Mietin sitä ja mietin tätä

 

Mietin, miten aika on voinut mennä näin äkkiä? Poikamme on jo kymmenen kuukauden ikäinen ja yksivuotissynttärit lähestyvät huimaa vauhtia! Ei se tämän kymmenen kuukauden aikana ole aina siltä tuntunut, että aika rientää, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna se on ollut yksi hujaus!

Mietin, miten hyvä huumorintaju tuolla pienellä on. Tosin silloin, jos oikein yrittää olla hauska, ei ilmoille raikaakaan ne makeimmat naurut – ne syntyvät vahinkotilanteista niin, että itsekin yllättyy sitä ihanaa kikatusta.

Mietin, olikohan hänellä vauvarokko 2-3 viikkoa sitten. Mitään muita oireita hänellä ei ollut kuin kolmen päivän suht korkea kuume. Yleensä vauvarokossa kuumeen laskettua ilmaantuvat näppylät; pojalle ei niitä tullut, mutta kuulemma kaikki eivät reagoikaan siihen mitenkään voimakkain iho-oirein. On nuo pienet kyllä niin reippaita, vaikka kuumetta oli yli 39 astetta eikä olo sen vuoksi varmastikaan kaksinen. Kuume ei juurikaan tahtia hidastanut! ♥ Onko teidän pienet sairastaneet vauvarokon? Millaisia oireet olivat?

017

Mietin myöskin vesirokkoa, joka tuli mieleeni tuosta vauvarokosta. Siihen liittyvä keskustelu tuntuu nyt taas olevan pinnalla; ottaako rokote sitä vastaan vai ei? Näin äkkiseltään ajateltuna en kyllä varta vasten lähtisi sitä tuttavaperheen luota pojalleni ainakaan metsästämään… Luin tämän artikkelin Ylen sivuilta ja jäin miettimään tuota asiaa. Se alkaa olla meilläkin kohta ajankohtainen pohdinta-aihe, sillä ensimmäinen rokoteannos vesirokkoa vastaan annetaan vuoden iässä (toinen kuuden vuoden). Oletteko te pohtineet asiaa; aiotteko ottaa vesirokkorokotteen?

Mietin, missä iässä lapset keskimäärin alkavat nukkumaan vain yksiä päiväunia… Täällä on päiväohjelmassa kahdet päiväunet ja tällä hetkellä tuntuvat sopivan pojalle vallan hyvin.

Mietin, miten tyytyväinen olen Stokken Steps-syöttötuoliimme (saatu aikoinaan blogiyhteistyöstä). Kerrassaan aivan ihana ja niin pitkäikäinen! Tuoli on myös helppo pitää puhtaana, kun taas vastaavaa en ole kuullut puisista syöttötuoleista.

053

Mietin, kuinka nopeasti hän oppiikaan uusia asioita ja temppuja. Käsipäivää oppi pari kuukautta sitten tuosta noin vain papan pari kertaa näyttäessä mallia ja high fivekin on hujautettu ilmoille jo kuukauden verran. Kova halu on puhua ja tapaileekin tavuja ja sanoja tämän tästä. On kova halimaan, pussaamaan ja aijailemaan. Otteet eivät ole mitenkään äärimmäisen helliä, mutta poikamaisia, tiedättehän :). Hänestä tuntuu kuoriutuvan vähän väliä uusia puolia eikä uskoisi, että tuo pieni on se sama, joka synnärillä tuhisi pienessä sängyssään. Hän ei edes näytä enää samalta! Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen ulkonäkö muuttui huomattavasti.

021

Mietin, millainen projekti mulla vielä tämän jalan kanssa edessä onkaan… Pohjeluun murtumasta on jo 1,5 vuotta, mutta pari viikkoa sitten nilkka alkoi kipuilla ja vihloa vimmatusti. Varasin heti ajan erikoislääkärille, jonka vastaanotolla kävin eilen. Röntgenkuvat eivät paljastaneet mitään ongelmakohtaa, mutta käteen nilkka tuntuu erilaiselta kuin terve nilkka; on selvästi löysempi. Seuraavaksi jalasta otetaan magneettikuva, joskos se paljastaisi, mistä kipu johtuu. Jos sieltä jotain löytyy, on edessä todennäköisesti tähystysleikkaus. Jännitän magneettitutkimusta jo nyt ja mietin, joudunko sinne putkiloon päätäni myöten… Ahtaanpaikankammoisen hir-vi-tys! Osassa pohjeluun murtumatapauksia voi tosiaan kuulemma käydä näin, että ajan myötä nilkkaan tulee vaurioita – riippuu täysin murtumakohdasta.

