Liian valkoinen ruokailutila?

 

Tämä päivä alkoi huomattavasti energisemmissä merkeissä kuin eilinen! Heti ensitöikseni puunasin keittiön ja siivosin ruokailutilan, nyt huvittaa miettiä tätä postauksen aihettakin kun on taas siistiä! Kananmunat porisee kattilassa selkäni takana ja pyörittelen tässä ruokailutilassa istuessani tuota otsikon lausetta mielessäni. Tosin en kyllä tiedä, voiko jokin tila olla liian valkoinen… Voi olla, että raskaushormonit saavat tämän aikaan, mutta olen tässä viime viikkoina mietiskellyt kotimme ruokailutilaa ja haaveillut uudistuksista sen suhteen.

008

Kaikki lähti alunperin siitä, kun mietin, että pitäisiköhän teettää ruokailutilaan jotkin vaaleanharmaat paneeliverhot. Tuosta ajatuksesta en ole päässyt oikeastaan eteenpäin, mutta mukaan tuli myös vanha tuttu pähkäilynaihe: uudet ruokapöydän tuolit. Niistä olen kirjoitellut aiemminkin; hankinta tulee eteen jossain vaiheessa ja olenkin yrittänyt käyttää tätä aikaa hyödykseni ja mietiskellyt, mitkä tuolit olisivat parhaat ja mahdollisimman pitkäikäiset. Tähän asti vahvin ja pitkäaikaisin suosikki on ollut HAY:n About a Chair – se on meidän molempien toimesta myös muutamaan otteeseen koeistuttu ja siltä osin näytän kyllä vihreää valoa. Mietin vain, onko ne liian kookkaat ja millaiset baarijakkarat niiden kaveriksi sitten sopisi…

Toinen tuolivaihtoehto voisi olla HAY:n Hee – kaunis ja siro, mutta olisiko siinä mukava istua ruokapöydän ääressä… Voi olla, että ei. Istuinpehmusteet sitten taas mielestäni pilaisivat tuolin ulkonäön.

017

Nooh, jotta tuoleissa ja verhoissa ei olisi liian vähän haaveiltavaa, olen pyöritellyt mielessäni myös uudenlaista kattovalaisinta. Tämä kyseinen vaihtoehto toisi tilaan kodikkuutta ja lämpöä sekä vähentäisi tilan valkoisuutta. Kyse on siis haaveesta eikä mistään aikataulutetusta toteutussuunnitelmasta – varmasti moni muukin leppoisina joutilashetkinään pohtii kotinsa sisustusta ja miettii, mitä voisi mahdollisesti muuttaa? Nykyinen ruokailutilan valaisin (Kartellin FL/Y) ei ole ollut paikoillaan vielä kolmea vuottakaan, joten senkään vuoksi tämä ei ole ihan ajankohtainen asia ;). Kaikkea ei aina tarvitse toteuttaa, mutta kaikesta voi haaveilla!

Tämä kyseinen mielessäni pyörivä valaisin löytyy Secto Designilta, mutta vaihtoehtoja onkin sitten aina Octosta Sectoon. Myöskin (kollaasista puuttuvat eivätkä ehkä niin tutut) Atto ja Victo voisivat olla harkinnan alla. Valaisimen valitsisin joka tapauksessa sävyssä koivu. Miltäs teidän korviinne kuulostaa ja kumman kollaasin valaisimista näkisitte meidän ruokailutilassamme? Olisikohan Secto liian pieni ja sitä myötä orvon näköinen ihan yksinään… Kahta tai kolmea sellaista en kuitenkaan tulisi hankkimaan. Entäs mitä ehdottaisitte tuoleiksi?

Kuvakansiot1

(Tuotekuvat lainattu Finnish Design Shop.)

