Facebookin muistoista vastaan tuli tämä kuva päivälleen kahdeksan vuoden takaa. Olipa mukava muisto! Olimme tuolloin asuneet tässä kodissamme kaksi vuotta; asujina minä ja mies sekä kissat. Lapsia ei vielä tuolloin ollut. Näkymä olohuoneesta aulan suuntaan oli hyvin avoin ja tuolloin aulan seinässä oli vielä tapettia (aika pian tuon jälkeen seinä maalattiin valkoiseksi).

Vuodet vierivät ja perheemme kasvoi kahdella lapsella. Makuuhuoneet loppuivat kesken ja huomasimme tarvitsevamme neljättäkin huonetta yritykseni tarpeisiin. Jossain vaiheessa mietimme uuden talon rakentamista, mutta päädyimmekin huomattavasti pienempään raksaprojektiin. Raskausaikana kevättalvella 2018 ryhdyttiin tuumasta toimeen: kuvassa näkyvä käytävä umpeen ja MioSa. designin toimipiste sinne! :D

Olen luvannut esitellä työhuoneeni täällä blogissani ja tiedän monen sitä jo odottavankin, mutta elokuu oli yritykselleni kaikkien aikojen kiireisin kuukausi ja kiireet jatkuvat edelleen, joten työhuone on hieman hyrskyn myrskyn… Yritän kuitenkin vielä tässä syksyllä ehtiä sen kuvaamaan!

Seuraavat kaksi olohuonekuvaa ovat viime syksyltä. Melkoinen ero entiseen tuon näkymän kanssa! Aiempina vuosina nautin siitä tilantunnusta ja ilmavuudesta, jota sain sohvalta käsin katsella. Nyt nautin suunnattomasti tästä pesämäisemmästä tunnelmasta, jonka muutos olohuoneeseemme toi.

Tämä viimeinen kuva on otettu toissaviikolla, aurinkoisena syysiltapäivänä. Siitä sohvannurkasta, joka on minun paikkani sohvallamme. Tuosta sohvan päädystä aukeaa parhaimmat näkymät ympäri kotia, siksikin siinä niin iltaisin viihdyn:

Mukava nähdä kuvista, miten koti tarpeiden ja elämäntilanteiden mukaan muuttuu! Eipä sitä kunnolla ilman kuvia kyllä muistaisi.

Mukavaa syyssunnuntaita!

Sain tässä yhtenä päivänä kivan yhteydenoton Kokkola-lehden toimittajalta. Hän kysyi, suostuisinko sisustusaiheiseen haastatteluun heidän Kotona-juttusarjaansa. Toki suostuin, tästä jää ihana muisto meille kaikille – lapsista puhumattakaan! Edellisen kerran kotimme on ollut esillä samaisessa lehdessä vuonna 2013 esikoista odottaessani ♥.

Haastattelu ilmestyy huomisessa Kokkola-lehdessä, mutta haastattelun nettiversio on jo luettavissa täällä. Näin korona-aikana haastattelu toteutettiin puhelimitse eikä kuvaajakaan vieraillut kotonamme, vaan jutussa käytettiin minun ottamiani kuvia. Niitä on haastattelussa enemmänkin kuin tässä postauksessani.

Onpa mukavaa tämä nykyaika tässäkin suhteessa: myös kaukana asuvat ystäväni ja tuttavani pääsevät lukemaan jutun, koska se on vain yhden klikkauksen päässä!

Heippa pitkästä aikaa! Onpa ollut ikävä tänne! Ehti muodostua jo pieni kynnyskin tähän hommaan tässä reilun kuukauden aikana. Tämä blogitaukoni tuli ihan suunnittelematta ja pienen pakon sanelemana.
Arki meni meidän perheessämme kertaheitolla maaliskuun 13. päivä uusiksi; tuolloin lapset jäivät kotihoitoon. Aina kun olisi ollut aikaa blogille, ei ole ollut energiaa. Kun taas olisi ollut energiaa, ei ole ollut aikaa. Näin ollen blogia ei ole tullut päivitettyä ja se on harmittanut minua todella paljon, sillä olin jo puolen vuoden ajan onnistunut saamaan blogin ujutettua arkeeni!

Mies käy edelleen normaalisti töissä, mutta minun roolini on muuttunut huomattavasti. Nyt päiväni muodostuvat kotiäitiyden ja yrittäjyyden sekamelskasta. Yritän olla läsnä lapsille niin paljon kuin mahdollista, mutta välillä minun on tehtävä myös töitä, sillä päiväuniaika ei ole riittävästi. Loput työt teen sitten iltaisin, kun mies on kotona, mutta suurin panostus ja paino on viikonlopuilla, jolloin mies on vapaalla. Hän saa silloin ottaa päävastuun kodista ja lapsista, jotta minä voin keskittyä työhöni ja tehdä kaikki kyseisen viikon rästityöt alta pois.

Alkuun yritin ihan liikaa hoitaa asioita päivisin lastenhoidon lomassa. Silmäni avautuivat viime viikolla. Mies lähti yhtenä iltana harrastamaan, minä laitoin lapset nukkumaan kahdeksalta ja jatkoin töitä vielä tunnin iltayhdeksään saakka. Heräsin sohvalta hieman kymmenen jälkeen; olin nukahtanut istuma-asennossa ja se on minulle jotain aivan superharvinaista! Olo oli niin väsynyt, kun siitä nousin, etten muista vastaavaa edes vauvavuosien aikana kokeneeni. Kuin ylitseni olisi vyörynyt jokin maantiejyrän kaltainen.
Tuo päivä oli ikään kuin sellainen herätyspiste; loputtomiin en jaksaisi 15-tuntisia päiviä tämän kaiken pyörittämistä ilman sen kummempia taukoja tai vapaapäiviä. Joten nyt välttelen tuollaisia hulluja päiviä ja yritän pyhittää ainakin illat klo 20 lähtien ihan vain rentoutumiseen. Se on niin tärkeää ja oikeastaan päivän ainoa ”nollaushetki”.
Olemme myöskin saaneet järjestettyä niin, että mies tekee nelipäiväistä työviikkoa ja käyttää kertyneitä, palkallisia vapaapäiviään tällä tavoin pois. Näihin viikkoihin on mahtunut onnekkaasti myös arkipyhiä (kuten pääsiäisen aikaan), jolloin jotkin viikot ovat olleet niiden ansiosta 4-päiväisiä. Melkoista sumplimista tämä kyllä on ja varmasti ihan joka perheessä!

Mutta katsokaahan miten upea pionikimppu:

Se oli ostaessani oikein tumman pinkki kuten tästä Instagram-kuvastani näkee, mutta muuttaa muotoaan ja sävyään joka päivä! Nämä kuvat otin päiväuniaikaan ja nyt iltaan mennessä kimppu on taas hieman erisävyinen. Nyt se on ihanan haalean persikkainen! Ehkä pakko käydä hakemassa ylihuomenna uusi, jos niitä sattuisi vielä olemaan… Enkä kyllä kerro missä näitä myydään, että ette ehdi ennen minua :D

Nyt hipsin tästä tuon kimpun viereen sohvalle rentoutumaan! Jotain ihanaa aivot narikkaan -hömppää iltapalan kera, niin eiköhän sitä ole sitten taas valmis yhteen uuteen hässäkkäpäivään. Miten teillä tämä uudenlainen arki sujuu vai onko arkesi ylipäätään muuttunut? ♥