Parit heräteostokset kotiin

 

Tein jokin aika sitten parit heräteostokset kotiimme ja se kannatti!

Maljakkoa en oikeastaan olisi tarvinnut, mutta kun näin tämän sävyn, oli tuote ostoskorissa ennen kuin huomasinkaan! Kyseessä on Cooee Designin pallomaljakko sävyssä sand. Näitä tuntuu olevan Instagram pullollaan, mutta lähinnä valkoisia, mustia ja harmaita versioita. Jonkin verran näkee myös upeita vaaleanpunaisia pallomaljakoita. Tähän sävyyn en ollut aiemmin törmännyt enkä edes tiennyt tämän olevan Cooee Designin, sillä sitä ei lukenut tuotekuvauksessa ollenkaan! Vasta maljakon saavuttua luin tuotelapusta kyseisen nimen. Oma maljakkoni on kokoa 20 cm eli taitaa olla kookkain näistä? Yhden kukan maljakoita kaapista löytyy jo enemmän kuin tarpeeksi, isompia maljakoita vähemmän. Tämä tuli kyllä niin jäädäkseen, kunhan vain pysyy ehjänä vauhdikkaan pikkumiehen ympärillä. Silti tuli jotenkin aavistuksen huono omatunto, sillä minulla on jo niin monta maljakkoa… Päätin sitten ratkaista tämän asian niin, että laitan kiertoon kolme jotain pienempää, niin tällekin löytyy kaapista tilaa! Tosin ei sitä kaappiin ole ostettu eikä kyllä sinne heti päädykään, niin upea tämä on! Viime vuosina olen huomannut, että kaikki maljakot eivät ole osoittautuneet käytännössä kuitenkaan niin mieluisiksi kuin ostohetkellä ajattelin, joten sellaiset on syytä päästääkin uusiin koteihinsa. Näin sinne kaappiin jää lopulta vain sellaisia superihania yksilöitä! Ajattelen myös niin, että koska minulla ei ole koriste-esineitä, niin käyttöesineitä saa sitten ollakin hieman runsaammin.

Maljakon sävy ei ole lämmin, vaan tuollainen upean viileähkö hiekka. Ehkä jopa ruskean ja harmaan sekoitus. Aika hyvin ja todenmukaisena sävy toistuu näissä kuvissani. Maljakon pinta tuntuu kivan mattaiselta. Nyt alkuun maljakkoa pääsi koristamaan yksi oksa viime viikonlopun synttärikimpuistani. En malta odottaa, että saan ensi kuussa koota tähän jonkin ihanan simppelin pääsiäiskimpun! Ehkä se on taas tulppaaneja ja pajunoksia, viime vuoden Pääsiäisviikon kimppu -postaukseni tapaan.

Toinen heräteostokseni maljakon kaveriksi oli tyynynpäällinen! Näitäkin jo pari löytyy, mutta tällä hetkellä tyynynpäällisistämme edullisimmat näyttävät jo jonkin verran kulahtaneilta. Joskus haluaa ostaa kotiin pienen tekstiilipiristyksen esim. vitosella, mutta ostoshetkellä ei voi tietää, miten tyynynpäälliselle käy pesussa. Itse nimittäin ihan surutta pesen tyynynpäällisiä, sillä ne ovat päivittäisessä käytössä pään alla, kuten tyynynpäälliset yleensäkin… Noita hyvin edullisia versioita olen ostanut sekä Kodin Ykkösestä, Ikeasta että H&M:lta. Etenkin Kodin Ykkösestä ostamani näyttivät aika kurjilta ensimmäisen pesun jälkeen: tyynynpäällisen mustat osat olivat selvästi haalistuneet. Joten ehkä niistä raaskii paremmin luopua, kun on jotain uutta ja laadukkaampaa tilalle.

Näitä Chhatwal & Jonssonin tyynynpäällisiä olen katsellut sillä silmällä jo vuosia, mutta aiemmin ei ole vain tullut hankittua. Mm. Lisbet e. -blogissa olen ihastellut näitä säännöllisesti. Merkin tyynynpäällisistä erityisesti pellavainen Ikat Kerela -sarja on ihastuttanut ja nyt päätin värinkin ex tempore: vaaleanpunaista! ♥

Pilkistää kivasti mustavalkoisten kavereidensa lomasta! Tästä voin kyllä myös heti sanoa, että hyvin pitkäikäinen hankinta tuli tehtyä, vaikkakin heräteostoksena. Mites muuten, oletteko pesseet näitä tyynynpäällisiä koneessa ihan menestyneesti? Meillä mies tuumasi, kun mietin ääneen, että pysyyköhän ihan hyvänä konepesuista huolimatta, että Jaahas, kertakäyttöpäällinen! Heh, tuskinpa vain :D.

Tässä pöydällä tämän hetken lempisävyjäni (vaalea puu vain puuttuu) ja tuntuu, että nyt on löytynyt ne kaikkien aikojen lempparisävyni kotimme sisustukseen. Jännä nähdä, mikä tilanne on muutaman vuoden päästä, kun tämä tunne on nyt näin vahva! Mitä mieltä sinä muuten olet – kannattavatko heräteostokset useimmiten vai eivät?

Nyt suuntaamme tästä pojan kanssa arskat nenällä ulkoilemaan; ihanasti alkoi aurinko nyt iltapäivästä paistelemaan!, ja sitten sisälle laittautumaan. Jouluihminen muistelee joulupukkia maaliskuussakin: on se vain eri kiva näin aikuisenakin, kun muistaa erinäisillä lahjakorteilla. Tänään suuntaamme miehen kanssa joulupukin vinkistä Wanhaan Lyhtyyn illalliselle! ♥

Ihanan leppoisaa lauantaita teillekin!

8 Comments

  1. 18.3.2017 / 14:16

    Voi mikä yhteensattuma: minäkin ostin juuri Cooeen maljakon! :D Mukaani tarttui kylläkin eri sävy ja se pienin koko. Pieni tuliainen hiihtolomareissulta Haaparannasta. :)

  2. 18.3.2017 / 21:04

    Todella kauniin sävyinen maljakko! Minulta löytyy pieni musta, mutta mieluusti toisenkin kaveriksi ottaisin vaikka juuri tuossa värissä!

  3. 19.3.2017 / 11:14

    Oon huomannut kuolaavani itsekin näitä mattapintaisia pyöreitä maljakoita nyt varmaan viikon verran, kuvia niistä tupsahtelee joka tuutista. Varmaan täytyy itsekin sijoittaa tuollaiseen ja tuo hiekanvärinen on kyllä aivan ihana!!

    • 29.3.2017 / 08:04

      Sijoita ihmeessä! Itse mietin, että olisi ihana sellainen kolmen kopla, jossa olisi tämän hiekansävyisen lisäksi vielä valkoinen ja vaaleanpunainen :)

  4. Nimetön
    28.3.2017 / 22:24

    Teidän koti on muuttunut sekametelisopaksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.