Geelilakkaus – yhteenveto

Eilisissä illanistujaisissa työkaverini kysäisi kynsieni geelilakkauksesta (terkkuja vaan!), josta muistinkin et ups, oon unohtanu kertoa miten kävi sen lakkaus vol 2:n kans. Muutama lukija on asiasta jo kysellytkin, joten tässä tulee kaikille vielä pieni yhteenveto tästä elämääkin tärkeämmästä asiasta ;D. Huom! kyseessä siis geelilakkaus, ei geelikynnet!

Ensimmäisellä geelilakkaus-kerralla valitsin kynsiini ranskalaisen manikyyrin, josta tykkäsin kovasti: 

Kuitenkin jo parin-kolmen päivän päästä lakkaus alkoi irrota parin kynnen juuresta ja jo viikon kuluttua olin lakkausta poistattamassa.
Sain poiston ilmaiseksi ja mielenkiinnosta päätimme toistaa geelilakkauksen et selviäis, mistä moinen irtoilu johtui. Kosmetologi sanoi et vaihtoehtoja on kaks: joko hän oli tehnyt virheen lakatessaan (levittänyt kirkasta lakkaa vahingossa kynsinauhojen yli asti) tai sitten kynteni ph-arvo hylkii lakkausta.

Kosmetologi tarjosi ystävällisesti toista lakkausta kaupan päälle, tällä kertaa valitsin sävyksi tosi hentoisen vaaleanpunaisen:

Toisella kerralla lakkaus pysyi hyvänä kaksi viikkoa, jonka jälkeen kynnet oli sen näköiset et poisto oli ainoa vaihtoehto. Sain ainakin varmuuden et ensimmäisen kerran epäonnistumisen syynä ei ollu kynsieni ph-arvo, vaan lakkauksessa oli käyny pieni moka, sillä toisella kerralla se pysyi hyvänä pidempään.
Tällä toisella lakkauskerralla eniten viikon jälkeen alko häiritä ei niinkään kynnen kasvuraja, vaan se kun lakkaus oli juuresta korkeammalla kuin kynnen pinta (luonnollisesti) ja sinne rakoon jäi koko ajan hiukset inhottavasti kiinni! Juttu mitä näin pitkähiuksisena inhoon :).
Kaikenmoisista kiireistä johtuen en ehtiny tilata ajoissa aikaa geelilakkauksen poistoon, joten jouduin tekemään sen kotikonstein lukemillani vinkeillä! (Lakkauksen poistoonhan ei normaali kynsilakanpoistoaine tehoa.) Koska toimin jo ns. koekaniinina, uskallan mainostaa tätä kotikonstia helposti teillekin.
Lakkaustahan ei saa missään nimessä raaputtaa pois kynneltä, sillä se vie mukanaan oman kynnen pintakerroksen ja kynnen ”paraneminen” kestää pitkään.
Meilläpäin geelilakkauksen poisto kosmetologilla maksaa 20 euroa. Toinen vaihtoehto on käydä ostamassa kosmetologilta tätä erityistä geelilakkauksen poistoainetta. Tai kolmas vaihtoehto, mitä kosmetologit ei luonnollisestikaan mainosta, on poisto kotikonstein:
Tarvitaan vanulappuja, foliota (kelmu tms. käy yhtä hyvin) ja asetonia:

 

Helpottaa jos on auttava käsipari, mut onnistuu yksinkin. Mulla pakotettuna kosmetologina toimi mies (shhhh) ;D.
Eli kastele vanulappu hyvin asetonissa, paina se kynnen päälle, kääri sormenpää folioon ja anna vaikuttaa vartti. Sen jälkeen poista foliotuppo melko voimakkaasti kynttä painaen/hieroen. Lakkaus irtoaa hilseillen kynnen pinnalta!

 

Tämän jälkeen viilaa kynnet, puhdista ne vedellä ja öljyä.
Annoin kynsien olla yön yli ihan rauhassa ja seuraavana päivänä laitoin värittömän kynnen vahvistajan:

 

Kynnet ei kärsiny lakkauksesta eikä poistosta yhtään. Pelkäsin et omat kynnet on parin viikon kestolakkauksen jälkeen kellertävät, onneks pelko osoittautui täysin turhaksi! Kynnet oli aivan ku aina ennenkin :).

Kiva oli kokeilla tätä geelilakkausta! Ehkä vielä joskus sen uusin :). Mutta en luottais lakkauksen kestävyyteen kuin kahden viikon ajaksi, se on ehdoton maksimi. Toki tämä oli vain mun kokemus!
Nyt on kiva taas lakkailla kynsiä ihan normimenetelmin, ilman UV-uunia. Voi vaihtaa kynsien väriä vaikka joka päivä!

Comments

  1. Marika
    28.5.2011 / 16:15

    >Kauniit kynnet sait. Vähän harmi etteivät kestä kovin pitkään, mutta se on tietysti luonnollista kun oma kynsi kasvaa ja tulee niitä kohoumia.Itsekin olen miettinyt josko jonkinlaiset kynnet itselleni hankkisin kun omat on niin lyhyet. Eräs työkaverini repi itse omat kyntensä irti, auts, en muista olivatko rakennekynnet vai mitkä, mutta näytti tosi pahalta ja oli kuulemma todella kipeät. itse en moista uskaltaisi kokea, huh.

