Helpot pakettikortit

 

Meillä on oma paikkansa paperinkeräykseen meneville lehdille yms. ja niiden vieressä sellainen mun oma säilytyspaikka, johon laitan tärkeitä/säilytettäviä papereita ja lehtiä. Yhtenä päivänä olin lähdössä tyhjentämään paperinkeräyskassia, kun ajattelin että käynpäs läpi sen viereisenkin säilytyspaikan ja karsin turhat pois. Sieltä löytyikin ihana viime jouluna jonkin lehden välissä tullut Arabian joululehtinen! Olin laittanut sen jemmaan ajatuksella ”tämän haluan hyödyntää joskus johonkin” ja nyt päätinkin leikellä siitä parhaat palat pakettikorteiksi. Ihanan talvisen ja jouluisen tunnelmallisia kuvia!

Lehtinen oli kartonkia eli hieman paksumpaa, mutta liimasin korttien taakse vielä toisen valkoisen kartongin, peittämään mahdolliset toisen puolen tekstit ;). Hyvän joulun toivotukset lahjan saajan nimen kera, rei’ittäjällä reikä kulmaan ja nauhalla lahjaan kiinni! Isompaan lahjaan mukaan isompi ja pienempään pienempi pakettikortti.
Lehtisen välistä löytyi myös yksi sivu valmiita pakettikortteja, näillekin tuli käyttöä eikä tuo Arabian logo nyt niin häiritsevä kuvan reunassa ole ;). Että jos pakettikortit on vielä hankkimatta, niin ei muuta kuin omaa sisustuslehtivalikoimaa penkomaan!

Kolme yötä Jouluun on… 

Pakkanen huitelee parissakymmenessä pakkasasteessa ja vielä pitäis kaupoille lähteä… Kauppalistalle lisäsin vielä viime hetkillä rommirusinarahkan ainekset, nam! Siitä tuli viime joulunakin niin herkullista (vaikka itse sanonkin :P), että sitä on ehdottomasti tehtävä nytkin, ehkä jopa jo huomenna, jos en malta aatonaattoon asti odotella…

Mutta nyt seuraavan puuhastelun kimppuun! Pirteää pakkasperjantaita!

Comments

  1. Heidi
    21.12.2012 / 12:46

    Olipa kiva idea! Oikein ihanaa joulua sinne! <3

    • 21.12.2012 / 12:50

      kiitos Heidi! sitä samaa sinne <3

  2. 21.12.2012 / 14:07

    Ihana idea, jollaista itsekin pyrin toteuttamaan :) Tänä vuonna pakettikortit on tehty valkoisesta kartongista, joiden toiselle puolelle on liimattu viimevuotisen lahjapaperin jämästä mustavalkoisia raita- ja pallokuvioita. Tuli tosi nättejä.

    • 21.12.2012 / 17:58

      voi varmasti kauniita sun pakettikortit! itse ajattelin ensi vuonna hyödyntää tapettijämiä pakettikortteihin :)

  3. Eeva
    21.12.2012 / 21:17

    Voi miten ihana idea! Minäkin kaivelin het lehtikeräykseen menevästä korista Pentikin joulukuvaston – ja aion rohmia tämän idean sitten ensi jouluna. Kiiiitooos vinkistä :) Leppoisia joulun touhuja sinne <3

    • 21.12.2012 / 22:00

      voi ihana kommentti Eeva, kiitos! tosi mukava kuulla että pidit tästä vinkistä :). Pentikilläkin on tosiaan ihania kuvastoja! mukavia puuhasteluja sinnekin :))

  4. Emppu
    22.12.2012 / 12:02

    Loistava idea tosiaan! Ja tämähän sopii sovellettavaksi myös kaikkiin lahjoihin, ympäri vuoden – eri kuvilla tietty ;-)

    Itelläni on tapana repiä lehdet palasiksi ja kerätä kaikki silmää miellyttävät kuvat, ajatuksia herättävät tekstit, reseptit jne talteen, ja noita arkistoja alkaa olla jo kerääntynyt…kröhöm. Korttiaskarteluihin voisi ihan hyvin käyttää esim reseptejä, koska herkkureseptit voi kopioida omiin vihkoihin, jolloin ohje ei ole menetetty ystävälle tms. :-D

    Kaunista joulun aikaa!

    • 22.12.2012 / 14:37

      niin sopii! reseptikorttihan ois aivan ihana :))
      kiitos samoin sinulle Emppu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.