 

Comments

  1. 27.2.2014 / 12:41

    Täällä ehdoton Secton kannattaja, oli meidän valaisin hankinnoista ehdottomasti paras ja kaunein <3

    http://www.villalehtonen.fi/2013/03/talokierros-keittio.html

    Ollaan oltu tosi tyytyväisiä valaisimeen, ja se tuo ihanaa kodikkuutta mutta samalla suomi designia kotiin, en vaihtaisi lamppua enää mihinkään <3

    Tosin tykkään kyllä muistakin Seppo Kohon valaisimista, ja muutkin muodot olisi kelvanneet meille :)

    • Anu
      27.2.2014 / 13:06

      Tuo ekan kommentoijan valaisin on kyllä Octo ;-)

      Saman minäkin juuri hankin valkoisena. Tykkään lujasti ja suosittelen sitä sinullekin. Sopivasti koivun sävyä tuomaan lämpöä mutta kokonaisuus pysyy silti valkoisena.

      Meillä se ei ole ruokapöydän päällä vaan ns. kirjastohuoneessa, josta näkyy sopivasti olkkariin. Mutta voihan sen pöytäänkin joskus tuoda :)

      Hayn tuoleista minä en tykkää kummastakaan, mutta päätöshän on sinun :)

      • 27.2.2014 / 13:21

        Näkyykö siinä valkoisessakin koivun sävyä, tarkoitan sisäpuolelta pienten rakojen kautta? Noita kun on siis saatavilla mustina, valkoisina ja koivun sävyisinä; olen mietiskellyt kahta viimeistä sävyä…
        Olisiko sulla ehdottaa jotain muita ruokapöydän tuoleja? :)

        • Anu
          27.2.2014 / 22:35

          Joo sisäpinnat on koivun sävyä, koivu erottuu kyllä ihan selkeästi.

          Noiden kolmen sävyn lisäksi on vielä pähkinä tai joku muu neljäs, mutta se tuskin on teidän kotiin mieluisa sävy :)

          Mun suosikkeja ruokapöydän tuoleja on valkoinen seiska ja valkoinen Artek 66 :)

          • 28.2.2014 / 09:58

            Hyvä tietää! Täytyy käydä jossain liikkeessä sitä vielä vilkaisemassa :).
            Mainitsemasi tuolit on kyllä tosi kauniita!

      • 27.2.2014 / 20:26

        Totta, niin onkin Octo, vastasin niin innokkaasti että menin itsekin ihan sekaisin ;) Kiitos korjauksesta!! :) :)

    • 27.2.2014 / 13:22

      Ihanasti sopii Octo teidän kotiin! Se on kyllä tosi kodikas ja sellainen lämpöisen näköinen valaisin!
      Secto Designilla on tosiaan monia ihanuuksia, en ehkä saisi koskaan päätettyä sitä oikeaa :).

    • 27.2.2014 / 13:24

      Tuokin on kyllä ihana versio, kevyempi! Itselläni nämä kookkaammat vain ovat olleet mielessä jo niin monta vuotta… Saisipa kotitestailuun :).

  2. 27.2.2014 / 12:51

    Kollaasin tuoli ja valaisin sopivat kauniisti yhteen ja toimisivat kavereina uudelle lipastollekin. Tosin minä olen Fly:n kannattja, ja jos haluat sen joskus myydä, niin annan mielelläni sille uuden kodin :)

    • 27.2.2014 / 13:26

      Joo, mietin vain että tulisiko sitten jo liikaa puunsävyä…
      Hyvä tietää ostohalukkuutesi, pidänpäs mielessä ;). Tosin tykkään siitä itsekin niin kovasti, etten tiedä haluanko koskaan luopua… Harmi kun valaisimille on rajallisesti tilaa :).

      • Syhi / Syhinä-blogi
        27.2.2014 / 15:45

        Maailmassa on liikaa ihania valaisimia! Pelkään sitä hetkeä, kun pöydällä on Block, Milk ja AJ rinta rinnan. Katossakin vielä muutama erilainen ihanuus saman katkaisijan perässä :D

        • 28.2.2014 / 09:41

          Kyllä, liikaa on! Ja juuri senpä takia mietin, että kyllähän niitä voi hankkia ja sitten jossain vaiheessa myydä ja ostaa tilalle toisen, jotta pääsee nauttimaan mahdollisimman monista haaveidensa valaisimista ;).

