Nopea kranssi

 

Äitini teki kolme vuotta sitten ihania kransseja paperinarusta, omani on kaunis valkoinen. Nyt hän oli löytänyt uudenlaisen tavan tehdä kranssin ruusukkeita, nopeamman ja vaivattomamman, jossa ei tarvitse availla paperinarua. Tässä nyt molemmat kranssini, vasemmanpuolimmainen on tehty paperinarusta ja tämä uusin eli oikeanpuolimmainen suodatinpusseista:

036

Kyllä; suodatinpusseista – eihän uskoisi! Tämän kranssin pohjana on styroksinen kranssi ja ruusukkeet on liimattu siihen kiinni. Pohjana voi toimia vaikka pahvista leikattu kranssikin, silloin lopputulos vain on litteämpi.

Suodatinpusseista tehdyille ruusukkeille on luonnollisesti kaksi värivaihtoehtoa: valkoinen ja ruskea, joko yksin tai yhdistellen. Ruusukkeiden teko on helppoa: laitetaan neljä suodatinpussia päällekkäin ja piirretään päällimmäiseen muotti vaikka lasin pohjalla. Jos haluaa kahden kokoisia ruusukkeita, voi toisena muottina käyttää saman lasin suuaukkoa, jolloin niistä tulee hieman isompia kuin pohjamuoteilla tehdyistä. Yhdestä suodatinpussipinosta saa kaksi ruusuketta: isomman ja pienemmän tai vastaavasti kolme pienempää, toki riippuen täysin lasin (tai muun käytettävän muotin) koosta. Kun muotit on piirretty ja leikattu, ne kiinnitetään toisiinsa keskeltä nitojan avulla.

011

Sitten ne vain rypistellään suppilon muotoiseksi kerros kerrallaan (kerroksiahan on kahdeksan=neljä suodatinpussia). Sen jälkeen kuumaliimapistoolilla ruusukkeet kranssialustaan kiinni!

014

Mietin omalle kranssilleni vielä sijoituspaikkaa. Kranssi on kaunis jo ihan tällaisenaankin, mutta siihen sopii kivasti vaikka jonkinlainen satiininauharusettikin, täytyypäs testailla! Tässä kiva askare, jos askartelusormia syyhyttää. Toimii myöskin kivana jouluviemisenä ja tämän parissa voivat pikkuapulaisetkin puuhastella, piirrellä vaikka muotteja!

037

Mukavia joulupuuhasteluhetkiä!

041

 

 

Comments

  1. Hanna
    19.12.2014 / 11:09

    On kyllä kaunis kranssi. Ei sen materiaalin tartte aina olla niin erikoista ☺

  2. Lottta
    19.12.2014 / 22:00

    Kaunis kranssi ja olisi tosiaan kiva tuliainen :)

  3. tintti
    19.12.2014 / 23:07

    Siis wau, todella kaunis kranssi! Eipä äkkiseltään arvaisi, että on suodatinpusseista tehty.

  4. Heidi
    18.12.2015 / 11:22

    Hei, mistä olet hankkinut styrox kransseja? :) Myydäänkö ihan citymarketeissa ym.?

    • 18.12.2015 / 13:13

      Sekä askarteluliikkeissä että isommissa marketeissa myydään! En nyt ole ihan varma Citymarketista, mutta muistaakseni ainakin Prismassa oli :)

  5. Eva
    30.12.2015 / 03:46

    Käykö muunlainen liima, kuin kuumaliimapistooli?

    • 30.12.2015 / 20:11

      Voi varmaan käydäkin, esim. pikaliima, mutta kuumaliima olisi kätevin. Pikaliimalla liimaaminen on hitaampaa, sillä liimakohtaa joutuu puristaa kuitenkin lähes 10 sekuntia pitävän tuloksen aikaansaamiseksi.

  6. Katri
    30.12.2015 / 23:15

    Teitkö kranssiin kahta kokoa ruusuketta ja montako sellaista pitää värkätä, että näyttää hyvälle?

    • 31.12.2015 / 10:45

      Vain yhtä kokoa. Määrä riippuu täysin kranssin koosta. Voit kokeilla sommitella niitä kranssipohjaan samalla kun teet, niin näet, millä määrällä tulee sopivan tiheä :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.