Mietin, minkähänlainen lasten neuvolajärjestelmä ulkomailla on. Tämä meidän on aivan loistava! Kävimme pojan kanssa viime viikolla kymmenkuukautisneuvolassa. Tuoreet mitat olivat 9570 g ja 75,5 cm. Millaisia mittoja teillä? :)

030

Mietin, että tuleva kesä on varmasti aivan ihana, kun poika on jo pieni taapero. Niin erilaista viime vuoden kesään verrattuna; toki sekin oli ihanaa aikaa, mutta kuitenkin niin erilaista ihan pienen vauvan kanssa. Odotan innolla yhteisiä pyörälenkkejä, istuimen ja kypärän voisi oikeastaan ostaa jo.

Mietin, että tänään meillä taitaa olla saunailta ja nyt taidan käydä haukkaamassa jotain välipalaa. Tuumailevaa tiistaita teillekin!

 

Comments

  1. Nimetön
    17.3.2015 / 16:51

    Ihana postaus! Hieman erilainen kuin yleensä, mukaansa tempaava! :)

  2. Anonyymi
    17.3.2015 / 17:36

    Osallistuimme aikoinaan poikamme kanssa vesirokkorokotetutkimukseen. Senkin uhalla, että siitä olisi voinut seurata piikkikammo. Mutta ei, ei poika niitä useita pistoksia muista, vaikka arpoutui ryhmään, jonka rokotteet alkoivat lähellä yhden vuoden ikää. Rokotteesta kuitenkin sai niin vahvat vasta-aineet, että kaksi päiväkodissa erittäin kovana riehunutta vesirokkoepidemiaa kiersivät tämän pikkukaverin kaukaa, oli itse asiassa niitä harvoja, joka epidemialta välttyi. Kun viime vuonna n. nelikymppinen mies sairasti erittäin ärhäkän vesirokon, niin olimme kiitollisia, että lähdimme tutkimukseen mukaan. Joten tämä perhe kannattaa vesirokkorokotetta.

    • 19.3.2015 / 11:25

      Mukava lukea, että poikanne välttyi tuolta kamalalta taudilta. Toivottavasti meidänkin pieni välttyisi! Itseni kohdalla en ole varma, olenko lapsena sairastanut vesirokkoa, joten kauhulla odotan, jos se iskee näin aikuisena päälle :/.

  3. 17.3.2015 / 17:50

    Meillä täällä Oulussa ei ole 10kk neuvolatarkastusta ollenkaan, tai ei ainakaan meillä O_o Olis kyllä ollut kiva tietää tän hetken mitat. Meillähän olisi pitänyt olla pituuskontrolli viimeviikolla mutta peruin ajan kun poitsu oli kipeänä ja neitikin yskiskeli, samoin kyyti neuvolaan olisi ollut vähän hankala järjestää. Pituuskontrolli sen vuoksi kun neidin pituus oli muka laskusuunnassa, vaikka olikin itseasiassa samanmittainen kuin poitsu samanikäisenä. Lekuri meinasi jo lastenlääkärille passittaa mutta sain sit puhuttua tuon ylimääräisen neuvolakäynnin ja nyt tarviikin sit mennä vasta 1v tarkastukseen xD Olen siis sitä mieltä että se olisi ollut ihan turha käynti. Aikaa peruessani sanoikin että äitihän sen lapsensa parhaiten tietää eikä mitenkään vaatinut varaamaan uutta aikaa kontrolliin. Ja kaksi kuukautta enään seuraavaan tarkastukseen, tuskinpa se kaksi kuukautta suurta vahinkoa tekee jos nyt jotain muka olisikin. Neiti kuitenkin syö 5 ateriaa päivässä ja vielä rintamaitoa päälle, on reipas ja akiivinen ja kehittyy normaalisti. Semmosta meillä =D

    • 19.3.2015 / 11:27

      Joo se on aika tarkkaa nykyään… Hyvä ettet stressaa, tuollaiset helposti aiheuttavat ihan turhaa stressiä. Joskus tulee enemmän tai vähemmän painoa, joskus enemmän tai vähemmän pituutta. Ei ne aina käsi kädessä mene.
      Meinaatko ottaa vesirokkorokotteen? Oletteko ottaneet pojallenne?

  4. sanni
    17.3.2015 / 18:10

    Moi :)
    Mulla otettiin magneettikuva jokunen vuos sitte nilkasta, ja putkessa olin rintaamyöten. En siis ihan kokonaan sisällä (onneksi!). Vähän jännitti se paikallaan oleminen. Tietyst just kun sanotaan et täytyy olla 15min paikallaan ni alkaa kutittaa jalasta ja tekee miel heiluttaa jalkaa :D

    Ihanaa keväänjatkoa teille! Äsken havahduin postausta lukiessa, että onko siitä tosiaan niin kauan jo kun teidän poikanne syntyi! Äkkiä ne kuukaudet menee.

