Pääsiäislomailua

 

Aivan ihana pääsiäinen! Muistan pääsiäisiä, jolloin aika meinasi käydä näiden pyhien aikana pitkäksi – nyt ei todellakaan! Suurin kiitos siitä kuuluu toki pienelle pojallemme, mutta muutenkin olen kyllä niin nauttinut näistä pitkistä pyhistä. Voimme lomailla koko perheen voimin eikä ole kiire mihinkään. Näitä tällaisia lomia tarvitaan säännöllisesti. Saa mennä minne haluaa ja milloin haluaa. Ei mitään liian tiukkoja aikatauluja, vaan pojan ehdoilla mennään, jolloin hänen rytminsä pysyy suurin piirtein samana kuin arkenakin.

Pitkäperjantaina pääsimme valmiiseen pääsiäispöytään miehen vanhemmilla ja tänään herkuttelemme vuorostaan minun vanhempieni luona. Myöskin veljeni tyttöystävänsä kera saapuu kanssamme pääsiäispäivää viettämään. Ruokailun lisäksi luvassa kivoja lautapelejä kuin joulunpyhinä konsanaan! Huomenna vierailemme vielä miehen veljen perheen luona. Kovasti on siis vierailtu ja lähisukulaisia nähty.

Eilen täällä kiersivät trullit. Poika katseli silmät pyöreinä portailla käyviä, hassusti pukeutuneita lapsia. Yhtyi erään trullin virpomiseenkin öö-öö-ööö -äännähdyksillä :D. Päivällä kävimme kaupassa ja puistossa – ihanan aurinkoinen ilma oli eilenkin! Iltasella suuntasimme Halkokarin rannalle pääsiäiskokkoa ihastelemaan. Silläkin uhalla, että poika nukahtaisi kotimatkalla autoon ja menisi sen vuoksi yöunille vasta puoliltaöin… Näin ei kuitenkaan onneksi tapahtunut ja reilu tunti vierähti kokolla veljeni ja tyttöystävänsä kera oikein mukavasti!

004

Yksi hemmottelu, josta olen saanut tässä pääsiäisloman aikana nauttia, on aamu-unet. Mies on noussut joka aamu pojan kanssa kahdeksan maissa ja minä olen saanut jäädä nukkumaan niin pitkään kuin unta maittaa. Eilen ja tänään nousin puoli kymmeneltä, olipas ihanaa nukkua vielä tunti oikein sikeää unta! Muistelen näitä aamuja varmasti vielä pitkään, heh!

Mutta nyt nautiskelen jokapäiväisen kahvikupposeni tuon Avotakan uuden numeron parissa. Eikö olekin suorastaan herkku kansi! Olen nyt pitkästä aikaa innostunut tilaamaan lehtiä: kotiin tupsahtaa sekä Avotakka että Divaani. Arjen luksusta saada tuore lehti käteen suoraan omasta postilaatikosta. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava pääsiäinen eikä tämä suinkaan tähän pääty; päivä on tuskin alkanut ja onhan vielä huominenkin!

 

Comments

  1. Äippä
    5.4.2015 / 12:42

    Hyvää pääsiäistä teille! Tosi mukavalta kuulostaa teidän pyhät. Täälläkin ulkoillaan, syödään hyvin ja lekotellaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.