Täksi päiväksi aikomani postaus jää nyt odottelemaan toista hetkeä. Täällä on ollut ja on edelleen huolta sairastuneesta tädistä ja nyt viimeisimpänä loukanneesta mummustani. Hänen olkapään murtumisestaan (Päivä, joka säikäytti -postaus) ei ehtinyt kulua edes puoltatoista vuotta ja nyt on saman käden kyynärpää murtunut. Luut kuulemma niin murskana ja huonossa asennossa, että leikkaus on edessä.
Voi että noita ikäihmisiä! Etenkin suht itsepäisiä sellaisia… Täytyy yrittää muistaa, että jos itse elän noin pitkään ja jos joku perheenjäseneni sanoo minulle toistuvasti ja painokkaasti, että älä enää aja pyörällä (sillä aina löytyy joku autoileva kauppa- ym. reissuille auttamaan), niin minä uskon ja sillä sipuli. Nyt on sitten leikkaus ja pitkä toipumisaika edessä, jälleen kerran. Kolme pyöräonnettomuutta saa nyt kyllä riittää!
Kovissa kivuissakin mummu oli kyllä yhtä ruutia täynnä kuin ennenkin. Röntgenkuviin mennessään huuteli sängystä: Tuokaa mulle kotua kunnon vaatteet näitten ryysyjen tilalle! Kun häntä vietiin kolmatta kertaa kuviin, tuumasi hoitajalle Ei varmasti enää mitään kuvia, mua aivan pyörryttää jo se säteily! :D
Mutta kuten tuossa vuoden takaisessa kuvassakin on nähtävissä, niin sateen jälkeen paistaa aina aurinko, eikös vaan?
Joten eiköhän tälläkin kertaa ♥.