Hyvin tarkeni sipsutella pihalla uikkareissa ennen paljuun pulahtamista ja palju onkin ollut meidän venetsialaisten kohokohta tai miksi sitä sanoisi; ainakin pääohjelmanumero! Lapsille kohokohta oli toki kavereiden kanssa jaettu ilo ilotulitteista, vaikka toki ovat paljusta nauttineet hekin.

Täällä meilläpäin venetsialaisiin on tosiaan kuuluneet pommit ja raketit hyvin pitkään (ainakin koko oman elämäni ajan) siinä missä uuteen vuoteenkin. Niistä toki voidaan olla montaa mieltä; se on osittain kieltämättä turhaa rahanmenoa, mutta olisi tekopyhää kieltää sitä omilta lapsilta, kun muistaa, miten sitä itsekin lapsuudessa niin pommittelua odotti… Tämä on meillä iskän ja poikien yhteinen juttu: lapset odottavat pommilehtiä saapuviksi ja sitten niitä selataankin hartaudella (kuin joulun alla saapuvia lelulehtiä)! Tällä kertaa esikoinen ympyröi lehdestä lempparinsa ja niitä sitten seuraavana päivänä marssittiin ostamaan.

Eläimiä säälin, sillä eläimet pelkäävät usein ilotulitteiden ääniä. Näin myös meidän Sissy ja hän viettikin eilisen illan vaatehuoneessa vaatteideni alla. Aina kun itse olimme sisällä, hakeutui meidän seuraan eli ei nyt mitenkään ihan hirveän kauhuissaan ollut, onneksi. Alkuillaksi vanhempani tulivat seuraamaan poikien ilotulittelua ja ehdimmekin pommittaa suurimman osan ennen kuin alkoi satamaan vettä. Suojalasit on molemmilla selkärangassa, vaikka kuopus ei pommittelekaan, vaan katselee touhua hyvän välimatkan päästä suojalasit silmillä :D. Pojat myös reippaina siivosivat pommiroskansa, sade puolestaan huuhtoi ruudinjämät.

Loput raketit päätimme ampua hieman hämärämmällä ja päädyimmekin sitten sattumalta lasten perään lähtiessämme naapureille (eli samaan osoitteeseen kuin lapset :D) iltaa istumaan. Oli niin mukava ilta – aika kului kuin siivillä ja paljuvesi ehti naapureiden luona istuessamme lämmetä vahingossa lähes kiehuvaksi! Kävimme sammuttamassa paljun ja tsekkaamassa kisua, sitten takaisin raketteja ampumaan. Oli kiva kävellä naapurustossa ja ihailla kaikkia venetsialaistulia! Kantamamme raketit keräsivät naapuruston lapsia peräämme ja meitä olikin aika iso joukko lopulta raketteja katsomassa, olipa mukavaa!

Eilen kävimme myös seuraamassa kaupungin venetsialaisohjelmaa ja Suntin soutua. Kaupungilla oli myös veljeni perheineen, joten lähdimme sitten iltapäivällä vielä ennen mökillä käyntiä porukalla ravintolaan syömään! Taisi olla viimeinen ravintolaruokailumme seitsemän hengen kera; seuraavalla kerralla mukana messissä yksi vauveli ♥ eli olen kohta kahden lapsen täti!

Tässä kuvapari perjantain alkuillalta, kun palju oli lämpenemässä ja valmistauduimme pulahtamaan koko perheen voimin sekä perjantain myöhäisillalta, hetkeä ennen kuin miehen kanssa pulahdimme lämpimään veteen toistamiseen, lasten jo nukkuessa:

Lauantai-ilta päättyi samoin kuin perjantai-ilta: paljuun! (Tosin sattuneista syistä lauantaina vesi oli vielä kuumempaa kuin perjantaina :D.) Perjantaipäivä oli ihanan aurinkoinen ja paljusta olikin mahtavaa katsella upeaa, pilvetöntä tähtitaivasta. Lauantai oli pilvinen, joten tähtiä ei näkynyt, mutta raketteja sitten niidenkin edestä!
Se fiilis, kun pimeässä elokuun yössä vain tunnelmavalojen ja kynttilöiden valaistessa näet kuuman vesihöyryn ja pääset laskeutumaan veteen ♥. Ai että, tuohon ei kyllästy koskaan! Niin ihanaa kuin paljukausi onkin alkukesästä startata, ei se vedä vertoja tälle loppukesän paljusesongille. Pimeys ja tuo vesihöyry on niin ainutlaatuisen mahtavaa! Meillä ei siis käytetä paljua talvisin, sillä se olisi liian työlästä: vesi ehtisi jäätyä pitkällä matkalla letkussa ennen paljuun päätymistä, joten nautimme vain loppukeväästä alkusyksyyn tai niin pitkään syksyä kuin huvittaa…

Tänäänkin ehdimme jo päivällä pulahtamaan paljuun ja illalla on ihan pakko mennä taas ennen nukkumaanmenoa! Jäin ihan koukkuun tuohon tunnelmaan enkä harmikseni osannut taltioida sitä kännykälläni siten, kuin se todellisuudessa on. Instagram-videollani täällä tunnelma on kuitenkin lähimpänä todellista. Venetsialaiset – todellakin veden, tulen ja valon juhla! ♥

Vietetäänkö teilläpäin venetsialaisia?
Nyt se olisi sitten huvila-/kesäkausi virallisesti paketissa ja syksy voi alkaa ♥

Oi että, mun toive muutamasta lämpimästä loppukesän päivästä kuultiin! Täällä meilläpäin on ollut sateista ja sen vuoksi hyvin syksyisen tuntuista heinäkuun loppupuolelta lähtien, joten nyt täytyy ottaa ilo irti näistä lämpimistä päivistä. En meinannut eilen maanantaiaamuna uskoa silmiäni, kun vilkaisin keittiössä lämpömittaria… Päivällä lämpölukemat ylittivät virallisen hellerajankin, sama tänään. Tänään ehkä pakko päästä uimaan, sillä nyt viedään todellakin niitä viimeisiä uintipäiviä. Taitaa kyllä merivesi olla melkoisen raikasta, mutta niinpä tuo on ollut oikeastaan läpi kesän. Toivottavasti myös tämä toiveeni kuullaan: toivon, että koko elo- ja syyskuu olisivat lämpimiä ja vähäsateisia; syksystä tulee muuten aivan liian pitkä!
Muistan, että syksy 2020 oli tosi lämmin. Jopa lokakuussa oltiin ulkona t-paitasillaan päiväkotipäivän ja eskaripäivän jälkeen! Ei yhtään haittaisi, jos nyt kävisi samoin.

15-vuotiaan kissaneidin aurinkotuolikin (oikeasti toki pojille ostettu) on kannettu paraatipaikalle; tähän paistaa heti aamuaurinko, joten mikäs tässä nauttiessa! Tavoilleen uskollisena; samalla tutulla ilmeellä kesät talvet:

Nautitaan nyt vielä kesästä! ♥