Terassi valmiina talveen

Pirtsakkaa syyspäivää blogimaailmaan! Heti alkuun pahoittelut ”pienimuotoisesta” kuvatulvasta – en mahtanut itselleni mitään! Mutta kerrankos sitä syksyä ja alkavaa talvea fiilistellään, vai mitä :)

015

Pääsin nyt ensimmäistä kertaa sisustelemaan lasitettua terassiamme syyslookiin. Näin etukäteen mielessäni useita lyhtyjä, upean punaisia kanervia ja muhkeita lampaantaljoja.

083

Monissa sisustuskuvissa näkee nykyään tällaisia pitkäkarvaisia taljoja.

067

008

068

syysterassi

Istuinaluset sopivat kuin nenä päähän Toy-tuoleihini! Ilman lämmikkeitä taitavat olla talvisin vähän turhan kylmät istua. Mietin, että nämä on varmasti käteviä myös potkukelkan kyydissä istuvan peffan alla! Toki lampaantaljakin toimii, mutta nämä eivät roikkuisi lumessa.

009

lampaantaljat

Terassisohva siirtyi talveksi varastoon, mutta nojatuolit saivat jäädä. Niinpä nekin saivat taljat ylleen.

Isoimmat taljat toimivat hyvin mattoinakin! Matoista puheenollen, meillä on ollut aikomuksena hankkia terassille terassimatto, mutta se on vielä toistaiseksi jäänyt. Värivaihtoehtoja on meidän makuumme kaksi: tummanharmaa ja vaaleanharmaa (joka on sellaisen meleeratun harmaan sävyinen) – kumman te valitsisitte?

024

025

022

018

Siirsin nämä kauan haaveilemani ja vihdoin täksi kesäksi hankkimani tuolit taivasalta lasiterassin suojaan. En halunnut piilottaa niitä varastoon talveksi, vaan näin voin ihastella niitä päivittäin läpi vuoden. Voisi näyttää aika hyvältä se viime jouluksi hankkimani valkoinen joulukuusi tämän valkoisen nelikon kaverina? :P

056

Voitteko kuvitella, että jouluun on enää pari kuukautta! Itse mietin lähes päivittäin, mihin tämä lokakuuKIN on hävinnyt… Ihanaa miettiä kaikkia joulujuttuja, kuten joulumarkkinoita ja -messuja! Kokkolan Mannerheiminaukiolla pidetään tänäkin vuonna Vanhankaupungin Joulumarkkinat välillä 4.-13.12.2015. Mm. tämän Instagram-kuvan nappasin tuolta samaiselta kojulta viime vuonna! Oi että, alkoi ihan jouluttaa!

078

Tunnelmallista päivää täällä piipahtaville! Tämä sää vaatii aivan ehdottomasti ja reilusti kynttilöitä sekä kupposen kuumaa ♥

Comments

  1. Aila Kemppainen
    21.10.2015 / 14:00

    Hei Satu!
    Kiitti sinulle edelleenkin, että sain kauttasi tiedot. Taljahankinta onkin edennyt osaltani siihen, että varmaankin tulevalla viikolla voi minullakin olla tuollainen ihanan pehmeä ihanuus! Minunkin ensi kesän alussa valmistuvan uuden kodin lasitetulla patiolla tulee talja ihastuttamaan ja lämmittämään tarvittaessa.

    Kyllä ovat kaikki todella upeita ja hinta/laatusuhde on varmasti kohdallaan.
    Kivaa, aurinkoista viikonloppua sinne!

    toivottelee Aila

    • 21.10.2015 / 14:39

      Hei Aila! Voi miten mukavaa, että löysit taljan. Tykkäät siitä varmasti!
      Kiitokset, mukavaa loppuviikkoa sinullekin! :)

  2. Hanna
    21.10.2015 / 14:33

    Arvaa mikä tänään tuli postin mukana? Ensimmäinen joululehti just laitoin itelleni kupin teetä ja aion lehteä hieman selata. Ja voi kun olisi saanut joulutortun teen kaveriksi. ☺

    Kivalta näyttää teidän terassi ja ihanan muhkeita taloja. Nuo istuinpehmusteet olisi lapsille ihanat autoon istuimiin tai korokkeelle. Se lasten istuin on melko kylmä pakkasilla.

    • 21.10.2015 / 14:40

      Eikä! Mikä lehti? Onkohan mullakin laatikossa sellainen odottamassa :P Mua huvitti eilen kaupassa ostaa glögiä, mutta maltoin mieleni (vielä toistaiseksi) :D
      On kyllä käteviä ja moneen paikkaan sopivia nuo istuinpehmusteet.

      • Nimetön
        21.10.2015 / 15:44

        Kaikkien aikojen joulu. Tilasin viime jouluna kestotilauksena niin tuli tänäkin vuonna. Toinen tulee myöhemmin.

  3. Eveliina
    21.10.2015 / 14:57

    Ihania taljoja! Täytyy ehdottomasti käydä joulumarkkinoilla kurkkaamassa, etenkin istuinpehmuisteisiin. Multa löytyy Artekin tuolit, jotka hiukankin pitempään istuessa alkavat tuntumaan turhan kovilta.

  4. Ulla Keskinen
    13.3.2016 / 08:56

    Haluaisin pitkäkarvaisen harmaan lampaantaljan, kuinka onnistuu, tosi kauniita täälä sivustolla.?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.