Olen jemmaillut näitä kuvia useita kuukausia aikomuksenani postailla aiheesta jonain päivänä… Olisin halunnut liittää näiden kuvien rinnalle tuoreita olohuonekuvia, mutta kun en ole ehtinyt niitä vielä ottamaan, niin mennään nyt pelkästään näillä! Tiedättekö tunteen, kun katsotte vanhoja valokuvia itsestänne esim. 10 tai 20 vuoden takaa? Se pukeutumis- ja hiustyyli saa usein aikaan sellaisen huvittuneen myötähäpeätunteen. Sellainen minulla on, kun katson näitä olohuoneemme kuvia! Ihan rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, että tuossa kodissa on asunut joku muu ja tuon kodin on “sisustanut” joku muu kuin minä. Ei yhtään tunnu omalta eikä enää niin kodilta. Silti jotenkin hämärästi muistin ajan, kun tämä sisustus oli mielestäni aika lailla täydellinen – tuskin olisin muuten tällaiseen päätynyt?

Olen kuitenkin pohdinnoissani löytänyt useitakin syitä siihen, miksi tuo aiempi olohuoneemme look tuntuu nykyään niin vieraalta. Ensinnäkin aiempi rivitalokotimme oli sisustukseltaan hyvin runsas ja aikamoisen värikäs. Olohuoneemme väritys oli punavalkoinen punaisine sohvineen, isossa kirjahylly/vitriinissä oli kuvien ja astioiden lisäksi myös koriste-esineitä, joka sai sisustuksen tuntumaan huomattavasti runsaammalta. Näin ollen muutto tyhjään, itse rakennettuun ja kolme kertaa aiemman kodin kokoiseen taloon tuntui isolta askeleelta. Huonekaluja oli liian vähän jne. Uusi koti edusti haaveemme mukaisesti modernimpaa linjaa, mutta oman sisustusmaun kanssa oli hieman vielä hakemista. Kaikkea ei voinut eikä halunnut ostaa uutena, joten vanhasta kodista kulkeutui mukana yhtä sun toista.

Kun muutimme rakentamaamme omakotitaloon, kiinnostuin sisustamisesta aivan uudella tavalla. Toki se oli aiemminkin kiinnostanut, mutta nyt asia oli vielä mielenkiintoisempaa, sillä kyseessä oli ensimmäinen oma koti. Ei keltaisia keittiönkaappeja, joihin täytyi yrittää etsiä sopivaa mattoa ja verhoja, jotta kokonaisuudesta ei tulisi oksennusväripaletin kaltainen. Oli ihan puhdas valkoinen pohja, jota pikkuhiljaa täydentää. Avainsanana tuo pikkuhiljaa. Nyt tullaan asiaan, jonka varmasti kaikki talon rakentaneet tunnistavat: kun olet nähnyt talon nousevan aiemman metsäpläntin tilalle, ollut mukana kaikissa vaiheissa tonttipuiden raivaamisesta lähtien, muuton hetkillä koti tuntuu ehkä valmiimmalta kuin koskaan. Se ei ole enää se puiden täyttämä tontti, siihen on rakentunut ihan oikea talo, jota muuttohetkestä eteenpäin kodiksi kutsutaan. Silloin alkuvaiheessa on vaikea nähdä sitä, miten keskeneräinen sisustus esim. puolen vuoden, jopa vuoden asumisen jälkeen vielä kuitenkin todellisuudessa on. Sillä hetkellä sitä ei huomaa, sen huomaa vasta muutaman vuoden viiveellä, vanhoja kuvia katsomalla. Kodilta tuntuva sisustus rakentuu mielestäni pikkuhiljaa useiden vuosien saatossa. Kun ehtii asumaan ja kokemaan, mikä missäkin parhaiten toimii.