  3. Veera
    27.2.2014 / 13:17

    Itsekin pähkäilen juuri keittiön tuolien kanssa. Tykkään kovasti Hayn Hee tuoleista, mutta samaan päätökseen olen tullut, että niissä ei välltämättä olisi kovin mukava istua ruokapöydän ääressä…

    Aiemmassa postauksessasi näkyi betoninen ruukku uuden lipaston (joka muuten on.aivan todella upea) päällä. Mistä tuo ruukku on?

    • 27.2.2014 / 13:29

      Nuo Heet on kyllä niin kauniit myös! Ehkä pakko ainakin yksi sellainen kotiin hankkia ;). Eteiseen tai sellaiseksi seilaavaksi versioksi.
      Betonisen ruukun olen ostanut Village-sisustusliikkeestä, jota ei valitettavasti Kokkolassa enää ole.

  4. jonna
    27.2.2014 / 13:28

    Moikka. Mulla ei itellä oo kokemusta, mutta olen kuullut todella hyviä kokemuksia noista HAY:n Hee -tuoleista, että niissä on hyvä istua. OKV-blogissa muistaakseni kirjoitettiin, että ainoastaan keittiönpöydän ääressä työskentelyssä (useita tunteja tietokoneella) alkoi takapuoli puutumaan noissa tuoleissa, mutta luulen että sama kai se on mikä tuoli on, jos tunteja istuu niin alkaa puuduttaa.

    Molemmat tuolivaihtoehdot ovat tosi kauniita, ja molemmat sopisivat tuohon tilaan. Korjaa jos olen väärässä, mutta eikös Hee-tuolista ole myös baarijakkaraversio? :)

    • 27.2.2014 / 13:38

      Hei kiva kuulla! Tällaisissa hankinnoissa on aina omat haasteensa, kun ei niitä saa kotisovitukseen :). Tai tokihan tuotteilla on palautusoikeus, mutta tuntuisi turhan vaivalloiselta…
      Hee-tuolista on tosiaan olemassa baarijakkaratkin! Mietin vain sitä, että onko silloin jo liikaa sellaista rimamaisuutta kun tuolit olisivat tosi lähellä toisiaan :D. Että kuinka levoton näky se olisi…

      • jonna
        27.2.2014 / 14:58

        Aa, aivan. Ymmärrän. En ole seurannut blogiasi vielä kovin pitkään, enkä tietenkään osaa hahmottaa, kuinka lähekkäin tuolit tulisivat :)

        Kaunis koti teillä on jokatapauksessa!

  5. Sanna
    27.2.2014 / 14:00

    Meillä on arkiruokapöydän kaverina Hayn Hee tuolit ja ovat erittäin mukavat istua, eivätkä kaipaa pehmusteita. Itsekin hiukan epäilevällä mielellä tuolit tilasit kun mietin istuinmukavuutta, mutta eipä ole tarvinnut katua ja edelleenkin parin vuoden katselun jälkeen esteetikon silmä lepää tuoleja katsellessa. :) About a Chair tuolit olisivat varmasti omiaan pehmentämään ruokailutilanne valkoista ilmettä, mutta meneekö tila liian ahtaaksi? Kuvista on hieman vaikeaa hahmottaa tilan todellista kokoa ja sitä minkä verran ruokailuryhmän ympärille jäisi tilaa, kun tuolithan eivät mene juuri yhtään pöydän alle kuppimaisuutensa ja korkeutensa takia. Teille voisi sopia myös Muuton Visu-tuoli valkoisena puunvärisillä jaloilla, http://www.room21.fi/fi/artiklar/-6734.html. Kaveriksi vaikkapa tällainen valaisin, http://www.room21.fi/fi/artiklar/-10121.html. :)

