Tennarit kastekakkuun?

 

Paniikkia pukkaa, joten käytän blogioljenkorteni! Stressiä vauvan kastejuhlaan liittyen ei ollut eilen vielä ajatuksenkaan asteella, mutta pian ne asiat muuttuvat… Nimittäin pitopalvelu, josta olin kaikki tarjoilut jo tilannut ja niistä kovasti intoillut, perui tänään iltapäivällä koko tilauksemme kiireiden/päällekkäisyyksien vuoksi. Pienet, turhautuneet itkupotkuraivarit pääsi iltapäivällä asian tiimoilta ilmoille, mutta ei se itku auta. Tai auttaa se hetkeksi, mutta ei asiaa ratkaise :). Ratkaisisiko joku teistä?

Sillä täytekakkuun on saatava tällaiset täydelliset, vaaleansinivalkoiset tennarit (kuva lainattu):

ohje13

Noista tennareista ehdin jo innostua ja jos niitä ei kakkuun saadakaan, tuntuu että joudun tyytymään toiseksi parhaaseen. Plan B:kin on varmuuden vuoksi olemassa, mutta kokeillaan ensin tätä :).
Pionilaakson
sivuilla on tennareiden kokoamisohje, mutta oma aikani (saati kärsivällisyyteni…) ei enää moiseen riitä. Tennarit voi valmistaa karkkimassasta eli kaulintamassasta tai sokerimassasta. Muut tarjoilut sain tilattua toisesta pitopalvelusta (tai oikeastaan kahdesta eri paikasta), mutta eivät ole kummassakaan paikassa aiemmin tuollaisia tennareita tehneet. En haluaisi ottaa riskiä, että kakku menee viime hetkillä pilalle.

Kokkolan alueella huhuillaan! Löytyisikö tekijää? Sana kiertämään, nyt on kiire!
Tennarithan voisi valmistaa jo nyt valmiiksi kakkua odottelemaan. Blogini on teidän lukijoiden ansiosta antanut näiden vuosien aikana niiiiiin paljon ja auttanut niin monessa, että jään tänne erittäin toiveikkaana odottelemaan :).

 

Comments

  1. 2.7.2014 / 21:17

    Hei,

    Onpa kurjaa että peruivat..ei hyvä missään nimessä!
    Nyt soitat Harjun leipomolle ja laitat kuvan sekä linkin ohjeista ja kysyt voivatko tehdä?
    Siellähän on kondiittoreita töissä:)

    • 2.7.2014 / 21:32

      Kieltämättä jäi aika huono maku… Ensin tarkistetaan kalenteri ja sen mukaan myydään, jos mahdollista. Ei toisinpäin ;).
      Harjulle soitin ja treffit sinne huomenna, jotta selviää, osaavatko tehdä tennarit!

  2. mari
    2.7.2014 / 21:31

    Hei! Olen noita tehny muutamat just tuolla samaisella ohjeella. Ota yhteyttä jos tarvit tekijää!

    • 2.7.2014 / 21:52

      Kiitos kovasti viestistäsi! Odottelen erästä vastausta, hän tekisi samalla koko kakun, jos vain ehtii. Joten palailen sitten mahdollisesti asiaan :).

  3. Nimetön
    2.7.2014 / 21:35

    No tuli sitte kahesti mun vastaus kun näytti ettei eka onnistunu

  4. Maria
    2.7.2014 / 21:40

    Nymans bageri Alavetelistä teki meille kastekakun pinterest kuvan mukaan ja olin todella tyytyväinen. Kuva ei näyttänyt olevan heidän nettisivuillaan, mutta voin kyllä lämpimästi suositella heidän palveluita. Kuljetuskin hoitui kokkolaan ristiäispäivänä ja kohtuu hintaan :) kannattaa kysäistä sieltä mikäli olet vielä avun tarpeessa :)

    • 2.7.2014 / 21:54

      Hyvä tietää! Näyttää nyt kuitenkin siltä, ettei tarvitse kauemmas lähteä tai kauempaa tilata. Kiitos kuitenkin avusta Maria! :)

  5. Sara
    2.7.2014 / 21:51

    Tennariasiassa en valitettavasti osaa auttaa mutta muuten toivotan lykkyä ja jaksamista valmisteluihin!
    Me juhlittiin ristiäisiä viime sunnuntaina ja oli kyllä onnistuneet juhlat. Itse en ottanut valmisteluista suurempaa stressiä, ensin olin aikonut itse leipoa tarjottavat mutta delegoin niitä anopille ja tutulle kakuntekijälle. Kukatkin lopulta tilasin vaikka ensin suunnittelin jotain luonnonkukkia… No, näillä eväin saatiin kuitenkin rennot ja onnistuneet juhlat ja mikä parasta, pappi oli oikein mukava ja puhui kauniisti ja viisaasti ja sopivan vähän…
    Meidän pieni mies otti koko jutun tyynesti kuten asiat yleensäkin ja hymyili papille kauniisti kastettaessa. Lopuksi alkoi jo unikin tulla silmään…
    Lahjaksi poika sai mm. toivomani tripp trapp- tuolin turkoosina (ei varmaan olisi teillä ykkösvaihtoehto :D ) ja ihanat lastenastiat.
    Asuna meillä muuten oli miehen suvun kastemekko, oli se kiva olla mutta voi hitsi että sen kanssa oli liukas ja hankalasti käsiteltävä vauva! Sanon siis minä joka en häntä tilaisuudessa edes sylissä pitänyt vaan luonnollisesti sylikummi… no mutta kuitenkin.

