Vessan miniremppa

 

054

Nyt näitä valmiita kuvia! Kirjoittelin maaliskuisessa Pientä vessaremppaa -postauksessani tuosta meidän päävessasta ja sen koko ajan enemmän ja enemmän häiritsevästä puolesta: laikukkaasta tasosta. Kävikin tosi kiva munkki ja pääsin mukaan Indiedaysin ja K-raudan viimekeväiseen Kodin unelmia -kampanjaan. (Tästä enemmän Yksi pieni kodin unelma -postauksessani.) Sen myötä sain vessaan pientä uudistusta!

043

Todennäköisesti pesuaineista vuosien mittaan laikukkaaksi muuttunut mattavalkoinen taso vaihtui Petra-keittiön kiiltävän valkoiseen, suorareunaiseen tasoon. Altaan taustan vihertävä lasi vaihtui samassa rytäkässä tähän kivaan Berry Alloc -välitilalaminaattiin:

062

Taso kiiltelee, joten tahrat erottuvat siitä aiempaa tasoa selvemmin, mutta myös puhtaanapito tuntuu vaivattomammalta.

064

Hieman viivästyi tämä pieni projektimme, sillä tason toimitusajankohta osui toukokuun alkuun eli ajankohtaan, jolloin vauva syntyi. Vauvan syntymän jälkeen kaikki muu sai jäädä, sillä halusin rauhassa tutustua uuteen tulokkaaseen. Altaan taustalle tilattu laminaattilevy täytyi leikata oikeaan mittaansa ja tuolle asialle lähdin heinäkuussa. Vain huomatakseni, että kaikki keittiöfirmat lomailivat… Ei auttanut kuin odotella elokuun puolelle, mutta nyt on vihdoin valmista!

cats

Mitään kovin radikaalia muutosta ei vessassa tapahtunut, vain tällaisia pieniä parannuksia/kohennuksia. Ei mitään värien ilottelua, vaan neutraalia värimaailmaa edelleen. Kiva raikastus, uusi taso näyttää valkoisemmalta kuin entinen! Käsipyyhelaatikostakin huvitti kaivaa esiin ihan erilaisia pyyhkeitä – näyttävät tässä uudistuneessa ympäristössä huomattavasti kivemmilta!

040

 

 

Comments

  1. 3.9.2014 / 12:58

    Välillä on todella pienestä kiinni, miltä jokin tila tuntuu. Ja vessan tasohan on oikeastaan aika iso asia. Tuo välitilalaminaatti näyttää mosaiikkilaatalle, mutta ilmeisesti siinä ei ole likaantuvia saumoja? Kivalta näyttää!

    • 5.9.2014 / 10:19

      Aivan totta! Tuo on tosiaan helppo puhtaanapidettävä, saumat eivät ime itseensä mitään kuten normi laattasauma :).

  2. Katri
    3.9.2014 / 16:51

    Hieno lopputulos! Saisiko kysyä, mikä teidän budjetti suunnilleen oli ja mitä remonttiin kuului? Uusittiiko ihan kaikki kalusteet, laatat jne.? Vessaremontti on myös omassa mielessä, mutta projekti on vielä ihan alkutekijöissään (=haaveissa).

    • 5.9.2014 / 10:20

      Kiitos Katri! Siis vain nuo vaihdettiin, jotka tekstissäkin mainitsin eli taso ja altaan taustalevy.
      Kivoja suunnitteluhetkiä sinne! :)

  3. 4.9.2014 / 11:48

    Tykkään! Ihanan selkeä ja suoralinjainen :)

  4. 5.9.2014 / 06:20

    Jösses miten nätti vessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.