    • Piritta
      27.2.2014 / 22:44

      Kyllä ne about a chairit uppoo pöydän alle yllättävän paljon laskeutuvan mallisten reunojensa ansiosta. Ja ovat kyllä oikein hyvät tuolit! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ;)

    • 28.2.2014 / 09:35

      Kiva kuulla kokemuksiasi Sanna!
      Tuota itsekin mietin, että voi olla että pöydän keittiön puoleinen sivu jäisi liian ahtaaksi… Olen miettinyt myös vaihtoehtoa, että sillä puolella olisi jokin penkki ja tuolla toisella puolella tuolit.
      Visu-tuoli on aivan upea, hinta vain mietityttää, alkaa olla aika kipurajoilla ;). Tuo linkittämäsi valaisinkin on tosi kaunis! Kiitti ehdotuksista :).

  6. Tipi
    27.2.2014 / 14:02

    Otsikko ja sen pohdiskelu oli aivan oikein osuva.
    Ruokailutila on täysin valkoinen. Täysin valkoiseen ympäristöön silmä kaipaa jonkinlaista värilaiskaa tai vangitsijaa katseele. Ei sillä, että täysin valkoisessa olisi jotain vikaa, mutta kyllä se vaihtelukin virkistää! :)

    • 28.2.2014 / 09:36

      Itse en sanoisi sitä kuitenkaan täysin valkoiseksi, kun siellä on harmaata, puunsävyä ja vihreääkin, mutta näin me näemme asiat eri tavalla :).

  7. Tove
    27.2.2014 / 14:12

    Meillä on kirjastohuoneessa Victo valkoisena. Siinä puunväri paistaa juuri sopivasti raoista, ja se on mielestäni raikkaamman värinen kuin täysin puunvärinen. Puunvärihän vielä tummuu ajan mittaan, joten se voi ruveta näyttämään tunkkaiselta. Octo, Victo tai Atto valkoisena mielestäni sopisi teille. :)

  8. Heidi
    27.2.2014 / 15:09

    Mieti miten hankalaa tuollaisesta kuppimaisesta tuolista on aina nousta. Sitä pitää joka kerta siirtää taaksepäin.

    • 28.2.2014 / 09:39

      Ihan totta, tuota olenkin miettinyt ja siksi pohdinkin muita vaihtoehtoja tuon tuolin rinnalle… Tosin kyllä noita nykyisiä tuolejakin täytyy siirtää taaksepäin, muuten jalat menevät solmuun tuolin jalkojen kanssa :).

  9. Adelheid
    27.2.2014 / 16:01

    Minä olen pikkuhiljaa ostanut Ilmari Tapiovaara valkoisia Domus-tuoleja. Ne ovat melko kookkaita, mutta ajaton muotokieli puhuttelee minua ja lisäksi niissä on hyvä istua :) Itse olen vailla uutta pöytää… On teidän ruokapöytä BoConseptin? Itse olen katsonut yhtä BoConeptin päytää, mutta en ole nähnyt sitä vielä lifenä… kuvien perusteella se taitaa kiiltää. en ole varma sopiiko se tämän takia tuoleihini

  10. Maria
    27.2.2014 / 18:59

    Sekoitanpa pakkaa minäkin. Meillä on myöskin ollut hyvin valkoinen koti – kaikki huonekalut kiiltovalkoisia. Tehosteväreinä musta ja latte (lähinnä tyynyt ja sohvat,päiväpeite jne.)Viimeisen vuoden aikana koti on pikku hiljaa alkanut tuntumaan liian steriililtä makuuni (joka siis on muuttunut;)- nyt olemme uusineet kalustoa tarpeen mukaan ja tuoneet mukaan koivun sisustukseen. Minusta koti tuntuu nyt paljon lämpimämmältä. Siksi heitänkin villin kortin tuoleihin -Artek, sieltä löytyy monia erilaisia vaihtoehtoja kevyistä jämäkämpiin. Ja laatu on aivan huippua ja takuu lähes elinikäinen.