Näiden lisäksi sisustusmakuni on kokenut muutoksia vuosien saatossa. Kun muutimme tähän kotiimme, tykkäsin yli kaiken mustavalkoharmaasta värimaailmasta ja pienestä kromin kiillosta. Koin selvästi jonkinmoista väriähkyä. Nyt olen niin eri mieltä ja koen tuollaiset kodit kalseina ja jotenkin tyhjinä, en kodinomaisina. (Tästä ei pidä kenenkään pahastua, nämähän ovat makuasioita.) Nykyään kaipaan joukkoon sitä vaaleaa puuta, jota kodistamme jo riittävästi löytyykin. Vaalea puu tuli osaksi kotiamme joskus 2012 vuoden paikkeilla, jos oikein muistan. Ensimmäisinä asuinvuosina tykkäsin piristää kodin yksitoikkoista väripalettia tehosteväreillä; nähtiin mm. turkoosia ja pinkkiä. Olen jo pitkään kokenut tuon tehosteväriajattelun tylsän yksitoikkoisena ja niinpä laitan kotiin niitä sävyjä, joita haluan, milloin haluan, sen kummemmin asiaa ajattelematta. Erityisesti pastellisävyt ovat aina olleet suosiossani ja niitä on varmasti viimeisten parin vuoden aikana kotonamme enemmän näkynytkin. Jo vuosia sitten kirjoitin blogiin, että sellainen vaaleanpunaiset sohvatyynyt, vaaleanpunainen maljakko -mätsääminen oli osaltani ohitse. Eikä se ainakaan vielä ole palannutkaan… Toki haluan pitää kodin väripaletin hillittynä, koska se on eniten omaa tyyliäni, mutta en niin kovinkaan tarkasti mieti sävyjen yhteensopivuutta. Jos näen jonkin ihanan sävyisen tyynynpäällisen, ostan sen – sama “sopiiko” se niin täysin kotiimme vai ei. Tuollainen ylläriväri päätyikin kotiimme tässä talven mittaan petroolin sävyisen tyynynpäällisen muodossa. Olohuoneessa sitä ei ole vielä nähty, mutta eiköhän sekin päivä koita. En tiedä saako näistä ajatuksistani kiinni, mutta selvemmin en varmaankaan osaa näitä selittää.

Yksi osa-alue on sitten se, miten haastavaa olohuonettamme on ollut sisustaa! Tila on niin iso, hieman pitkulainen ja melko korkea – se on asettanut kokemattomalle huomattavia haasteita. Tämä on kodissamme ainoa huone, jota olen säännöllisesti tuskaillut ja joka onkin sitten kokenut ne suurimmat muutokset näiden vuosien aikana. Mutta, nyt laitan käden silmille :D ja näytän näitä 6-7 vuoden takaisia kuvia, jolloin asuimme kodissamme ensimmäistä talvea:

Itse huomaan kuvista aivan hirveän monia keskeneräisyyksiä aina tv-tasosta, matoista ja tauluista lähtien. Näiden kuvien välillä on myös tapahtunut pieniä muutoksia: teetimme sohvapöydän, laitoimme digiboxit ym. umpiovien taakse ja sekoittelimme valkoisia säilytyskalusteita entisestään keskenään. Nythän niistä suurin osa on työhuoneessani, tv-tasoa lukuunottamatta.

Kuvien laatu on huono, sillä tuolloin en vielä kuvannut järjestelmäkameralla, mutta kyllähän noista selvän saa! Onkos siellä taustalla vielä lukijoita noilta ajoilta? ♥ Täytyy tässä joku päivä ehtiä kuvaamaan olohuoneemme nykytilaa, kiva sitten vertailla! Mutta kyllä uskaltaisin aika varmaksi tänä päivänä sanoa, että tuohon sisustustyyliin ei ole paluuta :D.

 

Sunnuntaiaamuna toistuu usein sama kaava ja siitä onkin hyvä pitää kiinni! Aamiaisen jälkeen cappuccino nautitaan rauhallisesti pehmeässä ja lämpimässä sohvannurkassa. Ei viitsi edes miettiä sitä, miten tuo turha kesäaikaan siirtyminen nipisti tästä leppoisasta aamusta yhden tunnin pois… Pientä, huoletonta selailua länsinaapurin inspiraatiovarastoilla, mm. Residencen sivuilla ja eräästä funkkisvillasta pari kuvaparia tännekin:

Kauniita kuvia ja kaunista katseltavaa. Ihania maanläheisiä ja rauhoittavia sävyjä. Näissä silmä lepää! Erityisesti mieleeni on molemmista kuvapareista vasemmanpuoleiset.

Samalla päivän ohjelman miettimistä… Alustavissa suunnitelmissa jotain pientä luontoretkeä eväiden kera, saataisiinpa vielä aurinkokin kaveriksemme!

(Kuvat lainattu Residence.)

