Uutta tunnelmavaloa keittiöön

Tein pari päivää sitten kirppislöydön, josta olen täällä ihan innoissani, sillä laitoin sen juuri paikoilleen. Olin nimittäin kaavaillut, että keittiön hyllyyn olisi kiva saada jokin pieni valaisin, nyt kun pimeä vuodenaika on taas alkamassa. Satuin sitten huomaamaan pienen huutokauppatyylisen myynti-ilmoituksen Design House Stockholmin Mini Block -valaisimesta. Olen hankkinut normikokoisen Blockin valkoisella johdolla viitisen vuotta sitten, joten tämä pienempi mustalla johdolla oli kiva löytö ja vieläpä käytettynä. Lisäksi tämä pienempi sopii myös kokonsa puolesta aivan täydellisesti tähän hyllyyn, kuin tehty siihen!

036

Testailin valaisinta ennen pojan päiväunia – virhe! Pieni silmäpari oli tarkkaavaisena ja nyt pieni pellavapääni napsuttelee lamppua koko ajan päälle ja pois, päälle ja pois.

Tuo musta johto on ihana, kerrankin jopa valaisimen johto-osa näyttää kivalta eikä sitä halua edes yrittää piilotella! Mitä olisitte muuten valmiita maksamaan tällaisesta vähän käytetystä, erittäin hyväkuntoisesta yksilöstä, kun sen ovh on tällä hetkellä 127 €?

013

Odotan jo iltaa, kun alkaa hämärtää. Kiva nähdä, miltä keittiössä sitten uuden valaisimen kera näyttää!

Jokunen vuosi takaperin näistä Block-valaisimista oli pieni kohu ja niiden toimivuutta moitittiin roimasti. Kyseessä taisi olla jokin virheellinen ja sähkövikainen erä; kyseisen erän valaisimista paloi lamppu koko ajan. Onnekseni oma Blockini on toiminut jo viisi vuotta moitteetta – toivotaan pitkää ikää myös tälle miniversiolle!

block

Hyllyssä on tällä hetkellä sävyjä omaan makuuni; sellaisia, jotka toimivat vuodenajasta toiseen. Näiden lisäksi tykkään toki muistakin sävyistä kuten esimerkiksi vaaleanpunaisesta (etenkin sellainen puuteriroosa uppoaa tänä päivänä), turkoosista ja vaaleansinisestä sekä vaaleankeltaisesta. Niin ja mintusta ja ja ja… Onhan noita! Mutta nämä on ikisuosikit vuodesta toiseen: valkoinen, musta, vaaleanharmaa ja vaalea puu! Täydelliset sekä yhdessä että erikseen. ♥

029

Nyt taidan kipaista ulos, sillä tein tänään pari pihahankintaa… Niistä lisää toiste, moi!

Comments

  1. Äippä
    3.9.2015 / 10:40

    Kaunis – ja niin lämmin valokin siinä. Muutkin hyllyn tavarat ovat kyllä niin huolella ja hyvällä maulla valittuja :)

  2. T
    4.9.2015 / 19:50

    Ostin itse tori.fi:sta Blockin joka oli käyttämätön ja sinetöidyssä paketissa, hintaa 100 €, ihan kohtuuhinta mielestäni, oli kuitenkin ilmeisesti juuri tuota viallista erää, koska lamppu meni heti kättelyssä. Onneksi toinen lamppu on kestänyt, ja onhan tuo nätti ilman valoakin :)

  3. suvi
    7.9.2015 / 12:31

    Meillä on kaksi isompaa Block-valaisinta. Aikoinaan niitä sai lehtitilauksen kylkiäisinä. Pitihän se tilata kaksikin eri lehteä, että sai kaksi Blockia.. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.