Palju & saunaterassin avajaiset

Tätä postausta osa teistä jo odottelikin, joten kurkistetaanpas saunaterassillemme!

kylpytynnyri

Postauksessani Saunaterassimme ennen näkyi aiempien kesien saunaterassikuvia, mutta tältä näyttää kotimme pienemmällä terassilla tänä kesänä. Ei mitään kovin suuria muutoksia, kalusteetkin ovat vanhat tutut. Ainoastaan tuo puujakkara on terassilla uusi; siirsin sen kylpyhuoneesta terassille kesän ajaksi. Se toimii samalla kätevästi säilytystilana ja kätkeekin sisälleen mm. uikkareita ja paljuleluja :). 

Muutoksia tein lähinnä kalusteiden sijoittelussa – en ymmärrä miksi en ole tätä aiemmin hoksannut! Siirsin nyt tuolit tuolle seinustalle, jonne ilta-aurinko paistaa paljon pitempään kuin tuohon, jossa musta säilytysarkku nyt sijaitsee. 

saunaterassi

Noin kuukausi takaperin ostamani palmu pääsi saunaterassin avajaisiin kahisevaa tunnelmaa luomaan! Sen lisäksi terassilta löytyy keltainen daalia sekä amppeliorvokki. 

amppelikukka

Saunaterassin keskipiste on tietysti palju. Yritin saada sieltä nousevan kuuman vesihöyryn kuviin, mutta auringonsäteet hieman haittasivat yritystä. Tähän kuvaan se kuitenkin jollain tapaa onnistui:

palju

Tämä kuusikulmainen palju on tosiaan miehen tekemä ja se on verhoiltu samalla materiaalilla kuin mistä olemme terassimmekin tehneet. Mies maalautti paljun maalarilla ja sitä hän on jonkin verran harmitellut, sillä tummansininen maali ei jostain syystä kestänytkään lämpimässä paljussa vaikka piti ja sen yläosa on nyt tuollainen sinisen läikykäs. Eli maali on haalistunut kuuman veden vaikutuksesta, mutta eipä tuo ole onneksi käyttöä haitannut. 

Poika pääsi viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa paljuun – oli melkoisen innostunut asiasta! Paljun reunoja kiertää istumatasot, joiden avulla hän pääsi kiertämään paljua ympäri. Pillimehu kuului asiaan, se nökötti reunalla (paljukissamme tapaan). Paljunautiskelun jälkeen suuntasimme iltapalalle ja siellä vielä kuului aamulla sitten paljuuuun!. Palju lämpesikin kolmena iltana eli aina perjantaista sunnuntaihin. Meillä meinaa vain yleensä käydä niin, että paljun vesi ehtii turhan kuumaksi asti… Nytkin tuntui alussa, että iho palaa. Näistä kerroista muistan aina erään illan, kun ystäväpariskuntamme oli kanssamme paljuiltaa viettämässä. Ystäväni avomies totesi jonkin ajan kuluttua, että onpa teillä täällä suolainen vesi! Tosiasiassa kyseessä oli kuitenkin kuuman paljuveden synnyttämä ylähuulen (suolaiselta maistuva) hiki! :D Olen nauranut tuota muistoa varmaan kolme vuotta eikä loppua näy… Että terkkuja vaan sinne, jos blogini äärelle eksyt, hahah!

Saunaterassilla ei ole kattokaiutinta, miehellä tosin oli aikomus sellainen asentaa, mutta bluetooth-kaiutin* on toistaiseksi ajanut asian vallan mainiosti. Tosi kätevä vekotin ja noin pieneksi laitteeksi äänentoisto on mielestäni huippu!

terassilla

diy palju

Kyllä niin houkuttaisi tuo lämmin vesi tälläkin hetkellä, kun ulkona myrskyää ja vettä sataa kaatamalla (harmi vain, että pää ei säästyisi myrskyltä…). Olimme pojan kanssa ystäviä tapaamassa ja tässä säässä kävelymatka pelkästään autolle tuntui aivan liian pitkältä! Tänään on niiiiin saunailta, mutta paljun taidamme suosiolla skipata… Taidanpa poltella kynttilöitäkin pienen tauon jälkeen, se niin sopii tähän tunnelmaan! :)

*Saatu aikoinaan blogiyhteistyöstä. 

Voit seurata blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinissa.

Comments

  1. Rebecca
    9.6.2016 / 17:19

    Moikka!
    Kuinka usein vaihdatte paljun veden? Onko teillä joku veden puhdistussysteemi paljussa? Kovasti kiinnostaa, kun itselle vieras asia, mutta kovasti kiinnostaisi palju hankkia.. Kuinka työlästä paljun pesu yms on?