    • 28.2.2014 / 09:43

      Mielenkiintoista kuulla mietteitäsi! Itse en koe, että kotimme on liian steriili, suorastaan rakastan tätä valkoisuutta, mutta pieni vaihtelu aina virkistää :).
      Kiitti Artek-vinkistä, tutustun!

  11. 27.2.2014 / 19:05

    Nättejä vaihtoehtoja! Meillä on ollut samat mietinnässä/haaveissa, tosin luulen että hayn tuoli on vain välillä pöydän päädyssä sillä koen ne hiukan hankaliksi lapsiperheessä. Yhtenä vaihtoehto tuolina olen pitänyt calligariksen basil tuoleja puujalkaisena, olisiko se teille vaihtoehto?
    Secto on ikisuosikki ( nimenomaan se secto, muista malleista en niin piittaa) mutta nyt olen ihastunut niin erilaiseen tom dixonin kuparipalleroon siihen vaan pitäisi säästää tuplaten rahaa!

    • 28.2.2014 / 09:45

      Googletin tuon, oli tosi kaunis! Mietin siinä vain sitä selkänojaa, että kyllästyisinkö siihen ajan mittaan… Ehkä suora selkänoja olisi ajattomampi vaihtoehto mulle :). Kiitti kuitenkin tästä vinkistä, mietin sitäkin!
      Secto viehättää muakin, tykkään valtavasti sen muodosta, mutta yksinään varmaan liian pieni ruokailutilaamme…

  12. HannaKoo
    27.2.2014 / 20:43

    Oi ihania mietteitä! Mulla on itselläni secto x2 ruokailupöydän yläpuolelle ollut ostoslistalla, ”sitten kun on tarpeeksi ylimääräistä” ja teille sopisi tuo octo kyllä todella mainiosti ruokapöydän yläpuolelle! Ja nuo about a chairit, niin kauniita! Oisko ideaa, jos hankkisit ne ruokapöydän tuoleiksi ja niille kaveriksi nuo Heet baarijakkarana? Saattaisi sopia kivasti yhteen :) Onpa meillä kyllä samanlainen maku, olen nimittäin juuri noita baarijakkaroita meille myös haaveillut, kuten how about a chairia parina kappaleena jonkun toisen tuolin kanssa yhdistettäväksi ruokapöydän ääreen :)

    • 28.2.2014 / 09:50

      Kuulostaa loistavalta sun ostoslista! Enemmän pidän kuitenkin tuon Secton muodosta kuin Octon, oivalsin tämän eilen :D.
      Hyvä tuo sun ideasi tuolien ja baarijakkaroiden suhteen! Toinen, mitä olen miettinyt, niin olisi juuri toisinpäin ;). Nimittäin About a Chairit voi tehdä ruokailutilan keittiön puolen liian ahtaaksi, niin ehkä Heet voisi olla parempi vaihtoehto, hmm…

      • HannaKoo
        1.3.2014 / 12:16

        Joo, toimisi kyllä ehdottomasti myös toisinpäin! Itse ajattelin vain ”automaattisesti” toisin päin :)

  13. Johanna
    27.2.2014 / 20:49

    Heitän todellisen villinkortin vaihtoehdon, joka ei nyt välttämättä ole ihan kriteeriesi mukainen. Ite oon ihastunut Ikean Nordmyra tuoleihin: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/10087644/ Voisivat sopia teidänkin ruokailutilaan ja koivu toisi sitä lämpöä tilaan.

    • 28.2.2014 / 09:51

      Kaikki villikortitkin ovat erittäin tervetulleita, kiitos vain! :)
      Nuo tuolit on munkin silmissäni tosi kauniit, mutta mietin vain sitä, että saako noita esim. 10 vuoden päästä enää, jos tarvetta ilmenee (tuoli rikkoontuu/niitä tarvitaan lisää tms.). Hinnasta iso plussa! :)

  14. Tiina
    27.2.2014 / 21:23

    About a Chairit sopisivat teille todella upeasti! nuo Hayt jotenkin tökkivät omaan silmääni, vaikka ihan kauniin keveät ovatkin. Sectolla on tosiaan myös ihania valaisia, itse olen saanut pakkomielteen tuosta Octosta, mutta Secto varmasti sopisi myös teille tuolien pyöreämmän linjan jatkoksi.