  2. Nanna
    28.5.2011 / 16:44

    >Upeat kynnet sulla muutenkin! Syötkö paljon vitamiineja vai miten saat kyntesi pysymään noin hyvinä? :) Omat kynnet kärsii töissä niin paljon, että alta pois..mulla on myöskin paha tapa raaputella kaikki tarrat ja muut kynsillä irti. :D

  3. S
    28.5.2011 / 16:51

    >Marika: joo, mut se on just geelilakkauksen ja geelikynsien ero. et ku on pelkkä lakkaus, ni se ei kestä niin pitkään ku geelatut kynnet :). auts, auts ja vielä kerran auts tuota repimistä :/Nanna: voi kiitos Nanna! en syö kuule mitään vitamiineja, oisko se salaisuus sitte juuri siinä ;D. jep, täälläki yks tarroja kynsillä raaputteleva, se vaan vahvistaa! :D

  4. Krisse
    28.5.2011 / 18:06

    >minulla kestaa geeli kynsissä neljä viikkoa..ei lohkeile..ei tartu mininkään eli luulen että sinulla ei oikein laitettu geelaus. Ja jos laittaa esim ranskalaisen manikyyrin geelillä voi lakata päälle ihan normilakalla ja poistaa asetoonittomalla kynsilakanpoistoaineella ja taas kauniit geelikynnet….Minä teen puutarhahommat ja kaikki ja aina kynnet siistit ja hyvässä kunnossa..

    • 26.8.2012 / 19:11

      Krisse: Missä käyt laittamassa geelit kynsiisi ? Tiedätkö valmistajaa / merkkiä ?

      Valmistajakohtaisia erojahan myös on ! Eli toiset geelit eivät ole yhtä hyvälaatuisia kuin toiset. Kannattaa kirjata ylös mitä geeliä on käytetty – jos tulos ei ole kestävä niin toinen geeli voi olla parempi.

  5. S
    28.5.2011 / 18:11

    >Krisse: kiva kuulla sun kokemuksia! puhutaanhan kuitenkin samasta asiasta, eli mulla oli lakkaus, ei geelikynsiä :). jos vielä lakkauksen otan, aionkin käydä toki eri paikassa et saa vertailupohjaa!

  6. HoO
    29.5.2011 / 14:40

    >Hih, oli ihan pakko tulla kommentoimaan tänne, näin nimittäin unta viime yönä geelilakkauksista! Luin nimittäin tämän postauksesi eilen ja alitajuntani teki sitten kepposet yöllä ;) Uni oli osittain hiukan ahdistava sillä en millään saanut kosmetologiliikkeessä palvelua. Kosmetologina minulla oli semmoinen nuori tyttö, joka hävisi aina kun jotain piti tehdä. Tuntui olevan sille jotenkin hankalaa koko homma. Lopulta jouduin itse laittamaan kynteni ja etsimään kovettumispaikan :D Kynnet/lakkaus piti kovettaa sellaisessa erillisessä saunamaisessa sinivalo-huoneessa. Ihan siis outo uni! :D Oli siinä jotain paperinsulamishommiakin kynsissä.. Ja siis ku ei mulla ole harmainta aavistusta miten tuommoinen geelilakkaus laitetaan niin alitajuntani hiukan keksi omiaan ;) Heh!

  7. S
    29.5.2011 / 14:56

    >HoO: voih :D hupanen uni, kiva ku tulit kertoon! alitajunnasta tulee esiin vaikka mitä huippujuttuja ja -ideoita :D. toiv. on ammattimaisempi kosmetologi jos lakkauksen meet ottaan :D

  8. Hanna
    29.5.2011 / 17:18

    >Sulla on kyllä niin ihanan sirot sormet ja ihanan pitkät kynnet! Oispa mullakin!Pitää muistaa myös mainita, että meidän lapsi hihkuu aina nähdessään tämän sun bannerin. Varmaan niin usein sun blogi auki, että se tunnistaa tutun sivun. :D

  9. S
    29.5.2011 / 18:42

    >Hanna: voi niinkö :D no kiitos vaan <3voi elämä miten fiksu pikkumies siellä on!!! ymmärtää hyvän päälle jo noin pienestä :)). terkkuja hänelle <3

  10. Laura
    26.7.2012 / 12:30

    Kiitos vinkistä! Minulla oli akryylit 5 vuotta, ja halusin niistä eroon ainakin joksikin aikaa. Otin tilalle geelilakkauksen, mutta eihän se mun kynsissä kestänyt kauniina viikkoakaan, kun on niin hauraat kynnet rakennekynsivaiheen jälkeen. Googlaamalla löysin vinkkisi asetonista, taidanpa kokeilla sitä heti kotona.

    • 26.7.2012 / 14:59

      mulla ei kestäny myöskään viikkoa, vaikka omat kynnet on ihan ok :D. tuo asetonilla poistaminen kyllä toimi hyvin!

  11. Helen
    17.2.2016 / 16:32

    mulle laitettiin teneriffalla geelilakkaus, vaikka olin tilannut tavallisen manikyyrin
    ja maksoinkin vain ns. normaalin manikyyrin hinnan. Ihmettelin kyllä hoidon aikana miksi lakkaa kovetettiin valolla…

    Lakka on kestänyt jo kuukauden lohkeilematta, mutta paha, paha – kynnet ovat kasvaneet niin paljon, että lakat pitäisi saada pois! Saako jostain kaupasta sellaista
    lakan poistoainetta, jolla nämä lakat saisi pois? Help me, please!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.