Viikonlopun juhlien kukkavinkki

Ihanan aurinkoinen perjantai! On kyllä varmaan tämän kevään lämpimin päivä! Melkein tekisi mieli hihkaista, että huh hellettä!
Tein aamulla viimeisen kauppareissun huomisia juhlia varten. Tein ostoksia ilman kauppalistaa ja se olikin sitten melkoista säntäilyä :D. Kauppalistalle olin ehtinyt aamulla kirjoittaa vain viisi asiaa, joten sitä oli turha edes taskusta kaivella. Vaikka kassajonosta täytyi kesken kaiken lähteä hakemaan servettejä ja kukatkin nappasin siinä jonottaessani, mitään en ainakaan vielä ole huomannut unohtaneeni… Hieman kirpaisi ostaa kymmenen euron kukkakimppu, mutta sitten mieleeni juolahti aiemmin mm. Yhdestä on moneksi -postauksessani hyväksi toteamani kukkavinkki! Kun tuollaisen sekalaisen leikkokimpun pilkkoo osiin, saa kotiin monta pienempää kimppua ja näin synttärijuhliin riittääkin vain yksi kimppu. Ei enää ollenkaan niin kallista!

Kimpusta jaoin osia olohuoneeseen, terassille ja ruokailutilaan. Tämän isoimman kimpun ajattelin laittaa juhlien tarjoilupöydälle. Lasimaljakko on korkea, mutta kun sen ympärillä on erilaisia kahvipöydän herkkuja, jää kimppu juuri sopivasti näkyviin tuoden pöytään kivaa korkeusvaihtelua.

Pari perhostakin kimpun mukana tuli; vaaleanpunainen ja keltainen:

Kimpun vaaleanpunaisen osuuden laitoin esille olohuoneeseen, jossa on muitakin vaaleanpunaisen sävyjä. Loppuosa kimpusta päätyi sitten terassille, joka on varmasti huomenna ihan täynnä synttärivieraita. Tänne päätyi vain pieni keltainen kimppu tarjoiluvaunua koristamaan, jotta vieraille jää hyvin tasotilaa kahvitteluun. Pidän mielelläni ruokapöytämme ihan vain tarjoilupöytänä, jolloin sieltä voi jokainen käydä rauhassa napsimassa lisää herkkuja lautaselleen eikä sitä tarvitse tehdä toisten kahvittelijoiden olan yli. Kahvittelut hoituvat sitten terassilla, olohuoneessa ja vaikka keittiön baaritasolla!

Ikeasta joskus aikoinaan ostamani käsinojataso päätyi tarjoiluvaunun ylätasolle ihan vahingossa, mutta koska se sopi mielestäni siihen niin kivasti ja toi terassille kaivattua lämpöä puunsävyn muodossa, se sai jäädä! Yksi katkennut kukkanen pääsi minimaljakkoon ruokailutilan lipaston päälle:

Terassi on putsattu talven tomuista ja tein sinne juhlien ajaksi uuden järjestyksenkin. Täytyy ottaa lisäkuvia toisena päivänä. Nyt kun yritin ottaa kuvia, näkyi taustalla ihanan ruskea, talviunilta heräävä nurmikko, joten ehkä odotan vielä hetken :). Muutenkin nuo valkoiset tuolit ovat lasiterassilla vain talvisin; kesäisin ovat taivasalla terassin ruokailualueella. Tänä viikonloppuna taidamme ottaa grillinkin talvisäilöstä ja maistella kesän ensimmäiset grilliherkut (siitäkin huolimatta, että viikonlopuksi on luvattu kylmempää ilmaa)!

Vein pojan aamulla vanhemmilleni ja siellä hän on nauttinut olostaan ja kuulemma onnessaan leikkinyt vanhassa leikkimökissäni ♥. Ihanaa, että päiväkodissa täytyy olla vain kolmena arkipäivänä ja muina päivinä saa sitten jakamatonta huomiota tutummilta aikuisilta, kuten tänään vanhemmiltani.

Mutta tämä kukkavinkki lähti nyt hieman rönsyilemään, joten taidanpas lopettaa tähän! Seuraavaksi varmaankin pöytäliinan silitystä… Monenmoista pikkujuttua täytyy saada vielä valmiiksi ja sitten voi istahtaa sohvalle katselemaan laatukiekkoa: Leijonien ensimmäistä peliä, jei! Me aina miehen kanssa nauhoitamme pelin, jos se tulee alkuillasta. Sen jälkeen välttelemme telkkaria ja radiota, jotta emme kuule tulosta ja katselemme pelin nauhalta pojan käytyä yöunille. Vuosittain toistuva, hurjan kiva alkukesän traditio!

Aurinkoista viikonloppua! :)

6 Comments

  1. SatuKoo
    6.5.2017 / 10:52

    Ihanaa synttäriä pojallenne!
    Kukat kyllä piristää kummasti. Pitäisi kenties itsekin kaivaa jostain maljakko esiin ja ostaa kukkia kodin piristykseksi :)

  2. 7.5.2017 / 11:31

    Aivan ihastuttavia kukkasia <3 itsekin nappaan monesti kauppareissulta kimpun mukaan, se kummasti piristää oloa ja tuo helposti kauneutta kotiin :)

  3. Kikka
    10.5.2017 / 07:41

    Hei,
    Olen pitkään etsinyt noita Toy-tuoleja ja ilmeisesti niitä ei enää saa Suomesta mistään. Myöskään Vepsäläiselle niitä ei enää hankita. Tiedätkö sinä mitään ulkomaalaista liikettä,mikä olisi luotettava ja turvallinen paikka hankkia? Ja ennen kaikkea sieltä saisi aitoja kappaleita.Tilasin yhden muun tuolin kerran ulkomailta ja se oli kyllä kaukana aidosta jo ulkonäöltään vaikka sillä nimellä myytiin.

    • 10.5.2017 / 12:33

      Heippa Kikka!
      Joo ostin silloin pari vuotta sitten Vepsäläisen viimeiset 4 valkoista Toy-tuolia aika hyvään hintaan ;).
      Omia kokemuksia ei noista ulkomaisista verkkokaupoista ole, mutta hyviä kokemuksia olen kuullut Ambiente Direct -liikkeestä. He ainakin myyvät aitoja tuotteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.