Musiikkia saunaterassilla ja missä milloinkin!

 

249

Viikon viimeinen päivä on alkanut aurinkoisissa merkeissä, onpa mukavaa! Paljun vesi on vielä eilisiltaisista kylpemisistä johtuen ihanan lämmintä ja saunaterassin puolella tuoksuu palanut puu; mietiskelin tuossa hetki sitten paljuun pulahtamista päivän alkajaisiksi… Viimeistään iltapäivällä sinne pulahdan, se on varma! Saunaterassille alkaa aurinko paistamaan noin kolmen aikaan iltapäivällä, joten aamusella mahdollisesti vielä hiukan unenpöpperössä siellä saa nauttia pienestä hämäryydestä. Sinne on myös mukava aamupäivisin siirtyä vilvoittelemaan pääterassin paahteesta.

Hemtexin Kokkolan myymälän loppuunmyynnistä aikoinaan kotiuttamani mustat lyhdyt toimivat näin kesäaikaan kivoina maljakon suojuksina:

cats

Viime päivinä on tullut vietettyä aika paljon aikaa ulkona; vaikka lämpöasteita ei niin hurjasti ole ollut, on molemmat terassit olleet kuitenkin ahkerassa käytössä! Ja lähes poikkauksetta jompikumpi meistä, minä tai mies, on tuonut kainalossaan terassille tämän Sonyn langattoman kaiuttimen, jonka sain Sonylta blogityöni kautta:

164

Kyseessä on siis Sonyn SRS-BTX300 -mallinen langaton kaiutin, jonka avulla musiikkia voi kuunnella mm. Bluetoothin kautta suoraan älypuhelimesta – mitään kaapeleita ei tarvita. Musiikin kuuntelu onnistuu esim. Spotifysta tai sitten ihan radiostakin, miten vain haluaa. Kaiuttimen voi myös kätevästi napata mukaan kesäiselle piknikille tai ottaa viihdykkeeksi rannalle; akku kestää jopa kahdeksan tuntia. Teinpäs perjantaina viikkosiivouksetkin tämän soidessa taustalla :D (on siis aika tehokkaasti helppoudellaan korvannut olkkarin normimusavehkeet…).

180

182

183

Täältä lähtee plussat sekä äänenlaadusta että kivasta muotoilusta! Eikä värissäkään ole kyllä valittamista ;). Myöskin eiliset vieraamme huomasivat kaiuttimen ja kehuja sateli juurikin näistä samoista ominaisuuksista.
Meillä on ollut suunnitelmissa lisätä vielä kattokaiuttimet sekä pääterassin että saunaterassin kattoon, mutta nähtäväksi jää, alkaako mies enää tämän jälkeen niitä värkkäämään… Luulen, että tuo asia sai ainakin hieman lykkäystä, heh.

220

cats

206

Tämänkaltaisia iltamia on toivon mukaan edessä vielä useampia! Eiköhän tämän voimin jaksa vielä pari melkoisen tiivistä työviikkoa ennen kesälomaa 8). Täällä vietettiinkin eilen jo pienimuotoista juhannusta, varsinainen juhannus kun hurahtaa ohi työn merkeissä…

cats

208

Mutta sitten teitä mahdollisesti kiinnostavaan seikkaan: myös joku teistä voittaa itselleen tällaisen kaiutinkaunottaren (palkinnon arvo 199 €)Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, miksi juuri sinä haluaisit voittaa tämän Sonyn langattoman kaiuttimen?
Arvonta päättyy 20.6.2013 klo 12, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja julkaisen voittajan. Arvontaan osallistuaksesi tarvitset nimen/nimimerkin sekä sähköpostiosoitteen, jotta tavoitan voittajan vaivattomasti. Sähköpostiosoite tulee näkymään vain minulle, jos kirjoitat sen sille varatulle riville.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

216

Arpaonnea ja aurinkoista sunnuntaita kaikille! 

Comments

  1. lindaa
    20.6.2013 / 09:32

    Meillä on iso terassi ja siellä sopis hyvin kuunnella tuolla :)

  2. Susanna J
    20.6.2013 / 09:34

    Sopisi sisustukseen loistavasti ja toisi musiikin myös meidän terassille!

