Minä ja mun pojat

Tervehdys piiitkästä aikaa! Blogin suunnittelematon kesätauko on ohi ja nyt on intoa palata taas bloginkin pariin! Intoa on, mutta aikaa hyvin rajallisesti, mutta katsotaan, löytyisikö blogille oma rakonsa arjestamme :). KIITOS tuhannesti kaikista viime kuukausien viesteistänne, sähköposteistanne ja kaikista kohtaamisista! Olen sanonut tämän aina ja sata kertaa, mutta sanon taas: mun blogilla on ihan parhaat lukijat, sillä edes näin harva päivitystahti ja taukokaan ei ole saanut teitä katoamaan!

Talvi ja kevät olivat kovin kiireisiä, samoin alkukesä. Heinäkuussa ehdimme lomailla koko perheen kesken, kunnes elokuussa työkiireet veivät taas mennessään. Nyt elelläänkin jo alkusyksyä ja edessä häämöttää se vuoden ihanin aika ♥. Toukokuinen designtori tuli ja meni ja oli kohdallani todella onnistunut, joten loppuvuodesta varmaankin uusiksi! Myöskin esikoisemme viisivuotissynttärit olivat ja menivät – häntä juhlittiin samana viikonloppuna kuin äitienpäivää. Meidän perheessämme huhti-toukokuu on järkyttävän kiireistä aikaa, sillä silloin sekä minulla että miehellä on tosi paljon töitä = pitkiä työpäiviä ja samaan syssyyn osuvat sitten myös nuo monet juhlat ja tapahtumat.

Toukokuusta muistan esikoisen synttäreiden lisäksi äitienpäivän. Äitienpäivä oli hässäkkäinen myös, sillä voitteko kuvitella, että miehellä kun on YHTENÄ sunnuntaina VUODESSA töitä, osui se juuri äitienpäivälle. En kestä. Eikä ollut ensimmäinen kerta… Ensi vuonna saa kyllä olla toisin ja se on varma! Ollaan me äidit edes yksi päivä vuodessa ansaittu hemmottelua vai mitä! Äitienpäivän kohokohtani olikin aamiaispöydässä, kun mies oli vielä kotona ja söimme kaikki yhdessä aamiaista. Toivon aina tuorepuristettua appelsiinimehua ja sitä olikin pöydässä koko kannullinen! Mies siinä kaiken syömisen keskellä yhtäkkiä tokaisi esikoiselle: Eikö ookki M meillä maailman paras äiti! Se lämmitti sydäntä niin kovasti ja lämmittää varmasti ikuisesti. Ja koska sitä ei turhan usein kuule, osaa sitä arvostaa ihan eri tavalla. Olikin ensimmäinen äitienpäiväni kahden lapsen äitinä ♥. Joka päivä tunnen niin suurta rakkautta ja kiitollisuutta noista kahdesta söpöliinistä. Suurin saavutukseni ja ylpeyden aiheeni koko tässä elämässä ♥.

Pienempi poikamme ei olekaan täällä juuri näkynyt, joten tässäpäs jo vuoden ikään ehtinyt N:

Kesäkuusta muistan päällimmäisenä 10-vuotiskihlajaispäivämme. Lisäksi tuolloin juhlittiin juhannusta ja paljuiltiin koko neljän hengen perheemme voimin. Olipa siellä reunalla keikkumassa toinen kissoistammekin… Heinäkuun helteet saapuivat; samoin minun, mieheni ja esikoisemme kesäloma. Yrittäjänä en voinut lomailla kuten mieheni, mutta ainakin muutamia päiviä aina siellä täällä. Teimme kesälomareissuja kotimaassa. Lomailimme mm. Vaasassa, Tampereella ja Kalajoella. Sekä Särkänniemi että PowerPark tulivat taas testattua. Kuopuksestamme kuoriutui kunnon matkailija; oli aina ihan innoissaan reissun päällä! Toista on täällä kotona, täällä on hänen mielestään suhteellisen tympeää…

Heinäkuussa juhlimme taas synttäreitä! Mies täytti 40 ja heti kaksi viikkoa hänen jälkeensä juhlimme kuopuksemme yksivuotispäivää ♥. Tuosta taas tasan kaksi viikkoa eteenpäin olimme jo elokuun puolella ja synttärijuhlat jatkuivat tällä kertaa äitini 60-vuotisjuhlilla. Monenlaista juhlaa ja mukavaa tapahtumaa on kesään mahtunut!

Nyt taas kello käy sen verran nopeasti, että täytyy tältä erää lopetella. Olen haaveillut kirjoittavani seuraavaksi ainakin tästä toisesta vauvavuodesta, lasten jutuista, kissojen kuulumisista ja kotiakin olisi kiva pitkästä aikaa kuvata! Täällä onkin tapahtunut paljon muutoksia sitten viime kotikuvien.

Mutta seuraavaan kertaan, joka koittaa yllättävän pian – jo tällä viikolla! :D 

Comments

  1. Merja
    9.9.2019 / 17:44

    Olipa kiva, kun kirjoittelit pitkästä aikaan. Kotikuvia odotellessa

    • 9.9.2019 / 18:13

      Mahtava kuulla! :)
      Ja hei, ilman sähköpostiosoitettasi en olisi hoksannut, kuka olet, kun oli nimimerkki eri mitä vuosikaudet täällä olet käyttänyt :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.