    • 19.3.2015 / 11:29

      Pääasia että pää on ulkona! Voi kunpa et olisi sanonut tuosta kutituksesta, nyt se jää mun mieleen ja tottakai sit tunnen jatkuvaa kutinaa siellä putkessa :D.
      Eikö olekin mennyt aivan hirmuisen nopeasti aika, hui! Kiitos ja aurinkoista kevättä sinullekin!

  5. Rokotuksista yleensäkin ajattelen niin, että mielummin rokote ja sen mahdolliset (yleensä todella vähäiset vaihtoehtoon verrattuna) haittavaikutukset, kuin tauti ja ennen kaikkea sen mahdolliset jälkitaudit. Vesirokossa käsittääkseni erityisesti ne jälkitaudit voivat olla ne haitallisemmat, joten itse kannatan ainakin rokotetta.

    Minulla magneettikuvattiin polvi uutta vuosi sitten ja olin vyötäröön/rintakehään asti koneessa, joten ei iskenyt ahtaanpaikankammoisellekaan paniikki. Eli ole huoleti, ei sitä päätä sinne turhaan laiteta!

    • 19.3.2015 / 11:32

      Itse suhtaudun influenssa- ym. rokotuksiin ja niiden aiheuttamiin haittavaikutuksiin melkoisen negatiivisesti enkä ole niitä koskaan ottanut. Poika rokotetaan neuvolan rokotusohjelman mukaisesti ilman muuta, mutta tuota vesirokkorokotetta vielä mietimme…

      • Mun näkemys perustuu tutkittuun tietoon ja osoitettuihin faktoihin, joita erilaisista rokotuksista on olemassa. Mullahan on alan koulutus, olen maisteri biotieteiden alalta ja suuntautunut erityisesti biolääketieteen tutkimukseen. Kyllä rokotusten hyödyt on haittoihin nähden kiistattomat, ja rokottamalla suurin osa väestöstä suojataan myös ne, jotka eivät rokotetta voi syystä tai toisesta ottaa, kuten pikkuvauvat. Näin niinkun yleisesti. Jos nyt ajatellaan sitä vesirokkoa, niin sehän ei itsessään ole pienelle lapselle kovinkaan haitallinen, mutta sen mahdolliset jälkitaudit keuhko- tai aivokuume on jo oikeasti vaarallisia, joten oman lapseni rokotuttaisin silmänräpäyksessä.

        Tottakai kriittinen ajattelu on vain hyvä asia, mutta itse en näe yhtään painavaa perustetta olla rokottamatta.

        En missään nimessä halua siis väheksyä näkemystäsi, halusin vain tuoda esiin oman kantani ja omat perusteluni sille miksi rokottaisin. En halua missään nimessä kuulostaa saarnaavalta : D tämä rokottaa-eikö rokottaa -aihe vaan aina herättää mun sisäisen maailmanparantajani, erityisesti vielä vakavampien sairauksien ollessa kyseessä…

  6. Ansku
    17.3.2015 / 22:10

    Meiän esikoinen nukkui 1,5 vuotiaaksi asti yleensä kolmet päiväunet. Muutenkin hän oli uninen kaveri. Parhaimmillaan veti 7 tunnin päiväunet ulkona, eikä edes vaikuttanut yöuniin mitenkään. :) Nuoremmille sisaruksille on riittänyt vähempi uni. Reilu 1-vuotiaana jäi toiset päikkärit heillä pois.

    • 19.3.2015 / 11:33

      Voi apua mitkä maratonpäikkärit! En voisi kuvitellakaan tätä meidän touhupakkausta nukkumassa tuollaisia aikoja – sitähän jäisi paitsi vaikka mistä, ajattelee hän :D.

