Tasan kuukausi jouluaattoon

Tämä on jouluihmiselle sellainen virstanpylväs, että olihan se huomioitava blogissakin! Tämä on usein myös sellainen ajankohta, jolloin toivoisin ajan seisahtuvan hetkeksi, jotta voisin nauttia tästä joulunodotuksen tunnelmasta vielä kauemmin ja hartaammin!

Vaikka tiedättekin, että olen täysin jouluihminen, ei meillä ole koskaan aiemmin ollut joulukuusta sisällä marraskuussa! Kerta se on ensimmäinenkin! Tässä kävi nimittäin sillä tavalla, että löysin tänä vuonna sen täydellisen ikikuusen, jollaista olin haaveillut jo parin joulun ajan. Mitään väliaikaista ratkaisua en halunnut, vaan odotin rauhassa, kunnes se oikea yksilö tulisi vastaan. Ja Keskisen kyläkaupassahan se sitten tuli! Varasin sieltä meille viimeisen jäljellä olevan joulukuusen ja viime viikonloppuna teimme pienen miniloman, johon yhdistimme tämän kuusenhakureissun. Myyjältä kysyin, tuleeko kuusia lisää ja ovat niitä kuulemma jo tilanneet, mutta oli vielä epävarmaa, saavatko lisää. Me emme toki toista tarvitse, mutta jos jotain toista siellä kiinnostaa :).

Kuusi on mielestäni aivan ihana ja niin aidon näköinen! Moni siellä kaupassakin mallikuusta tunnusteli, että onko se aito vai ei :D. Aito kuusi olisi toki aivan ihana, niissä on niin oma tunnelmansa ja tuoksunsa, mutta vielä tässä elämänvaiheessa haluan tämän vaivattomamman version. Kissa on melkoisen villiintynyt jo tästä tekoversiosta (älä anna kuvan evvk-ilmeen hämätä), niin voin vain kuvitella, miten riehaantuisi aidosta! Täällä myös pari poikaa on usein niin vauhdikkaalla päällä, että neulaset vain lentäisivät, kun viilettävät ohi. Joulunpyhiä en halua viettää kuin arkipäiviä (imuri kourassa), joten tällä mennään!

Keskiseltä ajoimme Seinäjoelle hotellilomalle ja seuraavana päivänä Ideaparkin kautta kotiin! Kuusi oli osina peräluukussa (laatikko ei mahtunut autoon), joten sehän oli kätevä kantaa suoraan sisälle testiin parin viikon varastoimisen sijaan! Yleensä meillä on kuusi koristeltu itsenäisyyspäivän illaksi, mutta tänä vuonna toisin! Tosin ajattelin, että nytkin koristelemme/viimeistelemme kuusen itsenäisyyspäivänä ja siihen asti se saa mennä tällä maltillisella koristelulla ja kynttilöillä. Itselleni tämä kelpaisi aika lailla näinkin, mutta koska täällä on pari pienempääkin päättäjää, tulee kuuseen vielä lisää koristeita :D.

Vielä vuosikymmen sitten koristeissa ihastutti kimallus ja glitter, mutta nykyään hillitympi tyyli miellyttää enemmän. Erityisen tykästynyt olen paperikoristeisiin ja niitä onkin tullut parina jouluna hankittua eri merkeiltä. Myös joulupallot on aina ihania, niissä etenkin mattapintaiset miellyttävät. Sävyinä valkoisen lisäksi kupari, beige ja tummanpunainen. Myös kulta ja hopea… Näitä kaikkia sävyjä on kiva yhdistellä keskenään! Joulupalloja meillä on usein myös kuusen lisäksi asetelmissa, kulhoissa jne.

Tämä vuosi näyttäköön, onko joulukuusen esiinottaminen marraskuussa hyvä vai huono idea! Nyt tuntuu ainakin niin ihanalta tämä joulutunnelma kotona, kun kuusi näkyy tuosta paikastaan sinne tänne; aulaan, keittiöön, olohuoneeseen… Iltaisin on ihana käpertyä sohvannurkkaan kuusen tunnelmasta nauttimaan ♥.

Milloin teille tulee joulukuusi?

Comments

  1. 24.11.2021 / 22:34

    Meille tulee viimeistään nyt viikonloppuna kuusi jonka tänä vuonna laitamme meidän terassin lasitettuun osaan, eli kesähuoneeseen, niin kuin me sitä nimitämme. Meidän kuusi näyttää hyvin samanlaiselta kuin teidän ja neulaset ovat tosi aidon näköiset. Se on palvellut meitä jo monta vuotta.

    • 25.11.2021 / 11:49

      Kuulostaa kivalta! Täällä mies on suunnitellut hakevansa takapihan metsiköstä aidon kuusen terassille. Saapa nähdä toteutuuko :)

  2. 8.12.2021 / 08:42

    Huomenta!
    Blogissani on Joulun this or that-postaus ja nyt haastan sinut vastaamaan kysymyksiin blogissasi! Otatko jouluhaasteen vastaan?

    Iloista jouluarkea!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    • 8.12.2021 / 19:05

      Heippa Jasmin! Kiitos haasteesta, käynpäs kurkkaamassa :)
      Joulu on niin ihanaa aikaa ♥
      Ihanaa joulunodotusta sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.