 

Ihanan aurinkoinen päivä tänään! Sitä on jotenkin heti herättyään astetta iloisemmalla tuulella, kun näkee auringon paistavan. On se niin tervetullut piriste pitkän talvikauden jälkeen. Kiva myös ajatella, että se valoisa kausi on vasta edessäpäin!

Vein pojan aamulla päiväkotiin ja sen jälkeen hurautin kotiin työhuoneelleni. Yleensä jo hieman edellisenä päivänä mietiskelen seuraavan päivän työjärjestystä, jotta saan työpäivistäni eniten irti ja päivän tehtävälistaa lyhyemmäksi. Klo 12 on täällä yleensä sellainen rajapyykki, jolloin tarkistelen, missä mennään: ollaanko aikataulussa vai jäljessä! Tosin hyvä asiahan yrittäjälle on aina se, ettei tehtävälista koskaan lopu, vaan aina on puuhasteltavaa tiedossa. Tämän ensimmäisen vuoden aikana ei ole vielä koskaan ollut sellaista tilannetta, että “tänään tuli kaikki valmiiksi”, vaan aina on heti tiennyt, mistä seuraavana päivänä jatkaa! (Paitsi viime heinäkuussa, jolloin lomailin…)

Tänään olen tehnyt muutaman tilauksen valmiiksi ja alkanut ahertamaan kahdelle jälleenmyyjälle lähtevien tuotteiden parissa. Jazzia samalla kuunnellen ja välillä vettä ja cappuccinoa hörppien – ei niin mitään valittamista! Tätä työtä tehdessäni olen aina välillä mietiskellyt, että nyt taidan tietää, miltä tuntuu, kun rakastaa työtään. Toki on huonojakin puolia, kuten jokaisessa työssä, mutta se kuuluu asiaan. Tämä vain tuntuu just nyt niin mun jutulta ja mikä parasta; kaikkea mahtavaa on vielä edessäpäin! ♥

Tältä täällä työhuoneellani tällä hetkellä näyttää! Napsaisin hetki sitten parit kuvat tästä työympäristöstäni: tuo kohta työhuoneestani vaikutti olevan siisteimmässä kunnossa… Olisi mukavaa saada kaikki aina kaappeihin, mutta se ei ole näissä puuhissa kovinkaan käytännöllistä, joten vanhalla sohvapöydällämme (:D) majailee sitä sun tätä laatikkoa, pussia ja purnukkaa, jotka eivät työhuoneeni kaappeihin mahdu. Äitini loppuvuodesta tekemät valkoiset korit ovat osoittautuneet hyvin käteviksi ja saan niissä säilöttyä vaikka ja mitä! Siististi, mutta kuitenkin käytännöllisesti ja aivan käden ulottuvilla.

Viime viikonloppuna saimme miehen kanssa vihdoin aikaiseksi leikata autotallissa majailleet ylijäämälevyt työhuoneeni ison kaapin lisähyllyiksi. Olipa mukavaa aloittaa tämä työviikko, kun oli kaksi hyllyä lisää säilytystilaa! Rakastan kaikkea järjestämistä ja haluan kaiken olevan kaappien sisälläkin tip top suorassa, mutta inhoan tehdä sitä silloin, jos säilytystilaa on selvästi liian vähän.

Loppuun vielä päättyneestä arvonnasta: MioSa. designin lahjakorttiarvonta päättyi eilen illalla ja arvoin voittajan hetki sitten! Jokusen kommentin poistin lopusta, sillä ne olivat saapuneet osallistumisajan umpeutumisen jälkeen. Random.org arpoi tällä kertaa voittajaksi seuraavan, Hannan jättämän kommentin:

Avaimenperät ja äitiyskorut ovat lemppareitani :) Avaimenperiä meni viime jouluna lahjaksi ja niistä tykättiin kovasti. :)

Onnea Hanna! Laitan sinulle sähköpostia ihan tuota pikaa. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Ihan mahtavia kommentteja ja palautteita sain, sananne toivat valtavasti iloa! ♥ Tekemistäni äitiyskoruista haluan mainita vielä sen verran, että niitä voi ilman muuta käyttää muulloinkin kuin äitinä/lapsen kanssa! Ylimääräisenä ominaisuutena niissä vain on se, että niitä voivat lapsetkin turvallisesti maistella – tietyssä iässähän kaikki päätyy suuhun! :)

Aurinkoista torstaita!