Vuodentakainen kuva muistoineen

Turhan usein kamera on jossain toisaalla, kun olisi oiva hetki napsaista kuvamuisto poikamme seurassa. Olen huomannut, että viime kuukausien aikana olen välillä unohtanut koko kameran ja vain elänyt siinä hetkessä. Videokameraakin olemme käyttäneet viimeksi toukokuussa pojan 2-vuotissyntymäpäivillä; tilanne täytyy korjata ja pian!

Valokuvia on aivan ihana katsella jälkeenpäin, sillä niistä pojan kehityksen ja kasvun huomaa niin selvästi. En tiedä mitä muistaisin hänen vauvavuodestaan ilman valokuvien tuomaa muistinvirkistystä. Videokamerasta puhumattakaan! Aivan huikeaa materiaalia sekin on tallentanut – sen avulla mieleen muistuvat monet pojan tavat: seitsemän kuukauden ikäisenä hänellä oli tapana pitää erästä hauskaa ääntä, kymmenen kuukauden iässä hän teki sitä ja tätä jne. Nuo unohtuisivat takuulla ilman videokameraa ja videopätkiä katsellessa syntyykin usein sellaisia ai niin! -ajatuksia.

Vuosi sitten venetsialaisten aikaan hän oli tällainen söpöliini käkkäräpää ja vielä monet vauvapiirteet oli näkyvissä:

Voi että miten aika rientää ♥. Välillä tuntuu hassusti siltä, että kunpa saisin pojan vielä kerran tuollaisena syliini!

Nyt meillä on ihanan reipas taapero. Kiltti, iloinen, nauravainen, sosiaalinen (hieman ujomman äidin mielestä joskus vähän liiankin :D) poika. Meni Uumajan rantatiellä ihan erään parikymppisen naisen viereen osoittelemaan joelle. Yksi käsi selän takana osoitteli joelle sanoen laivoja, paljon vettä! Nainen ei oikein suomea ymmärtänyt, joten vastaukseksi poika sai vain hymyjä. On ollut jo pitkään pojan elkeitä havaittavissa ja joka paikassa bongataan sekä rekat, traktorit että varsinkin mopot! Vaasassa pysähtyi tien reunaan osoittelemaan kuusikymppisen miehen harrikkaa huudahtaen iso mopo! Ja sitä seurasi mahtava pärinä! Harrikkamies seisoi prätkänsä vieressä ja katseli muualle…

Osaa leikkiä hienosti muiden lasten joukossa. Ei vie toisilta leluja eikä töni tai huuda muille. Jos itse saa moista kohtelua osakseen, antaa kyllä palautetta tokaisten tomerasti ei saa! Nyt on kova minun mopo, minun auto, minun kirja -vaihe meneillään. Laivan leikkipaikalla olikin aika pettymys, kun leikkipaikan kahdella mopolla saivat ajaa muutkin lapset… Tänään hermostumista aiheutti se, kun isi puhui fammun kanssa äitin puhelimella. Se on äitin puhelin! ja sitten piti päästä äitin syliin.

Moottoriajoneuvoista hurjan kiinnostunut poikamme on myös kovin herkkä ja hellyydenkipeä. Hän rakastaa sitä, kun joku silittelee ja jos silitys sekunniksi lakkaa, kuuluu heti lisää. Vauvoja ja pienehköjä eläimiä nähdessään haluaisi heti mennä halimaan ja ottaa ne syliin. Tällaisissa tilanteissa kuullaan lähes poikkeuksetta lauseet oii, halitaan sitä, se on pehmeä. Se on söpö. Erityisesti nuoremman kisuneidin kanssa saa tätä harjoittaakin, sillä Sissy on aina valmis hieman ronskimpaankin halimiseen. M myös rakastaa sitä, kun Sissy antaa pienen pusun poskelle ja sitä muistellaan usein silloinkin, kun ei olla kotona kissojen luona. Omien kissojen ansiosta hän osaa kohdella muitakin kissoja hellästi ja kunnioittavasti; pahin hännästärepimisvaihe alkaa onneksi olla takanapäin ja ne miljoonat kieltokerrat alkavat tuottaa tulosta :D. Ihanat kultaiset kissat, jotka ovat niin hienosti tähän uuteen perheenjäseneemme suhtautuneet ♥.

Näissä ajatuksissa viikonlopun viettoon! Viikonloppu pitää sisällään mm. poikamme serkkupoikien synttärijuhlat sekä erään pihakirppistapahtuman, jonne ajattelin lähteä ostoksille. Mukavaa elokuun ensimmäistä viikonloppua teillekin!

2 Comments

  1. Saana
    6.8.2016 / 02:23

    Teillä on niin suloinen poika! Tunnistan hänet monesti jos törmätään jossain. Meillä on samanikäiset lapset ja osumme usein samoihin paikkoihin. Olen seurannut blogiasi monta vuotta ja se onkin yksi lemppareistani. Nimim. ”pikku-neiti sirkuksen pihalla tiistai-iltana syömässä poppareita” :)

    • 6.8.2016 / 13:11

      Kiitos kivasta kommentistasi, ihanasti sanottu ♥.
      Tule ihmeessä ensi kerralla moikkaamaan, jotta minäkin tiedän keitä olette! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.