Iloa uusista tauluista

 

Tein tässä parisen viikkoa sitten pari tauluhankintaa, postailinkin asiasta yhdessä vaiheessa otsikolla Uusi viikko ja uusi maljakko. Tuolloin muutama taulu oli kotitestailussa ja -pähkäilyssä. Vihdoin sain sitten päätökset tauluista tehtyä ja nämä kaksi kaunotarta löysivät kodin meiltä:

055

057

Taulut ovat akryylimaalauksia ja Juhani Melenderin käsialaa. Niin kauniita töitä, juuri minun makuuni. Uskon vahvasti, etteivät nämä jää viimeisiksi töiksi, joita kyseiseltä taiteilijalta hankin. Päädyin nyt alkuun tällaisiin hieman hillitymmän sävyisiin, ajattelin, että näistä on turvallista aloittaa :). Vaikka ne kaikki tosi pirtsakat yksilöt näyttivät kyllä niiiiiin houkuttelevilta ja moni pyörii mielessäni edelleen…

Taulut eivät ole vielä seinässä paikoillaan, sillä ne odottavat joukkoonsa kolmatta taulua. Kuvauskohde on vain vielä masussani <3. Ajattelin ottaa vauvasta jonkin kivan mustavalkoisen valokuvan, mahdollisesti käsistä tai jaloista, ja kehystän sen sitten näiden taulujen kaveriksi.

052

Isomman taulun nimi on Gneissi ja pienemmän Kaikki yhdessä. Osuva nimi, kun ottaa huomioon sen tulevan, kolmannen taulun.

Näiden joukkoon sopisi mielestäni loistavasti myös sellainen oikein värikäs (mutta pienehkö) taulu, joita ihastelen aina Suvin kodin ruokailutilan seinällä! Haaveita ja säästökohteitahan onkin aina hyvä olla, olen tästä aiemminkin maininnut. Säästän aina johonkin – se on tehokas tapa välttää turhat hankinnat ja säästöajan voi käyttää hyödyksi miettimällä, tahdonko ihan varmati juuri tuon taulun/laukun/valaisimen jne. Joskus mieli ehtii muuttua, joskus vahvistua!

cats

Täällä aletaan nyt miettimään hieman tämän päivän ohjelmaa – mitähän sitä keksisi..? Herkkuaterian tykötarpeet löytyvät jääkaapista ja illaksi voisi lämmittää sekä saunan että paljun. Paljussa pipo päässä istuessa ei niin tuo vesisadekaan haittaisi! Mutta nyt päiväksi pitäisi vielä kehitellä jotain… Pirteää Pitkäperjantaita!

 

Comments

  1. 18.4.2014 / 19:13

    Taiteen ostaminen on ehkä ihaninta mitä on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.