    • 28.2.2014 / 09:53

      Ne kyllä sopis! Mietin jo sitäkin, että jos ostan pöydän toiselle puolelle About a Chairit ja toiselle puolelle Heet :P. Nimittäin nuo isommat ei ehkä mahdu keittiön puoleiselle sivulle vaan tukkivat väylän…

  15. 27.2.2014 / 21:41

    Sattuipa sopivasti aiheesi, joten päätin siksi kommentoida. Kirjoitin juuri omaan tuoreimpaan postaukseeni omakohtaiset kokemukset Hay Heen tuoleista ja Secto-valaisimesta keittiössä. Kokemusta molemmista nyt vuoden verran – tykkään niistä valinnoista edelleen, mutta muutama käytännönasia kannattaa ottaa huomioon. Käyhän kurkkaamassa :)

  16. Marjo
    27.2.2014 / 21:51

    Oi, täälläkin ostoslistalla nro ykkösenä on Secto-valaisin mustana (tai koivusena)!! :D

    Tuoleista sen verran että noi molemmat Hayt on kyllä kauniita! Itsekin mietin nuita About a chair-tuoleja ruokapöydän tuoleiksimme mutta tuo liialline kuppimaisuus sai sitten kääntymään toisten tuolien puoleen. Tuolimme ovat Boconceptin London-tuolit, jotka ovat hyvin lähellä tuota Hayn ”kevyempää” versiota :) I like :)

  17. Maisa
    28.2.2014 / 19:03

    Koti muuntautuu ajan, tilanteen ja fiiliksen mukaan. Ja niinhän on hyvä :) Teilläkin se pieni tuleva tahmatassu saattaa muuttaa joitain pintoja ja värejä … Tai sitten ei? Jokaisen koti kun on niin omanlaisensa!

    • 1.3.2014 / 09:46

      Näinhän se on ja hyvä niin! Kyllä sitä mieli muuttuu monen muunkin asian suhteen aina aika ajoin, joten miksei sitten myös sisustukseen kaipaa jotain vaihtelua :).

  18. -tintti
    1.3.2014 / 08:11

    Mun mielestä ei ole liian valkoista, mutta ymmärrän, että kun tuota päivittäin katsoo, voi alkaa kyllästyttää (kuten siis kaikki muukin omassa kodissa vähitellen) :) Mä taas haaveilen just vaaleammasta (valkoisemmasta) ruokailutilasta. Meillä on muuten suht vaaleaa, mutta ruokapäytä on tummaa puuta ja tuolit mustat. Periaatteessa tosi kivoja molemmat, mutta vähän alkaa vaan 5 vuoden jälkeen kyllästyttää. Ehkä pelkkä pöydän vaihto riittäisi. Toisaalta kun lapsi on vielä sotkevassa iässä, ei kannata ihan heti hankkia uutta pöytää tuhottavaksi :D Nää on tosiaan näitä juttuja, joita miettii helposti vuosiakin ja sitten yhtäkkiä rysähtää! Joku tietty kyllästysraja täytyy ylittää, että mitään ehjää ja toimivaa (ja kallista!) viitii lähteä muuttamaan..
    Leppoisaa viikonloppua! Toivottavasti saat selkääsi lepuutettua :)

    • 1.3.2014 / 09:48

      Juuri näin! Sitä kaipaa vaihtelua moneen muuhunkin asiaan elämässä, kodin sisustus ei ole poikkeus :).
      Mä nautin jo siitä vuosien mietintäajastakin, se on mukavaa ajanvietettä.
      Kiitos samoin! Tämä päivä on ainakin alkanut selän osalta paremmissa merkeissä :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.