  7. Elina
    17.3.2015 / 22:24

    Heippanen! Vastailen sulle täällä, kun kerran sun mietinnät niin läheltä mun vastauksia liippaa ;)

    10kk neuvolan mitat täällä olivat 11,2 kg ja 77,3 cm. Hyvin oli pituutta ja painoa tullut vaikka kiinteä ruoka onkin harmaita hiuksia aiheuttanut. Oli puhetta siitä että vähentäisin imetystä jospa sillä olisi ruokahaluun vaikutusta ja nyt 1,5 päivän kokemuksella sillä todella on vaikutusta. Imetin siis liikaa :/

    A sairastui vesirokkoon pyhäinpäivänä marraskuussa. Vesirokko oli aluksi ollut esikoisella ja keskimmäisellä. Uskoin ettei A saisi sitä, koska imetän häntä. Niin vain tuli. Näppyjä oli eniten selässä, ehkä 10-15, muutama kasvoissa. Vesirokko oli ohi muutamassa päivässä eikä sen takia valvottu yhtäkään yötä. Apteekista saatavaa viilentävää vesirokkovoidetta käytin. 5-vuotiaalla keskimmäisellä rokko oli pahin ja se oli aivan hirveää. Valvoi yöt ja kynsi ja raapi. Kasvotkin turposivat.

    Meillä tosiaan on Stokken TrippTrapp (puinen) ja sen puhtaanapito ON hankalaa :(

    Onpa M taitava poika! A osaa näyttää missä lamppu ja hatarasti taputtaa. Laittaa käden korvalle kun joku sanoo ”haloo?”. Imetystuokiot on nykyisin aivan ihania. Kellitään sängyllä ja A kujeilee yleensä niin että alkaa itseänikin naurattaa. Lopulta hihitellään molemmat eikä enää tiedetä kumpi naurattaa kumpaa. On ne niin ihania <3

    Huomenna Ikeaan, jei :)

    • 19.3.2015 / 11:39

      Kiva kiva, mukava kuulla A:n kuulumisia, mittoja ja taitoja :). Ihana tuo haloo-reaktio ♥
      Voi tuota vesirokkoa… Onneksi se on teidän perheellä nyt ohi!
      Meidän M ei enää ole niin rintamaidon perään :/. Alkaako hieman lopettelemaan touhua vai mistä johtuu, mutta nyt päivisin ei meinaa saada rinnalle. Kääntää heti pään pois tai sitten siemaisee vain pienen tilkkasen. Eipä sitä voi pakottaakaan, joten katsellaan miten tämä tästä kehittyy…
      Kerrohan miten meni matkat Tampereelle! :)

  8. elli
    18.3.2015 / 06:53

    Meillä kaksi ovat alkaneet nukkua yhdet päikkärit heti 1-vuotiaina ja yksi jo ennen sitä, n.10kk ikäisenä. Mutta nämä on aika yksilöllisiä juttuja. Itse olen kyllä aina huokaissut helpoituksesta kun rytmi on mennyt niihin yksiin uniin, niin helppoa sen jälkeen.

    Me mietitään vesirokkorokotetta mikä esikoinen ei kouluun mennessä ole sairastanut. Enkä todellakaan lähtisi sitä mistään ”hakemaan”! Vaikka siitä johtuvat vakavat jälkitaudit ovat harvinaisia, ne voivat olla erittäin vakavia, esim. aivokalvontulehdus. En tajua miksi kukaan haluaisi tahallaan sairastuttaa lapsensa :/

    • 19.3.2015 / 11:40

      Nimenomaan tuo, että helpottaa kyllä kovasti päivärytmiä ne yhdet unet! Täälläkin varmaan tuo yhden vuoden ikä on aika oikea tuolle muutokselle, mutta katsellaan :).
      En ymmärrä minäkään tuota, että sitä rokkoa lähdetään tuttavaperheen luota hakemaan :(.

  9. 18.3.2015 / 13:44

    Meillä otettiin molemmille lapsille puoli vuotta sitten vesirokkorokotteet. Vanhempi oli neljä vuotta eikä ollut sairastanut sitä vielä ja molemmat ovat hoidossa, josta tartunta olisi helppo saada. Itse ajattelin asiaa niin, että tuosta ko. rokotteesta ei ole juuri mitään haittavaikutuksia mahdollista saada, mutta vesirokossa itsessään on vakavia jälkitauteja ja lisäksi mikä voikaan olla kamalampi pienelle lapselle joka ei ymmärrä, että ei saisi raapia ja koko kroppaa kutittaa. Sen verran olen tuttujen kauhutarinoita kuullut vesirokoista, että ei tarvinut paljon miettiä rokotteen antamista.

    Lisäksi kun molemmat ovat työelämässä jo niin usean viikon poissaolo töistä olisi taloudellisestikin suuri menetys. Rokotteet maksoivat yhteensä n. 140e ja se on pieni raha siihen nähden, että toinen vanhemmista on pari viikkoa palkatta pois. Harvemmin kumpikin lapsi sairastuu yhtä aikaa ja tauti kestää pahimmillaan toista viikkoa yhdellä lapsella :/

    • 19.3.2015 / 11:43

      Totta! Mun täytyy vielä selvitellä niitä rokotteen mahdollisia haittavaikutuksia, sillä ainoastaan ne mietityttävät. Rahalla ei tässä ole mitään merkitystä, maksoi mitä maksoi.
      Tuliko teillä rokotteesta jotain oireita, kuumeilua tms.?

