Hyvänmakuista kahvia

 

Miten jotkut asiat tuntuvat muka niin työläiltä, ettei niitä saa aikaiseksi aloittaa (aina tuntuu keksivän jotain muuta tilalle) ja kun sitten vihdoin tarttuu tuumasta toimeen, on homma hoidettu alle viidessä minuutissa? Kun taas sitä ennen se on ollut niiiin usein mielessä, että ajallisesti tuo viisi minuuttia on rikkoontunut jo useaan otteeseen… Kuulostaako tutulta?

066

Yksi tuollainen pitäisi ja pitäisi -juttu on ainakin minulla kahvikoneen (ja kahvinkeittimen) puhdistus! Se olisi hyvä tehdä säännöllisesti ainakin pari kertaa vuodessa (hieman riippuen siitä, kuinka usein sitä käyttää), mutta voi miten usein se ”unohtuukaan”. Meidän kahvikone on yli kaksi vuotta sitten blogiyhteistyöstä saatu (esitelty Kahvinhimoon…-postauksessani) NESCAFÉ Dolce Gusto Circolo-kahvikone. Mikä ihana kapistus! Niin monet rentoilu- ja taukohetket on tuo kone tarjonnut, että pitäähän siitä huolta pitää. Lähes kaikki vieraammekin valitsevat aina mieluummin kahvikonekahvia kuin kahvinkeitinkahvia. Niinpä aivan säikähdin, kun tuttava sanoi heidän vastaavan koneensa menneen rikki, kun eivät olleet muistaneet suorittaa koneelle sen vaatimia puhdistuksia. Röörit olivat niin tukkeutuneet kalkista, ettei vesi enää kulkenut läpi. Tuo täytyykin nyt pitää mielessä, jotta oma kahvikoneeni ei ainakaan omien toimieni (tai toimettomuuteni) vuoksi rikkoonnu.

076

077

Olen ostanut Gigantista kahvikoneen puhdistukseen tarkoitetun paketin, jonka sisältö hurautetaan koneen läpi: vesisäiliö täyteen vettä ja pussin sisältö sinne. Sitten kuumalla vedellä valutan sisällön pois ja tämän perään vielä kaksi säiliötä pelkkää vettä, jotta aine ei jää koneen sisuksiin. Reilun 15 minuutin vaivaton kikka, kun vain saa aikaiseksi siihen ryhtyä. Täytyypä muistaa tehdä seuraava pesu sitten kevään-kesän kynnyksellä!

cats

Tänään taukohetkeni kahviksi valikoitui mocha. Se on tummapaahtoinen, suklainen kahvimaku, nam! Tuosta mochasta muistuu muuten nykyään aina mieleeni eräs Muumien jakso, jota meillä on ahkerasti katsottu. Siinä primadonna hassulla äänellään tokaisee, ettei hänen päivänsä starttaa ilman kunnon kupillista mochaa… Sama se taitaa olla meillä äideillä!

073

Joy-kynttelikkö saa olla vielä esillä, on se niin kaunis eikä ollenkaan liian jouluinen. Mutta nyt kanat uuniin ja seuraavan blogiaskareen kimppuun; äitini tuli vauvan seuraksi, jotta voin keskittyä erääseen projektiin kaikessa rauhassa. Ovat lähdössä pulkkailemaan. Kivaa keskiviikkoa teille! 

102

 

Comments

  1. 14.1.2015 / 14:46

    No voi mikä sattuma! Puhdistimme juuri pari tuntia sitten kahvikoneemme. Mieheni osti Gigantista tarkoitukseen puhdistusainetta ja maksoi noin 14€ siitä aineesta. Pakkauksesta luin, että se on sitruunahappoa. Ensi kerralla kannattaa kuitenkin ostaa sitruunahappoa apteekista. Se maksaa vain murto-osan tuosta ja toimii ainakin tavallisessa kahvinkeittimessä hyvin.
    Nautinnollisia kahvihetkiä sinulle!

    • 14.1.2015 / 15:04

      Ohhoh, mitäköhän ainetta hän osti! Mun ostama paketti maksoi ihan alle viisi euroa ja siinä on nestemäiset kalkinpoistoannokset viiteen puhdistuskertaan. Ja ihan kahvikoneille ja -keittimille tarkoitettu tuote. En olisi uskaltanut muita käyttää. Apteekin sitruunahappojauhetta käytän kyllä sekä pyykin- että astianpesukoneen puhdistukseen.
      Kiitti Krisse! :)

      • 14.1.2015 / 15:27

        Meidän kahvikone on Krupsin Tassimo-merkkinen ja myyjä suositteli tätä kyseistä ainetta. No vahingosta viisastuu; ensi kerralla sitruunahappoa!