    • 9.6.2016 / 21:48

      Se riippuu monesta asiasta: tietysti jos on paljon roskia eikä niitä saa pois haavilla, tuntuu kivalta vaihtaa vesi. Mutta jos on tiedossa, että käytämme paljua monena iltana peräkkäin, emme jatkuvasti vaihda vesiä, vaan pidämme siellä samat vedet. Kannattaa aina käydä suihkun kautta ennen paljuun menoa, sekin vaikuttaa asiaan :). Meillä on klooritabletit käytössä.
      Mies pesee paljun aina painepesurilla, nopeaa ja kätevää! Sen jälkeen pesen paljun vielä jollain liinalla tai harjalla pesuaineita käyttäen. Kun tekee perusteelliset pesut aina kesän alussa, niin suht vähillä “ylläpitopesuilla” pääsee kesän läpi.

    • 9.6.2016 / 21:49

      Täytyy vielä tarkentaa, että näin menettelemme oman perheen kesken, mutta jos on tulossa ystäviä paljuilemaan, päästämme paljuun uuden hanaveden. Eli vieraiden ei tarvitse kylpeä jo muutaman päivän käytössä olleissa vesissä :D.

  2. Hanna
    9.6.2016 / 18:26

    Mikä ihana kesäkeidas!

  3. Marja
    9.6.2016 / 21:12

    Heippa, mua kiinnostaa tuo paljun lämmityssysteemi ja mikä tuo putki on joka näyttäis nousevan ylös tuosta paljun sisäpuolelt
    a? Ihana terassi ja uskon että pikkuinen poika nauttii varmaan mahdottoman paljon pulikoinnista, eikös hän ole ollutkin innokas uimari :D?

    • 9.6.2016 / 21:54

      Moi Marja ja kiitos! Hän on tosiaan melkoinen vesipeto, kyllä muistit oikein! Tosin nyt on jo vähän arempi vesipeto, mutta kovasti tykkää kuitenkin polskutella.
      Tuo putki on savupiippu :D. Mies asensi sen paljun sisälle, jotta vesi lämpenee tehokkaammin. Kuitenkin pari kesää sitten hän keksi, että öljypolttimella lämpenee vieläkin nopeammin kuin puilla ja siirryimme siihen. Tosin nyt jää se palavan puun tuoksu kokematta (joka mielestäni kuuluu ihanasti paljutouhuun), mutta on tuo kätevä ja todella nopea! Öljypoltin lämmittää veden myöskin tosi tasaisesti ja pikkuhiljaa lämpimämmäksi. Eikä tuo ainakaan minun nenääni haise, vaikka olen lukenut joidenkin moittivan hajua tässä lämmitysmuodossa.

      • Marja
        10.6.2016 / 22:34

        Hei Satu, kiitos vastauksestasi. Mietin tuota savupiippua vielä, eikö se kuumene myös, onko teillä siinä joku suojus ettei paljussa istuvat polta itseään siihen? Onko teillä joku vedenkiertosysteemi siinä?
        Meillä on myös palju ja käytämme siinä tämmöistä ainetta, tämä on täysin klooriton ja turvallinen käyttää:
        http://www.toysrus.fi/tuotemerkit/saness/saness-whirlpool-pakkaus-5-000-l?id=632096&vid=201699#.V1sVpGP6yRs :)
        Täytyykin tarkemmin perehtyä tuohon öljypoltinsysteemiin, puita tuntuu kuluvan mottitolkulla kun paljua lämmittää :D.

        • 11.6.2016 / 13:30

          Kuumenee eikä ole suojusta. Miehellä oli aikomuksena tehdä, mutta se sitten jäi, kun ei ollut niin tarpeellinen. Nyt lähinnä lapsen kannalta ajateltuna olisi hyvä olla, mutta toisaalta poika ei ole koskaan paljussa ilman aikuisen seuraa. Neljä aikuista mahtuu paljuun hyvin eikä kukaan ole vaarassa osua savupiippuun.
          Kiitos tuosta tuotevinkistä! Nämä nykyiset on mies ostanut, nuo sinun ehdottamasi on varmasti kivempia.

  4. Mansku
    10.6.2016 / 15:51

    Hei,kuinka korkea tuo terassin näkösuoja on? Meillä on suunnitelmissa vähän samantyylinen mutta korkeus on vielä mietinnässä. Tuo näyttää antavan sopivasti näkösuojaa.

  5. 10.6.2016 / 18:31

    Aivan ihana terassi! Kyllä tuolla passaa nauttia aurinkoisista kesäpäivistä ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.