      • Laura
        19.3.2015 / 11:59

        Ei tullut kummallekaan yhtään mitään ja tuossahan ei juuri haittoja ole. Täältä näet suoraan: https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/vesirokko-rokote/mita-haittaa-vesirokkorokotteesta-voi-olla-

        Tokihan rokotteesta huolimatta voi saada vesirokon, mutta yleensä se tulee huomattavasti lievempänä. Kaverin muksu sairasti juuri tosi pahan vesirokon ja hän facebookissa kirosi, kun ei rokotetta ottanut ja eräs lääkärikin oli siihen kommentoinut, että ehdottomasti ottaa lapsille kun haittavaikutuksia ei juurikaan ole. Jonkin verran itsekin mietin ,että mitä uskaltaa antaa ns. ylimääräisistä rokotteista, mutta tässä kun tosiaan ei juurikaan ole riskejä saada mitään narkolepsiaa tms. niin uskalsin ottaa :)

        • Laura
          19.3.2015 / 12:01

          Niin ja siitä rahasta. Tuli se lähinnä mieleen, kun moni päivittelee, että kamalan kallis se rokote kun kahdelle tosiaan melkeen 150e niin halpahan se on jos vertaa siihen, että se aikuinen tosiaan on vaikka kaksikaan päivää palkattomasti pois ;)

  10. leena
    18.3.2015 / 22:28

    Hei, suosittelen vesirokkorokotetta. Tein itse päätöksen haittoja listaten: lapseni isälle jäi aikanaan arpia rokosta ja hänellä tauti oli tosi voimakas. hän muistaa kärsimyksen edelleen. Omalta osaltani muistan myös taudin ikävänä ja töistä joutuu vanhemmat olemaan pitkään poissa. Lapselle tuli päiväkodissa isompana vesirokko mutta emme edes huomanneet tautia – huomasin hyvin myöhään pari pientä rupea…

  11. 19.3.2015 / 22:20

    Heips!
    Meidän vesirokoista on jo aikaa, mutta muistan ne sen verran hyvin, että oli pakko tulla omat kokemukset kertomaan. Kaksoset sairastivat siis peräkkäin, vajaa viikko oli väliä. Ja molemmilla on oli aika hurja tauti, jälkimmäisellä pahempi. Tuolloin kyllä ajattelin (ja ajattelen vieläkin), että jos vielä lapsia olisi enempi, niin ehdottomasti rokotuttaisin vesirokkoa vastaan. On raastavaa katsoa lasta, joka itkee ja raapii itsensä verille joka paikasta. Molemmilla tauti kesti ainakin sen viikon kuumeineen päivineen ja niitä rakkuloita oli tosi paljon ja kaikkialla. Omaa tautiani en muista kovinkaan hyvin, olin ala-asteella tuolloin. Miehellä oli ollut teini-iässä ja arvet kasvoissa ovat vieläkin näkyvissä. Joten kyllä, minä rokotuttaisin. Ja toivon, että vesirokko tulisi osaksi rokotusohjelmaa. Suhtaudun kriittisesti rokotteisiin, mutta nämä perusrokotukset on kyllä tarkkaan tutkittuja ja siinä mielessä turvallisia ottaa. Meillä on seuraava mietinnän kohde se HPV-rokote, joka olisi tytölle tulossa muutaman vuoden sisällä. Toivottavasti siitä tulee lisää tutkimustietoa siihen mennessä, kun asia on meillä ajankohtainen.

    Tsemppiä jalan tutkimukseen! Toivottavasti saat apua ja jalan kuntoon, jotta pääset kirmailemaan vauvan perässä. =)

    • 24.3.2015 / 21:58

      Ihana kun tulit kertomaan! Mulla ihan sama mielipide rokotuksista kuin sinullakin.
      Kiitos Jaana! Magneettitutkimusta odotellessa…

  12. Christina
    20.3.2015 / 06:19

    Hei! Me päätimme 1,5-neuvolassa olla ottamatta ko. rokotetta. Mietitään sitä sitten myöhemmin, jos tartuntaa ei nyt ”pienenä” tule. Ja ”yleensä” yksiin päikkäreihin siirrytään siinä yhden vuoden iässä, mutta toki kukin tavallaan. Jokainen lapsi on erilainen. Aurinkoista viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.