        • 14.1.2015 / 15:41

          Niin just. Muistelin, että ei se mun ostama aine alle viittä euroa maksanutkaan, mutta kyllä sen kympillä sai :). Ei paha, kun jakaa viidellä puhdistuskerralla.

  2. Laura
    14.1.2015 / 14:50

    Kannattaa olla tarkkana noiden puhdistusaineiden säilytyksen kanssa kun poika vähän kasvaa. Mies kertoi nähneensä telkkariohjelman jossa oli lääkäri sanonut, että astianpesukoneen tuo ilmeisesti vastaava puhdistusaine on niin myrkkyä, että jos lapsi pääsee sitä syömään, ei oo mitään muuta tehtävissä ku antaa morfiinia helpottaan kipuja :/ Musta se kuulosti aivan järkyttävältä, että voi olla noin syövyttäviä tuotteita! Tokikin ne pitäs muutenkin säilyttää lasten käsien ulottumattomissa, mutta eikö muka puhdasta saa yhtään vähemmällä myrkyllä! Apteekista saatavalla sitruunahapollahan saa puhdistettua ainakin pyykinpesukoneen :) Ja joo, tästä jutusta tulikin mieleen, että vois oikeasti käydä sitä sitruunahappoa hakemassa ja puhdistaa ne koneet… T. Toinen saamaton

    • 14.1.2015 / 15:07

      Juu ja ihan astianpesukoneen pesutabletit on myös melkoista myrkkyä. Sitten me syömme astioilta, jotka on pesty niillä…
      Apteekin sitruunahappojauheella puhdistan sekä astianpesukoneen että pyykinpesukoneen. Nämä keittimet ihan omilla nestemäisillä aineillaan. Jotenkin tuntuu, että ehtiikö se jauhe niin tehokkaasti tuon koneen puhdistuksen aikana liueta…

      • Laura
        14.1.2015 / 15:09

        Meillä kaverin lapsi söi vasta pienen palan semmosta tablettia kun ei ollutkaan kokonaan sulanut pesussa ja oli jäänyt siihen kannen päälle. Mutta myrkytyskeskus totesi, että ne ei ole lapselle noin pienessä määrässä onneksi vaarallisia, eli selvisivät säikähdyksellä!

  3. taikku
    14.1.2015 / 16:47

    pikkulauantai iltaa niikuin ennen nuorudessa sanotiin….kahvituksesta,,,,meillä on ollut perkolaatorikeitin noin 20 vuotta josta emme luovu siinä tulee niin hyvänmakuista ja kuuma kahvia niin kuin ennen vanhaan. ja on meillä teräspannukin jolla keitämme vieraille perinteiset pannukahvi aina joskus,,perkollatorissa tullee aromiset kahvit joita meidän mieletä ei voita mikään uudet keittimet …olemme maistanee niitäkin ,,ja se on helppo puhdistaa,voi tiskata ihan vesihanan alla kunhan ei kastele sähköjohtoa,, moi

    • 15.1.2015 / 16:05

      Pikkulauantaipa hyvinkin! Itse en taas tykkää yhtään ns. peruskahvista, ainoastaan kahvikonekahvit uppoavat :). Onneksi keittimiä ja koneita löytyy varmaankin joka makuun!

  4. Nimetön
    14.1.2015 / 20:49

    Lyhyesti ja ytimekkäästi. Kuulostaa niin tutulta tuo että pikkuhommat jäävät suunnitteluasteelle. Viikko sitten kirjoitin listan niistä ” viiden minuutin hommista” ja nyt teen vähintään yhden joka päivä :) lista hupenee kivasti :) Mukavaa loppuviikkoa teille!

    • 15.1.2015 / 16:06

      Tuohan on oikein toimiva keino, taidanpa lainata sitä, kun saan näitä erinäisiä projekteja alta pois ja palaan ns. normiarkeen :D.
      Kiitokset ja samoin!

  5. Äippä
    15.1.2015 / 12:02

    On varmaan ihanaa olla päivät vauvan kanssa kotona. Tulee aina välillä mieleen, kun täällä töissä on kaikenlaista hässäkkää, että voi kun olisikin jossain ihan muualla :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.