    Toivottavasti ristiäiset onnistuu teillä hyvin ja saatte päivästä kauniin muiston!

    • 4.7.2014 / 12:12

      Voi unohtui vastata tähän, pahoitteluni!
      Niin ihanalta kuulosti teidän juhla, mukava että tulit siitä kertomaan.
      Mun pitäis kummien pyynnöstä miettiä noita lahjatoiveita… Vaikeaa! En välttämättä haluaisi kaikilta mitään perinteistä kummikamaa, koska ne on enimmäkseen sellaisia, ettei niille välttämättä tule käyttöä. Hyvät lahjat teillä siis! Mitä astiastoa saitte?

      • Sara
        10.7.2014 / 19:12

        Me ei nimenomaan saatu yhtään lusikkaa tai muutakaan perinteistä, pyysin kummeilta valokuvausta :). Siitä ainakin jää muisto niin minusta se oli hyvä lahja. Astiat taisi olla Arabian Lysti- sarjasta, aika kiva vaihtoehto Muumeille. Ei sillä ettenkö niistäkin kovasti tykkäisi, en vaan niistä jotka on jotain uudempaa mallistoa.

        • 10.7.2014 / 20:31

          Tosi hyvä lahja! Meille on todennäköisesti tulossa lusikka ja astioiksi toivoin Pentikin lastenastiaston. Itsekään en ihan noille uusimmille Muumeille syty, mutta tuo Pentik oli tosi kaunis!

  6. Sonja
    2.7.2014 / 22:01

    Voi kuinka suloiset kengät! Saitkin hyviä vinkkejä, mutta laitanpa vielä facebookissa on myös Leivotaan! ryhmä, josta löytyy harrastelijoita/ammattilaisia.. Siellä voi huhuilla kakulle tekijää ;)

  7. 2.7.2014 / 22:52

    Mä opettelin itse tekemään noi samaiset tennarit ohjeesta vuosi sitten ja edelleen on jääkaapissa tallessa x) yhtä kauniit ei kyllä tullut mutta tunnetta sitäkin enemmän :D

    • 3.7.2014 / 20:57

      Ehkä minäkin olisin ne jaksanut opetella, jos olisi aiemmin ollut tiedossa. Olisi sitten ollut aikaa keskittyä, jolloin olisivat onnistuneet. Tai ehkä olisin saanut aikaiseksi kaksi lörtsyn tapaista :D.

  8. MM
    3.7.2014 / 00:10

    Aika kaukaa haettu tekijä, mutta Kajaanissa, Kainuussa on koristeiden/kakkujen tekijä Sokerimuru joka lähettää koristeita postissa. Löytyy facebookista myös tämä yritys jossa näkee kuvia. Taitava tekijä :)

  9. Nimetön
    6.7.2014 / 16:46

    Hei,

    saitko kastejuhlakakkuun toivomasi tennarit? :)

    • 7.7.2014 / 21:14

      Sain, kiitos kysymästä! Päädyin samalla tilaamaan juhliemme kaikki makeat tältä samaiselta nuorelta naiselta :).

  10. Johanna
    10.7.2014 / 16:10

    Aivan ihanat tennarit, voisitko olla niin ihana ja kuikuilla blogisi kautta jos joku lukijasi tietäisi tai osaisi itse tehdä moiset tennarit turun alueella. Meillä nuo ristiäiset lähestyy myös huimaa vauhtia ja nuo olisi aivan pakko saada :)

    Tunnelmallisia ristiäisiä teille. Varaa monta nenäliinaa, itse pillitin viimeksi niin, että oikein jo alkoi hävettää ;)

    • 10.7.2014 / 18:52

      Voi, syntyikö teillekin poika? :)
      Voin huhuilla heti kun ehdin! Huhuilen postauksen yhteydessä ja sitten vaikka vielä erikseen blogin fb-sivulla. Seuraa tilannetta!
      Kiitos paljon Johanna! <3

      • Nimetön
        10.7.2014 / 19:49

        Poika syntyi <3 Niin naurava ja tyytyväinen poika että temperamentti tulee esille vain jos tissi ei ole suussa tarpeeksi nopeasti ;)

        Kiitos sinulle paljon avusta, pidetään peukkuja että tärppäisi :)

        • 10.7.2014 / 20:26

          Lämpimät onnittelut koko perheelle! <3
          Teidän poika kuulostaa ihan meidän pojalta :D. Muistuttavat siis hyvin toisiaan!
          Nyt on uusimmassa postauksessa tennariasiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.