  3. SH
    20.6.2013 / 09:40

    Tuohan ois just meidän kesämökille sopiva laite. ;)

  4. Taina
    20.6.2013 / 09:45

    Rakastan musiikkia ja se tuo helpotusta jatkuviin särkyihin.Tätä olisi helppo kuljettaa mukana terassille :)

  5. Oona
    20.6.2013 / 09:48

    Onpas varsin veikeä kaiutin! Olisipa ihanaa, jos saisimme heinäkuulle suunniteltuihin grillijuhliimme myös menevää musiikkia, ja vieläpä noin tyylikkäästä kaiuttimesta :)

  6. Emilia
    20.6.2013 / 09:52

    Tuommoinenhan meidän uudelta terassilta vielä uupuu! :) Enää ei tarvitsisi parvekkeen ovi auki kuunnella musiikkia. Uuden vauvan synnyttyä piakkoin voisi nauttia. musiikista vain terassilla. :) Ja onhan tuo laite tyylikkäämpi kuin vanha cd-soitin äänentoistosta puhumattakaan. :)

  7. Pomppajus
    20.6.2013 / 10:01

    Meidän pihalta puuttuu musiikki! Tuo ihana kapistus olisi juuri passeli sinne… :))))

  8. taru
    20.6.2013 / 10:10

    Voitaisiin laittaa tanssiksi uudella terassilla 4-v tytön kanssa :)

  9. jennica
    20.6.2013 / 10:17

    Meillä on ollut jo pitkään hakusessa jokin kaunis ja näppärä soittopeli, jota voi käyttää kotona sisällä ja mökin terassilla – Tässä se on! Meille kiitos tuommoinen! :)

  10. zarp
    20.6.2013 / 10:18

    Hankittiin rivitaloasunto, jonka suuri piha on ollut hoitamatta parikymmentä vuotta. Luonnollisesti kaikki liikenevä aika menee nyt pihalla puuhaillessa, ja olisi aika mahtavaa jos saisi sinne musiikkia mukaan siivittämään mm. haavan juurien kaivelua maasta. Siispä kaiutin olisi omiaan tähän huusholliin! :)

  11. 20.6.2013 / 10:29

    Ehdottomasti mukana! Kyllähän tuollainen olisi erittäin kätevä esimerkiksi pihahommien rytmittäjänä tai rantapäivää säestämässä :)

  12. Emma
    20.6.2013 / 10:33

    Mukana ollaan, kätevää olisi voittaa tuollainen, niin voisi kuunnella musiikkia missä vain :)

  13. Kati
    20.6.2013 / 10:45

    Olisin ikionnellinen jos voittaisin: samaistun All You Need is white -bloggaajaan. Rakastan valkoista, kaikkea pientä ja kaunista, herkullista, hieman turhuuttakin. Arjen luksus on se, mitä elämässä kannattaa vaalia. Ihanaa kesää <3

  14. maritus
    20.6.2013 / 10:45

    Olen osallistunut moneen arvontaan blogeissa voittamatta koskaan mitään. Tämä kaiutin näyttää kyllä niin kivalta, että joskus minunkin olisi voitettava jotain. Tarpeeseenkin tulisi :)

    p.s. Blogiasi olen seurannut vasta vähän aikaa, pidän kovasti tyylistäsi :)

  15. 20.6.2013 / 11:06

    Ihana arvonta!!! Meidän perhe on oikein musiikin suurkuluttajia ja kuunnellaan paljon musaa Spotifyn kautta. On mielestäni lähes häpeä ettei meiltä vielä löydy tuollaista kajaria ;) Eli jos voitto osuisi kohdalle, siitä ilahtuisi kerralla 5 ihmistä ja vielä naapuritkin kun sen kautta kuunneltaisiin musaa omalla terassilla <3

  16. Sari B.
    20.6.2013 / 11:13

    Olisi kätevä liikutella teressille ja takaisin sisälle :)

  17. Miida
    20.6.2013 / 11:48

    Mahtava arvonta! Sony SRS-BTX300 on vastaus kysymykseen ”Mitä miehelle syntymäpäivälahjaksi?” :)

  18. Hmm..
    19.7.2013 / 19:15

    Mä en itse ymmärrä näiden erillisten langattomien juttujen päälle mitään, mutta sen jälkeen kun meidän kotiin tuli monikanavajärjestelmä, eli jokaisessa huoneessa on oma kaiutin ja kaikki toimii puhelimme tai padillä, ja kaikista voi kuunnella samaa tai eriä (esim lapset omissa huoneissaan) niin olin myyty! Miksi roudailla yhtä laitetta pitkin poikin kun homma toimii toisinkin. Lisäksi on aivan ihanaa kulkea pitkin kotia, kun tarvittaessa musiikin kuulen olkkarin hifijärjestelmien lisäksi keittiössä, saunassa, patiolla ja niin ylä kuin alakerrassa. Se on luksusta! Laatu maksaa, mutta siihen kannattaa panostaa!

    • 20.7.2013 / 22:09

      juu kyllä meiltäkin löytyy kaiuttimet olkkarin lisäksi keittiöstä, terasseilta ja kylppäristä. mut niistä ei ole iloa rannalla tai puistopiknikillä, kuten tästä kaiuttimesta on ollut :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.